Vaikka tämä on täydellisen OT alkuperäiseen kysymykseen, tai ainakin siihen haluttuun vastaukseen, niin tämä on mielestäni olennaisinta asiaa tässä ketjussa. Henkilökuvauksessa valittu polttoväli ratkaisee kohteen ja kuvaajan etäisyyden kautta heidän välistään tunnetilaa ja se on valitun polttovälin tärkein vaikutus. En yhtään väheksy niitä muita, teknisempiä vaikutuksia, pidän niitä erittäin tärkeinä, mutta tämän Mirroredin esittämän seikan vaikutus on useinkin aivan olennainen lopputuloksen kannalta ja yhtään enemmän henkilökuvia kuvannut ottaa tämän joko tiedostamattaan tai tiedostaen huomioon valitessaan objektiivia, tai jollei ota sen pitkän päälle kuvissa huomaa...
Näinpä näin. Ensin meidän on valittava (kuhunkin kuvaan ja sen käyttöön) hyväksyttävä terävyys (epäterävyys joka määritellään teräväksi). Hajontaympyrästä se tulee, sijoittuen kaikkein tarkimman (tarkennustason) molemmin puolin. Tähän päälle nyt sitten liitetään tärähdys (joka vaikuttaa koko kuva-alalle) ja yhtä mieltä varmaan vastaankin väittäneet lienevät siitä, että se vaikuttaa terävyyttä vähentävästi. Silloin kun tärähdyksen vaikutus ei ylitä teräväksi määriteltyä epäterävyyden määrää, kuvassa on edelleen terävyysalueella ainakin tarkennusetäisyyden taso ja muualle syntyy hajontaympyrän ja tärähdyksen yhteisvaikutus.
Sosiaalinen vuorovaikutus ja psykologia ohjaa henkilöitten kohtaamisia tietyille etäisyyksille . Ohjaaminen on herkempi tapahtuma kuin seinän tai rotkon vaikutus. (Sanot että vapaasti, mutta se mielestäni tarkoittaa: vapaammin kuin seinän ohjaamana. Tai sitten olet yhtä mieltä siitä että tunnetilat määräävät ja viittaat siihen ettei rajauksista ole pakko välittää. )
Niin että paluu sivulle 1. Laskurista tosiaan löytyy kohta Framing ja siinä rasti Lock frame. 24-300mm alueelle laskuri näyttää ja ihan muuttumatonta siinä myös Depth of field. http://dofsimulator.net/en/
Kuitenkin tästä on vaikeampi muodostaa yleispätevää sääntöä, mutta tässä ollaankin luvussa "mestariksi aikovan on syytä huomata". Toisinaan malli (tai kuvaaja) "kauhistuu" liian pienestä etäisyydestä. Pitemmältä voi käydä mallin luona "herättäen" tätä. Joskus taas vasta jatkuva oleskelu lähellä pitää yllä sopivaa jännitettä. Sata erilaista ohjelausetta voisi helposti muotoilla, mutta jos se olisi oikeasti tarpeen, tuskin kuvaajalla on potentiaalia lajille.
Tässä nyt on ajoittain erkaannuttu aika kauas Jukkiksen alkuperäisestä kysymyksestä, ja mikäs siinä. Edellä toki ollaan oikeassa siinä, että tarkkaan laskettaessa terävyysalueilla on pieni ero, riippuen siitä, millä kaavoilla ja miten tarkkaan lasketaan (esimerkiksi, otetaanko huomioon objektiivin tulo- ja lähtöpuppillien sijainti, vai käytetäänkö yksinkertaisemmin ohuen linssin kaavoja). Se ei kuitekaan liene Jukkiksen kysymys, vaan se, saako hän 100 mm optiikalla samanlaisen kuvan kuin 135 mm opiskalla. (Jos toisella terävyysalue on 2,25 cm ja toisella 2,26 cm ei taida vaikuttaa kuvan visuaaliseen ilmeeseen). Ja vastaus Jukkiksen kysymykseen on parikin kertaa jo ketjun sivulla 1. Kyllä, kyllä saa. Käytännön muotokuvauksen kannalta on ihan sama, käyttääkö 135 vaiko 100 mm opiskaa, jos niitten optiset ominaisuudet ovat muutoin osapuilleen samanlaiset. Jos oletetaan se "pää ja hartiat" yksinkertaisuuden vuoksi 36 cm korkeaksi kohteeksi, saadaan 36 mm kennolle suurennussuhteeksi 10. Silloin 100 mm opiskalla pitäisi kuvata 90 cm päästä ja 135 millisellä 121,5 cm matkalta. Kummassakin tapauksessa terävyysalue on noin 2 cm, 1 cm tarkennuskohdan etupuolella ja toinen takana. (Juu, millimetrin puolikkaita laskien saa kyllä eroja...). Asioiden pohdiskelu monelta kannalta on tietysti yleissivistävää, mutta käytännön kuvauksen kannalta lopputulema on kuitenkin tämä. No, tuo laskin antaa vain kokonaisia senttimetrejä, mutta välttäköön.
