Vois melkein väittää että meikäläisen kuvausharrastus on välinekeskeistä. Se ei ole todellakaan mitään syvällistä ja tuotokset on vähän mitä sattuu. Oon vuodesta 2010 kantanut enemmän ja vähemmän aktiivisesti Canon 20D:tä ja EF 35/2:ta. Suureltaosin koon, valovoiman ja siksi kun se on jäänyt työkäytöstä pois. Sen voi ottaa huonoihinkin paikkoihin eikä sitä tarvitse varoa koko aikaa. Kuvakulmahan on rajattu, mutta se tuo oman haasteen työskentelyyn ja ajatuksena on se että jokapaikasta ei todellakaan tarvitse saada kuvaa. Laajempaa näkymää voi tallentaa kännykälläkin. Tykkään pähkäillä yhden jonkinsortin kuvan päivässä ylimääräiset onkin ihan turhaa. Taas messukierroksella tuli mietittyä sille vaihtoehtoja. Inhoan kaikensorttisia pokkareita ja peilittömät on tarkoitukseen liian kalliitakin. EM -1 oli myös rasittavan pieni ja hidas kuvaaja tarvitsee itseään nopeamman kameran, mitään torkkuviiveitä ei sallita. Varmaan jossain vaiheessa yhteinen matka katkeaa, sitten pitää hommata jotakin muuta. Mutta pikkukamerat on kauheita ja kinojärkkärit on liian suuria. Mikähän ihmeavautuminen tämäkin oli, kunhan kirjoitin....
Mun suhtautumiseni on jotenkin jakautunutta. Mä haluan kyllä itselleni parhaat mahdolliset välineet, omasta mielestäni mulla ne nyt about onkin, mutta jotain kameramessuja mä en ymmärrä. Minua ei saisi sinne lähtemään, ei oikein millään, eikä mua kiinnosta muiden valmistajien uutuudet tai tuotekehitys, vain sen jonka objektiiveja mulla on. Kuvittelin hetken toista vuotta sitten löytäneeni jotain mutta se osoittautui vääräksi ajatukseksi, nyt olen varmaankin loppuelämäni nykyisen systeemin käyttäjä, tyytyväinen sellainen. Kyllä mulla kuva on keskiössä, maalata en osaa ja kuvia rakastan, joten tämä on ainoa tapa niitä harrastaa. Mutta silti mä puhun paljon välineistä ja en vaihtaisi nykyisiäni huonompiinkaan. Mulle välineet on objektiiveja, ne ratkaisee järjestelmän, mutta kyllä runkojenkin käytettävyys on tärkeää. Siltikään en pidä itseäni enemmän kamera- kuin kuvausharrastajana. Kuvaus ja kuvat on se juttu, mutta mukana tulee kivoja vehkeitä. Ihan kuin piipunpoltto, piipullinen veneessä Puulalla maistuu elämältä, mutta on ne piiput silti miellyttäviä myös esineinä.
Kyllähän ihminen osaa selittää itselleen miksi tarvitsee vaikkapa uuden rungon Itse keräilen analogisia kameroita joita sitten vaihtelen jatkuvasti toisiin "parempiin"
[quote="Olli Knuuttila" post_id=842322 time=1489872694 user_id=17614] Mun suhtautumiseni on jotenkin jakautunutta. Mä haluan kyllä itselleni parhaat mahdolliset välineet, omasta mielestäni mulla ne nyt about onkin, mutta jotain kameramessuja mä en ymmärrä. Minua ei saisi sinne lähtemään, ei oikein millään, eikä mua kiinnosta muiden valmistajien uutuudet tai tuotekehitys, vain sen jonka objektiiveja mulla on. Kuvittelin hetken toista vuotta sitten löytäneeni jotain mutta se osoittautui vääräksi ajatukseksi, nyt olen varmaankin loppuelämäni nykyisen systeemin käyttäjä, tyytyväinen sellainen. Kyllä mulla kuva on