Onkohan jo ohi tämä vai kiihtyykö se ilmiö että erinlaisia objektiivejä sovitetaan digirunkoihin? Haetaan jotakin suttusta fiilistä, erinlaista bokehia, tai jotakin jota ei edes osata tarkemmin määritellä. Tietty harrastaminen on aina kivaa ja monenlainen kamerahiplaaminen taitaa olla täälläkin liikkuvilla tyypeillä hyvinkin tärkeä harrastus. Kysyn vaan kun en ole ite ainakaan vielä sellasta harrastanut, onko se kivaa? Pitäiskö alkaa sellasta harrastamaan?
Se harrastus taitaa olla vähän hiipunut. Sovittelu sai alkunsa siitä, että kameroille ei ollut kylliksi omia objektiiveja ja johonkin "fotometriseen tarkoitukseen" soveltuvuuden ohella syntyi kikkailukulttuuri ja sellaisilla on aina oma elinkaarena. Sovittamisen ohelle on tullut kameraan suunniteltujen erikoisohjektiivien käyttö (mm. Lensbabyn mallisto). Mitään ei pidä alkaa harrastamaan, ellei kiinnosta. Sitten kannattaa alkaa harrastamaan, kun isojen linjojen sijaan kiinnostut hienovaisista valojen kiillon ja bokehin detaljeista.
Tottakai, ilman muuta. Mikään ei taida olla ekstaattisempi kokemus kuin se, että löytää kirpputorilta vitosella melkein puhdistettavissa olevan tsekkiläisen optiikan 60-luvulta ja saa sen satasen sovitteella jotenkin kiikkuman sen kolmen tonnin järkkärinsä nokalla. Sitten jos vielä jonkinmoinen kuva (firmispäivityksen jälkeen tietysti) sattuu syntymään k.o. laitteen avulla tai siitä huolimatta, on ei vain päivä, vaan koko viikko takuulla
Kun digijärkkärit alkoivat yleistymään, syntyi myös tarve saada vanhat objektiivit siihenkin käyttöön. Eihän digirunkoja ilmestynyt kovinkaan monilla eri merkeillä, niin monet järjestelmät jäivät ilman omaa digirunkoa. Samalla kinokoon kennon tarve kasvoi kasvamistaan, kun ei oltu tyytyväisiä kuvakulman muuttumiseen kroppikennojen kanssa. Canon EF oli sovitusystävällinen ja 5D täytti monet toiveet. Sony A7 sarjan tulo oli jo sitten uusi sovittelijoiden taivas kun bajonetista kennoon on järjettömän vähän etäisyyttä, jolloin myös moni sai huomata että laajakulmat kuitenkin tarvitsevat tarpeeksi retrofokusrakennetta, jotta kuvan reuna-alueetkin toistuisivat hyvin. Vaan mihinkäs objektiivifriikit olisivat kadonneet? Toki erilainen jälki erilaisilla objektiiveilla ja aukoilla on ikuisesti yksi osa valokuvaamista eikä siitä kiinnostuminen edes ole "pahimman luokan" teknistä suuntautumista vaan arvostettu taiteilijakin saattaa olla välillä kiinnostunut erilaisista optiikoista.
Matti tais vastata ainakin hiukan minulle. Mä en ole hirveän kiinnostunut jostakin detljiesta. Varsinkin kun tahtoo olla että jo omistaa hyvät opiskat jotka on käytössä. Joten parempaan suuntaan ei pääse edes rahalla. Huonompaan suuntaan pääsee kyllä isolla rahalla kuten myös pienelläkin rahalla. Eli sen suoksi ei kannata alkaa harrastamaan. Mutta sitten jää se hiplaus. Onko se sitten niin kivaa. Tätä pitänee pohtia vielä.
Jos kirpputorilta ei mitään löydy kuten usein ei, niin alkajaisiksihan voisi vaikka hioa hiekkapaperilla suodatinta, uuveetä tai skailaittia. Ja sitten vaikka sylkäistä siihen hiottuun lasipintaan? Vaan ei tuo taitaisi oikein tosihipstereille kelvata kun alla on kuitenkin se moderni laadukas lasi. Niin että pitäisi kai hioa se varsinainen linssipinta? Mutta jos se on liian tavallista? Jos antaisi sen linssipinnan vihaisen kissan raavittavaksi? Mutta kun ei ole kissaa. On taas elämä vaikeaa.
Toki. Oli hyvinkin tavallista takavuosina. Yleensä tosin keskelle jätettiin kirkkaampi alue, reunat hiottiin. Vaseliinikerros oli myös suosittu. Osa porukkaa tyytyi vain henkäisemään linssiin ennen valotusta, mutta sehän nyt ei mitään tosiäijää ole. (Hifistelijät yms hienostelijat ostivat sitten Lindahlin valmiiksihiottuja lasinpaloja. Tolkuton hinta teki tietysti kuvistavielä paljon hienompia.) David Hamilton (mm.) teki upeita kuvia k.o. tekniikalla. Kuvat ovat hienoja, vaikka hänen kuvaustekniikkaansa liittyvät sivujuonet ovatkin herättäneet mielipiteitä. https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/564x/64/93/2a/64932a5ce88e3ff9ebe79e5ee22fc6f6.jpg
Meinaat että ensin otetaan riivatun kalliilla ja viimeistä huutoa olevalla kalustolla teknisesti mahdollisimman laadukas kuva ja sitten riivatun kalliilla ja viimeistä huutoa olevalla ohjelmistolla nähdään vaivaa ja kulutetaan aikaa että saadaan se kuva näyttämään teknisesti huonommalta? Älä nyt viitsi, ei kukaan nyt tuollaista sentään...
