Minä vaan kysyn. Mistäs se johtuu, että jos kuvaa nuorta kaunista naista, on kuva, vaikkakin teknisesti ehkä onnistunut, muuten enemmistön mielestä "pinnallinen ja tyhjä", mutta jos otat kuvan samasta ihmisestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin, valokuvaankin on jostain ihmeestä tullut tyhjästä "syvyyttä ja sanomaa" ihan ikäänkuin itsestään, vaikka kuva olisi vähän huonompikin, noin valokuvana. Olisiko lähtökohdat vähän pinnallisia, jos ne tällaisia ovat. Kuva on kuva on kuva...
Vaikka ajatus ei välttämättä kohtaakaan todellisuutta kuin korkeintaan osittain, niin silti tuossa olisi varmaan hyvä erottaa kohde ja kuva, muutenhan vaikkapa kuva Atenumista olisi syvällisempi sanomaltaan kuin kuva Makkaratalosta...
Ei ole mikään ihme jos ihmisillä kuva ja kuvan aihe menevät sekaisin. Yleisemminkin usein muoto ja sisältö tahtovat mennä sekaisin.
[quote="Olli Knuuttila" post_id=843059 time=1490617139 user_id=17614] Minä vaan kysyn. Mistäs se johtuu, että jos kuvaa nuorta kaunista naista, on kuva, vaikkakin teknisesti ehkä onnistunut, muuten enemmistön mielestä "pinnallinen ja tyhjä", mutta jos otat kuvan samasta ihmisestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin, valokuvaankin on jostain ihmeestä tullut tyhjästä "syvyyttä ja sanomaa" ihan ikäänkuin itsestään, vaikka kuva olisi vähän huonompikin, noin valokuvana. Olisiko lähtökohdat vähän pinnallisia, jos ne tällaisia ovat. Kuva on kuva on kuva... [/quote] Samaa olen miettinyt monta vuotta ja monta kertaa. Kuvaaminen on kivaa, kun sekä mallilla että kuvaajalla on sama päämäärä - hyvä kuva. Useimmiten kärsivällisiksi malleiksi saa nuoren kauniin naisen, joka haluaa itsekin itsestään mahdollisimman hyvän ja kenties edustavan kuvan. Satoja ihmisiä kuvanneena olen myös todennut, että kuvaaminen on henkisestikin paljon mukavampaa nuoren kanssa, jolla on vielä positiivinen ajattelumalli ja elämä edessään. He puhuvat tulevaisuudesta iloisesti ja luottaen, positiivisesti katsoen, itseensä uskoen. He usein ajattelevat hyvin syvällisestikin, mikä on realistista ja mikä ei. Vai valitsenko malliksi 50, joka suostuu lopulta pitkällisen suostuttelun ja maanittelun jälkeen ja kuuntelen valitusvirttä siitä, miten kaikki on huonosti ja mitä kaikkia vaivoja on. Kun 10 vuotta sitten jaksoin osallistua ulkomaisiin valokuvakilpailuihin, katselin kilpailuista tulleita hienoja katalogeja. Sarjojen voittajakuvilla oli usein yhteisiä piirteitä: vanha mies piippu suussa, aasin selässä risuja ja taustalla lähti mutkitteleva hiekkapolku sekä avaraa maisemaa. MInusta taas ne, jos jotkut kuvat olivat tylsiä. Usein ikäihmisen kuvasta sanotaan: hyvin saatu mallin olemusta kuvaan. Niin, onko todella näin vai onko mallin olemus jo sinällään riittävä?
En ole tutustunut valokuvaukseen teoreettisesti, mutta ajatuksiahan minulla siitä kuitenkin on. Tai jotain. Eikö muoto ole kieli, jolla sisältöä ilmennetään? Jos näin on, niin silloin ilman sisältöä, jota halutaan ilmentää, ei muodolla ole väliä. Jos on olemassa jokin muotokieli, niin sillä leikittelykin on tietysti sisältö: kuvan ajatus. Aiheesta on vaikea tällöin juuri puhua. Onko niin, että ilman jonkinlaista johdantoa kuvaan, sen sisältö jää helposti hämäräksi. Miten on silloin muodon merkitys? Voiko edes ajatella tilannetta, jossa muoto(-kieli) on rikasta ja ansiokasta, mutta sisältöä ei ole, ja silti kehutaan kuvan olevan hyvä. Koliseeko siinä vain tyhjät tynnyrit. Vai menikö nyt ihan sanoilla leikkimiseksi ... hmmm.
[quote="Olli Knuuttila" post_id=843059 time=1490617139 user_id=17614] Minä vaan kysyn. Mistäs se johtuu, että jos kuvaa nuorta kaunista naista, on kuva, vaikkakin teknisesti ehkä onnistunut, muuten enemmistön mielestä "pinnallinen ja tyhjä", mutta jos otat kuvan samasta ihmisestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin, valokuvaankin on jostain ihmeestä tullut tyhjästä "syvyyttä ja sanomaa" [/quote] Se johtuu siitä, että olet siinä 40 vuodessa ehtinyt kehittyä kuvaajana
Juu kun se tekniikan hyvys vaan mitenkään korreloi miten on sattunut onnistumaan mallin kanssa. Ehkä vanhempana otetusta kuvasta näkyy paremmin mallin ja kuvattavan välinen suhde ja kun valokuvauksen hyvyys varsinkin kun ihmisiä kuvataan, on kuitenkin enemmän ihmistieteitä kuin sitä tekniikkaa. Se pitää osata erottaa että omasta mielestä on nyt täyttynyt tarve kun on saanut valot kohdilleen - vaikka tämä kärsivällinen ja elämänmyönteinen malli olisikin jo kadottanut sisäisen hehkunsa. Mulla oli vähän aikaa sitten kaksi kuvaa polkupyörästä, toinen teknisesti parempi (imho), toinen vähän tärähtänyt, mutta kuitenkin se oli sommittelultaan parempi, pikkasen olin liikkunut siinä välissä. En nyt tarkoita että ne jotenkin olisi ollut muuten arvokkaita kuvia muuta kuin minulle. Muutenkin näkee paljon kuvia joista näkee että kuvaaja on teknisesti onnistunut jossain tavoitteissaan, mutta muuten kuva on ihan päh. Ja kyllä sen olen itsekin kokenut, että kun pääsin kaunista nuorta naista kuvaamaan, niin enhän minä pystynyt raakkaamaan mitenkään pois heikompia kuvia, vaan kaikki piti tunkeä näkyville. Mutta ennen kaikkea ja tärkeintä että kuvaatte nuoria ja vanhoja ja aidan seipäitä, Mutta tuosta jukkiksen kuvauksesta kyllä heti enemmän alkoi kiinnostaa se vanhempi kuvaan väkisinraahattava joka marmattaa, heti tulee ajatus että siitä saisi paremman kuvan, mutta harrastus kun on, niin pääasia että kuvaa ja on mukavaa että jaksaa kuvata enemmänkin.
