Kitaristi onkin hyvä vertaus. Täysin ilman lahjoja hommasta ei tule mitään, tarvitaan rytmitaju ja sävelkorvaa. Niillä eväillä ja harjoittelulla sitten voikin jo hyvin ansaita leipänsä tanssiorkesterin kitaristina. Mutta Jimi Hendrix on kuitenkin aivan eri asia. Sama valokuvauksessa on, että jos ei ole yhtään silmää kuvalle, niin vaikeaa on saada mitään aikaan, mutta tavanomaisella lahjakkuustasolla jo pärjää ihan mukavasti, kunhan viitsii harjoitella. Suuruudet ovat eri tasolla.
Pitää vallan mainiosti paikkaansa, mutta se että 'suuruus' ottaisi jotain elämää suurempia kuvia samasta tilanteesta, kuin joku toinen kuvaaja, ei mielestäni pidä täysin paikkaansa. Valokuvaamisessa, kuten monessa muussakin asiassa, jossa pitää päästä julki pätee myös tilaisuus ja mahdollisuus suurena tekijänä. Tässäkin maassa on monta hyvää, jopa erittäin hyvää valokuvaajaa, mutta heidän kuviensa julkisuuteen pääsy vaatisi rajusti paremmat suhteet. Julkisuus on kuitenkin se, millä valokuvaajan 'taso' nousee ja nimi jää mieleen. Lätkäslangilla 'lapa jäähän nimi lehteen'. Nykyinen valokuva ei varsinaisesti ole mikään kestävä juttu, sillä kyllä sen kuvan elinkaari on hyvinkin lyhyt, varsinkin journalismissa. HCB:t sun muut Magnum-valokuvatoimiston kuvaajat on nousseet esille tilaisuudesta ja mukana on ollut myös aimo annos tuuria ja oikeita kontakteja. On tosi, että vaikka xxx-paikalla on kaksi hyvää valokuvaajaa, niin kuvien eteenpäinmeno ei välttämättä ole kiinni siitä, kumpi paremmat kuvat otti. Tunnetaan, että toinen otta suht' hyvää laatua aina, niin luotetaan siihen ja ostetaan siltä kuvat. Toinen ei siten saa ehkä niitä aivan loistaviakaan kuvia esiin sitten millään. Tyrkyttää niitä saa, mutta piiri on loppujenlopuksi suhteellisen pieni. Erikseen sitten on nämä näyttelyt, jossa kuva ei välttämättä personoidu ja niissä hyvää kuvaa suoltava kuvaaja saattaa hyvinkin saada nimensä näkyviin. Se sitten, onko näyttelyiden tie se ainoa järkevä onkin erikseen. MV-suuruus Ansel Adamsin kuvat ovat mielestäni jotenkin eritasoa, harkittuja taideteoksia. Taiteella nimen saaminen vaatii nimenomaan tuota suurta panostusta näyttelyihin, kilpailuihin jne. Tämä tiehän on kaikkien saavutettavissa, jos vaan kuvalliset rahkeet riittää, eikä se välttämättä vaadi edes niitä suhteita, osallistumismaksuja ja postitusta kylläkin. Onko sitten kyse taiteellisen kuvan oppimisesta, vai journalistisen, sillä mielestäni ne ovat pitkälti 2 eri asiaa ?
Tarkoitankin suuruudella nimenomaan suurta taiteilijaa, en arvostettua tai kuuluisaa. Kyllä valokuvataiteessa tärkeintyä on kyky nähdä, ja juuri sen kyvyn ansiosta suuri kuvaaja ottaa yleesä samasta kohteesta vaikuttavamman kuvan kuin keskiverto. Joskus tosin se keskivertokin voi löytää vaikuttavan tavan ilmaista itseään. Arvostus, raha ja maine ovat tosiaan kiinni paljosta muustakin. Kaikki eivät niitä edes halua.
Päädyimmekö siihen, että lahjakkuutta on monta tasoa? Paljonko erot erilaisten lahjakkuuden määrien välillä, sen ilmenemisen, ovat loppujen lopuksi työtä, panostusta ja tahtoa itsensä kehittämiseen? ja paljonko sitten todellisia eroja onkaan valokuvauksellisen lahjakkuuden määrässä kahden hyvän välillä, joista toinen on päässyt pinnalle ja toinen ei ole niin tunnettu? Vai onko ero vain pyrkimyksen asteessa, sosiaalisuudessa, tunnustuksen tarpeen määrässä, halussa olla tunnettu? kaikkihan eivät tät tavoittele. Ovatko ne, jotka eivät ole tunnettuja, vähemmän valokuvauksellisesti lahjakkaita? Vaikka TAIK ja muut oppilaitokset mainittiin, niin tuskimpa kaikki lahjakkaat niissä ovat. Vai ovatko? Vaikka kokemusta ei niistä ole, niin veikkaan niidenkin, kuten muidenkin koulutuslaitosten, olevan melkoisia putkia. Hyväksytyn suorituksen saat kun teet siten mitä opettaja haluaa, et siten kun sen itse näkisit....? Näin kaikkialla muualla, tuskin tuo inhimillinen yhteisö on sen parempi, vai? Karsiiko tämä oman tiensä kulkijat, lahjakkuudet sieltä pois? tämähän suosisi jossain määrin lahjakkaita mutta sopeutuvia, toisten tahtoon alistuvia, ns. kilttejä tyttöjä, eikö? Suomessahan on tunnetusti vahva taipumus yhteen ainoaan oikeaan totuuteen kerrallaan....
