Mulla ei oo kerhon Pattersonit vuotanu hirveesti nestettä, mutta valoa ne taitaa nykysellään jo vähän päästää. Vähän huntua on ollut havaittavissa. Ne muovi muovia vasten -valotiivisteet on ilmeisesti aikaa myöten kuluneet liikaa. Samoin saman firman spiraalien kanssa ollu ongelmia. Filmistä kolme neljäsosaa ihan hyvin, mutta sitten tökkää. Mä oon ollu paikallistavinani ongelman kuuliin. Aluks kuvittelin, että ongelma on yhdessä mun kameroista (Minolta SR505), joka kiertää filmin väärin päin muihin nähden. Ajattelin, että filmin pää jotenkin vääntyy ulkokehää päin, ja aiheuttaa juntturan. Jossain vaiheessa kuitenkin olin huomaavinani, että ne kuulat oli jumissa. Outoa kyllä, että ne tökkii aina suunnilleen samassa kohtaa, mutta ehkä niiltä loppuu vääntö sitten kun on liikaa työnnettävää. Outoa on kyllä sekin, että ongelmaa on ollu useammalla samankaltasella spiraalilla. En oo kyllä mitenkään merkannu niitä. On vaan vittumainen tunne huomata pimeässä, että jaaha, olihan mulla ylimääräsiä spiraaleja mukana, ja että revinkö koko paskan auki ja yritän uudelleen toiseen vai leikkaanko filmin poikki ja laitan lopun toiseen....
Miten niin vähenee? Oma fysiikantietämykseni ainakin väittää, että kun kosketuspinta kasvaa, niin kitka lisääntyy, jos muut kitkavoimaan vaikuttavat tekijät eivät muutu (kitkakerroin ja pintojen välinen voima)
Juuri niin, mutta kun kun kosketuspinta vähenee = kierukkaan hankaavan filmin osan pituus lyhynee, niin kitkakin pienenee.
Tulipa mieleeni, että teräskierukan lataustapaa ei ehkä ole ymmärretty? Sitä EI täytetä TYÖNTÄMÄLLÄ filmiä ulkokehältä spriraalin rakoon ja SISÄÄNPÄIN. Vaan ensin filkan pää kiinnitetään kierukan keskelle (siellä on klipsi, jonka voi varmistaa maalarinteipillä) ja sitten filmiä RULLATAAN KESKELTÄ ULOSPÄIN niin että reunat solahtavat kierukan rakoihin.
Teräskierukan tavalla ladattavia muovikierukoitakin on valmistettu. Itselläni on yksi neljän kierukan Durst, joka maksoi aikanaan vähemmän kuin Patersonin kahden filmin tankki yhdellä kierukalla. Nykyisin ei noita varmaan saa, eikä ole tarviskaan. Käytettyjä teräskierukoita on saanut eurolla-parilla.
Olen joskus miettinyt että voisihan sitä patersoniinkin tehdä jonkun loulkun sinne pohjale ja pyöritellä filmin sitä kautta sisään..Tuo tulee mieleen kun 1. kostea kierukka tökkii ja/tai 2. kun purkaa filmiä spiraalilta kuivumaan. Teen purun juuri painamalla reunoja ja vetämällä ulospäin..
Muovikierukassa vako on suunniteltu siten ettei filkka lipsahtaisi ulos ja teräskierukassa siten että helposti lipsahtaa sisään (Kuparikierukasta en enää muista mitään...) =D
Kiinnitys kierukan keskiakseliin ei olisi mikään ongelma, mutta jonkinlainen ohjain olisi hyvä olla jotta filmi asettuisi oikeille urille alkukierroksilla. Minä vertailin suurennuslasin kanssa Durst- ja Patersonkierukoita. Kummassakin näyttää olevan samankaltainen V-kirjaimen muotoinen ura, huolimatta erilaisesta lataustavasta. On kyllä totta, että pyöreälankaisen teräskierukan lataaminen on helpompaa kun filkka "napsahtaa" uraansa.
