Tervetuloa kameralaukkuun!

Pääset mukaan keskusteluihin rekisteröitymällä.
Register Now

Nikon D850

Keskustelu osiossa 'Digikuvaus' , aloittajana Mirrored, 20 Elokuu 2017.

  1. Olli Knuuttila

    Olli Knuuttila Well-Known Member

    3 218
    405
    83
    Joo, nämähän aina riippuu siitäkin, mikä on kunkin kuvauksen kohteena pääasiallisesti. Mullahan ei juuri liikkuvia kohteita ole (tai hyvin maltillisesti liikkuvia) ja valaistuskin yleensä joko omaa tekoa tai katsottu valmiiksi. ... Mähän olen kaksi kertaa luopunut E-M5:stä epätoivoisena, molemmilla kerroilla se oli kakkoskamera.
    Nyt kun tuo on ykkönen, siis ainoa väline, mä lähestyin sitä toisella tavalla, käytin tosiaan vähän toista viikkoa välineen kunnolliseen haltuunottoon, ihan tosissaan paneutuen. Ja kun sitä sitten ainoana käyttää, alkaa lihasmuistiinkin jotain tarttua. Kyllä se silti vielä monimutkaiselta tuntuu, mutta uskon että joidenkin tuhansien ruutujen jälkeen alkaa olla väline hallussa...
    Mä olen vähän sitä mieltä, että kakkosjärjestelmäksi tuosta ei ole. Joko pelkästään tai pääosin sillä, tai sitten unohtaa koko systeemin. Mä nyt olen päättänyt vetää täysin sillä, että siinä mielessä minäkin tiedän mitä tehdä.
    Ja tosiaan kokeiden perusteella siitä on minulle, minun kuvaukseeni, henkilökuvaukseen studiossa ja miljöössä, kunnon järjestelmäksi, vaikka olen sen vitosen kokemuksien perusteella järjestelmää ajatuksellisesti karttanutkin...
     
    nomad tykkää tästä.
  2. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Jos irtoo rahhoo niin miksei. Ero on kuitenkin paikoin vain reilun 900 enemmän. Löydät varmaan itsekin kaupan:
    D810 Digital SLR Camera Body Only
    EUR €1,385.00

    Ehkä D850 irtoaa neuvottelemalla kotimaastakin kolmeen donaan. Siis sellaiseen eurooppalaiseen nykyhintaan poislukien harmaat. Verkkokaupat vapisee, Amazon tulee

    Kuten todettu, resoluutio- ja dynamiikkaero on vähäinen. Mutta monta pientä parannusta siinä kuitenkin on sekä lisäominaisuuksia. Tarkennus ehkä pätevämpi nopeisiin kuvauksiin, koska sitä on mainostettu D5 vertautuvaksi.

    d810 vs d850 - Google-haku
     
    Viimeksi muokattu: 18 Helmikuu 2019
  3. ALe

    ALe Active Member

    175
    99
    43
    Kyllähän D850:ssä on tiettyjä etuja D810:aan nähden:
    +tarkennusautomatiikka (tarkennuspisteiden määrä ja hämärätarkennus)
    +dynamiikka
    +sähköinen suljin (tarvittaessa äänetön kuvaus, ei peilin aiheuttamaa tärähdystä)
    +kääntyvä näyttö
    +langaton etäohjaus
    +focus stacking
    +sääsuojaus

    Toisessa vaakakupissa
    -hinta
    -kalliit lisävarusteet
    -mahdolliset lastentaudit?

    Näköjään D850 irtoaa Saksanmaalla jo hintaan 2950 €. Ei varmaan ihan heti Suomessa saa tuohon hintaan. Onkohan mitä riskejä jos ostaa esim. täältä? Mitenhän huollon kanssa ja onko näissä myös suomenkieliset valikot saatavissa? Nikon D850 Body - Schwarz-VBA520AE

    OT: Fuji sen sijaan on Suomessa yhtä edullinen kuin muualla Euroopassa.
     
  4. niffe

    niffe Well-Known Member

    13 320
    536
    113
    Onhan D810:ssäkin ihan ok sääsuojaus ja dynamiikka, että niitten takia ei tartte vaihtaa. Tuo tarkennuksen herkkyys on merkittävä parannus.
     
  5. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    D810:ssä saa myös suljintärähdyksen eliminoitua MUP toimintoon liitetyllä sähköisellä etuverholla. (Peilitärähdys nyt hoituu melkein joka kameralla Mirror-UP.)


    D850 lista ei varmaan pyrkinytkään olemaan täydellinen ja ainakin valaistut napit ja jotkin video-ominaisuudet siihen jatkoksi.

    Halvin uusi D850 jo alle 2000€. Bongasin eilen. Ns. harmaa tietenkin.

    Valikkokielistä pitää kysyä myyjältä. Ne saattavat vaihdella. Oma D810 on tuli UK:sta ja on "harmaatuotu" Eurooppaan. HK laatikossa viitannee Hongkongiin. Kieliä löytyy paljon, myös englanti, saksa ja suomi. Mutta tässä on vaihteluja ja tuota muistaakseni mainostettiin "multilanguagena".

    HarmaaHK_KAU1362.jpg
     
    Viimeksi muokattu: 21 Helmikuu 2019
  6. ALe

    ALe Active Member

    175
    99
    43
    Pohdin tuota listaa erityisesti lintujen ja maisemakuvauksen näkökulmasta. Sinällään mielenkiintoista, että Sveitsistä taitaa löytyä halvimmat virallisesti tuodut eli 2949 CHF ~ 2600 €.
     
