Fuji sensia 100 valotettu iso 125 mukaan. Valaistu kuumilla valoilla. Kehitetty c-41:llä eli värikehityksessä. Negapositiivi kotiin ja skanneri hurisemaan. Levelsseillä ääripäät kohdilleen. Hauskoja sävyjä tulee. Tuommoinen high key fiilis. Pitää valottaa ali vähän reippaammin niin tulee lisää sävyjä (-1 aukkoa vähintään).
Ei kai tuolla "high key" tosissaan tarkoiteta naamasta sävyjen poistoa polttamalla se puhki? Tumma alue sen sijaan on tukossa... Ei oikein vaikuta hyvältä tekniikalta jos noin paljon hukkaa sävyjä ps. Eikä mitään vinoilua, vain ihmettelen.. että kumpi on kivempaa tekniikka itse vai lopputulos?
Kyllähän krossausta monasti käytetään tehokeinona. Lopputulos on kyllä usein aika arvaamaton. Edit: Unohtui sanoa, että ihan hyvä lopputulos ja kiva kuva.
Tosi kaunis malli, uskoisinpa että hemmetin isona julisteena toimisi. Tulisi nostalginen fiilis. Minusta värisävyt ei näin tai ylipäänsä tämä kuva ei pääse oikeuksiinsa näin pienenä netissä. Luonnollisesti tuo mallihan tässä kuvassa on se suurin juttu jota on vaikea pilata. Tosin nythän noi värisävyt tuovat tietyn fiiliksen ja tukevat tuota nättiä mallia..
Tottakai, mutta minusta tekniikan arvo on lähellä nollaa ja vain lopputuloksella on merkitystä Tietty eri tekniikoita on hyvä opetella, testailla ja hyödyntää, mutta tekniikka sinällään on vaan tekniikkaa. Tietenkin ilmaisuun tarvitaan monesti jotain muutakin kuin perustekniikkaa, mutta silti se "ilmaisu", eli "tietoinen valitseminen" on merkittävää, siis se miltä jokin lopulta näyttää.. Valokuvasivustoilla on hienoa se kun ihmiset esittelevät jotain kokeilemaansa juttua, niin kaikki jotain opitaan, mutta ei se kai sitä tarkoita, ettei kuvaa saisi katsoa kuvana ja tulkita puhtaasti mitä näkee ilman tekniikkasidosta, vai eikö saa?
Jep, lopputuloksen arvaaminen on mielenkiintoista. Tässä tapauksessa ei tekniikka ole suinkaan pääosissa. Haluttiin vain hakea poikkeavia fiiliksiä. Malli oli itse lopputulokseen tyytyväinen ja se on minulle riittävä analyysi. Täällä on hyvä esittää mielipiteensä ja oppia omista kömmähdyksistä. Kuvaa tulee katsoa kuvana, mutta tunnetaso vaikuttaa minuun ainakin eniten kuvissa. JA SE JOKA EI TESTAA NIIN SIINÄ ON MUUTAKIN VILPPIÄ! (vanha sanonta näiltämain)
Ihan jees kokeilu. Rajaus voisi olla tiukempi. Kuvaan tänään yhdelle bändille promokuvat ja ajattelin käyttää myös crossausta tehokeinona. Laitan varmaan kuvia sitten teidän kiusaksi.
Tuo on varmaan jokaisen osalta se juttu kun omasta kuvasta on kysymys, tietysti! Joku muu kun katsoo kuvaa, joko näkee tunnetason kuvasta tai ei. Kun ei ollut paikalla ja kuvan ottamiseen liittyvä kokemus ei ole omassa muistissa, niin tunneside on erilainen ja aluksi se puuttuu kokonaan.. Eli kuvan tehtävähän on juuri välittää tuo tunne katsojalle.. Eli siksi kuva-analyysi on tärkeää, koska jos sen joku tekee tosisssaan silmät avoinna, niin kuvaaja saattaa saada siitä enemmän kuin tunteiltaan pystyy itse näkemään? Joku muukin voi saada kuvasta enemmän ja nähdä jotain mitä ei ehkä itse huomannut..
Joku muu kun katsoo kuvaa, joko näkee tunnetason kuvasta tai ei. Kun ei ollut paikalla ja kuvan ottamiseen liittyvä kokemus ei ole omassa muistissa, niin tunneside on erilainen ja aluksi se puuttuu kokonaan.. Eli kuvan tehtävähän on juuri välittää tuo tunne katsojalle.. Eli siksi kuva-analyysi on tärkeää, koska jos sen joku tekee tosisssaan silmät avoinna, niin kuvaaja saattaa saada siitä enemmän kuin tunteiltaan pystyy itse näkemään? Joku muukin voi saada kuvasta enemmän ja nähdä jotain mitä ei ehkä itse huomannut.. Näin on, mutta kyllä kuvan tunnetaso on muidenkin kuvaamissa otoksissa minusta se oleellisin. Ja jotta tämä ei mene saivartelun puolelle,lopetan kommennoinnin tähän Hyvää lauantain jatkoa...
