Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Voi (vilmi)veikkoa, minun tekee heikkoa! Jaan tuskasi, niin uskon, todella. Mutta, edelleen suosittelen mainitsemaani workshop:ia Paraisilla, erityisesti Vilmiveikolle. Arvelen, että siellä tarjoutuu mahdollisuus kokea jotain, joka pieneltä osin valottaa kysymystäsi siitä, miksi vanhentuneita ja alkeellisia tekniikoita halutaan edelleen käyttää. Itse menen, jos suinkin ehdin. En minä varsinaisesti ymmärtänyt, miksi lahjakas nuori mies kuvasi vain pinhole-kameralla. Mutta ihailin suuresti tuloksia, ja etenkin asennetta; miksi tehdä asiat helposti, jos vaikeasti pääsee (teknisesti) miltei yhtä hyvään lopputulokseen ja taiteellisesti selvästi korkeammalle ja jos haluaa tehdä asian juuri siten (tai jotain sinnepäin, sisältää melko paljon minun mahdollisesti väärää tulkintaa asiasta). Kuvat sinänsä olivat vain osa lopputulosta, myös esillepano ja (suhteellisen) hankalan tekniikan valinta olivat selvästi osa taiteellista ilmaisua. Vaikka kuvat olisi voinut ottaa digikameralla, lopputulos ei olisi ollut sama, eikä ainakaan prosessi tai taitelijan kokemus, mikä kai on oleellinen osa taiteen syntyä. Ja usein ehkä ainoa syy sille, että taidetta ylipäänsä syntyy, luulen. Harvojen kuvaajien kohdalla haluan puhua valokuvataiteesta, minä harrastan, kuvaan omaksi iloksi, en koe tekeväni taidetta, mutta tämä kuvailmaisu yhdistettynä jonkinlaiseen performanssin, teki minuun vaikutuksen. Näin miehen taiteessa ja tekemisessä jopa halua parantaa maailmaa.
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Tässä nyt ei ole mitään logiikkaa, ensin arvostellaan tekniikkaa ja sitten ilmoitetaan että "kun teet asiat vaikeasti niin saat taiteellisempaa tavaraa". Eihän sen näin pitänyt mennä. Valota se sillä digikameralla puhki ja säästä pari yksityiskohtaa niin että puolet kuvasta on pelkkää valkoista ja kutsu sitä sitten taiteelliseksi, koska teit asian vaikeasti. Vai onko se vain huonosti kuvattu? Se että asian tekee vanhalla, kömpelöllä menetelmällä ei tee siitä parempaa, suurin osa tuskin erottaisi lopputulosta kivasta Instagram-filtteristä. Jos joku sitä haluaa tehdä harrastuneisuudestaan, niin senkus - kyllähän jotkut tykkää peltoakin viljellä aasilla ja kuokalla.
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Ja kun kuvaa artfiltereillä olyn JPG+raw yhdistelmällä, niin saa sekä taidekuvan raakakuvan samalla kertaa...
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Tai sitten vaan olet kyvytön näkemään asiassa logiikkaa. Paras lopputulos syntyy sillä meetelmällä jolla se syntyy, ja silloin kun kyse on taiteesta, se varsin usein syntyy sillä menetelmällä, joka inspiroi tekijäänsä. Jollakin vastenmielisellä tekniikalla tulos ei ole pelkästään huonompi, vaan sitä ei ehkä edes ole. Tämän selkeämpää logiikkaa tuskin löytyy edes Karnaugh:n kartasta.
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Varmasti näin, joskin aika harva kai tekee varsinaista valokuvataidetta. Mutta moni ehkä näkee kuvissaan (ja kuvauksissaan) samoja elementtejä kuin taiteilija, joten ei tuota taide-elementin merkitystä voi mitenkään väheksyä. ja se osaltaan liittyy siihen, että ihminen kokee valmiit asiat (kuvat) aika tylsinä ja haluaa jatkaa niitä omalla mielikuvituksellaan. Hieman samoin kuin hyvä kirja on monille parempi kuin samasta aiheesta tehty elokuva.
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Kyllä kai aika moni kuitenkin kokee kameran enemmän luomisen kuin tallentamisen välineenä, ja valokuvauksen luomisena eikä teknisenä toimituksena. Itse ainakin koen, ja se motivoi kuvaamaan, dokumentointi ei sillä tavalla innosta.
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Sulla on joko kauhea kinaamishalu tai ilmeisen vakavia luetun ymmärtämisvaikeuksia, kun juuri kirjoitin saman asian seuraavassa virkkeessä - jota et ilmeisesti lukenut.
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Mikä helvetti sua vaivaa. Itse koin kirjoittavani tuossa enemmän myötä-kuin vastakarvaan. Mutta taitaa olla parempi, etten sun viesteihisi tai ketjuihisi puutu, kaikki kun vaan vainoaa sinua...
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Ei mua vaivaa muu, kuin että haluaisin pitää keskustelun itse aiheessa ja rakentavana. Kovin on vaikeaa täällä, kun kommentit ovat joko lyttääviä tai sitten aiheen sivusta. Tämä viimeisin ei sitä toki ollut, mutta ihmettelin vain, että etkö lue asiaa loppuun asti ennen kommentoimista. Joku muu ihmetteli ihan samaa aiemmin tässä ketjussa.
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Ehkä parempi lopettaa koko ketju. Ylläpito voi puolestani poistaa tämän.
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio No ei varmasti poisteta. Ymmärrät varmaan, että samalla poistettaisiin muidenkin kirjoittamia viestejä.
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Juu, aloitin kuvailun 9 vuotiaana, 55 vuotta sitten, eikä yksikään mun kuvista ainakaan, ole täydellinen. Eikä tule olemaankaan.
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio En halua yhtään väheksyä ammattitaiteiljoita. Jos olisin itse ammattitaiteilija, niin pitäisin tuota melkeimpä loukkauksena. En voi ihan ymmärtää ajatusta "tylsyyden" ja "mielikuvituksen" käsikynkästä. Jos ajattelee kirjan ja elokuvan kautta, niin ainakin itse koen kirjan vähemmän tylsänä silloin, kun se on parempi kuin samasta aiheesta tehty elokuva. Itse näenkin vertauksesi juuri päinvastaisena. Muutenkin on vaikea päästä kiinni ajatukseesi siitä, että moni näkisi omissa kuvissaan samoja elementtejä kuin taiteilija. Mielestäsi siis pitäisi kysyä ensin joltakin taiteiljalta, että kuva on validi, ennen kuin sen julkaisee?
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Miten määrittelet nykyisen kamerakehityksen? Onhan näihin mainitsemiisi asioihin on aina pyritty kamera- ja taltiontimediakehityksessä. Miten ja mihin niitä laitteita sitten kuvaajat käyttävät on aivan toinen asia. Niin tänään kuin kautta valokuvauksen historian.
Vs: Täydellisen kuvan inflaatio Hmm. Mikä elokuva on ollut parempi, kuin se kirja, josta se on lyhennelmä?