Valokuvan tekeminen edellytti alkuaikoina syvällistä kemian tuntemusta ja työmenetelmien hallintaa. Vaikkapa daguerrotypiaa olisi aika vaikea (ja vaarallista) tehdä nykyään. Ajat ovat muuttuneet, nyt on tarpeen jonkinlainen tietotekninen osaaminen, jos kuvan tekemiseen haluaa paneutua automaattikoneitten antia syvemmälle.
No siis. Joku aika sitten ostin niffeltä Hawkinssin ja Avonin Valokuvaus, kuvaustekniikan opas -kirjan. Siinä noita kaavoja on jonkin verran, mutta sekin kirja on siirretty kirjastoissa arkistoihin tai myyty. Siksi metsästin pidempään ja löysinkin. Minunlaiselle itsetekevälle, 80-luvulla aloittaneelle harrastelijalle merkitystä noilla. Päätä on vaikea taivuttaa noista taulukoista eroon. Kultista en niin tiijä. On vaikea kuvitella, että nykyisin ei suunnittelussa käytettäisi myös psykologiaa apuna; luodaan riippuvuutta sitä kautta. Itse kamerahan on vain suunnitteluryhmän tuotos. Ei sillä itse brändin tai merkin kanssa sinällään ole tekemistä muuten kuin suunnittelupanoksen suhteen. Nykyisin kun harvemmin on käytössä avointa raakakuvaa, niin se raakakuvakin on enemmän ja vähemmän prosessoinin tulos. Joku voisi sanoa, että raakakuva on hyvin altis manipuloinnille. Toki tätä on aina tapahtunut, mutta ei se ihan samaa ole ollut analogiseen aikaan kuin nyt (imo).
Kultin käsite alkaa nyt pikku hiljaa aueta minullekin: Sony on kuin onkin kultti, ja ilman lainausmerkkejä.
Tai ehkä ne valikot ovat juuri se paikka, jonne Sony-kultin jäsenen ei pidä eksyä. Siellä voi sielu ryvettyä, jos liian syvälle seikkailee... Leikki sikseen, ehkä Sony on aiemmin ainakin vähän kerännyt sellaista altavastaajiin kohdistuvaa vahvahkoa myötätuntoa yksiltä, ja taas vastaavaa ylenkatsetta toisilta. Ja ehkä numeronjanoisille härvelialttiimmille ihmislajin edustajille - jollaista taipumusta minullakin hieman on - Sonyn speksit ovat varmasti olleet mielenkiintoisia. Mutta tuntuupa tuota kultinomaista suhtautumista olevan vähän joka merkkiin, jos oikein asioikseen lähtee etsimään. Fuji ja Leica nyt ainakin tulee mieleen sellaisina hyvin vahvoja tunteita herättävistä merkeistä. Ja joku sano, että kaikki ammattilaiset kuvaa Nikonilla. Ja Canonin värit on kuulema maailman parhaat eikä mikään pärjää. Ja sit kans sen Fujin värit on maailman parhaat eikä niillekään pärjää yhtään mikään...
Mulla on tässä käynyt pariinkin kertaan niin, että kun olen selaillut kuvakataloogiani lightroomissa eestaas ja miettinyt, että mikä niistä viidestä viimeisen vuoden aikana kädessä käyneestä kamerasta on tehnyt parasta väriä, että olen katsonut että "tuon on pakko olla EOS R". Ja sitten se onkin ollut Panan GX80... Eli en mä nyt osaa laittaa ainakaan noita omassa käytössä olleita paremmuusjärjestykseen. Siis Canonia, Panasonicia, Fujia ja Sonya. On niillä eroja, sitä en kiellä. Suoraan sanoen, Canon ehkä vähän makeilee varsinkin ihonsävyissä. Sony ehkä suorastaan neutraalimpi. Mutta lopulta makuasioita nämäkin, ja paletti menee uusiksi heti kun avaa raw-fileen haluamassaan editorissa.
Mistä tuossa nyt puhutaan? Kuvaako joku niin, että kamera arpoo kuvan värisävyt? Vai mitä vit.... äh, siis ihmettä tarkoitetaan?
Mites se tuohon liittyy? Dialla filmin laatu ja kehitys määrittelevät värimaailman. Joskus tuli tosin hunnutettua joku ISO 50 esivalotuksella, ja sitten voi kuvata ISO 200 mukaan. Väreihinkin voi hiukan vaikuttaa hunnutusvaiheen valon laadulla. Kameran vaikutus taisi olla aika pieni. Dioista tuli aika lailla samanlaisia Konicalla ja Minoltalla.
Liittyyhän se juuri tuohon. Nyt voi valita digirungolla hiukan. Mitä edelliset asialla tarkoittivat... ehkä arvasin oikein. SOOC on suosittua ja vain osalle kuvia alamme enempään käpistelyyn.
