Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Vaikka nykyään onkin hyvä tietää MTF-kurvin perusteella, millä kontrastilla piirtokyky saavutetaan, on ilmeisesti tyydyttävä viime vuosisadan painotuotteisiin. Niissä Zeiss ilmoittaa 75mm Biogonin yltävän 160 lp/mm, 40mm S-Biogonin 400 lp/mm tai 60mm Topogonin 145 lp/mm arvoihin. Muuta tietoa ei ole, joten piirto lienee arvioitu akselilla on/ei. Toisaalta käytännössä tuollaisia arvoja ei voi kotona saavuttaa, mutta se on vähän niin kuin Rolls Roycen teho eli sitä on riittävästi. Toisinpäin : parempaakaan ei ole. Kun tehdas ilmoittaa, että Topogon-linssin filmipuolen tarkka alue on 0.00138 tuumaa, aletaan päästä kiinni ytimeen. Normaali laakafilmiä ei saa tuollaiseen toleranssiin. Alipainekasteitakaan ei ole jokaisella, mutta kun olisi lasipohjaista filmiä. Ratkaisu on keksitty, mutta materiaalia on enää vähän liikkeellä. Kirkaspohjaisena se vielä sallisi täyden kontrastin toistumisen. Tästähän kirjoiteltiin about vuosi takaperin vähän toisessa sävyssä Kenno muistuttaa lasinegaa, koska on kiinteä (yleensä) tasopinta. Se on parempaa. Tiedossani ei ole kennon optinen hienorakenne. Mikä oikeastaan on sen "emulsion" paksuus. Tarviiko sitä tietääkään, kunhan uskoo, ettei kenno voi olla rypyssä.
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Tulin itse samaan johtopäätelmään, hittoako niistä lp/mm:stä, kunhan kuva miellyttää omaa silmää ja joskus jonkun muunkin
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Ei kait tuolla systeemillä ole enää II maailmasodan jälkeen vakavissaan linssien suorituskykyä mittailtu. Kyllä se on tehty ajamalla piirturiin kytkettyä valoilmaisinta rakokuvion kuvan yli. Ainakin 50-luvulta lähtien, luulisin. Sittemmin tietysti tietokoneilla. Filkka-aikaan kait 30 % katsottiin yleensä rajaksi.
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Kyllä varsinkin kotimaiset julkaisut vielä 90-luvulla optiikka- ja filmitestinsä julkaisivat lpmm-muodossa, silmin tulkittuna ja testitauluna taulu jossa maksimina 88lpmm-lukema :> Jaa, olihan ko. lehdessä jossain vaiheessa ostettuna jonkun saksalaisen lehden testejä joissa oli MTF:tkin.. Mun nähdäkseni MTF-testit ja niistä puhuminen yleistyi todella vasta digin myötä kun kuvat on digimuodossa heti originaaleina ja MTF-softia löytyy käppyröitä arvioimaan. (valmistajien prosyyreissä on tietenkin ollut MTF-käyrästöt "aina")
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Onhan tuo 88 lp/mm erinomainen arvo mistä tahansa kehitetystä perinteisestä filmistä kaivettuna. Vastaa teoriassa lähes 27 Mpixelin FF-kennon suorituskykyä. Kunhan sen vain saisi filmiltä jollakin järkevällä tavalla ulos. MTF-tesejä on tehty ennen digikameroiden yleistymistä bittipohjaisina jo kauan aikaa. Niiden ongelma esim. lehtikäytössä on liika yksinkertaistaminen. eri polttovälejä ei voi vertailla, eikä eri laitteistoilla tehtyjä mittauksia, joten oli aika yleistä, että samalle optiikalle saatiin isompia eroja kuin pelkkä valmistustoleranssin heitto voisi edellyttää. Niitä prosyyri-emteeäffiä on kyllä helppo piirrellä. Se on aivan totta.
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Se saksalainen lehti oli Color Foto. COLORFOTO - Das Profi-Magazin für digitale Fotografie - PC Magazin MTF-pohjaisia objektiivitestejä siellä julkaistiin "kauan sitten", ainakin jo 80-luvulla. Pari vuosikymmentä ennen digikameroiden yleistymistä. Menetelmällä voitiin testata pelkästään objektiiveja ilman runkoja, kennoja, filmejä yms. oheismuuttujia.
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Filmi on lähestulkoon universaali referenssi mille tahansa objektiiville eli objektiiveja voidaan verrata toisiinsa filmin avulla. Jokainen objektiivi-kenno-prosessointi yhdistelmä on digiaikana erilainen eikä vertailukelpoisuutta ole kuin yhden kameramallin sisällä. Sen takia MTF on TEOREETTISESTI hyvin kätevä, koska koko järjestelmän erottelukyky on eri komponenttien MTF-arvojen tulo. Mistä seuraa, että ketjun heikoin lenkki määrää erottelukyvyn... Noista extreme-viivaerotteluista (linssin maksimierottelukyky ilmassa): ne mitataan niin pienellä %-määrällä kontrastia (esim. 10 %), että mittaus on käytännössä hyvin epätarkka. Niihin ei voi luottaa vertailumielessä.
