Eiköhän arkkitehdit suunnittele taloja edelleenkin, tosin nykyään yleensä hieman erilaisia kuin silloin 100 vuotta sitten…
(Uus-)Jugent yrittää tehdä paluuta Kaakkois-Stadiin: Öljymiljardööri rakennuttaa jugend-taloja Kruunuvuorenrantaan – Some-kansa riemastui
Niinkö, kun olen muutaman vuosikymmenen seurannut stadin kerrostalorakentamista, niin olen tullut siihen käsitykseen, että talojen suunnittelusta on yleensä vastannut betonielementtitehtaan työnjohtajat.
Arkkitehdit suunnittelevat niitä taloja annettujen reunaehtojen mukaan, joista tärkein ehto lienee hinta. Jos joltain arkkitehdilta tilataan suunnitelma, vaikka jostain tavallisesta asuinkerrostalosta, ja jos arkkitehti antaa mielikuvituksensa lentää, ja suunnittelee taloon jos jonkinlaista koristetta ja erikoisuutta, ja jos sille kaikelle ei löydy maksajaa, niin sellainen arkkitehti toimittaa itsensä työttömäksi hyvin pian. Aikanaan kuin noita Jugend-taloja tehtiin, oli materiaalit kalliita, mutta työ halpaa, eikä yleensä ollut talon valmistumisessa sellainen hoppu kuin nykyään. Eli, mainitut asiat juuri päinvastoin kuin nykyään. Toki, jos jostain löytyy vaikkapa joku öljymiljardööri maksajaksi, niin eiköhän sitä Jugendiakin vielä synny.
Arkkitehtien lisäksi taloja suunnittelivat ennen jopa rakennusmestarit Saimaa-askin takakanteen , mutta ei se tilannetta huonontanut ensinkään...