Ainahan se kamera arpoo siihen jiipekkiinsä jotkut värisävyt. Kuvaprofiililla voi sitten vähän vaikuttaa siihen, että minkälaista sävyä ja kontrastikäyrää se sinne arpoo. Ja kyllä mä ainakin ns. käyttökuvissa käytän paljonkin tuota kameran suoraan arpomaa jiipekkiä. Jossain muksu- ja kissakuvissa harvoin jaksaa pyörittää kaikkea Lightroomin kautta, varsinkin kun ei niistä kuvista yleensä tule oleellisesti sen parempia vaikka niitä hieromaan lähtiskin.
Niinpä. En vain kameralla kuvaa oikeastaan koskaan jiipekkiä, ei ole kokemusta. Puhelimella ja tabletilla sitten kyllä, muistiinpanoja ja muistokuvia. Kameran kuvat kiertä'vät kummiskin fotarin kautta, ja saman tien sitten raakakuvasta lähtien. (Eihän se tietenkään välttämätöntä ole kaikkien kuvien osalta, mutta eipä siitä haittaakaan ole.)
Nii. En tiijä sekoitinko nyt tätä tuolla aiemmin. Yksinkertaisesti. Signaalinkäsittelyn kannalta on eroa; x = y tai x = y * n. Näitä joudutaan aina tekemään. Ei sillä tiedoston käsittelyllä ole oikeastaan mitään merkitystä tässä.
Sony on mulle firma joka on tehny paskimman objektiivin ja epäkäytännöllisimmät kamerat. värit on jees mutta ei sen tuskan edestä minkä noitten paskojen käyttö aiheuttaa
Ihan rehellisestä uteliaisuudesta, mikä se paskin obiska sun mielestäsi mahtaa olla? Noitten ergonomiahan on mitä on, ei se mun käteen ole huonoimmasta eikä varsinkaan parhaasta päästä. EOS R oli kieltämättä kivampi töppöseen, mutta siihen ei saa lasia. Ja siinäkin oli omat turhautumisen paikkansa. Niin tuntuu olevan kaikissa kameroissa, joita tässä vimosen vuoden aikana on tullut käpisteltyä neljääkin eri merkkiä. Mun käteen Sony ei niistä edes ole se turhauttavin... Mut nämä on kovin henkilökohtasia, kaikilla on erilaiset lapaset ja työtavat.
Joskus sitä miettii, kun jengi haukkuu tai kehuu jotain kameramerkkiä, että minkähänmoisia ollenkaan mahtavat olla ne kuvat, joita noilla kaikkein huonoimmilla tai sitten ylittämättömän hyvillä laitteilla otetaan. Itse kun olen sitä mieltä, että kaikilla kaupassa myytävillä laitteilla, myös niillä vanhoilla filmikameroilla (ja varsinkin niillä) saa aivan erinomaisia kuvia, jos vain osaminen riittää. Ja väritkin on ihan hyviä, sellaisia kuin kuvaaja haluaa ne esittää.
Sonylla kyllä on objektiiveja, joitten vääristymät ovat jossain hirveän ja kammottavan välimaastossa. Ne on tarkoitettu kameroihin, joitten ohjelmistossa on kyseisen objektiivin profiilin mukaiset korjaukset, ja jälki on niillä vallan hyvää. Objektiivin rakenne (kaiketi) saadaan yksinkertaiseksi ja kevyeksi (halvaksikin) kun turvaudutaan ohjelmalliseen vääristymien korjaamiseen asfääristen linssien hiomisen sijasta. Sellainen objektiivi oletettavasti kiinnittyy myös vanhempaan tai muutoin sellaiseen kameraan, jossa ei profiilin mukaista korjausta ole. Jälki on varmasti sellaisenaan tarkasteltuna sitten juuri sitä mainittua, siis paskaa. Sekin taitaa tietysti olla korjattavissa kuvaamalla raakaa ja käyttämällä rawkonvertteria, jossa on kyseisen objektiivin profiili ja korjaukset. Joku maininta aiheesta on Sonyn sivuilla: What is Lens Compensation and which lenses are compatible with this feature? | Sony USA
^ Eihän tuo - valitettavasti - ole mitenkään yksinään Sonyn pahe. Kaikkien peilittömien järjestelmien obiskoisssa on tuota samaa luottamusta sähköisiin korjauksiin optisten sijaan. Kääntöpuolena laseista saadaan pienempiä ja kaiketi osittain terävämpiäkin, mutta tuo sähköinen vääristymäkorjaus ei kuitenkaan ole mitenkään häviötön prosessi. Mutta tätä tosiaan harrastavat ihan kaikki valmistajat, Fuji, Panasonic, Olympus, Sony, Canon ja Nikon.
Ne kookkaimmat mötkäleethän taitaa olla vääristymiltään melko hyvin korjattuja? Ne on nää 14-35 f/4 L ja vastaavat jotka taas ei. Vähän vaihtelee, 50/1.8 on suora, kun taas 35/1.8 kaipaa oikaisua.