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? En osaa muuta sanoa kun oma kokemukseni: Mulla on F5 filklkarunko ja D2Xs Digirunko. F5 rungossa on tuo koko alan mikroprisma tähyslasi ( siis ei aluperäinen F5 tähyslasi) joka lahjomattomasti näyttää milloin on terävä. Digissä on taas tuo suht vaikeasti skarpattava tähyslasi, joka vielä vaatii tarkennuspisteen muutoksen aina aiheen mukaan. Olen huomannut että aikaisemmin tuli epäterävää digillä, joten menin tsekkauttamaan NIKONILLE. Säädettiin tuo D2Xs silleen että äärettämästä skarpatessa, kun "skarpin vihreä valo" syttyi, oli myös kennolle skarppi, ei siis koko sitä toleranssia missä tuo vihreä valo paloi. Nyt on terävää. Sitten vaan Colorkolmion penkissä lasit suhteessa toisiinsa skarpiksi silleen että on aivan hiukka etuskarppeja. Kun skarppaa autofocuksella ja siirtää taaksepäin että vihreä just syttyy, ei ole valittamista tai antaa olla potretissa kohdallaan, on silmäripset ja lätyn etuosa skarppia mutta jo korvien kohdalla epäskarppia. Tämän saa siis toimimaan siten että painaa AF-Lockin pohjaan ja siirtää obiskasta
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Tottakait objektiiveja voidaan verrata filminkin avulla.... ennen II maailmansotaa niin varmaan tehtiinkin, pääasiassa. Useimmat taitavat verrata objektiiveja niihin kaiverretun tekstin perusteella, ja monissa tapauksissa niin saatu tulos on yhtä luotettava - Jos siinä lukee Nikkor, niin ilman muutahan se on parempi kuin Tamron tai Sigma. No, vanha aihe, mutta aina mielenkiintoinen. MTF-mittauksia ei tehdä n.s. 'oikeasti' millään filkalla eikä kennolla. Mittaussysteemissä on kapea valaistu rako, ja objektiivin tarkennustasossa ajetaan valomonistinputki kuvan yli (osapuilleen samanlainen kuin rumpuskannerin ilmaisin). Arvot sitten taulukoidaan, ja raon reunalla tapahtuvasta arvojen muutoksesta lasketaan Fourier-muunnoksena kontrasti ei taajuuksille. Menetelmä on kohtalaisen tarkka, ainakin riittävän tarkka eri laitteiden erojen esille saamiseen. Tarkka ainakin filmiin verrattuna - millä ihmeen vehkellä sieltä filmiltä lukuarvoiksi muunnettavia tuloksia saataisiin, ja millä tarkkuudella? Katselemalla "loopilla"?
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Oikea MTF ja sitten tämä internet-MTF jota harrastetaan kennolta otettua kuvaa sopivalla ohjelmalla tutkien... Oikea MTF on toki hyvä tapa.
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? No, Imatest antaa huolellisesti käytettynä jonkinlaisia tuloksia sekin. Niitten vertailukelpoisuus tietysti edellyttää samaa kameraa ja kennoa koko ajan, joten eri merkkisten objektiivien vertaaminen on hankalaa tai mahdotonta, ellei niitä saa samaan kameraan kiinni. Jos kamerana on joku Canon 1Ds:n uusin markki tai Nikonin D3x, niin aika kovia laitteita pitää olla, ettei niitten eroja saataisi näkyviin.
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Tuohon alkuperäiseen ihmettelyyn, että miksi filmillä näyttää terävältä ja miksi digi suttaa. Omana kokemuksena voisin kertoa, että kun hankin digijärjestelmärungon, niin kaikki objektiivini olivat ns. filmiajan objektiiveja. Ne oli suunniteltu filmin ehdoilla ja suunnitelussa ei ole otettu digi-kennon vaatimuksia huomioon. Oli jopa kaksin kappalein superlaajakuvazoomia, hyvävalovoimasta peruszoomia ja kiinteitä muutama linssi. Kuva oli pehmeetä varsinkin niillä laajakuvazoomeille. Sitten törmäsin ihmeelliseen termiin kuin telesentrisyys (aiheesta lisää esim. lipas.uwasa.fi/~jako/vision/Luento7.ppt). Nyt on tilanne niin, että zoomit ovat saaneet väistyä ja tilalle on tullut oikein digiajan zoomit. Kuvan laatu parani kertaheitolla. Kiinteät optiikat ovat monesti sellaisenaan kelvollisia digirungoille. Varsinkin teleobjektiivit.
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Niinpä. Kun kennon rakenne muistuttaa karkeasti ottaen hunajakennoa, joka on kuorrutettu mikrolinsseillä ja päällystetty suoja/suodinlasilla syytettiin pitkään vanhoja objektiiveja siitä että ne ovat huonoja. Tästä asiasta on varmaan viisi-kuusi vuotta kinasteltu kaikenmoisilla palstoilla. Olympus kykeni käyttämään mainitsemaasi telesentrisyyttä hyväkseen erinomaisissa E-10 ja E-20 -kameroissaan, jotka tosin eivät vielä olleetkaan vaihto-objektiivimalleja. Ainoastaan Leica lähti kehittämään kameroidensa kennojen mikrolinssirakennetta vastaamaan olemassa olevaa tilannetta muita kameramerkkejä ohuemman runkopaksuuden seurauksena. Mutta edelleen vanhat optiikat pysyvät juuri niin hyvinä / huonoina kuin ne alunperin ovat olleetkin. Ja yllätys, yllätys... joka merkiltä löytyy filmiajan laajakulmia, jotka ovat edelleen erittäin hyviä tämän päivän uusien digirunkojenkin kanssa.
Vs: Tarkennuksen kriittisyys filmillä ja kennolla? Kyllähän Olympus sittenn hehkutti telesentrisyyttä E1-kamerassaankin, jonka objektiivit olivat kait aika hyviä, ainakin kalliita. Runko - tai kenno - sinänsä oli suttutyyppiä, joten objektiivien laadusta ei tainnut suurta iloa olla.