Kaikki käytännon asiat puoltaisi RC paperin käyttöä, mutta on juurtunut kovasti ajatus, että kuitua sen olla pitää jos meinaa tehdä vakavasti otettavia näyttelyvedoksia. Onko tämä ajattelumalli jo ihan vanhanaikainen? Paperiksi haluan vain yhden ainoan merkin ja RC papereissa se olisi Adoxin pari vuotta sitten lanseeraama Agfan MCP semi-matta kopio. Mitä ilmeisimmin tämä olisi epävirallisesti paras RC paperi mitä on koskaan tehty. Upeat mustat, kuitumaiset sävyt ja semi-matta versiossa ei ole pearlimaista appelsiinipintaa. Ja onhan toi RC hieman edukkaampaakin kuin vastaava kuitu. Onko kenelläkään kokemuksia? Jos MCP on niin hyvää kuin internet kertoo, niin itselleni ainoa asia missä kuitu veisi voiton on helpompi retusointi ja kuitu tuntuu käsissä kivemmalta kuin muovipaperi. Näyttelyvedoksiin RC paperia? Ajatuksia?
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Ei tuo jälkimmäinen lainaamani lause ainakaan ole vanhanaikainen. Mille tykkää tehdä, miltä tuntuu, ja miltä näyttää? Ehkä sun pitää saada mainitsemaasi muovipaperia kokeiluun ja vertailuun. Baryyttipaperin arvostus voisi olla parempaa vedoksia hankkivan taideyleisön piirissä, kenties? Hankalampi tekotapa toki on - jo siinäkin että sävyt muuttuvat kuivatessa. Kysymys on myös osin ulkovalokuvauksellinen - sitä enemmän mitä enemmän halutaan painottaa kuvan sisältöä käsityötaidon sijaan. Tällä en tietenkään sano etteikö käsityötaito olisi myös muovipinnoitetulle paperille tehtäessä oleellisessa asemassa - mutta aste-ero siinä on. Onko muovi sinulle vain muovia? Tai ainoastaan materiaalia. Kuva on vain kuva - kuva on kuva - vaikka voissa paistais? Valintaa varten voi vähän priorisoida. Tärkeintä saattaa olla että saat parhaat kuvat näyttelyyn ja jos aikaa menee liikaa muuhun, on perusta vaarassa? Jos kuvatyyppisi tuntuu vaativan enemmänkin vedoksien hiomista, voithan suuntautua siihen enemmän jatkossa, tulevaisuudessa?
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Se on yksi lysti millä ne kuvasi teet. Varsinainen taidescene on jo kauan aikaa sitten siirtynyt digiin ja mustesuihkuprinttereihin. Tosin vähän niitä hävettää toi tavanomaisuus ja tavalliset kotiprintterit ja tulosteet on erikois väripigmenttitaidepaperivedoksia, joten ne on vähän erikoisempia ja kalliimpia. Mutta teet ne kuvas millä haluat, loppuuko on tärkeämpi kuin väline.
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Ja kännykkä ei sovellu kirjoittamiseen. Oikoluku ehdottaa vääriä sanoja. Loppuuko piti olla lopputulos..
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Tietenkin jos malttaa kuivata kuitukoeluiskan vaikkapa kiillotusvehkeellä tms ,menee muutama minuutti.
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Tosiaan jos itse olisin ostamassa printtiä niin kyllähän sen paljon mieluummin ostaisin kuituna. Digiprintitkin teen pelkästään kuidulle, mutta niissä lähinnä sen vuoksi, että melkein kaikissa muissa kokeilemissani papereissa paperin pinta ei ole ollut ollenkaan miellyttävä. Periaatteessa itselle ei ole väliä onko kuvat kuidulla vai RC:llä, kunhan kokonaisuus on laadukas. Enkä anna kummempaa lisäarvoa kuidun vaatimalle lisäkäsityölle, eli hankalammalle pesulle, kuivaukselle ja käpristyneen paperin oikomiselle. Eli periaatteessa olisin RC:n kannalla jos laatu on hyvä vaikka ite haluaisinkin ostaa paljon mielummin kuituvedoksia, hah.
