Hyvää mietintää valokuvista. Ehkä tää liittyy kuitenkin myös (Zenit) kameroinnin filosofiaan Kuvassahan on sisältöä, jopa pelkällä valkoisella kohinalla on ihmiselle merkitys. Kuinka isoa ihmisjoukkoa sisältö sitten puhuttelee, onkin se juttu: Perheen matkakuvia ei jaksa kylävieraatkaan katsella vaikka olisi diaprojektorilla heijastettuja, ja joku ottaa valokuvia, jotka niiden koosta riippumatta puhuttelee koko ihmiskuntaa kautta aikakausien. Onko viimemainitussa kysymys taiteesta. Monesta huonosta kuvasta on hyvä miettiä (analysoida) syyt, miksi se on huono ja mikä siinä on hyvää. Ehkä se inspiroi omassa tuotannossa. Onko kuitenkaan syytä pyrkiä tieten tahtoen teknisesti heikkoon jälkeen valokuvassa. Siis ilman perustetta. Onko sillä (heikolla jäljellä) jotain annettavaa valokuvalle. Kuten värikuvan sijasta mustavalkokuva saattaa pelkistää aiheesta merkityksen, jonka värit suorastaan piilottaa. Tai tuoda kuvasta esiin senselit/rakeet jotta .... kuva olisi kuin järjestäytynyt joukko pisteiden tihentymiä ja antaa voimakkaamman tunne-elämyksen.
Nyt tietysti on niin, että kohtuullisen hyvillä laitteilla saa aina tehtyä myös heikkoa jälkeä (jos haluaa tai vaikkei haluaisikaan) kun taas lähtökohtaisesti huonoilla laitteilla saa jatkuvasti hyvää jälkeä vain poikkeuksellisissa olosuhteissa tai sattumalta. Nykyään, kun teknisesti kelvollisia, hyvää jälkeä tekeviä laitteita on mahdollista hankkia aivan malliston alapäästä ja vuosien takaisista käytetyistä lähtien, se on jokaiselle mahdollista. Digilaitteita siis tai halutessaan vaikka niitä filmivehkeitäkin, filmikameroiden parhaimmistoa saa aivan taskurahoilla, jos toki jotkut merkkiuskolliset haluavat pitää yllä kovaa hintatasoa näennäisenä ilmentymänä kuvitellusta ylivertaisesta laadusta (no, hyväksytään se, että pieni tarjontakin toki vaikuttaa, kun ei niitä aikanaankaan ole ylihintaan kovin paljoa saatu myytyä). Siihen ei kuitenkaan, jos nyt palataan alkuperäiseen otsikkoon, ole tullut muutosta, että huono on huonoa vuosien jälkeenkin. Se, että tekemisen hankaluus tuottaisi kuvalle jonkun lisäarvon, onkin jo sitten merkkiuskovaisuuttakin huimempi näkemys, johon on hankala argumentoida mitään siihen uskoon vaikuttavaa.
Syväluotaavaa keskustelua, mutta unohtui kuitenkin se näkökulma, jota ainakin itse yritin tuoda esille. Eli että vanhanaikainen kalusto opetti kuvaamisesta enemmän. Aukon ja ajan merkitys, eikä vain että P-asento tekee kaikein. Mitä on polttoväli ja kuvakulma, kun zoomilla saa rajattua millilleen. Jne, kyllä te tiedätte. Asioita, joista valtaosa kameran käyttäjistä ei nykyisin tiedä mitään. Ja kun materiaali oli armottomampaa, oli pakko oppia prinsiipit.
Nyt taitaa Jukella mennä hieman käsitteet pyllylleen. Grafiikassa ei voi erottaa, onko lähtökohta filmillä vai digillä kuvattu. Valokuvapohjaisessa grafiikassa nykyään filmi/kalvo tehdään digitaalisesti printtaamalla. Digiltä suoraan, filmistä skannerin/reproamisen kautta. Näin ollaan samassa lähtökohdassa grafiikkaa varten. Filmillä/kalvolla oleva kuva siirretään laatalle tai seulalle (seri) Vedostaminen on siten samanlainen prosessi, olkoon alkulähde digi tai filmi. Kuvankäsittelyllä tehty grafiikan näköinen lopputulos ei ole grafiikkaa, se on vain jossain määrin grafiikan näköistä. Kapa
Tässä se juttu juuri onkin. Aivan kuten valokuvauksessa. Ei minulla ole käsitteet menneet pyllylleen. Sä olet vaan niin vanha että että et seuraa aikaa. Kyllä digitaalisesti tehtyä grafiikkaa löytyy. Sellasta sekateniikkaahan se tahtoo olla. Juuri yhdet grafiikkateokset myytiin teatterimme seinältä joissa ei kovasti grafiikkaa edes ollut. Että setä setä setä....
