SEHÄN ON MELLAKKAKUVAAJIEN KUNINGAS LOTARI! mutta kuka on tämä vieheä neito, jota niin häpeilemättä Lotari silmillään himoitsee? Voidaanko tässä aistia tasaharmaista kuva-osioista että mielenkiinto on molemminpuoleista mutta silti piilotettua? Tarina on tuttu nykyajan urbaaniympäristössä, jossa opetetaan piilottamaan tunteet syvälle, ettei kukaan voi viedä niitä pois. Synkkä kuvaus ihmiselämän raadollisuudesta, mutta myös sen lämpimästä ja rakkauden täyteisestä puolesta, jopa mellakoiden keskellä. VAI SITTENKIN!? Taustan valot, jotka niin viehkosti boken avulla pehmenevät, ovat selvästi juna-aseman valot. Tyttö on selvästi lähdössä tulevaa taistoa pakoon pohjoiseen iso-vanhempiensa luokse, kun urhea puoliso jää sotimaan valotusmittarin ja suljinlaukausten kera päälle käyvää vihollisuhkaa kohti.
Hahhah, jopas tuli viiltävää analyysiä tampereen teemu laineelta (ja tuo piti monin osin jopa paikkansa! ). Mutta jooh, törmäsimme Mikon kanssa kaupungilla ja menimme asemalle kuvailemaan ja sanoja vaihtamaan. Siellä aikamme suljinääniä kuunneltuamme satuin huomaamaan lukioaikaisen kaverini, nämä kuvat onkin siitä otettu. Ihan mukavat kuvat, taustan valot tekevät mielenkiintoisia linjoja kuviin. Ja menit sitten toteuttamaan sen kuvasarjaideankin..