Vs: Yhden optiikan reissukitti Tuossa pikaisesti silmäilin muutaman sata HC-B:n kuvaa, ja kyllä siellä muutama laajakulmakuva on, niinkuin sanoinkin. Silloin se on ollut ainoa objektiivi, mutta kyllähän noista pitkälle yli 90 % on 50 mm kuvia. Ja tarkoitus oli siis sanoa, että hyviä kuvia saadakseen ei tarvitse kantaa mukana koko omaisuuttaan, vähempikin riittää siihen. Sitten on toinen juttu, jos haluaa ottaa mukaan enemmän lasitavaraa.Joku haluaa käyttää mahdollisuuden hyväkseen ja kuvata mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monenlaista. Se on ihan yhtä okei, mutta ei se yhtään parempia kuvia takaa. Toisella on tavoitteena säällinen määrä kuvia, jotka sitten ehkä ovat laadullisesti oman tavoitteen mukaisia. Mielestäni tosiasia on, että hyviin kuviin riittää helposti kulloinkin yksi objektiivi, jos haluaa täydellistä dokumentointia, tarvitaan ehkä lisää polttovälejä. Mutta tässäkin tulee se sama asia vastaan kuin esimerkiksi perhejuhlissa. Jotkut haluavat välttämättä kuvata kaiken, eivätkä osaa elää juhlassa mukana. Kaikki kokemukset jäävät kokematta. Sama matkallakin. Jos kuvaa säällisesti ja hankkii kokemuksia myös muuten kuin kameran kautta, kokemus on itselle ja varsinkin mukanamatkustaville miellyttävämpi ja antavampi kuin jos kantaa painavaa laukkua koko loman ja näkee kaiken vain etsimen kautta.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Mun mielestä kenenkään toisen on melko mahdotonta arvioida jonkun loman nautinnollisuutta mukana olevan kamerakaluston perusteella, kukaan tuskin kulkee koko ajan silmä etsimessä? Samoin on ihan ihmisestä itsestään kiinni osaako ottaa juhlat juhlina vaikka kuvaisikin, nämä ovat hyvin henkilökohtaisia asioita.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Ja reissussa nyt on tärkeää että nauttii siitä juuri miten lystää. On se sitten kamera hotellihuoneessa tai etsimen läpi. Itse huomaan kulkevani huomattavasti rauhallisemmin ja katselevani tiettyjä asioita tarkemmin, kun on kamera mukana ja etsii kuvattavaa. Tässä myös yksi syy minkä vuoksi tykkään reissuilla kulkea jonkin verran myös yksin, että saa rauhassa kykkiä ja odotella vaikka sopivia hetkiä.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Matkoissa on hienoa se, että jos asiat menevät hyvin, niin kuvattavaa saattaa tulla vastaan aivan yllättäen. Aikansa kaupungissa kuljettuaan tai maastossa vaellettuaan sitä tajuaa, että nyt on se hetki - kamera esille ja tästä semmoinen ja semmoinen kuva. Toisaalta, kuten sanassa sanotaan, niin koputtavalle avataan. Ihminen voi lomallakin jotain tehdä onnistumisiensa eteen. Kuulun heihin jotka bongailevat ennen reissua google mapsista ja reissun alkupuolen niitä paikkoja joita kuvaan sitten seuraavina päivinä. Tuo paikka tässä valossa... Hetkittäin vien homman niin pitkälle, että kierrän seuraavalla reissulla edellisenä vuonna bongaamiani kuvauspaikkoja uudelleen, yrittäen satuttaa esimerkiksi valon paremmaksi. Ideoita voi hakea myös postikorteista tai vaikka kyseisessä kaupungissa kuvatuista tv-sarjoista. Tuossa oma hupinsa, eikä kameralla ole siinä kovinkaan suurta merkitystä - ennen kuin sitten kuvan ottamisen hetkellä.