No, no. En ole niin kalkkis kuin kuvittelet. Väittäisin, että olen hyvinkin ajan hermolla ja tietoinen eri tekniikoista ja uusimmista virtauksista. Otin tarkoituksella puritaanisen kannan asiaan ihan filmipuritaaniuskovaisten kiusaksi. Digitaaligrafiikka, tietokonegrafiikka, tietokoneavusteinen grafiikka, fotografiikka ... You name it. Lähtokohtana kuitenkin ihan sama, onko kuvattu filmille vai digille. Et erota sitä lopullisessa "grafiikassa" kuitenkaan. Kapa
No tässä on se juttu. Teoksen myyjän on kerrottava asia ja se digitaalinen ei kiinnosta ostajia yhtä paljon kun perinteinen. Tietty huijareitahan maailma on täys. Viimekesänä Porvoossa joku kaupustelija yritti myydä grafiikkaa. Mä otin sen työn käteeni ja sanoin että ei tämähän on huijaus. Siinä oli printti johon oli kuparilaatan avulla painettu vain se painauma että se näyttäis painetulta. Ei keskustelly myyjä enään kanssani. Annoin asian olla ja siirryin eteen päin.
Ehkä kirjoitan epäselvästi. Pointtini on ollut se, että on aivan sama, onko lähtökohta filmi vai digi, tai jopa Leica. Ei se näy siinä lopullisessa grafiikan keinoin tehdyssä vedoksessa. Mainitsemallasi huijauksella ei ole mitään tekemistä (perinteisen) grafiikan kanssa. Ei valokuvasta tule grafiikkaa tekemällä siitä grafiikan näköistä. Ismo Kajander tämän muotoili aikoinaan: " Ei valokuvasta tule taidetta tekemällä siitä taiteen näköistä." Vaan olkoon, ei tämä tästä etene. Mistä muuten tiesit, että painauma oli painettu kuparilaatalla Kapa
Haistoin sitä ja tunsin tutun kuparin tuoksun. Nooooo.......saattohan se olla vaikka pahvilla painettu. Nyt sä sekoitat taiteen merkityksen sekä tekniikan keskenään. Sinä se tässä sekoilet. Mä en vielä puhut taiteestta yhtään mitään. Ainostaan teoksien arvostamisesta ja siitä että perinteisellä menetelmillä tehtyjä töitä arvostetaan. Otin vain grafiikan sivulle että tulis ymmärrettyä asia. Ja näyttihän se hyvin uppoavan kun piti homma kääntää taiteen ymmärtämisen tai garfiikan tekemisen ymmärtämisen puolelle. Sanonpahan että aitojen käsintehtyjen perinteisellä pimiömenetelmällä olettujen valokuvien arvostus nousee. Onko se pois digiltä? Sitä asiaa pelkää ne jotka ei enään perinteisiin menetelmiin katsokkaan. Zenit palauttaa maan pinnalle kaikki jos vain asian ymmärtää.
En lähtisi rakentamaan muureja. Molemmille on paikkansa. Jos katsotaan maailmalla olevien elävien valokuvataiteilijoitten kuvien tekniikka-hintasuhdetta, niin kyllä digi vie voiton. Täällä olevien kirjoitusten mukaan eivät analogi-ihmiset peloissaan katso eteenpäin, ja digiin. Digi-ihmiset katsovat myös pelotta taaksepäin En ymmärrä tätä hurmahenkistä lahkolaismeininkiä, kun on kysymys filmistä (ja Leicasta). Minulla on nyt kolme kappaletta Helios 58/2 objektiivia Fujiin. Olen palannut maan pinnalle. Zenitiä en kaipaa, enkä 20 vuoden aikana kehittynyneitä kipeitä avohaavoja pimiötyöskentelyn seurauksena. Otan mieluummin vastaan ruudun ääressä kehittyvät peräpukamat Kapa
Minäkin olen ihmetellyt, että olen mertannut kuviin millä kameralla olen kuvan ottanut, vaikka objektiivihan se piirron tekee (jos puhutaan laadukkaista vermeistä). Tosin objektiivia ei aina muista, jos hitaasti filmiä kuvaa ja hitaammin kehittää. Digillä ne on yleensä muistissa.
