Vs: Valokuvien organisointi Omasta mielestäni kuvien arkistointiasiaan on vain kaksi lähestymistapaa. Toinen on Quiquernin esittämä kevyt malli. Toinen on tehdä se kunnon softalla, jonka tulevaisuuteen voi laskea. Kaikkein typerintä on tehdä paljon työtä ja törmätä tilanteeseen, jossa softan valmistaja katoaa. Softa nimittäin katoaa silloin myös väistämättä käyttöjärjestelmäpäivityksessä lähitulevaisuudessa. Olen käynyt läpi jälkimmäisen tilanteen firman ison arkiston ja kuvapankkisovelluksen kanssa. Kaikki piti alkaa alusta, investoinnit ja palkanmaksut muuttuivat nollan arvoisiksi. Kävin silloin läpi kaikki vaihtoehdot ja päätin laskea Adoben varaan. Silloin katsomistani vaihtoehdoista useampaakaan ei enää ole. Sekä raw-konverttereita että oikeita DAM-softia on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Vaikka olen aika vannoutunut Apple-käyttäjä, en uskonut edes Applen haluun pitää kiinni Aperturesta. En laskisi sen varaan vieläkään vaikka se ominaisuuspohjalta hyvä olisikin. En yksinkertaisesti usko, että käyttöjärjestelmätasoinen toteutus raw-tiedostoille tulee koskaan toimimaan muuten kuin sivuvaunumallilla. Kameravalmistajat eivät ole tähänkään asti avanneet raw-tiedostojaan, miksi ne muuttaisivat asennettaan?
Vs: Valokuvien organisointi Lisäät hakusanoihin vaikka jonkun luokituksen? Kuvaluokka perhealbuumikuva taidekuva jokumuukuva .... Noistahan voi raksia siihen kuvaan mukaan useamman.
Vs: Valokuvien organisointi Käyttäähän Lightroomkin yksinkertaista tietokantaa (SqLite), ei tosin upota itse kuvia tietokantaan, vain kuvaa koskevia metatietoja. Ongelma syntyy jos niitä NEF:ejä kopioi vaikka muistitikulle ja sitten käyttää jossain toisessa käyttöympäristössä ja kehittää vaikka JPG:ejä. Eipä JPG:stä löydykään LR:ssä syötettyjä hakusanoja...
Vs: Valokuvien organisointi Juuri tästä syystä sanoinkin että ei kannata tehdä mitään minkään, toistan minkään, edes Adoben, softien pohjalle, koska jonain kauniina päivänä niitä ei olekaan ja olet miljoonien kuviesi kanssa ns. kusessa. Ainoa oikea tapa on se, että pystyt kokoamaan koko hakusanoituksen uusiksi sillä toisella softalla. Ja se on mahdollista vain jos ne hakusanat ovat softariippumattomassa muodossa joko itse kuvatiedoston sisällä tai sidecarissa. No, me kaikki tiedämme että softariippumatonta sidecaria ei ole olemassakaan, joten.... Olen sen verran pitkään softabisneksessä pyörinyt, että ymmärrän sen tosiasian ettei siihenkään vuoreen että Adobe on nyt olemassa, kannata luottaa ei sitten tippaakaan. Jos näiden sanojen jälkeen ottaa sen riskin, niin siitä vaan. Voi olla että kymmenen vuoden päästä huomaatte olleenne oikeassa, tai sitten ette. Yhden kerran tuon urakan tehneenä voin sanoa etten ota sitä riskia enää että kaikki kuvieni metatiedot ovatkin totaalihyödyttömässä muodossa jonkin kuolleen valmistajan sidecarien sisällä.
Vs: Valokuvien organisointi Samaa mieltä. TIFF ja JPEG -formaattien suhteen tilanne on suhteellisen hyvä, koska niiden määritykset ovat julkisia. RAW-formaattien suhteen en ole löytänyt vastaavaa "softariippumatonta" ratkaisua. No, DNG:n speksit ovat julkisia ja vapaasti käytettävissä, mutta en silti ole uskaltanut tuhota kaikkia valmistajakohtaisia RAW-filuja.
Vs: Valokuvien organisointi Eikä varmaan kannatakaan. Olisihan se mukava kokeilla myöhemminkin jotain uusia demuzakki-konverttereita. Muuten CR2 on tagitettu TIFF-kääryle jpeg-esikatselukuvineen - aivan kuten DNG-fiilukin, mutta jos haluat säilöä DNG-tiedoston sellaisena, että CR2:n voi käänteisellä prosessoinnilla palauttaa, tiedoston koko kaksinkertaistuu. Tuostahan voisi jo päätellä, että millaisia tiedostoja lähinnä ei voi palauttaa eli olisikohan ne DNG-fiilut sitten soveltuvilta osin jpeg-pakattuja?
