Vs: Rintatamiestalo pidän aiheesta ja kuvasta. nämä olivat aikakautensa tuote, joita syntyi kuin sieniä sateella ympäri maata sodan jälkeen. Päätalon kirjoista esim. saa hyvän kuvan millaisissa oloissa ne alunperin rakennettiin.
Vs: Rintamamiestalo Hyvä ja lämminhenkinen kuva vanhasta talosta. Risukkoa on kuitenkin talon edessä enemmän kuin lääkäri määrää ja kun kuvaan olennaisesti kuuluva portti on epäterävä niin en ihan järin kauheasti innostu kuvasta. Valitan niuvismiani. Nomad pystyy parempaankin ja on sen näyttänyt useasti.
Vs: Rintamamiestalo Höh. Ihan totta. Hikipediamainen stereotypia. Ok, nyt kyllästyttää, niin tavanomaista, ettei seinästä ulokkeinen silmä vältä... Etualan valkoinen aita sointuu taka-alan taivaan kylmyyteen. Pirun terävään valkotasapaino-letkautukseen (naapurin). Myös etualan likinäköiset pusikot tuntuvat istuvan niin kovasti kohdilleen, vähän utuisilta, sinisiltä pohjiltahan me näille uusille cyaneille pohjille muistikuvanomaisia mielikuviamme värittelemme. Peitellääs kaikki kämmenellämme kuvan yläosaa. Kattellen pelkkää aitaa hetkisen. Taloon johtavaa solukkopolkua, alitajuista vaaka- ja pystyaitaa, punapuu-teräskehystä. Olohuoneen verhot suljettuna. Pysähtykääs, niin turhaan opittua, hohtavaa pelkoa. Hyvinki keltaisen kultainen. Ps. Missä Eero? Kaikki kommentithan kuihtuvat ilman antaumusta. Edit (su): Harmi, Eerokin näyttäis poistuneen. Niin tärkeää ois rutiininrikkojain valveilla olo. Pysähtymisen onni, hetken huomioiminen. Egojen, noiden naurettavien pienten sielujen käsittely. Havahtuminen, muistutus pyyteettömästä yhteisöllisyydestä. Puisen erkkerin verhot lienevät sulkeutuneet ponnettoman väliaikaisesti, kerätäkseen pajumaisia voimia.