pimiöhommista

filttereillä saa eri jyrkkyysasteita kuvaan, vedostettaessa monijyrkkyyspaperille (ainakin, itse ei muusta kokemusta)

kiinnitteen kanssa kannattaa periaatteessa pelata varman päälle, koska voi olla että huonosti kiinnitetty kuva kellastuu vasta pitkän ajan päästä. joissain kiinnitteissä lienee indikaattorivärejäkin. joku fiksumpi voi kertoa lisää..

kehittäissä on varmaan pieniä eroja, itse olen kerholla käyttänyt agfan neutolia, tietysti kalliimmilla varmaan ainakin periaatteessa saisi parempaa ja agfaa ei ehkä enää kauaa saa. vahvuus tuolla kehitteella taitaa yleensä olla 1:7, tai ainakin sitä itse olen käyttänyt. se varmaan vaikuttaa lähinnä kehitysnopeuteen.
Vähän rauhallisemmassa kehityksessä on ehkä helpompi katsoa milloin kuva on tarpeeksi kehittynyt ja sitten keskeyttää, ettei mene tumma pää ihan tukkoon

Itsekään en kovin kokenut ole, joten varmaan täydennystä kaipaa nämä neuvot

 

Kiinnitteen kulumista voi arvioida pakkauksessa kerrotun keston perusteella. Sen voi kokeilla myös tarkoitukseen tehdyillä testiaineilla tai vaikka siten että valottaa ronstkisti kiinnitetyn paperipalan ja kehittää uudelleen. Mahdollinen paperiin jäänyt ja valottunut hopea tummuu uudelleen kehitettäessä.

Helpointa ja varminta on tehdä yksinkertaisesti uusi kiinnite riittävän usein. Muutaman sentin säästö kiinnitteessä ei pimiöpäivän paperikulujen rinnalla kuitenkaan ole yhtään mitään.

Suotimilla säädetään moniastepaperien kontrastia, kun käytössä ei ole väripäätä tms. Täältä saat laajemman kuvauksen http://www.ilfordphoto.com/applications/page.asp?n=116

Kehitteen merkki ja vahvuus vaikuttaa toki, ainakin kehitysaikaan, kuten myös paperista riippuen sävyihin jne.

 

niin juu piti tuosta väripäästä tosiaan mainita myös.. siinähän on ikäänkuin suotimet itsessään..

 

Testaat kehittämättömällä filmin palalla. Laita filminpala kiinnitteeseen ja lilluta samoin, kuin jaksat paperia lilluttaa. Kun filminpala on kirkas katsot ajan ja kerrot sen kahdella. Siinä oikea kiinnitysaika. Saman testin voit tehdä silloin tällöin esim 10 vedoksen välein. Kun kiinnite kuluu, kirkastumisaika kasvaa.

 

Saman testin voi tehdä myös paperilla, mutta siinä on vähän enemmän vaiheita. Paperista ei näe "kirkastumista" kuten filmistä, vaan valotettua paperisuikaletta pitää kiinnittää vaiheittain liuokseen työntämällä niin, että eri kohtien kiinnitysajoiksi tulee esim. 30s, 40s, 50s jne ja sitten huuhdotaan ja kehitetään. Ensimmäinen "ruutu", joka on paperin valkoinen edustaa paperin kirkastumisaikaa. Kaksi (tai kolme) kertaa kirkastumisaika on kiinnitysaika paperille. Viimeistään silloin kun kirkastumisaika on tuoreeseen kiinnitteeseen nähden kaksinkertaistunut, on syytä hylätä kiinnite.

Kiinnite ei käytössä varsinaisesti kulu vaan siihen kertyy liuennutta hopeaa tiosulfaattikomplekseina. Jos kiinnitettä on käytetty liiaksi, nämä hopean ja kiinnitteen kompleksit ovat huonosti liukenevia ja jäävät helposti emulsioon tai paperin kuituihin eivätkä juuri lähde pitkälläkään pesulla pois ja aiheuttavat myöhemmin ongelmia. Siksi erityisesti kuitupaperin prosessissa on suositeltavaa käyttää kaksikylpykiinnitystä. Ensimmäinen kiinnite liuottaa suurimman osan kehittymättömästä hopeasta ja jälkimmäinen pysyy lähes "uutena". Sen tehtäväksi jää vain muuttaa liukenemattomat hopeakompleksit liukeviksi.

On olemassa testiliuoksia, joilla voidaan testata kiinnitteen käyttökelpoisuus (kiinnitteeseen kertyneen hopean määrä) tai pestyyn vedokseen jääneen kiinnitteen määrä. Niistä on keskusteltu aikaisemmin, palaamalla taaksepäin löytynee.

Kehitteissä ei ole "parempia" tai "huonompia". Toiset toimivat vähän jyrkemmin kuin toiset tai tuottavat "kylmemmän" tai "lämpimämmän" kuvasävyn, mutta erot eivät ole suuria. Kehitettä voi yleensä käyttää myös vähän ohjetta enemmän laimennettuna, jolloin se toimii hitaammin. Niin kauan kuin kehite tuottaa kunnon mustan, se toimii kyllä.