keskiössä, maalata en osaa ja kuvia rakastan, joten tämä on ainoa tapa niitä harrastaa. Mutta silti mä puhun paljon välineistä ja en vaihtaisi nykyisiäni huonompiinkaan. Mulle välineet on objektiiveja, ne ratkaisee järjestelmän, mutta kyllä runkojenkin käytettävyys on tärkeää. Siltikään en pidä itseäni enemmän kamera- kuin kuvausharrastajana. Kuvaus ja kuvat on se juttu, mutta mukana tulee kivoja vehkeitä. Ihan kuin piipunpoltto, piipullinen veneessä Puulalla maistuu elämältä, mutta on ne piiput silti miellyttäviä myös esineinä. [/quote] Minäkään en messuille lähtenyt hypistelemään kameroita, turhaa vouhottamista kaikenmaaioman nippeleistä ja uutuuksiista. Tällä kertaa pidin muutamaa kameraa kädessä, mutta on kertoja että en edes koskenut kameroihin, enkä objektiiveihin. Mulle valokuvauskamat on paljon muutakin kuin kamerakamat, studiosalamat, tulostimet, tulostuspaperit ym. sälät on enemmän mielenkiinnon kohteina. Mutta nekin on niin hyvällä mallilla että messuilta ei juuri mitään uutta mullistavaa löydy. Mun työkalut on aika hyvällä mallilla, ja voisin niillä harrastaakin (ja välillä harrastankin) valokuvaustani, mutta kyllä täytyy myöntää että kyllä kameran koolla on merkitystä. En omaan harrastukseeni viitsisi kovin helposti 5D:tä kanniskella ja käteen liian pieni hitaasti toimiva pikkurunko tappaa sen vähäisen tekemisen ilon mitä harrastus tuottaa. Kyllä mullekkin on kuva loppujen lopuksi se tärkein, mutta harrastekuville riittää 20D:n laatu, ne kun otetaan ihan omaksi iloksi.
Samaa mieltä, vielä kun kuvaa rajoittuneiden välineiden ehdoilla niin sitähän se on. Se on toisaalta helppoa, kun ei tarvitse miettiä mitä kulloinkin ottaa mukaan, mitä polttoväliä käyttää. Kaikki on jo ennakolta päätettyä.
Heitin vaatekaapista vanhat rumat talvitakit, joille ei ole mitään käyttöä. Olen siis vaatekeskeinen. Kun sanoja käyttää, kannattaa miettiä niiden merkityksiä ja erilaisten asioiden skaalaa. Jos haetaan monen asian kokonaisuuteen harmoniaa tasapainottamalla yhtä, kyseessä ei ole sen yhden asian keskeinen toimintaparadigma, vaan silloin keskeisenä on kokonaisuus. Jos kuitenkin elämää alkaa hallitsemaan pärjääminen yhdellä talvitakilla joka kelissä, asia on ihan eri.
Netissä se ainakin on välinekeskeistä koska niistä on helpompi taittaa peistä kuin kuvien sisällöstä. Valokuvauksen genrekin vaikuttaa välinekeskeisyyteen. Jos kuvaa vain tietyntyyppistä kuvaa, pärjää hyvinkin vähällä kalustolla. Muuten mennään helposti useampaan järjestelmään lisukkeineen. Oman lisänsä tuo mahdollinen filmin ja digin kuvaaminen rinnakkain. Taas päällekkäistä välinettä.. Jos kuvaisin yhä vain 100% maisemaa, väittäisin pärjääväni digissäkin yhdellä rungolla + laadukkaalla 24-70mm kinovastaavalla zoomilla. Tai 24mm + 40mm + 90mm t/s -objektiiveilla.
• Välinekeskeisyys tarkoittaa sitä, että kuvausvälineet ovat valokuvaamista tärkeämpiä; jatkuva epäily ja toive siitä, että jostain määrittelemättömästä syystä välineitä vaihtamalla tai lisää keräämällä saa laadukkaampia kuvia.