  7. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Sveitsi ei ole EU:ssa. Voit lisätä siihen noin 30% lisämaksettavaa jos tilaat sieltä.

    Jäsenmaat | Euroopan Unioni


    P.S. Ns. harmaatuoduissa ei ole mitään sinänsä laitonta. Että sikäli huono nimitys tuo harmaa, joka viittaa pimeän ja mustan suuntaan. Itse varmaan valitsisin tunnetun toimittajan harmaan ja sitten vaan monipuoliset testit ja palautus myyjän ohjeitten mukaan jos ei toimi kuten pitää.
     
    Viimeksi muokattu: 21 Helmikuu 2019
  8. ALe

    ALe Active Member

    175
    99
    43
    Reissu mahdollisesti tulossa Zürichin kautta. Kiinnostaisikohan ketään jos matkalta tarttuisi mukaan kamera?
     
  9. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
  10. ALe

    ALe Active Member

    175
    99
    43
    DXOmark antaa vähän toisen näköisen käppyrän: Nikon D850 vs Nikon D810 vs Nikon D610 | DxOMark

    Niin tai näin, pieniä erot on Nikonien välillä. Canonni on sitten ihan omassa luokassaan: Nikon D850 vs Nikon D810 vs Canon EOS 5D Mark III | DxOMark

    Tuo oli yksi iso syy miksi vaihdoin pois Canonista. Fujin kroppikennoinenkin pystyy parempaan.
     
  11. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Sepä outoa. Samoin kuin on että D810 ja D850 rankattiin numeroin tasan samaan 14.8 Evs .

    Dynamic-DxO.jpg

    dynamic-range.jpg

    Mutta kuten sanottu, pieniä on erot näissä, Nikoneissa.

    P.S. Itse en ole kovin luotettavaa kuvaa saanut ennenkään DxO esityksistä, koska ne ovat niin usein ristiriidassa niin omien havaintoihin kuin toisiin testisivustoihinkin verraten.
     
    Viimeksi muokattu: 24 Helmikuu 2019
  12. nomad

    nomad Well-Known Member

    10 349
    167
    63
    Kun sain käsiini D600:n, niin ajattelin, että WOW :):):) Siitä lähtien käyttämieni täyskärien alhaisten herkkyyksien kuvanlaatu on ollut sellaisella tasolla, etteivät kuvat ole siihen kaatuneet. D700 teki joskus ikäviä yllätyksiä kirkkaiden sävyjen toistossa, mutta D600:n kanssa piti mokaamalla mokata jotta olisi joutunut ongelmiin.

    Jos unohdetaan Canonit niin perusherkkyyden dynamiikassa ei ole mielestäni merkittäviä eroja nykyisen sukupolven kameroiden välillä. Ja parannus D600:n jälkeen taitaa olla luokkaa marginaalinen. Eroja löytyy siinä, miten tiedostot käyttäytyvät tummassa vs. kirkkaassa päässä (vaikka nämä erot saattavat kyllä juontaa myös raw-konvertteriin). Samaten on niitä kameroita joissa on "dual gain", eli tavallaan toinen perusherkkyys keskisuurilla ISOilla (Sonyssa esim ISO640).

    PS Dynamiikka ei tosiaankaan ole suoraan verrannollinen kennon kokoon. Jossakin vaiheessa katsoin, että Canonin kameroista paras alhaisten herkkyyksien dynamiikka on Sonyn 1" kennoa käyttävässä pokkarissa.
     
  13. nomad

    nomad Well-Known Member

    10 349
    167
    63
    Tein tuohon vielä vertailun Nikon D850, Sony A7r3 ja Pentax K-1. Siitä näkyy, että erot ovat pieniä myös eri merkkien välillä.

    Jos jotain pitäisi sanoa, niin Pentax (jossa kai on sama kenno kuin D810:ssa) häviää herkkyyksiä nostettaessa. Sony taas on paras korkeilla herkkyyksillä. Nikonin vahvuus on alhaisin alhainen herkkyys, ken pitkää suljinaikaa kaipaa. Siitä vaan valitsemaan!

    Sony A7R III vs Nikon D850 vs Pentax K-1 | DxOMark
     
  14. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Mitä esitystä sitten katselitkin. Kuitenkin on yksi tapa määrittää dynamiikka nimenomaan suoraan verrannollinen kennon kokoon, mikä on myös oikein ja luonnollinen käytännössä. Siihen perustuu myös Photon to photons käppyrät ja tätä voi tarkastella valitsemaal täyskäreistä DX rajauksen näin.

    ed. Tulkitsen että isompi kenno merkitsee eräänlaista kategorista etua tässäkin.
     
    Viimeksi muokattu: 24 Helmikuu 2019
  15. nomad

    nomad Well-Known Member

    10 349
    167
    63
    Tarkoitin tämmöistä

    Canon PowerShot G9 X vs Canon EOS 5D Mark III | DxOMark
     
  16. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    No juuri kun pääsit sanomasta että unohdetaan Canonit. :D
     
  17. nomad

    nomad Well-Known Member

    10 349
    167
    63
    Tuo vertailu on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että pienempikin kenno voi pärjätä dynamiikassa jos tekniikka on kunnossa.
     
  18. Olli Knuuttila

    Olli Knuuttila Well-Known Member

    3 218
    405
    83
    tosin siitä näkee myös pienen kennon ongelmat herkkyyttä nostettaessa...
     
  19. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Viimeksi muokattu: 24 Helmikuu 2019
    AnteroP tykkää tästä.