Kuka on muureja rakentanut? En ainakaan minä. Sinähän tässä kaiken aikaa vastustat joka tavalla. Tämäkin ketju oli varsin mukavaa filmimiesten fiilistelyä ennen kun digihemmot tuli sotkemaan ja epäilemään Zenit kameran hyvyyttä jne. Toiset sitten jatkaa ja rupeaa lahkolaisuuksia esittämään. Ei kukaan filmimies mene digiketjuun morkaamaan ja lahkolaisiksi haukkumaan. Kyllähän digipuolen jäärät ja vertavuotavat entiset filmimiehet itkee mennyttä elämäänsä. Joten tehän tämän kaiken sakan ja väännön itse saatte aikaan. Lopettakaa ja antakaa kaikkien nauttia niistä asioista joista ne haluaa.
Olin melkein unohtanut Zenitin ennen kuin satuin lukemaan tätä keskustelua. Minulla oli sellainen Neuvostoliiton kotimarkkinoille tarkoitettu ja Itä-Euroopan kautta salakuljetettu kyrillinen Zenit jossa oli edessä eräänlaisen ritilän näköinen valotusmittari. Onkohan se juuri se seleenikenno mistä ylempänä keskustellaan? Mittari ei tietenkään toiminut, joten tuli katsottua filmipaketin kyljestä valotusrvot aurinkoiselle, pilviselle jne. ja niillä sitten mentiin. Korvakuulolta oppi säätämään valotusta tilanteen mukaan. Kun on aloittanut Zenitillä niin käsitarkennus ei ole mikään mörkö. Monikohan AF-aikana aloittanut oikeasti koskaan käyttää käsitarkennusta? Foorumien kyselyt hyvistä asetuksista kun "pitäisi kuvata häät" kielivät myös siitä että perusteista alkaminen taitaa olla vähän vanhanaikainen juttu.
Valokuvauksen alkuvuosina käytössä oli kolme kappaletta, joista viimeisessä oli TTL-mittaus. Ensimmäinen - B - ilman mitään valonmittausta. Helios-objektiivilla kameralla sai kuvia mielestäni hyviä kuvia väri- ja mustavalkonegatiivifilmistä iltahämystä keskipäivän kirkkauteen asti. Pitkät valotusajat lankalaukaisimella. Itselaukaisin ja B-asetus muistaakseni antoi vielä vähän pidemmän ajan kuin se 1/30 s. Zenitiin voisi tänään periaatteessa ruuvata kiinni suuren määrän korkeatasoisia, mutta tämän päivän hinnoilla varsin halpoja Takumarin objektiiveja. Toisaalta Zenit & Helios 2/58 edustaa spartalaisuutta parhaimmillaan. Katselen silloin tällöin B-Zenitiä kirjahyllyssäni. Joskus tekisi mieli lähteä sillä vielä kuvaamaan, mutta se vaatisi sulkimen puhdistuksen. Nikonit ovat myös monessa suhteessa astuneet Zenitin edelle. Valovuotoja oli muutama yhdessä näistä kolmesta (joista jäljellä on siis yksi). Kerran filmi takertui sisälle. Muuten ne eivät häiriöitä tuottaneet. Zenit opetti oikeat aukot ja ajat laukaisusormen kautta. Zenitillä ikuistettu v. 1976 Oriveden opiston sittemmin hävitetty asuntolarakkenus "Uotila" (kuva skannattu negatiivista heikohkolla tuloksella. Alkuperäisessä kuvassa on kyllä sävyjä edelleenkin). Toisessa kuvassa (1976) vapaa valokuvaaja Pertti Kokko ja asuntolakaveri Pena. Ehkä vielä kerran sillä kuvaan ympyrän sulkemiseksi vaikkapa.
