Aihe nousi jälleen mieleeni katsellessani vuosikymmenien jälkeen 43 vuotta sitten Rolleiflexillä kuvattuja 6x6 -väridioja. Agfachrome 50S-diat on kehystetty Gepen lasillisiin kehyksiin ja säilytetty tavallisessa pahvilaatikoissa milloin vaatehuoneessa, milloin komerossa tai kellarikomerossa. Näyttävät säilyneen erittäin hyvin. Eivät ehkä suurta valokuvaustaidetta mutta hyvän mielen tuovia maisema- ja muistikuvia. Siis vielä jonkin aikaa ns. tärkeitä otoksia. Toivottavasti niin lapset kuin lasenlapsetkin haluavat muutaman niistä tallentaa. Toisin on digitiedostojeni laita. Suoraan sanottuna ei minulla kovinkaan varmaa käsitystä siitä, miten kohtuullisen suuri määrä tiedostoja tulee taltioida. CDt (ne parhaimmatkin) ovat osoittatuneet vähintäänkin hankaliksi mm. tiedostokokojen kasvun myötä. Kovalevyt ovat pääosassa ja suurempien muistikorttien pitkän aikavälin toimivuudesta en tiedä riittävästi enkä siten osaa oikein keskittyä johonkin tiettyyn tapaan. Minulla ei ole varaa teettää Douglas Faulknerin tapaan värierottelunegoja parhaimmista näyttelykuvista, joten on tultava toimeen kotikonstein.
Vs: Kuvamateriaalin säilyminen Minä olen ajatellut tuosta, että pitkän aikavälin säilytyksen ansaitsevat digikuvat on viisainta siirtää vähintään 5-6 vuoden välein aina uudelle medialle, vähintään kahdelle, jotta uskaltaa olla varma niiden säilyvyydestä. Kapasiteetti kasvaa koko ajan, joten hinnakkaaksi tuo ei tule, vaivaahan siitä tietysti on. Jos se vanha media on niiden ainoa säilytyspaikka riskit kyllä kasvavat vuosi vuodelta.