4.30 lähdin kävelylle. Vain minä, ja lokit. Niitäkään en sumulta nähnyt, mutta lähellä ne kirkuivat. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9.
Maalauksellisen herkkiä (vai herkän maalauksellisia?) ja erittäin kauniita. Pidän erityisesti purjeveneestä, mutta muutkin potkivat, ja kovaa. Aivan upeita. Näitä seinälle isoina vedoksina.
Monet sanovat, että sumu peittää todellisuuden, mutta oikeastaan sumu vapauttaa sen. On mahdollista, että näkee enemmän, kun näkee vähemmän. Samaa voisi soveltaa näihinkin kuviin. Jo muutama olisi ajanut monen asian paremmin.
Kaks ekaa, koivu ja vene ja purkkari. Ne riittävät, muut on liikaa ja toistoa. Herkkää, ilmassa jonkunlaista luopumisen tuntua, unenomaista.