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Puolimatta sileä RC on joskus kovin arka ottamaan jälkiä pintaansa. Toisaalta sitten RC ei tuhoudu niin herkästi esim. vesivahingossa. Säilyvyyttä on montaa sorttia.
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Eiköhän tuo kuituvaade ole menneen talven lumia. Mulla näyttelyissä on ollut lähinnä puolimattaa muovia, varsinkin Kentmereä. Lähinnä kuidun tuoman lisäarvon näkisin siinä että esitteisiin ja teksteihin saa pienen lisäpätkän mainitsemalla että kuitua... Kuvan arvostaminen pelkän materiaalin pohjalta on vähän vaikeaa. Myönnän kyllä itsekin että raakkaan käsityönä vedostetun kuvan (kuitu tai muovi) huomattavasti korkeammalle arvoasteikossa kuin tietokoneella tusinatyönä monistetun kuvan. Se kuuluu lähinnä lokeroon "julisteet ja muut". Juliste jossa on tekijän nimmari lienee arvokkaampikin kuin kuituprintti ilman nimmaria Toisaalta onhan tämä vähän nurinkurinen katsantokanta. Voihan se aito vedoskin olla jollain ulkopuolisella vedostajalla liki liukuhihnatyönä teetetty eikä taiteilijan itsensä kädenjälkeä, luomisen tuskaa ja verta. Ja myös jos mulle olisi tarjolla jostakin kuvasta (ostettavaksi) joko kuitu- tai muovi, niin valitsisin kuidun. Mutta sekin varmaan on pitkälti aivopesua jota kuvausmaailman äänitorvet ovat vuoskymmenet kuuluttaneet.
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Kuituun päädyin ja tilaus tehty. Kyllähän se toi painoi vaakakupissa melkosen paljon, etten itsekään olisi hirvittävän innostunut ostamaan vedoksia jos ne ei olisi kuitua.
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Kyllä se mun mielestä ihan kuvasta ja sen sisällöstä on kiinni. Reppismäiset kinoshotit on parhaimmillaan helmiäis muovilla, jotkut luonto/ kallio/ lehvistöt mitä olen väsännyt hasselilla kyllä saa lisänostetta puolimatta barytapaprusta jossa on kunnon reuna alueet valkoista ennen paspista.
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Kyllä siinä ekan postauksen reunassa on tuo "muokkaa" toiminto, ettei ihan illiterääriltä tartte näyttää.
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Tietokoneella ei monisteta kuvia, ei edes tusinatyönä. Tietokoneella tehdään se kuva alkuperäisestä aihiosta, olkoon se sitten filmipohjainen tai digitaalinen. Se, että digipimiön käsityö on paljon tarkempaa ja hallitumpaa, kuin entisajan märkälutraus on tosiasia, väittäisin. Tulostuspaperien valikoima on uskomattoman laaja pintoineen ja sävyineen. Niiden ominaisuudet täytyy tietää ja hallita ennen sitä ruiskuttamista. Nykyisten pigmenttimusteiden säilyvyyskin voittaa värikuvan kohdalla märkämenetelmän ja mv-puolella ollaan käsittääkseni samassa, kuin oikein käsitellyssä vanhassa baryyttiprintissä. Jos puhutaan näyttelyvedoksista, niin en näe mitään syytä pitäytyä märkämenetelmissä tänä päivänä. Filmikuvaajatkin (tarkoitan nyt työkseen näyttelyitä tekevät) skannaavat/skannauttavat negansa ja teettävät ne sitten Lambdalla tai vastaavilla, jos haluavat sitä "oikeaa" paperifiilistä. Vaan hienoa, että märkä käsityö ja osaaminen elää kuivan rinnalla. Se, mitä kokoelmiin (yksityisiin ja museoihin) tällä hetkellä ostetaan (lukuunottamatta vintage-printtejä) on lähes sataprosenttisesti tuota digisuihkutusta, johon lasken myös Lambdan. En vähättelisi digipuolen ammattitaitoa ja "käsityön" merkitystä. Siteeraan tähän lopuksi Sakke Nenyettä: "Käsityö on palannut valokuvaukseen digitaalisuuden mukana". kapa
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Digipuolella ei kukaan kait sortuisi tulostamaan näyttelykuvia RC-matskulle - halpaahan se on, mutta on sitten sen näköistäkin. Edullisimmat fotopaperit ovat sitä tyyppiä. Suurennuskoneen alla muuten saa paljon nopeammin 15 kopiota samasta kuvasta monistettua kuin valokuvatulostimella...
