motris, eli jos aikuinen ihminen on vastuussa tekemisistään, silloin taiteilija ottaa vastuun teoksestaan ja yleisön jäsen ottaa vastuun tulkinnastaan? Tätä kai minäkin hain, mutta ehkä enemmän tarkennusta tuohon. Miten selkeäksi taiteilijan täytyy teoksensa tehdä, että se ikäänkuin "riittää"? Ei taiteilija minun järkeni mukaan voi olla täydellisesti vastuussa asioista, joita hänen teoksensa saa liikkeelle, sillä yleisöähän taiteilija ei voi täydellisesti ohjata, vaan yleisökin on ajattelevaa ja tuntevaa sakkia, joka myös jäsentää todellisuutta käsityskykynsä puitteissa. Raamattu oli vain yksi esimerkki siitä, miten eri tavoin kykenemme teosten merkityksiä tulkitsemaan ja käyttämään.
Huvittavaa huomata että täällä taitelijan alut miettivät pirun isoja asioita ja samalla unohtavat perusasiat kokonaan. Tarkoitan perusasioilla valokuvaamisen perusasioita joihin viittasin tuolla toisaalla, eli etukäteis ideaan ja kuvan/kuvien huolelliseen suunnitteluun. Olisiko tässä taas luettavissa nykynuorison hetimullekaikkinyt meininki kun ollaan heti menossa pelastamaan maailmaa kuvatarjonnalla mutta unohdetaan se tylsä valokuvauksen opettelu eikä tehdä etukäteisduunia hyvän visuaalisen lopputuloksen saavuttamiseksi, niin tässä tietty viittaa DTM kuvasarjaan joka ns kuvattiin suunnittelematta lonkalta ja heti ollaan huoilissaan erään seksuaalisen vähemmistön leimaamisesta? Eli eikös se vanha kunnon perusasiat ensin ole enään mitään, nykyään kaikki hoopeen omistajat ovat automaattisesti suuria taiteilijoita. Niin ja jälleen anteeksi jos vittuilen jollekkin en tarkoita nyt eoria vaan kaikkia nykyajan besservisser älykkönuoria jotka ajattelevat niin isoja asioita että unohtavat oleellisen.
Nieppiin lisätäkseni. Lisäksi taiteellisuudella yritetään paikkailla todellista osaamista monessa kohtaa. Perustellaan sillä että taiteilijalla on vapaus rikkoa sääntöjä, monet "taiteilijat" eivät tosin edes taida tietää yleisiä valokuvauksen säännönalaisuuksia. Ja vielä vahemmän rikkoessaan niitä osaavat perustella miksi näin on tehty. Kyllä se minusta näin on että ensin opetellaan kuvaamaan yleistä silmää mielyttäviä juttuja ja kun se osataan voi ehkä rikkoa yleistä käsitystä, saavuttaakseen tietyn päämäärän.
Onhan se ihan hyvä olla tietoinen peruskikoista, mutta enemmän siitä on haittaa kuin hyötyä, jos alkaa viivottimella ja vatupassilla kuvaa sommittelemaan silmän sijasta.
Ja toisaalta, voin minä keskustella Beethoovenin kuutosen toisesta osasta ja sen dynamiikasta, vaikka en osaakaan soittaa mitään, enkä tunnista yhtään nuottia nimeltä. Tai keskustella poliisin vastuusta pamputtamatta ketään ;-)
Voit toki keskustella, mutta tuolla taitamuksella on turha ruveta miettimään säveltämistä ja sen vaikutusta kuulijoihin
Miksi ihmeessä? Voi sitä miettiä ja siitä keskustella ja varsinkin sävellyksen vaikutus ihmisiin olisi hyvinkin hedelmällinen keskustelunaihe, osaa sitten itse säveltää tai ei. Eihän sitä kokeilematta edes tiedä, sävellysmedodithan tuppaavat olemaan rajaavia, mutta se ei ole välttämättömyys -aika moni säveltäjä ei osaa nuotintaa, eikä lukea nuotteja. Ja varmasti heillä silti on musiikista ja sen vaikutuksista mielipiteitä.
Tässä muutamia nopeita kikkoja paskan kuvan 'kameraseurakelpoiseksi' saattamiseen: - Värit pielessä, kuva osin tukossa tai palanut -> käännä mustavalkoiseksi ja/tai vedä tukkoiset kohdat vielä överimmäksi. - Kuvan pääkohde liian pieni tai sommitelu muuten sekava -> käännä mustavalkoiseksi mutta jätä jokin detalji värilliseksi - Kuva pehmeä tai tärähtänyt, valotus täysin pielessä -> lisää raetta ja vinjetointia, blurraa sieltä täältä. - Rajaus epäonnistunut, kuva on horisonttiin nähden vinossa -> Jyrkennä rajausta 'taiteellisemmaksi', esim leikkaamalla pääkohteesta vielä lisää pois. Lisää kallistusta. - Valo latteata -> lisää saturaatiota reippaalla kädellä, peukaloi tarvittaessa myös valkotasapainoa. - Sommittelu tylsän kaksiulotteinen -> laita blurria reunoille ja lisää kontrastia pääkohteelle. ..pääsääntönä on siis detaljin vähentäminen. Kun detaljia on tarpeeksi vähän, eivät kuvaajakollegat pääse myöskään moittimaan teknisistä puutteista. Kuva ilmentääkin nyt niukkuudessaan juuri ottajansa herkkyyttä ja tarkkaa näkemystä!