Tuosta huomaa senkin, kuinka melko pienikin polttovälin muutos vaikuttaa kuitenkin taustan pehmeyteen, kun pitää samoin kohteen suurennossuhteen lukittuna. Pehmeysvaikutelma tulee taustan suurennossuhteen kasvusta kun polttoväliä pidennetään. (Ilmiöllä on jonkinlaista sukulaisuutta syväterävyyden ja vedoskoon suhteeseen.) Sillä voi kokeilla myös asetella taustaa eri etäisyyksille. Oletus siinä on tosi kaukana.
Samalta kuvausetäisyydeltä ainoastaan perspektiivi on sama, ei mikään muu. Ero optiikkojen välillä on niin mitätön, että voi vain arpoa kumman epäteräsyysalue miellyttää enemmän.
Njoo. Tässähän ei kuitenkaan kaiketi kysytty samalla kuvausetäisyydellä, vaan samalla rajauksella. Mirroredin linkki on hyvä. Tosin siinäkin puutteita, ja pitää tietää mitä haetaan ja mitä otetaan muuttujiksi. CoC kertautuu myös epäterävällä alueella. Sellaisen tämän ainakin luulisi ymmärtävän, joka kärsii silmiensä hajataittoisuudesta. (Tämä menee jo tosin neuropsykologiaksi). 100 ja 135 mm vertailu on toki sinänsä jo pilkun viilaamista. Kysymys kuitenkin hyvä ja pohtimisen arvoinen, mutta sellainen suht selvä ja vanha sääntö, että pitkällä polttovälillä kohde erotetaan taustasta, pätee edelleen. Alkuperäiseen kysymykseen edelleen vastaukseni, että ei ole sama. Kuinka paljon merkitystä, niin ihan sama mulle. Menee liian filosofiseksi ja poikkitieteelliseksi. Liitteet Jukkis71 kysymyksen mukaisesti e.m. linkin mukaan, niin kuin kysymyksen itse ymmärsin. Minusta noissa on suht iso ero, vaikka itse kohteeseen tarkennuksen suhteen onkin vaikea sanoa mitään.
Throwback thursday! Silloin kun vielä yksinkertainenkin kysymys aiheutti monta sivua ajatustenvaihtoa. Kiva näitä on välillä lukea.
En tiedä onko kiva lukea. Mä ainakin olen aina ollut joka asiasta jotakin mieltä vaikka en ole asiaan saanut minkäänlaista koulutusta. Ei sitä jälkeen päin aina kiva ole lukea. Ja sitten en edes osaa laskea saati kirjoittaa tai ilmaista mitä mää tarkoitan. Surkeaa sepostelua on se. Kun oikein mietin niin osaankohan mä mistään asiasta niin paljon että voisin muille osaamiseni kautta kertoa. Se on selvä jos lumeen kusee reikä tulee.
Varsinkin kuvien sisällöstä kaikki mielipiteet ovat hyviä. Jostakin "yleisesti hyväksytystä" käytännöstä poikkeavia tuoreita näkemyksiä löytyy useimmiten juuri niiltä, jotka eivät ole totuttautuneet vakiintuneisiin käytäntöihin - vaikkapa harrastajanäyttelyiden tuomaroinnissa arvostettuihin periaatteisiin, jotka johtavat pahimmillaan samalaisiin kuviin ja menestyneiden kuvaideoiden toistoon.