Vs: Valokuvien organisointi Todennäköisemmin ne uudet "demuzakki-konvertterit" osaavat käsitellä DNG-tiedostoja kuin jotain antiikkisia RAW-filuja. DNG:hen voi sisällyttää sen CR2- tai muun raakatiedoston mukaan, mutta kuten olet havainnut, se kasvattaa tiedoston kokoa suunnilleen omalla koollaan. Se sijoitetaan tiedostoon kait melko lailla sellaisenaan. DNG ei ole jpeg pakattu, paitsi esikatselukuvien osalta. Datamuoto siellä taitaa olla pakkaamaton TIFF.
Vs: Valokuvien organisointi RAW:it ovat siinä mielessä "lisenssivapaata" tavaraa, että niiden muoto tunnetaan ja kaikki konvertterit osaavat ne kääntää. Tämä tieto niiden sisällöstä ei katoa mihinkään tulevaisuudessakaan, eli jos niitä osataan kääntää nyt, niin niitä osataan kääntää tulevaisuudessakin. Ja konvertterisoftia ja niiden tekijöitä on paljon, yhden lopettaminen ei hävitä tätä tietämystä mihinkään. Osa on jopa vapaan lisenssin alaisia eli niiden lähdeköödit on saatavilla, joten osaaja voi portata ne siihen tulevaisuuden käyttöjärjestelmään joka silloin on käytössä. Tässä mielessä on aivan höpöä oletus että joku DNG olisi sen paremmassa asemassa kuin muutkaan RAW muodot.
Vs: Valokuvien organisointi Osaamisestahan siinä ei ole kyse, vaan siitä, että välitetäänkö. Aikamoinen määrä tiedostomuotoja on esmes toimisto-ohjelmissa hävinnyt jo historiaan, ja jos niitä tiedostoja availla halutaan, pitää löytää vielä toimiva kone jostain kymmenen vuoden takaa.
Vs: Valokuvien organisointi Konvertoin muutaman (8 kpl) CR2-tiedoston DNG-tiedostoiksi asetuksilla Älä käytä häviöllistä pakkausta, DNG 7.1 tai uudempi ja Keskikokoinen esikatselukuva. Tiedostojen koot pienenivät keskimäärin 19 prosenttia. Tuosta voisi päätellä, että jotain lähtee johonkin. Mystiseksi tilanteen tekee se, että paluuta ei ole alkutilanteeseen. Samoilla asetuksilla ja lisäksi säilyttämällä alkuperäisen tiedoston samassa paketissa tiedoston koko pieneni keskimäärin 4 prosenttia suhteessa erillisiin tiedostoihin, mikä nyt on vähän kohtuullisempi pienennys tiedostokoossa ja voisi periaatteessa selittyä tagitukseen sekä exiffeihin liittyvän pakkauksen avulla. Muuten olen samoilla linjoilla Kosh'in kanssa. En haluaisi hirttäytyä mihinkään tietokantaratkaisuun, joten sivuvaunuilla jatketaan varmuuden vuoksi, vaikka kuvamäärät pieniä ovatkin. Vaikka tähän asti Adoben valinneet ovat olleet selkeästi voittajia, niin ikäviä esimerkkejä on pilvin pimein. Tässä taannoin esimerkiksi Apple kirjaimellisesti lopetti lehdistötiedotteella Adoben Flash-ohjelmiston monivuotisen taipaleen verkon multimediapumppuna. Flashin tarina alan ensisijaisena standardina oli ohi parissa kuukaudessa. EDIT: korjasin sisältöä vääristävän kirjoitusvirheen pakkausasetusten osalta.
Vs: Valokuvien organisointi Tasan sellaisenaan. Lähes kaikki raw-formaatit käyttävät jotain tiff-määrittelyn versiota. Niissä käytetään myös erilaisia häviöttömiä pakkauksia tai ollaan kokonaan pakkaamatta, kuten tiedostokokojen erot osoittavat. Ja sitten on näitä erikoisuuksia, kuten Nikonin "lähes häviöttömästi" pakattu. DNG:stä on olemassa myös häviöllisesti pakattu versio. Ja sitten on joidenkin demuzakki-softien tapa (esimerkiksi DxO) laittaa DNG-pakettiin pikselidataa. Se on tietenkin sallittua mutta "hiukan" epärehellistä, koska kyse ei enää ole raw-datasta.