Ei välttämättä näin. Itse tykkään kuvata harrastuksekseni nimenomaan C 20D:llä ja 35lla vaikka omistan muitakin, parempiakin vaihtoehtoja. Filmikamoilla en välitä kuvata, kun ovat niin vaivalloisia käyttää nimenomaan 1 jotenkinjulkaisukelpoinen kuva/päivä. Digin hyvä puoli on siinä, että sillä voi ottaa kevyellä kalustolla vain 1 kuvan eikä tarvitse räpsiä filmille montaa peräkanaa....tai ainakin useampi ruutu filmistä menee hukkaan jos ottaa vain 1 kuvan ja kehittää sen. Laakafilmikamerat eivät välttämöttä pärjää käytettävyydessä... Mun kuvausta vois jotenkin sanoa pähkäilykuvaamiseksi, otan kuvan jossa pitäis olla joku juttu, valo, väri, sommitelma tai joku muu....kun olen sellaisen saanut, olen tyytyväinen sen päivän ja seuraavana päivänä uudestaan. Tämä tyhmä homma on jatkunut vaihtelevasti useamman vuoden, muuten ei juuri tulisi kuvattuakaan.
Monet meistä varmaan muistaa ja tietää valokuvaajan Eero Sorilan . Olen haltioituneena seurannut hänestä tehdyn dokumentin ja siinä esitettyjä kuvia. Kamera ei tee kuvaa oli sitten kuinka kalliit vehkeet. Muistan aina, kun vanhat ammattimiehet sanoivat, ett huonot ammattimiehet syyttävät aina välineitä. Ole sitä mieltä, että kameran takana on se joka tekee kuvan. On sitten vaikka minkälainen Photo Shoppaaja.
Jäi oikein mietityttämään mitä kamera-/valokuvaus-harrastukseen voi liittyä. Tällaista tuli mieleen: Tiedemiespuoli: Valon teoreettinen ymmärtäminen vaatii todella syvälle menevää ymmärrystä sähkämagneettisesta säteilystä ja pitkälle viedyn matematiikan hallintaa. Eikä sekään riitä - ihminen kun ei vielä ymmärrä koko tarinan teoreettista fysiikkaa. Insinööripuoli: Kuinka valoa vangitaan kuvaksi ja kuinka kuvaa voi käsitellä erilaisin matemaattisin algoritmein (tai kemioin). Optiikan, elektroniikan, hienomekaniikan, kemian ja tietotekniikan osa-alueiden soveltaminen valokuvaukseen on laaja ja mielenkiintoinen harratuskenttä. Teknikkopuoli: Miten korjata kameroita ja millaisia ratkaisuja kaupallisissa tuotteissa on käytetty. Missä mikin kamera on hyvä ja mitä kameroilta voi vaatia. Mitä muutta tekniikkaa kuvaamiseen tarvitaan ja koska. Kuvaajapuoli: Millaisia elementtejä pystyn saamaan ottamaani kuvaan, ja mitä siihen pitäisi saada. Mitä tekniikkaa tarvitsen sen lisäksi, että olen löytänyt kuvauskohteen ja oikean kuvaushetken. Onko kuvan jälkikäsittely oleellista, jotta kuvasta paljastuu tarvittavat elementit katsojalle. Jos katsojia on vain yksi, minä itse, niin haluanko kuvasta "hyvän" ja mikä on sitten hyvä kuva. Meinas unohtua keräilijäpuoli: Kamerat on kauniita tuotteita, taideteoksia. Ne voivat olla edustavia kirjahyllyn vitriinissä tai kertoa valokuvauksen historiasta. Vanhan kameran hypistely saattaa antaa tunteen osallistumisesta johonkin itseä suurempaan. Mikä noista on selvästi välinekeskeistä harrastamista? Vai onko se sitä, että kameraa vaihdetaan niin kuin mustalainen hevosta. Eikä sillä pärjää silti. Vai onko kameroiden kehitys vain niin kiihkeää (kamera ei ole kehittynyt koskaan niin rajusti kuin nykyään), että uutta on vaihdettava pysyäkseen kelkassa mukana.
Mun välinekeskeinen harrastus on se, että yhdellä samalla rungolla ja yhdellä kiinteäpolttovälisellä objektiivilla kuvataan vuodesta toiseen, valitaan aiheet mitä sillä voi kuvata ja ei oteta kuvaa jos sitä sillä yhdistelmällä ei voi ottaa. Yksinkertaista ja edullista.
Yllämainittujen lisäksi voi osalla harrastajista kuvaamiseen liittyä jokin tarkoitus. Mielessä voi olla jokin päämäärä (tai useampiakin) jonka / joiden saavuttamiseen kuvaaminen on keino, väline. Kuvaaminen toisin sanoen ei välttämättä ole itsetarkoitus.