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Juu. Nykykameroilla onkin vaikeahkoa käyttää useampaa kerrallaan. Kyse onkin siitä, kuten jo sanoin, kuvataanko laitteiston vai kuvauskohteen asettamilla vaatimuksilla. Ei se toinen polttoväli mukana kulkevana mitenkään välttämättä kuvia paranna - mutta ei se mitenkään välttämättä niitä huononnakaan.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Jospa kuvataankin, ei laitteiston eikä kuvauskohteen, vaan kuvaajan vaatimuksilla (ja ajatuksilla). Alkuperäiseen keskusteluun sen verran, että koska omat käytössä olevat kamerani (D600 akkukahvalla ja Bronica GS-1) ovat liian painavia, itse juuri eilen hankin uuden matkasetin; Nikon FM2-rungon ja adaptoitavaksi 58 mm Helios 44M-6 objektiivin sen bokehin takia. Kevyt setti kantaa, ei herätä varkaiden kiinnostusta eikä kanssaihmisten kateutta ja antaa mahdollisuuden erittäin hyviin kuviin. Sittenhän se on itsestä kiinni.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Saattaa se joskus parantaakin, jos esmes lyhyt polttoväli, äänekäs kamera ja olosuhteisiin nähden huono karkuunjuoksukunto tai itsepuolustustaito ei anna mahdollisuutta ujostella kuvattavaa. [QUOTE> [/QUOTE] HooCeeBeen kulloinkin käyttämän optiikan polttoväli ei liene tuossa kovin olennaista. Homman pointti on minusta enempi siinä, että kiinteällä polttovälilläkin pärjää, ja tennarizoomi oli keksitty jo HCB:n aikanakin. Kiinteän, esim. 50mm optiikan käyttö "pakottaa" tennarizoomin käytön lisäksi hidastamaan, keskittymään enemmän näkemiseen, kuvan tekemiseen ja sommitteluun. Varmaan moni 'turha' (ja kaukaa kuvattu) turistiräpsy jää silloin ottamatta, ja niiden harvojen jäljellejäävien otosten kerrontatyyli ja laatu saattaa parantua. Ainakin teoriassa. Kun yksi kiinteä optiikka asettaa kuvaamiselle omat rajoitteensa, joutuu kuvaaja "näkemään" hiukan eri tavalla, valitsemaan sekä kuvauspaikan, kohteen että ajan tarkemmin. Lopputuloksena saattaa olla otoksia, jotka ovat niitä pakollisia turistiräpsyjä mielenkiintoisempia, ainakin pitemmän päälle. Alussa saattaa toki olla tuloksena lähinnä sutta + sekundaa, mutta jossain vaiheessa ehkä mielenkiintoisiakin otoksia, oli käytetty polttoväli sitten mikä tahansa. Nykypäivän sisäistä HCB:aanhan voi houkutella esiin vaikka kamerakännykällä. Ei vaadi paljoa kuljetuskapasiteettia. En toki yritäkään sanoa, että yksi kiinteä polttoväli on kaikille paras reissukitti, mutta sellaistakin kannattaa joskus kokeilla. Yksi heti alussa määriteltävistä asioista lienee tosiaan se, onko kyseessä yleisreissu, vai nimenomaan kuvausreissu, ja millä/miten on tarkoitus reissata. Yleisreissulle saattaisin hyvinkin valita jonkun simppelin ratkaisun yhdellä optiikalla, ja joskus olen niin tehnytkin. Vähän reissusta, seurasta yms. riippuen. Ei sitä aina tartte kovin kummoista arsenaalia mukaan, ja joskus on kiva unohtaa koko kuvaustouhukin vähäksi aikaa. Itse en erityisemmin perusta kännykkäkuvauksesta, ehkä köykäiseksi käyneestä kännystäkin johtuen, mutta nykyään yleisreissukameraksi kelpaa monesti yksi pieni kamera 28 ja 50mm (kinovastaavalle) välille osuvalla optiikalla. Ei tartte välttämäti olla zoomi. Jos jotain jää silloin kuvaamatta niin jääköön. Jos kyseessä ei ole nimenomaan kuvausreissu, ei kamerakalusto ja sen mukana raahaaminen saa ruveta sanelemaan reissun kulkua ja onnistumista. Toisinaan ei edes mahdu kovin paljoa kuvauskalustoa mukaan.