Oli niillä takuu uutena, ja kyllä ne ihan OK toimi kaupasta ostettuina. Mutta kuten sanottu, ihan turha se on arvostella antiikkia käyttöesineenä. Valovuotoja mulla on ollut enemmän tuoreemmissa japanilaisissa...
Kato, siellä on Felicakin, mun eka oikea kamera Taisi olla veljeni vanha, koska minulle se tuli jossain 60-/70-luvun vaihteessa.
Ei Zenitiä varmaan kukaan, jolla oli vaihtoehto, halunnut edes 70-luvulla, ellei sitten poliittisista syistä?
Sama juttu. Harmaa Felica. Ensimmäinen filmini (jonka negat ihme kyllä ovat tallella) on otettu ihan 60-luvun alussa.
Ei tullut mieleen, että kenties kaikilla ei ollut rahaa tuhlata??? Joku Cosina maksoi suurin piirtein tuplat!!!
Minulla oli joku valotuksen objektiivin kautta mittaava. Muutenhan tuo toimi, mutta tosiaan muutaman kerran söi filmin ja muistaakseni valotusviisaria tuskin edes näki jos oli vähänkään pienempi aukko käytössä/ hämärää..
Täällä näitä Zenit kameroita on. Selasin läpi ja löyty sellanenkin jonka vois hankkia jos eteen joskus tulee. http://www.sovietcams.com/index.php?-131288401
Aidas on tällä hetkellä alan paras tietolähde netissä. Maailmalla on muutama muu vieläkin kovemman luokan FSU-kamerakerääjä, mutta eivät juuri näy esim netissä. Tuossa sitten luettavaa jos vaan jostain satutte löytämään kaupan: http://ussrphoto.com/forum/topic.asp?TOPIC_ID=89&SearchTerms=1200 Mulla löytyy, Viktorin omistuskirjoituksella
Juu, olkoon yksinkertainen ja rajoitettu tekniikka välineessä, huono laatu ehkä kaikkiaan ja puolet kuvista pielessä usein alkeelisella tai huonosti toteutetulla tekniikalla. Mitä se haittaa jos jotain lukkarin rakkautta moiseen ja sattumalta joskus ihan omansalailla onnistuneita kuvia? Just sen takia voi tulla joku helmi. Zenit oli mullakin 70-luvulla joskus. Yksilö pelasi jopa, ei mitään varsinaista ongelmaa, mitä nyt alivalotti reippaasti "nopeilla" valotusajoilla. Senkin tiesi kokeiluista. Huikea kehitys oli Pentaxin SP:kö se oli järkkäri ja vielä mukaan muutakin kun 50mm optiikkaa 235mk huutokaupasta. Ei valotusmittaria kamerassa. Yllättävän hyvin sitä pystyi silloin arvioimaan valonmäärää ilman mitään erillistä mittaria, useimmat kuvat oli kuitenkin onnistuneita valomäärän ja sulkimen osalta. Siihen aikaan luettiin perusteellisesti kameralehtiä ja opiskeltiin kirjastossa mistä on kyse. Vakaa käsikin kun silloin, niin perussäännöt piti siihen aikaan, 1/60sec 50mm opiska, 150mm ei 1/200sec pidempiä aikoja jos käsivaralta ja toimi. Tekniikka välineissä on kehittynyt huikeasti niistä päivistä, mutta perusasiat sisäistettiin aukkojen, suljinaikojen, filmiherkkyyden ja rakeisuuden suhteen, optiikoiden sopivuudesta mihinkin ja opittiin sommittelemaan ja miettimään valokuvaa. Ja mietitään edelleen samoja asioita jos halutaan ymmärtää mistä kuvaamisessa on kyse. Sisältöhän kuvissa ei tule tekniikasta, kuten ei muissakaan taiteen lajeista.
Jep. Uskallan väittää, että noilla alkeellisilla antiikkilaitteilla oppi parhaiten kuvauksen niksit. Filmillä homma perustui muutenkin huolelliseen kuvan sommitteluun & harkintaan enemmän kuin "ilmaisella" digillä räpsräpsräps ja sitten ruudulla katsotaan, saako jostain muokattua sen kuvan.
Kaupunkilegendaa jolla yritetään korostaa filmikuvaajan ylivertaisuutta säälittävään digituhrijaan On tietysti mahdollista, että näin on, mutta ei sitä kyllä mistään näe.
