Mainio kuva, hyvä rytmi. Kapa P.s. Pitihän kokeilla poistaa kuvassa vasemmalla olevan pimatsun vasemman jalan kengänkärki, jolloin kaikki ovat yksijalkaisia. Tuli hauska
On kuvia ja kuvia. On muutakin kuvaa valokuvarintamalla, kuin "totuudenmukaisia" dokumentaarisia. Miksi kuvaa ei saa rajailla? Sehän jo rajataan kuvausvaiheessa, jolloin todellisuus muuttuu toisenlaiseksi. Jos sitten sitä vielä rajataan pimiössä, niin mites sitten suu pannaan? Mites muuten nuo helvetin rakeiset ja sävyttömät kummallisen väriset kuvasi tuolla muualla kuvastavat todellisuutta? Itsehän et varmaan koskaan ole sortunut kauhistuttavaan ei-todellisuuteen urasi aikana? Kapa
Ja kuitenkin laitoit näytille Kapa Jopa niin suuri tosikko, että jotkut jopa uskovat, että ei voi olla tosissaan
Ei siinä lue isoin kirjaimin "valkoiset, mustalla pohjalla", vaan siinä lukee mustalla pohjalla "ei kiinnosta". Kapa Suuri tosikko.
Ihmeteltävän monet harrastajakuvaajatkin kaipaavat kuvaamiseensa joitain metodisia auktoriteetteja. Kun N.N. kuvasi niin tai näin, niin se on ainoa oikea tapa ja kaikki muu on kurjaa harhaoppisuutta. Ehkä silloin oma itseluottamus tarvitsee vahvistusta oikealla polulla tallustamisen kokemuksesta. Kukin taaplaa tyylillään, minusta esimerkiksi tuo rajaamiskielto on aina ollut vähän koominen.
En tiedä kielloista, mutta onhan siinä kokoruudussa tiettyä puoleensavetävyyttä. Ainakin se näyttää kuinka on onnistunut rajaamaan jo kuvatessa. Samoin voisi esittää jokaisen ruudun rullalta - siinä olisi jotain sukulaisuutta. Vaan parantaako tällaiset metodit kuvia tai kuvaamista onkin jo toinen juttu. Sanokaapa, ettekö koskaan ole ajatelleet minkään oman kuvan kohdalla että vau, tälle ei tarvinnut tehdä juuri mitään ja se on siinä!
En muistaakseni koskaan, vaikka sellaisia kuvia varmasti on joskus ollutkin, ei tosin digiaikana raakakuvia kuvatessa...
[quote="Olli Knuuttila" post_id=858986 time=1510254245 user_id=17614] En muistaakseni koskaan, vaikka sellaisia kuvia varmasti on joskus ollutkin, ei tosin digiaikana raakakuvia kuvatessa... [/quote] Minä en voi välttyä ajatukselta että olen kuvannut taitavasti tai hyvin tai onnekkaasti tai otollisissa olosuhteissa kun sellaisen kuvan saan. Jotenkin vaan pidän jopa itsestäänselvänä, että sellaista tavoittelenkin. Tällä en tietenkään tarkoita että enempi käsittely huonontaisi kuvaa tai sen arvostettavuutta.
En ole aiheeseen tuossa muodossa tai noin nimettynä tutustunut, mutta eihän tältä ole voinut välttyä siitä saakka kun valokuvauksen aiheisiin olen alkanut tutustua 80-luvun alusta alkaen. Noin suomenkielisten kirjojen ja lehtien välityksellä siinä alkuvaiheessa. Edelleen nykyäänkin, jopa täällä Laukussa tänään, saan ihmetellä kuinka kiistoja-aiheuttavaa tämä voi olla vuosikymmenestä toiseen! Aihe ymmärretään aivan perinteisesti väärin molemmilta puolilta poterolinjoja. Jos kaikki olisivat rehellisempiä, tunnustettaisiin että jokainen käy siinä linjojen välillä tepastelemassa enemmän tai vähemmän, tai jopa toisella puolella. Näyttäkää minulle hän, joka ei välitä pätkääkään ruutujen rajoista kuvatessa, tai toinen, joka ei edes miettisi rajausta tai jotain käyttöä valottamalleen herkulliselle ruudulle, jokla ei sattunut olemaan rajaukseltaan täydellinen.
Njoo. Kyllähän toki silloin jotain merkitystä oli, kun kuvasi filmiä ja pääosa kuvista jäi kymppikuviksi. Toisaalta suurin osa jää nykyisin raakakuviksi, joten mikä nyt on muuttunut. Mutta filmille kuvatessa toki kyllä ainakin itse pyrin siihen, että kuvan olisi rajannut kuvatessa. Toisaalta sitten taas vedostaessa piti jättää reunaa, jotta kuvan sai paspikseen. Enemmän tuli niitä fiiliksiä, että kun olisi ymmärtänyt jättää rajausvaraa kuvatessa tai kuvia tehdessä/tilatessa... Tuo vaikuttaa ainakin mulla tosi paljon kuvankäsittelytapaan nykyisin. Tää menee jo paljon ohi itse kuva-aiheen, mutta kun mieleen tästä tuli, niin jos sallitte... Olin aikoinaan varusmiestoimikunnassa valokuvausasiamiehenä. Yksikkö jossa palvelin, lakkautettiin tuolloin. Päätettiin että tehdään valokuvanäyttely sodeen. Kuvailin vmtk:n zenitillä kuvia. Osa vedoksista päätettiin tehdä valokuvausasiamiehen "toimistoon" ajan kanssa jääneistä negoista. Taidettiin laittaa näyttelylle nimeksi ei enempää tai vähempää kuin Nimetön sotilas, jos oikein muistan. Puheenjohtajalle annoin listan tarvikkeista; papereista, kehyksistä jne. mitä piti ostaa. Puheenjohtaja kun oli ainoa, joka sai varoja käyttää. Muistan kyllä ne hetket pienessä "pakkivessapimiössä", kun kiipesin tuolin selkänojan yli vedostelemaan ensimmäisenä iltana, kaksi iltaa kun olin varannut vedostamiselle. Vedin oikein vedostuspöydän alla olevan pöntön ennen maratoonille lähtöä, vaikka se vaati soveltamista. Kuivasta vesilukosta kun tuppaa hajuja tulemaan. Eihän siinä mitään, mutta kun paperit oli auttamatta liian isoja niille vehkeille. Muutama hikikarpalo siinä otsalle pyrki, kun ajattelin mahdollisuuksia ja seurauksia. Ei siinä enää kehyksiäkään voinut alkaa pienentämään. Pakko oli soveltaa ja päätin tehdä ihan kunnon taidetta. Sinne ne sodeen lopulta päätyi. Kuntoisuuslomaa en saanut, vaikka sitä ehdotettiin. Ehkä se oli liian taidetta siinä ajassa ja paikassa. Niitä kuvia ei tosiaan rajailtu, vaan pikemminkin ekstrapoloitiin. En tiedä, minne ne sittemmin joutuivat. Olisi se vaan kiva nähdä ne nyt. Toisaalta omia ruutuja kyllä hävisi tuolloin paljon, myös lomilla otettuja kuvia. Taisivat mennä kaatopaikalle toimiston tyhjenyksen yhteydessä.
Palatakseni alkuperäiseen teemaan, niin tuo originaali on parempi. kuin oma testailu. Vaan mukavahan sellaista on välillä tehdä. "ruutu 1" on taasen eri asia. Ne joko löydetään, tai tehdään. Kapa