Minulla on useimmin Olympus M vitosessa kiinni Panan 12-35 linssi. Kuvasin sillä kirjahyllyä ja vertailuksi kuvasin vanhoilla filmiajan objektiiveilla joihin olin hankkinut adapterit Olympusta varten. No, hyviä ne olivat aikoinaan, mutta Pana on vaivaton, joten siihenhän ne kokeilut jäivät.
Mikäs kamaluus se nyt on käyttää vanhoja optiikoita? Monissa niissä on omanlaisensa "kädenjälki" varsinkin suuremmilla aukoilla. Sitäpaitsi eivät kaikki uudet optiikat sen kummoisempia teknisessä mielessä ole. Mekaanisesti jopa aika lailla heikompia, Netissä on kaiket tziljoona kirjoitusta siitä, kuinka "huonoja" vanhat optiikat joissakin kameroissa ovat. Valitettavasti vain on niin, etteivät kenno ja filmi vastaa toisiaan ja siksi kenno pitää valmistaa siten, ettö optiikan parhaat puolet saadaan myös ulos. Tuosta oikein hyvä esimerkki on Leican Apo-Summicron-M 50mm ASPH, joka taatusti on helvetin hyvä optiikka, tykkäsipä valmistajasta tai ei. Siitä huolimatta se ei ole hyvä esim. Sonyn kanssa. Miksi ei? Sonyn kenno ei ole tehty samalla tavalla kuin Leican, eikä Sonylla ole varmaankaan suurempia tarpeita viritellä useita rinnakkasmalleja eri merkkisiä optiikoita varten. Pääasia, että heidän runkoihinsa suunnitellut optikka toimivat siten kuten pitääkin. Ja niin pitää ollakin.
Mulla on nyt oma kokemus että Summicron-M 50mm näytti niin täydelliseltä kuin ajatella voi Sony A7II:ssa. Sen sijaan Summicron-M 35 ASPH oli heikko esitys laitoja kohden ja vain keskeltä 50mm tasoinen. Ei auttanut himmentäminen yhtään, vaan syy oli tulokulmassa kennolle. On tarjolla Sonyn kennon modifikaatiota, jossa sen pinnoitusta ohennetaan. Auttaa kuulemma juuri tähän. Mutta kuitenkin hämmästyttävän jutun panit, koska 50mm ja pitemmät M-objektiivit minun täähänastisten tietojeni ja oman kokemuksenkin mukaan toimivat täydellisesti Sonyn kennon kanssa. Mystisen puolelle, koska tulokulma ei enää ole kriittinen. Voikkarin M-laseilla oli sama meininki Sonyn kanssa kuin Leicoilla. Sen sijaan Nikon F objektiivit toimivat laajiksillakin hienosti. Tämä on juuri noita tulokulma / retrofokusrakenne hommeleita.
Onko se sitten yksi pointti että käytetään digikameran "heikkoutta" hyväkseen ja näin saadaan kuvaan aivan uusi näkemys jollaista filmiaikana ei samaisella opiskalla saatu?
En mä sitä ihan noin näe. Mutta on totta, että vanhasta optiikasta löytyy kyllä ominaisuuksia, joita ei filmiaikana tullut pieneen mieleenkään yrittää saada ulos.
Olen mä ainakin jonkun verran käyttänyt, no vähän mutta olen, ai-s optiikkaa, ainakin 85/2.0 ja 105/2.5 ihan siitä syystä, että omasta mielestäni niillä tulee toisenlaista, joskus oikeinkin kivanlaista jälkeä. Toinen juttu on se, että onhan digiajan objektiiveissakin luonteeltaan erilaisia objektiiveja, pelkästään niiden luonne-erojakin voi hyödyntää, mikäli kokee mielekkääksi ja haluaa sellaista pohtia tai tehdä..
Itse kuvaan tällä hetkellä lähinnä kolmella objektiivilla: FA 43/1,9, DA 35/2,4 ja Lensbaby Composer. Noista ainoastaan DA 35/2,4 on APS-C digille suunniteltu. En nyt sanoisi, että 43/1,9 mitenkään suttuinen on. Mun mielestä oikeinkin hyvä. Lensbabyn ostin joku vuosi sitten, kun halvalla sain. Nykyiset mallit onkin kalliimpia ja kehittyneempiä. Ei sillä oikein käyttöä ollut, mutta nyt olen kuvannut sillä "maisemakuvia" ryteikössä. Tykkään sen kontrastista ja siitä, että saa olennaisen nostettua esiin. Pirun vaikea sillä on saada haluamaansa kuvaa, joten tavallaan kivaa kuvata sillä. Ajoittain kuvaan myös joillain 30-40 vuotta vanhoilla optiikoilla. Niissä tykkään myös niiden kontrastista ja ehkä värintoistostakin...?