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Pienistä formaateista en kyl lähtis innoissani inkjettejä tekemään, ainakin bremerin näyttely oli mun mielestä raiskattu juuri siten. Rakeen älytön korostuminen pilaa sitä lookkia aika hyvin... suuremmista negoista sitten vissiin nykyään tehdään diginegoja joista pinnakkaisia kuidulle tms. Saadaan se tarkka kuvan hallinta mitä photari tarjoaa, ja kuitupaprun fiilis/lookki. Kumminkin pienissä negoissa, skannerin jälki on se näkyvin.. papru vasta seuraava. Siksi märkämenetelmät on tossa puuhassa ylivoimaisia, vaikka vaativatkin taitoa ja vaivaa.
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Hieman huonosti ilmaisin asian. Tarkoitin sitä, että Lambdat valotetaan digitiedostosta. Nega/dia skannataan ja "käsityö" tehdään tietokoneella. Siinä mielessä Lambdaa voi verrata mustevedokseen. kapa
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Lambdat vedostetaan digitiedostosta fotopaperille ja kehitetään nesteissä "best from the both worlds" as they say... eli virheet voidaan photoshopata mutta tulos on kyllä perinteistä paperia.
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Näin on, ja siinä on tuon menetelmän akilleen kantapää. Nykyiset printterit uusine musteineen ja uusine papereineen ovat menneet Lambdan ohi esimerkiksi sävyalan ja värien laajuudessa. kapa
Vs: RC paperia näyttelykuviin? Syy miksi käytin ja käyttäisin yhä termiä 'monistaminen' on se, että digipimiössä kuva hiotaan kohdilleen vain kerran. Kun se on tehty, tulosteet syntyvät nappia painamalla. Noin keskimäärin. Parasta ulos haluava joutuu ehkä materiaalin/tulostimen vaihtuessa vähän prooffaamaan. Perinteisellä käsityöllä taas... Lisävarjostukset ja valotukset pitää tehdä jokaiselle kopiolle yksittäin käsityönä. Usein hyvä vedos vaatii yllättävän paljon työtä ja kaiken saaminen niin hyvin toistettavaksi että sarjatyönä saa täysin identtisiä kopioita tietokonemalliin on vaikeaa - tai vaatii todellista omistautumista vedostamiselle. Oikotien tähän tarjoaakin C:n mainitsema isosta formaatista skannaus ja "digitaalisen negan teko" printterillä ja siitä sitten pinnakkainen. Silloin päästään lähelle tietokonetulostetta toistettavuudessa, toki kehitteen kuluneisuus, paperierä jne. näyttelevät jotain pientä roolia. Mutta lisävalot/varjostukset/originaalin prikkaukset ovat identtisiä. Tämän uuden pinnakkaisen mahdolliset pölyjäljet sitten ovat oma juttunsa...
Vs: RC paperia näyttelykuviin? varmaan myös hinnanmuodostuksen suhteen... Täytyy tunnustaa että kun muutto Tehtikseltä on valmis, tulee uuteen mestaan kyllä uusi iso A2 kokoinen inkjetti tulostin, "dedicated to B&W inks"... Tanja Kosteniuksen kuvat näyttelyyn tehtiin skannatuista A4 printeistä jotka sitten tulostettiin yllämainitulla tavalla, pohjustettiin ja matta suojalakattiin. Aika hyvää jälkeä tuli... Ne printit voi sitten takapuolelle sarjanumeroittaa, signeerata ja varustaa pienellä pinnakkaisella negasta jotta aitous todistetaan, noin niinkuin jälkimarkkinointia ajatellen...