Väitän samaa. Filmi, taisi olla yleensä omassa kamerassa TRI-X:ää. 400asa. 10m purkista ja latauslaite filmirulliin, kyllä sitä joka ruutua yritettiin kuvaksi. Hah, muistan kun tuli Canon A-1. Käytettynä sain kameran sopuhintaan ja moottoriperän kaupanpäälle. Sitä perää ei paljon tullut käytettyä, 4 kuvaa jotain sekunnissa oli huikeaa silloin, mm Hannu Hautala kuvasi samanlaisella rungolla, loistavia lintu ja luntokuvia vastaavalla, mutta 300, 400, 500mm optiikan hinnat jotta kokeilemaan vastaavaan, huoh.. Mutta opit piti, aukkosta syväterävyys, valotusaika niin pysäyttää liikkeen, asa filmistä lyhyempiin aikoihin mutta rakeisempaa. Sen ajan filmit oli jonkun verran prässättävissä kuten RAW enemmän nykyisin digipuolella. 400 ASAn mv filmin pystyi prässäämään aukon pari suuntaansa kehittäessä. Filmikin oli tyyristä, rajaukset ja sommittelelu oli lähtökohta, suljinaika, aukko oli koitettava sopeuttaa vallitsevaan valotilanteeseen ja kyllä se oli korkeakoulua kuvaamisessa ainakin itselleni. .
+1 Jos tämä oikeasti olisi todellisuutta, niin näkyisihän se jossain. Tottakai tämänikäiset ovat aloittaneet filmiaikana, mutta ei siinä mitään nostalgisoitavaa ole. Joku miettii, joku räpsii, joku tekee miettimättä hienoa, joku ei saa sitä miettimisen jälkeenkään, mutta ei siihen kyllä huonoja laitteita tarvita, eikä filmiä...
Yksi genre on sellainen missä digin ja perinteisen erottaa. Nimittäin grafiikka. Digitaalinen mahdollisuus tehdä kuvankäsittelyllä grafiikka teoksia on niin paljon helpompaa. Sitä kautta grafiikan ymmärtäjät kannattavat perinteisellä pieteettisellä tavalla tehtyä grafiikkaa. Hiukan kummallista on se että valokuvauksessa tämä sama asia ei päde......ainkaan nyt tässä hetkessä. Minä kylläkin ennustan että mennään kymmenen tai kaksikymmentävuotta eteen päin on filmille kuvaavat kovemmassa huudossa kun yksikään digikuvaaja.
Noh, ei tosiaankaan ole kiinni onko filmiä, laakakuvasellaista, tekniikkaa mitä hyvänsä, digi mitähyvänsä pikseleitä, Graafinen käsittely, taidenäkemys sommitelmiin.. Mikä erona aikanaan katoviin on? Onko ne oikeasti hyviä/ muodin ohittavia vai aikaa kestäviä kuten kaikessa vai taiteen omassa vanhuuspedissä analysoitavia, hah. Kuviahan me kuvataan/ luodaan niitä, ymmärretäänkö niitä omana osana maailmasta erillisinä varsinkaan nyky kulutusaikana, tuskin. Kuvaahan ei katsota tänään kuin merkitykseltä. Mitä se myy? Mihin se yhdistyy? Siis noin kuvankäytön kannalta. Näyttelyt on eri asia, voi pistää mietteliääksi kuten muutama kotimainen itsenikin laittanut. Kuvassa jos kuitenkin on sisältöä, niin se kestää kyllä yli trendejen. Yhtä inspiroivaa on nähdä hyviä kuvia kuin ns huonoja, kuvilla on merkitystä. Itse ennustan että jotkut kuvat säilyy riippumatta toteutuksen aikaisesta tekniikasta, kuten aina.
Niin, että kuvan (taiteellinen) arvo olisi siinä, miten (mahdollisimman) hankalalla tavalla se on tehty? Tulikohan nyt mietittyä riittävän pitkään...?
Niinhän se tuntuu olevan, jos nyt sattuu harrastelemaan jotain vanhanaikaista ja hankalaa, sitä helposti kuvittelee, että muutkin huomaavat sen upeuden? En näe mitään mahdollisuutta siihen, että isossa kuvassa olisi mitään sen kummempaa merkitystä sillä mille medialle kuvaa tuotetaan, maksajat tuskin ovat yleensä kovin innostuneita mistään mikä kasvattaa kustannuksia. Pienissä harrastajapiireissä voi toki olla tilanne, että filmikuvaajia aletaan pitämään jonain henkisesti valaistuneina guruina?
Tämä pitää paikkaansa. Se on valitettavaa jos tuota ei ymmärrä ja yrittää työn merkitystä tai määrää aliarvoida sillä että saman saa helpommin tehtyä. Se ei ole sama ja sillä sipuli. Tästähän on juuri digin ja filmin välin en ero. Työn määrää arvostetaan tietyissä piiireissä.