Kesä mennyt on, syksy tullut.... No, ainakin laulussa niin todettiin. Menneen kesän muistona on muutama kansiollinen ulkosalla kuvattuja kuvia, ja jälkikäsittelyssä huomaa, miten valaistuksen väri vaihtelee aika laajoissa rajoissa. Nyt - taas - pitää tehdä muistiinpano ainakin korvien väliin, että ulko-olosuhteissa harmaakortti pitää olla aina esillä, aina ja poikkeuksetta. Värien arpominen muistinvaraisesti ei toimi ollenkaan. Kysehän ei ole vain värilämpötilasta. Pilvipeitteen ja ilmanlaadun vaikutus on suuri, samoin ympäristön - valossahan on aina mukana ympäristöstä heijastuvaa valoa aika paljon. Meren rannalla esim. sinertävää tai turkoosia vedestä heijastuvaa valoa, varjon puolella metsän vihreää jne. Valaistus ulkona voi olla vahvasti kaksivärinen - varjossa ja valon puolella ihan eri värit. Samassa paikassa ja samanlaisella säällä voi olla eri päivinä ihan erilainen valaistus. Jonkinlainen ääripää oli Kanadan metsäpalojen vaikutus, joka sumensi auringonlaskuja muutamana päivänä tavallisessa kuvausmaastossani.
Itsestäni olen huomannut, että olen alkanut yhä enemmän tarkkailemaan valon sävyjen vaihteluja ihan silloinkin kun ei olla missään tekemisissä valokuvaamisen kanssa. Toisinaan saan jonkun keskustelukupanini hämmästymään puhuessani vallitsevasta erikoisesta valon väristä; hänhän ei ole huomannut siinä mitään erityistä!
Juurikin tuo taitaa olla se tapa, jolla oppii näkemään - siis tarkkailemalla aktiivisesti ympäristöä, vaikka just silloin ei kuvaus olisikaan ajankohtainen.