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Tein muinoin muutaman reissun, jolloin ainoana kamerana oli mukana Nikonos ja siihin 35mm objektiivi. Nykypäivänä (lähes) samoihin paikkoihin voisi viedä Nikon 1 AW1 kameran. Objektiiviksi vaikka sitten 1 NIKKOR AW 11–27.5mm f/3.5–5.6 -zoom-objektiivi. http://www.nikon.fi/fi_FI/press_room/press_presentation.page?ID=templatedata%5Cfi_FI%5Cnews_article%5Cdata%5CBV-PR-WWA19092013-Nikon1AW1 Hiukan kuitenkin arveluttaa tuo 15m syvyysrajoitus. Olis nyt ollut edes 30m ilman lisäkoteloa. Olisivat osanneet Nikonilla tehdä sellaisenkin. Vaikka sitten kiinteällä zoomilla.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Mistähän tuollainenkin myytti on valokuvaajien maailmaan iskostunut Huonommilla vehkeillä saa parempia tuloksia, just joo. Muiden alojen maailmaan siirrettynä ajatus olisi vain hassu. Huonommalla viululla joutuu soittamaan tosissaan.... Jos haitarissa on vain yksi äänikerta, niin joutuupa keskittymään musiikkiin.... Huonompi auto, niin joutuu keskittymään ajamiseen... Huonompi moottorisaha, niin joutuu paneutumaan sahaamiseen vakavemmin... Huonommat sukset, niin ei luista niin mahdottomasti - joutuu satsaamaan siihen hiihtämiseen... Mitäs sitä hyviä retkeilyjalkineitakaan - vanhoilla sandaaleilla joutuu ottamaan sen kävelyn tosissaan... Luetteloa voi kukin jatkaa. Ja elää edelleen tyylillään, just kuten haluaa
Vs: Yhden optiikan reissukitti Mistäs olet saanut ajatuksen, että 50 mm objektiivi on huono. Yleensä aina ne ovat valmistajansa terävimmät, valovoimaisimmat objektiivit ilman vääristymiä. Ajatus on yhtä hullu kuin sanoa Ferraria huonoksi autoksi, koska siihen sopii vähemmän väkeä kuin pikkubussiin.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Kun 3 vuotta sitten ostin kitaravahvistimen, jossa vain volume ja tone, on soittoon käyttämäni aika kasvanut arviolta 25 prosenttia. Kun ei tarvitse etsiä soundia eri hanikoita kääntämällä, tulee soitettua. Kun ei tarvitse vaihdella optiikoita, selata sadoista eri tsuumivälillä otetuista kuvista sitä yhtä oikeaa, niin säästyy siinäkin aikaa. kun ostin pitopohjasukset, on luisto huonompi, muttei mene aikaa voiteluun, sen vain ottaa sukset ja lähtee hiihtämään. Kiire mulla ei ole. Kun osaan käyttää yhtä word versiota, ei tarvitse opetella uusia kikkoja, voi käyttää kaiken ajan sisällön tuottamiseen. kun työpaikalla on nykymittapuun mukaan kökkö ohjelma, muta jota kaikki osaavat käyttää, ei menee aikaa henkilökunnan uudelleen kouluttamiseen, vaan kaikki toimii Esimerkkejä on vaikka kuinka, miksi aina pitäisi olla paljon valintamahdollisuuksia? ai niin, onhan se kivaa!
Vs: Yhden optiikan reissukitti Ainoana matkaobjektiivina, verrattuna vaikkapa 24-120 mm opiskaan. Jos matkalla kuvataan, voi vastaan tulla kohteita, jotka edellyttävät laajakulman käyttöä, tai hiukan pitempää polttoväliä. - No joo, jos ajatusmaailma on lukittu siihen 50 milliseen, niin eihän niitä muita kohteita sitten tule. Jatkakaa...