 

Voit myös kehittää ns. varman päälle, eli valmistaa kaksi kiinniteallasta peräkkäin, joissa kiinnität ensin allas no 1:ssä ja saman verran 2:ssa. Kts. kuinka paljon käytämmässäsi liuoksessa voi ohjeiden mukaan kiinnittää ja vaihda no 2 , eli paremmin säilyneen kiinnitteen ensimmäiseksi. Pointti tässä on se, että käytössäsi on koko ajan mahdollisimman hyvälaatuinen kiinnite.

Muovipapereilla ei ole mitään järkeä kiiinnittää liian kauan, koska itse paperikerrokseen (kahden muovipinnan väliin) imeytynyttä kiinnitettä et saa millään huudeltua pois.

Muutenkin koko prosessissa tuoreiden litkujen käyttäminen on halvinta ja varminta. Kehitteissä ja/tai kiinnitteissä ei yksinkertaisesti kannata säästää.

 

Ei se varsinaisesti ole huono neuvo sekään. Kiinnite tunkeutuu paperiin, mutta ei kovin syvälle, ja jos leikkaat kuitenkin paperia, tai teet valkoreunakuvia, niin asia on aika mitätön -varsinkin verrattuna siihen harmiin mikä liian lyhyt kiinnitys aiheuttaa. Usein suurin huoli ei ole se aika, vaan se aika jonka paperi on pinnan alla, pinnan päällä oleva kuyva-luoto kun ei kiinnity ;-) kannattaa sis hemputella sitä ja vaikka pitää ylösalaisin litkussa sitä kuvaa..

 

Mikäli kyse on muovipaperista on noin pitkä kiinnitys hyvin suuri virhe.

Muovipaperihan on ohuella muovikalvolla päällystettyä paperia. Päällyste on paperin ylä ja alapinnoilla. Sivuista paperia ei ole päällystetty, sillä arkit leikataan luonnollisestikin isommasta tavarasta.
Paperi imee näistä syrjistä nestettä sisäänsä. ei hirveää vauhtia, mutta jonkin verran kuitenkin. Ja koska paperi ei pääse vettymään muuten, niin keskemmällä paperia on aina kuivempaa paperia kuin reunoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka paperia pesee kuinka paljon ei paperipohjaan imeytynyt kiinnite pääse paperista pois vaan päinvastoin imeytyy, hieman laimeten tosin, syvemmälle paperiin. Ajan kuluessa kiinnitejämät paperipohjassa rupeavat näkymään läpi.

Muovipaperin kanssa puljatessa kannattaa prosessi pitää mahdollisimman nopeana, pesuakaan ei kannata pitkittää, ja siltikin leikata aina pari-kolme milliä paperin reunoista pois.


Jos taasen käyttää kuitua, niin koko paperipohja imee kiinnitettä rutosti joka tapauksessa, mutta se myös lähtee pesemällä pois.

 

minuuttin kaksi. tuoreessa kiinnitteessä.

kyllähän häröpoikien digiprintitkin kestää pari vuotta että ei tuo ole vielä aika eikä mikään ,)

 

Mielummin kiinnittää vähän yli kuin alle. Muovipaperin lyhyen pesun takia ei tosin kannata pitkittää kiinnitysaikaa turhaan. Tosi ronski ylikiinnitys syö kirkkaita sävyjä kyllä.

Itse testaan mieluiten sopivan ajan. Kokeillaan valottamattomilla suikaleilla vaikka 10s, 20s, 30s kiinnitysaika, käännetään valo päälle jäämien valottamiseksi, kehitetään ja kiinnitetään uudelleen. Jos havaitaan sävyeroa vertailtaessa takuulla kunnolla kiinnitettyyn paperiin (ylikiinnitetty, jos ei muutakaan ole), on kiinnitysaika liian lyhyt. Tästä voi sitten hakea halutessaan vielä muita aikoja, jos ei tullut sopivia edellä tai haluaa tietää tarkemmin. Testaaminen vie yhden kuvan teon verran aikaa, eli ei tunnu missään. Vertailu kannattaa sitten tehdä kuivilla papereilla tietty.

Koska kiinnittyminen huononee käytetyllä kiinnitteellä, sekoitustavassa voi olla eroja, pieni suikale voi kehittyä isoa kuvaa nopeammin jne, pitää tälle havaitulle tuoreen kehitteen ehdottomalle minimille laittaa marginaalia. Jotkut kertovat minimiajan kahdella, toiset kolmella, suosittelipa joku neljääkin jossain. Mulla minimikiinnitysaika muovipaperille on 30s ja kiinnitän yleensä 1,5-2min.

Tuo mun 2min maksimi johtuu yksinkertaisesti siitä, että varma kehitysaika on mulla 2min ja kiinnitteen laimennus on valittu siten, että tällekin tulee sama maksimi aika. Pidän siitä ettei ajastimen aikaa tarvitse vaihdella ja voi vain painella sen pari minuuttia päälle kellosta. (No, pesulle ei se tietty riitä, kun pesen 4min).