Tervetuloa kameralaukkuun!

Pääset mukaan keskusteluihin rekisteröitymällä.
Register Now

Toista järkkäriä ostamassa

Keskustelu osiossa 'Digikuvaus' , aloittajana GreippiMango, 15 Toukokuu 2011.

    Hei,
    Elikkäs olisi tarkoitus nyt ensimmäistä kertaa päivittää kuvauskalustoa puolen vuoden kuvailun jälkeen. Tällä hetkellä käytössäni on Olympus E-420 zuiko 18-42mm ja 40-150mm putkilla (ei oma kamera). Pääosin olen ollut settiin hyvinkin tyytyväinen. Suurimpia puutteita ovat mielestäni surkea hämärässä tarkentaminen ja kovin pieni etsin. Nämä kaksi yhdessä tekevät ihmisten kuvaamisen hämärässä todella tuskalliseksi, kun etsimestä ei näe tarkentaa manuaalisesti ja automaattitarkennuksella kamera väläyttelee stroboa 10 sekuntia ennen kuin löytää mitään. Toki terävämmät kuvat myös kelpaavat ja kuvat voisivat myös kohista vähemmän, kun tällä iso400 piirtää jo melkoista mössöä. Isompi kamera sopisi paremmin käteen.

    Hintakattoni kameralle, putkelle/putkille ja akkulaitteille yms. on siinä 800 euron hujakoilla ja vähempi parempi. Uusi kameranjalka, uv-suoja ja remmilaukaisin-mikälie ei ole pakko sisältyä tähän hintaan. Kuvaaminen on täysin harrastelija/sähellyspohjalla, eli ammattivälineistöä ei haeta. Hintalaatusuhde on kuitenkin sellainen juttu, jonka täytyy toteutua mahdollisimman hyvin. Tarkoitus on ostaa käytetty peli, putket jne, mietteitä tästä? Ylivoimaisesti suurin osa kuvista otetaan maisemista ja lähes kaikki enemmän tai vähemmän hämärässä. Erityisesti auringonlaskuja/nousuja tulee kuvattua ja kameran olisi hyvä omalta osaltaan mahdollistaa väritykseltään hyvinkin räikeät kuvat. Monipuoliset väriasetukset plussaa. Itse harvemmin kylmäsävyisiä kuvia otan. Videotoiminnolla ei luultavasti merkitystä.

    Ideoita saa heitellä, saa kysellä ja saa jopa vastauksiakin. Olin funtsinut, että millainen runko olisi tuo Canonin 40D, millaisia putkia tuolle? Maisemakuvia tykkään ottaa erityisesti tuon Olympuksen objektiivin 18 millillä, ja laajempikin kiehtoisi. Toisaalta haluaisin oppia hyödyntämään teleäkin, ottaa pienemmistä yksityiskohdista kuvia. Entä olisiko ikivanha Nikon D70 mikään päivitys? Putkikysymys senkin kanssa. Tuollainen runko lähtisi halvalla. Millainen peli on tuo Pentax kx? Itselläni on ehkä jokin ennakkoluulo noista Canonin 450,500,1000-malleista... Tosin Canon kiinnostaa siitä syystä, että suomessahan tuo on käsittääkseni ylivoimaisesti suosituin merkki, joten luulisi että eniten käytettyjä putkia yms. löytyy canoneihin?
     
  1. Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    tajunnanvirtaa täältä. hämäräkuvausominaisuudet - Nikon D7000. Budjetti 800. Taitaa lähteä D5100 kitti halvemmalla. Testien mukaan kohinoissa ei juurikaan eroa!.

    Ja loppuun vielä fakta, tuohon budjettiin ei saa parasta mahdollista kameraa mihinkään tarkoitukseen, mutta vähän eteenpäin. Ja laajista Nikoniin, Tokina oliko 11-16 on paras laajis mitä sillä rahalla saa tuohon nikoniin.

    Eli ehkä 5100 + kitti aluksi, jotain ehkä saat rahaa vanhan myynnistä.  Tokinan laajiszoomi myöhemmin jos se on sun juttu.
     
  2. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    ^ Miten nuo syyt toiseen kameraan sitten täyttyisivät mainituilla?  "Pääosin olen ollut settiin hyvinkin tyytyväinen. Suurimpia puutteita ovat mielestäni surkea hämärässä tarkentaminen ja kovin pieni etsin. Nämä kaksi yhdessä tekevät ihmisten kuvaamisen hämärässä todella tuskalliseksi, kun etsimestä ei näe tarkentaa manuaalisesti ja automaattitarkennuksella kamera väläyttelee stroboa 10 sekuntia ennen kuin löytää mitään."  Toiseksi, onko tämä todella E-420:lle ominaista?
     