Ilman muuta niin minäkin katson kuvia.. Varsinkin aluksi ja usein ainoastaan Jos kuitenkin alan syventymään kuvaan tai siinä on jotain "levotunta" tai havaittavaa, niin silloin keskityn "näkemään" mitä kuvassa on, joka aiheuttaa säröä harmoniaan. Silloin teen sen tietysti tietoisesti ja avoimesti pyrkien käymään kuvaa läpi kohta kohdalta ja kokonaisuutena, miettien tasapainoa ja elementteja, sommittelua ja rajausta, tietysti myös sävyjä ja värejä... Tietysti kuva analysoidessa on myös tärkeää yrittää nähdä sen sisällön merkitys, tavoite, sisällöän suhde esitystapaan ja viesti/viestit (silloin kun sellainen on ymmärrettävissä) eikä kuva analyysistä pilalle mene, päinvastoin siinä saattaa ilmetä jotain hyvin kiehtovalla tavalla toteutettua sisältöä korostavaa, jota aiemmin näki vain alitajuisesti, tietää siis myös sen miksi pitää jostakin.. Mukavaa lauantai-iltaa sinullekin edittiä lisäsin vielä muutaman asian tuonne tekstiin näin jälkikäteen
Kyllä puhut ihan asiaa. Vähän tosin ihmetyttää, mitä tuossa postausrajoitusketjussa kirjoitit. Tai mitä ajoit sillä takaa. No siis. Krossaustahan monasti käytetään "glamour-kuvauksissa". Sävyt/jyrkkyys on kai niitä, joilla halutaan saada aikaan voimakkaita tunteita katsojaan. Pääsee "ikään kuin sisään" kuvan fiilikseen. Minun mielestä tässä nyt vaan on paljon niitä elementtejä, jotka mielestäni tukevat kuvaa. Esim. tuo puuhka ja mallin ilme. Vaikea sanoa johtuuko siitä, että yhdistän kuvan näkemiini glamour-kuviin, vai mistä. Mutta en yhtään epäile, etteikö malli olisi kuvaan tyytyväinen. Toisaalta tässä on jotenkin jännästi sekoitettu vanhan ajan "Hollywood-portraitin" ja uusien glamour-kuvien tyyliä. Niin tekniikasta. Tottahan se on että tekniikka ei saisi ennalta rajoittaa, mutta miten pitkälle sitten mennään, että vaihdetaan vaikka veistokseen tai maalaukseen. Tekniikka ei saisi näkyä tai tulla yli, mutta toki sitä saa käyttää hyväkseen.
Tämä on nyt saivartelua, mutta mahdollisesti marginaalisesti hyödyllistä jollekin. Kuvassa ei ole koskaan tunnetasoa. Se on katsojassa. Magiaan ja alkuperäiskansojen uskomuksiin liittyy ajatus, että kuvaan voisi tallentaa kohteen sielun tai objektiivisen "tunnetason". Vähitellen on alettu ymmärtää tämä harhaksi. Kuva auttaa katsojaa luomaan mieleensä subjektiivisen tunnetason ja sen se tekee "kuvana" ja ominaisuuksillaan, joita voidaan eritellä useista näkökulmista.
Hyvin minusta olet lopputuloksessa onnistunut. Tuo motrisin "vanha Hollywood" + "modern glamour" mix luonnehdinta on osuva. Tekniikka sopii mielestäni hyvin juuri kyseiselle mallille ja asemoinnille. Itse ainakin hyvinkin lämpenen kuvalle. Lopputuloksen laadusta saivartelun jätän suosiolla sitä paremmin harrastaville . Itseäni kiinnostaisi lähinnä, miten rankasti jouduit lopulta prosessoimaan diginä? Onnistuisiko samasta dia/negasta vastaavan kuvan vedostaminen myös perinteisellä menetelmällä? Ilmeisesti se kuva siinä filmillä on kuitenkin negatiivi.
Positiivihan muuttuu negatiiviksi c-41 värikehitysprosessissa. Nykyisistä minilabbiksista ei pysty tulostamaan tämäntyyppisiä ratkaisuja (paitsi jos posenegalle ajetaan järjestelmään oma kanava. Yrittäjät eivät kuitenkaan aivan herkästi rupea tähän, koska kanavien tekemiseen menee rutkasti aikaa ja koevedoksia. Käsin lopputulokseen pääseminen aiheuttaa jo siinä määrin hukkamateriaalia, että siihen en ryhtyisi. Scannerikin näkee sävyt miten haluaa ja esim. ihonsävyn löytämiseksi saa kikkailla aikansa. Tässä kuvassa on tosiaankin ajettu ääripäät levels säädön normeihin eli värivirheitä ei ole lähdetty korjaamaan. Roskat pois ja snadisti terävöitystä. Mvuoren saivarteluun väitän vastaan. Kuvissa on hyvin voimakkaita tunnetasoja, jotka pulpahtevat elämään oman oppimamme, ympäristön ja perimän kautta...
Kyllä tuota silti täytyy varmaan joskus koittaa. Onhan tuon tekniikan tietänyt jo aikaisemmin, mutta tuon kuvan nähtyä vasta tuli innostus . Jos on värianalysaattorin kalibrointitulos käytetylle paperille (vastaavalla kuvalla), niin luulisi asialliseen tulokseen pääsevän melko äkkiä, jos on päästäkseen. Digillä homma on tietysti helpompaa, mutta hybriditekniikan kompastuskivi on aina juuri tuo skannausvaihe. Tällä tekniikalla varmaankin erityisesti, kun syntyvä filmi ei ole juuri minkään odotusarvon mukainen.