Jotenkin kiehtois ajatus saada hyviä muotokuvia ihan tavallisista ihmisistä, molemmat ääripäät, kauniit nuoret naiset tai ruttuiset vanhukset ovat niin paljon kuvattu juttu. Helppo homma se ei ole.
Samaa mieltä monesta asiasta JHalmun ja Rb:n kanssa. Tärkeintä on se, että kuvaa ja harjoittelee. Kaikenlaisissa kohteissa on niin monia asioita, joita täytyy huomioida ja yrittää aina tehdä paremmin, mikäli kuvaus-harrastuksella on myös parempiin kuviin tähtäävä tavoite. Omaa kiinnostuksen kohdetta kannattaa tietysti hyödyntää, jos esim. harrastaa ja tietää luonnosta, niin sitten kuvata luontoa. Olin onnekas, kun itsestäni otettiin kuva erään opetustilanteen yhteydessä. Minusta ei sellaista olekaan koskaan otettu. Tässä nyt on keski-ikäinen mies, 45 v, potretissa - vaikeahko kuvattava. Kuvan otti Hd-Harri. Tuon upean kitaran on tehnyt Keijo Korelin, se on ns. double top ja vuodelta 2014. Sillä olen harjoitellut jo pari uutta biisiä syksyn konserttia varten, jonka nimi on 'melankolia'. Soitan A. Barrioksen ja Manuel M. Poncen musiikkia noin 30 min.
Mulla on ollut yli 2 vuotta yksi mielenkiintoinen kuvausprojekti mielessä, pahussoikoon toteutus on jäänyt suunnittelun alkuvaiheille kun muut työt lisääntyivät. Projektissa aiheena olis äijät ja koneet ja myös pelkät koneet, ehkä kesän mittaan saan jotakin aikaiseksi.
Sama haaste se on toki kaikessa valokuvauksessa, minkä tahansa alueen itselleen läheisimmäksi tuntee. Ei voi sanoa, että maisemakuvat tai luontokuvaus olisivat yhtään vähemmän kuvattuja asioita, silti niihinkin riittää harrastajia. Omaa näkökulmaa ja tapaa pitäisi löytää, ja tuntuu, että kaikki kuvat on jo otettu. Itselleni tuo henkilökuvaus on lähellä sydäntä, sen takia sen otin esimerkiksi, jollain muulla joku muu. Kyllä se henkilökuvauksen suurin haaste on siinä, että saisi kuvaan vaikka pienen pienenkin tarinantunnun. Tämä on ehkä se ketjun alussa maitsemani ongelman yksi puoli, katsoja rakentanee mielessään helpommin tarinaa elämää nähneen ihmisen kuvasta, vaikka kuvassa ei sen kummempia ansioita muuten olisikaan.
Ennen ei laitettu Landolan alle mitään tukea. Vain toisen jalan alle oli pieni tiiliskivi joka hyväksyttiin. Juuri äskön tuli Pirkka-lehti ja katsoin kansikuvaa ja mielessäni totesin että ihan mukavan erinlainen kuva. Näitä onneksi tehdään ettei kaikki ole sitä samaa.
Olen aloitellut uutta projektia, jossa kuvaisin ihmisiä, jotka työskentelevät lähinnä yksin harvinaisissa katoavissa ammateissa. En ole ihmiskuvaaja, ja minun on vaikea lähestyä kuvattavia. Projektiani olen miettynyt viimeiset kolme vuotta laihoin tuloksin. Vasta yhden kuvan olen saanut aikaiseksi. Sitä olen välillä katsellut ja miettinyt, kuinka jatkaa. Kuvassa on Hannu Laitala, joka on yksi yhden sormin laskettavissa oleva puusuksien tekijä. Laitan seuraksi muutaman Pohjois Yorkshiressa kuvaamani kuvan, joista sain kipinän jatkaa Suomessa. Tämä on joskus vain niin vaikeaa, kun ollaan oman mukavuusalueen ulkopuolella. Kapa
Mun mielestä nuorista naisista saa hyviä kuvia kun ei ota mitään "mallikuvia", joku sähäkkä discojytke vaan soimaan kovaa, ja likka tanssimaan kameran eteen.
Varmaan, mutta muotokuvaajana tämänsorttiset kuvat eivät ole mieluisia. Itse tykkään harkitusta valaisemisemisesta, ja tanssinrytke ei välttämättä sovi tyyliin.
No eiks mallit just perinteisesti ja anina nimenomaan oo pistetty discojytkeeseen tanssimaan, jossei sitten aurinkoa taakse ole ollut.