Joo myönnän että esimerkkini ontuu pahasti. Mutta pointtini oli että kun aloitetaan kuvausta niin mielestäni ja alleviivaan että minunmielestä lähestytään aihetta väärin kun lähdetään ensimmäisenä pelastamaan maailmaa ja haetaan vertauksia raamatusta. sensijaan että suunniteltaisiin itse aihetta ja sommittelua etukäteen. Joo voin olla väärässä ja luultavasti olenkin mutta en meinaa mennä tämäntakia homobaariin hakemaan vauhtia enkä lue raamattua vieläkään.
Tietty tietty, mutta tarkoitan lähinnä tilanteita kun on kuraa esillä ja yritetään perustella että niin sen kuulukin olla. Esim. No mut tarkoitusella mä ne kädet ranteista poikki rajasinkin. Hiffaax mitä meinaan?
Tässä unohtui huippukuvan tärkein ominaisuus: massiiviset ja mielellään mustan lisäksi sekä kultaväriä, että tekstiä sisältävät kehykset. Englannikieli kehystekstissä ja kuvan nimessä kruunaa tuotoksen kuin tuotoksen.
Juu juu, mutta eihän tässä käsittääkseni kuvattukaan, vaan kai haluttiin vain pähkäillä esittäjän ja katsojan suhdetta ja onko siinä jotain vastuita olemassa? Minustakin itse keskustelunaihe on kuivaakin kuivempi, mutta JOS olisin siitä kiinnostunut, niin katsoisin kyllä ettei minulla tarvitse olla mitään kosketuspintaa itse siihen teoksien tekemiseen, voidakseni silti luodata hankalan aiheen syvimpiä mutia tarmolla, jonka hoover loi...? Saas nähä mitä mieltä aiheesta olen, jos joskus jaksan käydä alkuna olleet kuvat katsomassa... ;-)
Allekirjoitan tämän ilomielin ja lisään vielä, että valkoiset kehykset toimivat myös, vaikka eivät olekaan niin raskaat ja vie huomiota kuvalta. Mitä erikoisempi kuvateksti on, sen parempi. Ja mitä eksoottisempi kuvauspaikka on, sitä paremmin kateellisen katsojan ajatus siirtyy itse kuvauspaikkaan, vieden huomion pois itse kuvasta ja sen mahdollisista virheistä. Onhan sentään Tiibetissä kuvattu osaksi ylivalottunut vuoristoräpsy harvinainen taideteos verrattuna Suomessa kuvattuun idylliseen maalaismaisemaan.
Tietty sitten on valokuvasta taideteoksena puhuttaessa kolme eri teosta. On ensinnäkin se, mitä kuvaajalla on kuvaa ottaessa mielessä. Toisekseen on se, millainen kuvasta sitten tuli. Kyllä minulla ainakin on niissä parhaissa kuvissa yleensä myös vahingossa tulleita elementtejä, tai ainakin valotuksessa, valon väreissä tms. on enemmän kuin kuvaa ottaessa osasi odottaa (ja vastaavasti vielä enemmän niitä kuvia, jotka eivät ole niin hyviä kuin toivoi). Kolmanneksi on se, miten vastaanottajat kuvan kokevat. Näin kun täälläkin kuvia arvostellaan, puhutaan vain tuosta kolmannesta, ja se sisältää aina paljon enemmän, kuin kuvaa suunnitellessa edes voi olla mielessä. Taideteoksen kokeminen on aina vastaanottajan subjektiivinen kokemus, eikä ole taiteilijan kontrolloitavissa kuin karkeilla linjoilla. Kuvan katsoja peilaa siitä omia arvojaan ja kokemuspohjaansa. Niin että ketju voi vähän kärjistettynä olla suunnilleen: Vaihe1: Onpas hassu käkkärämänty, näppäänpä kuvan Vaihe2: Kylläpäs tulikin hieno valon ja varjon leikki tähän kuvaan, pitääpä pistää naytille Vaihe3: Taiteilija tulkitsee pienen ihmisen tuskaa muuttuvassa maailmassa väkevällä symboliikalla
Niinpä. taiteenluomisen prosesseja on monia ;-) Tai niin että: 1. Hmm, luonpa elämäntuskaa nuoreen jannuun: nuori Tuna aikuisuuden kynnyksellä. 2. Äyyy, elekee kutsuko polliisia 3. pistooli
Voiskos olla, et kuvan ottaja siis kuvataiteilija ottaa h-vetin hyvän kasan kuvia tekee niistä mieleisiänsä ja pläjäyttää niitä 50 toistaan parempia näytille. Näyttelyn ajaisiin tulee kuulu arvostelija joka kirjoittaa jutun lehteen ta pariin ja kysyy jutussaan, et mitähä se luuli viestivänsä niil kuvill ku ei siinä ollu yhtääään sitä ny sanomaa arvostelijalle ta tavalliselle katsojalle ? Sit meet itse kattoon niitä kuvia ja toteet helskutin hyviä kuvia pääsääntöisesti, mietit itekses et mikähän sill arvoisalla toveri arvostelijalla oli ny väärinpäin täl kertaa, husut, pipo, sukka, hansak, kynä vai aivot ? Olen joskus miettinyt mikä on näiden arvostelijoiden todellinen tehtävä tässä universumissa ? (ei ainakaa olla arvostelijana). Taitaa edellä ollut Gaylord Fockerin sanonta pitää paikkansa!