Mikä tossa nyt on niin vaikeata? Eilen illalla kehitin yhden rullafilmin, jonka latasin vaihtopussissa. Se oli Patersonin spiraalilla ennen kuin ehti kissaa sanoa. Minä pesen spiraalit fairilla n. joka 5 kerran jälkeen, että kaikki smäidä on pois urista ja spiraalit on kuivia.
No onko se pakko kaivaa verta nenästään? Miksei sitä voi tiskata ja kuivattaa, en tajua? Tiskiaine alentaa pintajännytystä joka irrottaa paskat ja spiraali kuivuukin nopeammin. Jos on kiirus niin hiustenkuivaajalla lisäpotkua.
Ei viitsi? Ei osaa? Ei tahdo? Ei halua? Jos pitää välttämättä urheilla kostealla Patersonin spiraalilla, niin sitten kannattaa ladata filmi spiraalille veden alla. Menetelmä saattaa tuntua vähän kummalliselta, mutta se toimii - kannattaa kuitenkin muistaa, että filmille tulee samalla esikostutus (kaikki eivät siitä tykkää) ja että märkä filmi ei välttämättä pidä turhasta käpälöinnistä.
Laitetaan tähän nyt omat kokemukset: Jobon 1500-sarjan purkit ja spiraalit toimii mulla loistavasti. Eikä vuoda. Hommaa helpottaa, kun leikkaa ihan pienen palan rullafilmin kulmista pois ja taivuttaa spiraaliin menevään filmin päätä hieman suoremmaksi. Hyvin ohuet filmit, esim. Efken 25, saattaa vaatia ohjeen mukaista siirtämistä spiraalin reunoista ja rauhallisuutta, mutta paksummat menee lähes työntämällä perille. No, spiraalit on tietty kuivat ja puhtaat. Loppuhuuhteluun ei filmejä kannata spiraaleissa upottaa, vaan pudotan filmin erilliseen purkkiin (Tupperware, sininen). Ja esim. Agepon voi ainakin Helsingin vedessä olla normaalia laimeampaa.
Alkuperäisessä kysymyksessä ei ollutkaan kyse siitä ettei spiraaleja olis kuivatettu kunnolla. Kun pussissa kädet hikoaa, niin ilmasto siellä sisällä muuttuu äkkiä trooppiseksi ja vissiin sitten tämä aiheuttaa niitä ongelmia. Ilmeisesti tähän auttaa sitten vaan treenaaminen että saa sen filmin siihen kierukalle riittävän nopeasti ennenkuin kädet ehtii hikoamaan. Pitää harkita niiden metallispiraalien etsimistä jostain sitten jos ei ala pikkuhiljaa homma sujumaan noilla muovisilla.
Koita pestä ne huolellisesti tiskiaineella vaikka niissä ei varsinaisesti mitään smutsigia näkyisikään. Pussissa minäkin olen laittanut ja vaikka käyn höyryvoimalla, ei spiraalille laitto ole ollut ongelma. Kahvinjuonnin vähentämiselläkin on vaikutusta kämmenien hikoamiseen.
Vertailun vuoksi voi todellakin myös kannattaa kokeilla vaikka kaverilta lainatulla muulla spiraalilla/purkilla, jos vaikka oma sattuisi olemaan lähelläkään mun purkin "laatua". Mun toinen AP:n spiraali vaatii ehdottomasti sen painamista vähän vinoon alussa, jotta saa filmin nätisti sisälle, vähän liian kapeaksi tehty. Pidemmällä jumiutumista auttaa myös epätasainen pinta, filmiura kun on pientä nypykkää täynnä. Satunnaisesti on myös kuulien jumiutumistakin käynyt. Mun AP:lla 36-kuvan kinorulla on aina loppua kohti haaste. Mulle oli iso ahaa-elämys kun pääsi kokeilemaan jotain muuta ja huomasi ettei se pujottelu olekaan vaikeaa vaan vika oli lähinnä välineissä.