  3. Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    [QUOTE>
    [/QUOTE]

    Toki kärjistin, ja joskus tuo tarkentaa ihan niin, että heittää sen yhden strobon ja löytää jotain. Tuo riippuu toki myöskin siitä mihin itse tuolla etsimellä osaa sihtailla. Kuitenkin todella usein välkyttää tuota stroboa kahdesta kolmeen kertaan ainakin sen 5 sekuntia. Näin ei tule ihmisistä säällisiäkään kuvia, kun tuo välkyttely vie kaiken huomion ja tilanne ehtii muuttua jo täysin. Eiköhän tuosta löydä juttua ihan yleisestikin, itse olen kamerasta muutaman arvostelun lukenut ja kyllä niissäkin tuota valitetaan, ainakin mainitaan.

    Lueskelen tuosta D5100:sta myös tässä kun kerkiän ja pidän silmät auki jos olisi käytettynä liikkeellä. D7000 taisi jossain myyntipalstalla vilahtaakin. Ja veikkaisin, että joudun mahdollisesti ostamaan erikseen objektiivin ja rungon. Voi olla, että kittikin löytyy, mutta ei välttämättä. Siispä millainen objektiivi on esimerkiksi tämä:
    http://www.nikonusa.com/Nikon-Products/Product-Archive/Camera-Lenses/2162/A%20F-S-DX-Zoom-NIKKOR-18-135mm-f%252F3%20.5-5.6G-IF-ED.html

    Luultavasti jotain tällaista väliä haen, vaihtoehtoisesti pitäisi ostaa kaksi putkea. Ehdotuksia? Kiinnostaa tuo Nikon D70 yhä, osaako joku sanoa jotain tuosta? Olisi hyvä saada jonkinlainen käsitys siitä, millaista tuo kehitys digijärkkäreissä on. Kannattaako vanhaa ostaa? Lisää heittoja ja ehdotuksia vaan :)
     
  4. nomad

    nomad Well-Known Member

    10 349
    167
    63
    Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    Greippimango, jos parempaa etsintä kaipaat, niin osta Nikon D90. Niitä saa nyt edulisesti (Rajalassa 18-105mm VR:n kanssa 599e!!!!). Samalla saat tukun muitakin hyviä ominaisuuksia. D90 on yhäkin tarkennuksen ja herkkyysominaisuuksiensa puolesta erittäin hyvä kamera.

    Nikon D70 kannattaa unohtaa, nykyisiin kameroihin nähden se on kuvanlaadultaan heikompi, E-420 luokkaa suurinpiirtein. D5100 on varmasti kokonaisuutena ja eritoten kuvanlaadun kannalta hyvä tuote, mutta olen ymmärtänyt että sen optinen etsin on sitä heikompaa sarjaa.
     
  5. Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    Kiitoksia taas vastauksesta, katselenpa tuota D90-mallia myös. Tuollainen asia kiinnostaa, että kuinka nuo sulkimet kestävät... kun noita kameroita käytettynä ostaa, niin kuinka paljon otettuja kuvia saisi olla että ostos olisi vielä kannattava? Varmasti riippuu kamerastakin? Luin myös itse tuosta D70:stä pätkän, juurikin noin itsekin lopulta asian ymmärsin. Tuosta Canon 40D:stä ja muutenkin Canoneista jotakin kommenttia kiinnostaisi kuulla. Onko yleisesti vertailu Canon vs Nikon ollenkaan oleellista?
     
  6. Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    Kameran merkillä ei ole väliä, valitulla mallilla kyllä. D70:ssä on yksi hyväkin piirre, sillä voi kuvata salamalla kaikilla ajoilla, mutta muutenhan se edustaa aikansa tuotetta.
     
  7. Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    Hei kiitoksia vielä kaikille vastauksista, parin päivän lueskelun jälkeen tulin siihen tulokseen että varmaankin haen tuon D90:n tuon 18-105mm putken kanssa jopa uutena tuolta rajalalta. Tulisi käytettynä melkein saman hintaiseksi objektiivi ja kamera. Mietteitä vielä?
     
  8. Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    tosin D70 on yksi hyvä ominaisuus. verrattuna suurimpaan osaan muista järkkäreistä.
    Salamasynkka ei ole rajoitettu siihen 1/250. Ainakin 1/500 toimi ok Elinchrom Skyporteilla.
     
  9. Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    Aivan

     
  10. higgins

    higgins Active Member

    4 660
    7
    38
    Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    Ja kohinat kaupan päälle;)
    Eikö se jo sanottu, että D70 on aikansa tuote, eli ei kannata ostaa, ainakaan yleiskäyttöön. Ei salamasynkkaominaisuudet sen ikääntyviä ominaisuuksia mitenkään paranna, Higg
     
  11. RB

    RB Well-Known Member

    9 324
    1 223
    113
    Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    Lisäksi pikkukenno & min. ISO 200...ihan kivaa.
     
  12. Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    Mutta onhan se sairaan halpa :D
     
  13. mvuori

    mvuori Well-Known Member

    10 669
    132
    63
    Vs: Toista järkkäriä ostamassa

    On ihmeellistä, että seitsemän vuotta vanha digitaalikameramalli on halpa. Ihmisten kannattaisi ilmeisesti ostaa lähinnä seitsemän vuotta vanhoja digitaalikameroita ja jättää uudemmat mallit vielä odottamaan.
     
  14. Markus Hautaniemi

    Markus Hautaniemi Active Member

    1 265
    0
    36