Täällä yksi! Lueskelin keskustelua sadepäivän ratoksi. Ketjussa pohdittiin tekniikan ja lopputuloksen merkitystä - joku oli sitä mieltä, että vain lopputulos ratkaisee, Juke mm. sitä mieltä, että "vaivannäkö palkitaan". Jos puhutaan taiteesta, kyllä prosessilla on merkitystä. Yksittäisen kuvan kohdalla tekniikalla ei ole suurta osaa - hyvä kuva on hyvä. Mutta tunnistettava käsiala usein vaatii kyllä tekniikan ja siinä voi työteliäällä prosessilla olla merkityksensä, joka näkyy hyvänä lopputuloksena. Ketjussa yksi alkuperäinen pointti hukkui matkan varrella eli se, että manuaalisuus opettaa kuvan ottamisen lainalaisuudet, aukon, ajan ja herkkyyden suhteet. Minä ainakin allekirjoitan tämän omasta kokemuksestani. Aloitin kuvailun af-aikana, ensimmäinen kamerani oli käuytännössä pelkästään automaattinen Canon eos850. Se oli automaattirunko, johon sai vaihdettua optiikan. Sittemmin näppäilin pitkään digikompaktilla pelkillä tehdasasetuksilla aivan kelvollista jälkeä kotialbumiin saaden. Joitakin vuosia sitten innostuin oikeasti valokuvauksesta ja hommasin ensin Nikon D300sen ja samoihin aikoihin F5:sen. Aluksi kuvasin niilläkin pääasiassa automaattiasetuksin. Syväterävyyden hallinta oi oikeastaan syy, miksi ryhdyin käyttämään manuaalisia asetuksia, kun jossain vaiheessa oivalsin, miten ajan ja aukon yhdistelmät toimivat oikeasti (jep, en ollut koskaan oikeasti perehtynyt kuvaamiseen, vaan vain näpsinyt vähän tuurilla...). Viime vuosina olen siirtynyt enemmän ja enemmän manuaaliseen ja innostunut manuaalisesti tarkennettavista objektiiveista. Digin rinnalle on tullut analoginen maailma, filmille kuvaaminen on hauskaa ja kiehtovaa. Mielestäni se oikeasti opettaa kuvaamisesta paljon enemmän kuin pelkkä digi. Ja ovathan digille ja filmille kuvatut kuvat erilaisia ja -näköisiä keskenään. Eilen otin kuvan erään valtamedian käyttöön oman juttuni oheen. Tavoitteena oli perus-reportaasipotretti. käytin Nikonin D700-runkoa manuaaliasetuksin ja manuaalitarkenteista E-sarjan 50mm normaalia.
Kuten jala78 sanoi, "manuaalisuus opettaa kuvan ottamisen lainalaisuudet". Ennen Zenitiä kuvasi tuona aikana suositulla Agfamatic Pocket -kameralla (saattoi olla malli 2000). Sinne lyötiin kasetti sisään ja varmaankin symboleilla säädettiin perusasiat. Juuri tämän Zenitin kanssa keksin erityisesti syväterävyyden säätämisen merkityksen. Aukko säädetään siten, että se himmennetään käyttöaukolle ja sen himmentämisen ja syväterävyysmuuntelun näkee tarpeen vaatiessa omin silmin. Ajoista pääsi kärryille filmipaketista. Niissä neuvottiin karkea valotus valaistusolosuhteen mukaisesti. Usein valotus onnistui, varsinkin kun oppi valottamaan negalla reilusti (diaa en ole ilman valotusmittaria kuvannut). Zenit avasi silmäni lähes koko valokuvauksen suhteen. Nämä muut myöhemmät kamerat, viimeisenä digit, ovat jatkaneet kuvauksen opettelua määrätyn fotovinkkelin avaamisen jälkeen. Nykyään Nikoneista mm. FM, Nikkormat, tai esim. Nikon F2 ovat hyviä käsisäätöisiä malleja valokuvauksen perusteiden sisäistämiseksi. Jopa valonmittaus on tarjolla. Automaatit ja digikuvauksen massakuvausmahdollisuudet houkuttelevat nopeisiin valotuksiin. Pääasia on kumminkin se, että m-valikko löytyy kamerasta kuin kamerasta, ja että se voi ottaa käyttöön helposti ja säätäminen on nopeata.