Miten nämä ei jotenkin sovi samaan lauseeseen... Miten voi olla 'suuri taiteilija' olematta arvostettu tai tunnetu/kuuluisa ? Mikä tekee taiteilijasta suuren, muu kuin kuuluisuus ? Otetaan esimerkiksi maalaustaiteesta, kuka suuri ei ole tunnettu ? Miten musiikki, kuka suuri muusikko ei ole tunnettu ? Valokuvataide, kuka suuri valokuvaaja ei ole tunnettu ? Taide on kuitenkin asia, jonka hyvyyden päättää yleisö, kriitikot jne. Rahalla ei loppujen lopuksi ole tekemistä asian kanssa, muutoin kun se luo mahdollisuuden keskittyä tekemisen ja luomiseen....
Suuri on se, jonka teokset tekevät ainjakin johonkin ihmiseen suuren vaikutuksen. Tässä nyt tosin puhutaan taas vain sanan määritelmästä. Periaatteessa voi olla olemassa erakko Lapin korvessa, joka on talvi-iltojensa ratoksi maalannut henkeäsalpaavan koskettavan taulun. Vaikka vain kourallinen ihmisiä koskaan näkisi sen, niin ukko on suuri taiteilija.
No miksi ei voisi valokuvaajaksi oppia? Kyllä voi, jos on oma sydän mukana! Ja kyllä, jos ei kuvittele olevansa valmis. Eikö monen taiteilijankin salaisuus ole se, että ei usko taideteoksensa olevan täydellinen. Jos ihminen vain nappaisee kuvan, ilman että on mitään sydäntä ja mielenkiintoa mukana... No olkoon niin sitten. Mutta oppia voi ja valokuvauksessa opittavaakin riittää. Mutta näihin laitoksiinkaan kun ei varmasti pääse jollei ole jo melko täydellinen kuvaaja? Eli tekniikat ym hallussa. Ja mun mielestä näistä laitoksista ei voi oiken muuta oppia kuin sen tekniikan. Sen sijaan onko kuva otettu sydämellä, onko siinä henkilökohtaisia asioita, se onkin eri asia...
No ei se onneksi ihan tuolla tavalla mene (tai ainakaan muinoin mennyt). Taikin pääsykokeissa on ainakin ennen haettu näkemystä ("lahjakkuutta") ja koulussa on sitten opetettu se pakollinen tekniikkaosaaminen. Muu valokuvausoppi on tietenkin aina riippunut opettajista ja kyllähän sitä on aina joskus nähnyt jonkun vahvan tyylin ja opetustavan omaavan opettajan kädenjäljen myös oppilaiden kuvissa. Näin olen ainakin itse Taikkia käymättömänä, mutta muutamia siellä opiskelleita ja opettaneita tunteneena ymmärtänyt.
Teknisestä tarkasta kuvaajasta pääsee taiteilevaksi kuvaajaksi aika helpolla. Ota kamerakännykällä kuva itsestäsi kun runkkaat. Tämä toimii takuulla ja suurin osa taiteilijoita leikkivistä "kuvaajista" ylistää kuvaasi ajan hermon rikkovana absurdina ja rohkeana ilmaisuna elämästä. Tähän liittyy toki teknisten ja kliinisten kuvien järjestelmällinen dissaus. Mitä kouluihin tulee, niin en ikinä menisi mihinkään valokuvauskouluun kuuntelemaan jonkun ennakkoon määräämiä kuvakulmia.
Taiteilevasta kuvaajasta pääsee tekniseksi tarkaksi kuvaajaksi aika helpolla. Ota huippukameralla kuva testitaulusta ja runkkaa. Tämä toimii takuulla ja suurin osa valokuvaajia leikkivistä "kuvaajista" ylistää kuvaasi ja asennettasi testata uusia laitteita, rohkeana ilmaisuna tekniikan kehityksen tason mittaamisessa ja tiedonjaossa. Tähän liittyy toki esteettisten kuvien järjestelmällinen dissaus.