Vs: Valokuvien organisointi Ne on nimenomaan hävinnyt siksi että firmat, joiden tuotteet niitä käyttivät tallennustuotteinaan ovat joko itse kaatuneet tai tuotelinja on lopetettu. Jos tiedostomuoto oli sellainen jota osasivat avata ja kirjoittaa muutkin ohjelmat toisilta valmistajilta, niin ne saa edelleen auki. Tässä tapauksessa Adoben sidecarit ovat juuri samanlainen tällainen suljettu tiedostomuoto, jos Adobe häviää, niin sitten ko. sivuvaunulla ei ole muuta merkitystä kuin tilan viejänä tallennuspaikassaan. Tietääkseni niitä sidecareja ei mikään muu ohjelma osaa käyttää. Tämä osaamattomuus liittyy tietysti Adoben IPR:iin, eli he eivät anna muiden käyttää niitä, ei siihen etteikö joku koodari niitä osaisi avata luettavaksi ja kirjoitettavaksi, ei ne kryptattuja ole. Niimpä ne häviävät aikanaan Adoben myötä. Samoin kävi esim. Lotuksen Ami Pro:n tiedostoille. Niitä eivät muut saaneet käyttää, ja niimpä minullakin on sitten firman kaaduttua arkistossa noita tiedostoja, joita ei enää saa millään ohjelmalla auki.
Vs: Valokuvien organisointi Adoben sidecar -filut noudattavat ISO-standardia, samaa XML-dataa voidaan upottaa itse kuvatiedostoon. XMP-toolkitin dokumentaatio ja lähdekoodi on maksutta saatavana. Tuossa wikidokussa on esimerkkinä Picasan tuottamaa XMP-koodia. Viite: http://en.wikipedia.org/wiki/Extensible_Metadata_Platform The XMP data model, serialization format and core properties have been published by the International Organization for Standardization as ISO 16684-1:2012 standard. ... Adobe provides the XMP Toolkit free of charge under a BSD license. The Toolkit includes specification and usage documents (PDFs), API documentation (doxygen/javadoc), C++ source code (XMPCore and XMPFiles) and Java source code (currently only XMPCore). XMPFiles is currently available as a C++/Java implementation in Windows, Mac OS, Unix/Linux.
Vs: Valokuvien organisointi Ok, olin väärässä niiden avoimmuuden suhteen. Aiemmin käyttämäni arkistointiohjelma ei osannut niiden sen aikaisia versioita käyttää kun kokeilin eli hakusanat eivät siirtyneet. Onko tuo ollut aina noin tuo tilanne lähdekoodin avoimmuus, vai tullut lähiaikoina?
Vs: Valokuvien organisointi XMP taisi tulla ensimmäisen kerran käyttöön Acrobatissa ja saman tien Adobe tarjosi sitä IPTC:lle. En muista milloin se standardoitiin ISO:ssa mutta kyllä se periaatteessa avointa ja muiden käytettävissä on ollut ihan alkumetrien jälkeen. XMP on käytössä kymmenissä, olisikohan jo kolminumeroinen luku, ohjelmistoissa.
Vs: Valokuvien organisointi Tuossa mainitsemassani wikidokussa, otsikon "History" alla: "XMP was first introduced by Adobe in April 2001 as part of the Adobe Acrobat 5.0 software product. On June 21, 2004, Adobe announced its collaboration with the International Press ... "The "IPTC Core Schema for XMP" version 1.0 specification was released publicly on March 21, 2005. A set of custom panels for Adobe Photoshop CS can be downloaded from the IPTC. The package includes a User's Guide, example photos with embedded XMP information, the specification document, and an implementation guide for developers." jne... ISO standardin numerosta (ISO 16684-1:2012) voisi päätellä, että se on julkaistu tammikuussa 2012?
Vs: Valokuvien organisointi Eli varsinainen standardi on aika tuore, mutta sitä ovat voineet käyttääAdoben yhteistyökumppanit jo jostain 2005:stä alkaen. Ei siis ihme että kolme-neljä vuotta sitten iView Media Pro ei sitä ymmärtänyt.
Vs: Valokuvien organisointi ISO-standardointi on hidasta hommaa. En ole Adoben kumppani, mutta jo 2000-luvun loppupuoliskolla noin 2005-2007 käytin IPTC:n sivustolla vapaassa jakelussa olleita XMP-palikoita.
Vs: Valokuvien organisointi Jonkun laskennan mukaan 2000-luvun loppupuoli on vielä aika kaukana edessä.