Vs: Yhden optiikan reissukitti Omituinen harha tuo kiinteillä opitaan kuvaamaan ;D niillä kuvataan juuri se mitä siihen mahtuu, jos on vaikka seinä takana, aukko edessä yms. siinä ei tennarizoomit paljon auta, jos niitä ei pääse käyttämään. Jos nyt haluaa yhden polttovälin vangiksi, se onnistuu mainiosti zoomillakin.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Nykymaailmassa ei valovoimalla ole mitään merkitystä matkakuvaamisen kannalta. Jossain muussa jutussa ehkä sitten. Kamerat, jotka toimivat hyvin jollain ISO6400-herkkyydellä ovat sen parin aukon valovoimaedun nollaanneet aika hyvin. 2,8 on siinä mielessä ihan yhtä hyvä kuin 1,4. Totta lienee, että usein se 50-millinen on piirroltaan hyvä. Jos (siis JOS) matkakertomuksen kannalta on aivan olennaista, että opiska piirtää 88 viivaparia millille 82 parin asemasta, niin sitten toki on otettava se viisikymppinen mukaan. Minun kuvakerrontani ei ole sen varassa... (jos sitten minkään... Niinpä minun valintani on tavallisesti se 24-120. Olen minä sitä viisikymppistäkin ulkoiluttanut - en huomannut sen vänkäävän minua minkäänlaisen kuvaamisen suuntaan. Ehkäpä en sitten vaan saavuttanut oikeanlaista henkistä yhteyttä sen kanssa... Tai sitten vaan olen toivoton tapaus, jolle kamat ovat vain välineitä, eikä mikään vempele saavuta sielujen sympatiaa kanssani.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Niinpä. Pala teippiä auttaa, jos se kuvallinen ilmaisu siitä terhistyy. Helppo tapa parantaa kuviaan siis.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Käsittääkseni tuo tarkoittamasi 24-120 on 4 valovoimainen, painava ja tilaa vievä optiikka. Se on jo kaksi aukkoa heikompi kuin esim. 2 valovoimainen kiinteä. jos oikeasti pitäisi reissukalusto hankkia, olisi järkevä esim. käytettynä nikon d90, riittävän hyvä 1600 isolla. siihen nikonin 35/1.8. Jos ostaa kaikki nuo käytettynä, niin varmaan alle 500 saa. Se olisi sellainen kombo, että voisi heittää vaikka repun pohjalle, lisäksi nefit aukeasisivat jollain vanhahkollakin ohjelmaversiolla, ei tarvitsisi päivittää uudempaan. Myöhemmin ostaisi vaikka 60 makron, siinä olisi studiokamera, makrokamera ja kaikki hoituisivat edullisesti.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Nii....mun matkakamerana on kohta 10 v.vanha, valovoimalla on merkitystä ainakin mulle senkin takia kun salamaa ei tuu otettua mukaan. Mutta toisaalta mun matkakuvi lla ei oo niin väliä, yleensä muistikuvat auttavat muistamaan mitä kuvan pitäisi esittää Oon ilmeisesti jonkinmoinen digijäärä, mua huvittaa kuvata vanhoilla omilla roppanoilla eikä kuola valu yhtään hipelöidessä jotakin uutta ihmeellistä kameraa. Peilitöntä pikkujärkkäriä oon miettinyt vaan sen takia kun on heikko selkä ja kun koko kaluston ottaa mukaan niin tahtoo kipu iskeä. Ei mua ihan oikeasti huvittaisi kalustoa ruveta vaihtamaan.
Vs: Yhden optiikan reissukitti Tiedä häntä tosiaan. Tuo sinun "myyttisi" elää ilmeisesti pelkästään oman pääkoppasi sisällä. Minun sanomisieni saati kuvaamisieni kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. "Huonommat vehkeet" ovat ihan oma aivopierusi, ja siihen en ota kantaa, vaan lähinnä hajuraon. Eli kaada ittelles vaan. [QUOTE> [/QUOTE] Aevan, ja antaa itsestään tasan niin hölmön kuvan kuin haluaa. En katso olevani vastuussa siitä, jos sanomisiani tulkitaan tarkoitushakuisesti tai muuten vajavaisesti. Kukin tyylillään juu.