Tietty epätasapaino on olemassa. Meillä on käsite kuvataide, johon valokuvataide liittyy. Ei musiikkitaide. On tietysti säveltaide. On sen sijaan musiikkitiede. Ei ole kuvatiedettä. Maalaustaiteessa meillä on kuvataitelijoita ja sitten sunnuntaimaalareita. Ottamatta mitenkään kantaa siihen, mikä on parempi kuin toinen, olen hiukan ymmälläni. Valaiskaa minua.
Onko sanoilla niin merkitystä, millä nimellä ketäkin taiteentekijää kutsutaan? Kuitenkin sisältö on tärkeintä.
Ei varmaankaan. Asia on enemmän käsitteellinen ja sikäli voi kuvastaa jotain syvempää ajattelussamme.
Sitten on taidekuvaajia ja sunnuntaikuvaajia. Täällä taidekuvaajien joukossa on näin henk. koht. vähän noloa olla sunnuntaikuvaajana, mutta sikälikin nimitys pitää paikkansa, että paras aika luontokuvauksessa (myös harrastelijalle) on sunnuntain aamuyö, jolloin on pitkään hiljaista ja rauhallista. Arkisin muu liikenne ja meteli alkaa jo varhain aamusta. Tietenkin termi kuvaa ensisijaisesti kuvien tasoa.
saloman kysymyksen kaikkia koukkuja en täysin ymmärtänyt, mutta sen tiedän, että on ihan kohteliasta käyttää ihmisistä ja heidän tekemisistään sekä asemastaan korrekteja käsitteitä. Lisäksi on se, että meidän kielellistyneessä maailmassamme sanat ja käsitteet - jopa kuvat - ovat yhtä kuin todellisuus.
"Kuvatiedettä" on ihan varmasti ja sellaista voidaan tehdä. Tässä tulee esiin joitain esimerkkejä: semioottinen kuvan tulkinta - Google-haku On myös estetiikkaa ja taidefilosofiaa. Ja taidetutkimusta. Estetiikka:viiva – Tieteen termipankki
Koko ajan kirkastuu ja selkiintyy se ajatus, että vain sisältö ja taiteen tuottamisesta saatavat asiat sekä noiden tuotoksista nauttiminen vastaanottajien roolissa on merkityksellistä. Kaikki muu käsitteellinen viisastelu on merkityksetöntä joka suhteessa. Ellei ole niin tärkeää oman arvovaltansa kannalta, millä nimellä ketäkin tässä taideketjussa kutsutaan. Minulle viisastelu on nykyisin täysin yhdentekevää ja epäolennaista. On totta, että kieli on ajattelun väline - jos sitä tarkoitat sillä että se on yhtä kuin todellisuus. Mutta se on merkityksetöntä taiteen näkökulmasta.
Taiteen maisteriksi ja sitä myöden tohtoriksikin voi hankkia koulutuksen kaikilla noilla ja lisäksi muutamalla kymmenellä muulla alueella. Ymmärtääkseni Aalto-yliopiston tai Taideyliopiston taidealojen koulutukset eivät valmista muihin kuin taiteen, kuvataiteen, teatteritaiteen tai musiikin tutkintoihin, tiedetutkinnoiksi niitä ei nimitetä oppilaitoksissa itsessään, ainakaan ei tule mieleen. Korkeakoulutasoinen opetus ja taiteen tekeminen tai tutkiminen ovat yhteisiä nimittäjiä, kaikilla taiteen tekemisen alueilla on myös teoreettista tutkimusta, pohdintaa ja tietenkin opetusta, ei eroa saa sieltäkään.
Onhan sitten "oikean" yliopiston puolella vastaavia tieteitä. Teatteritiede, musiikkitiede, kirjallisuustiede jne. Tieteen maisteriksikin (tai tohtoriksi) voi hankkitua taidealalla.
Kuten Olli edellä totesi, nykyiselllää taide ja tiede rinnastetaan korkeakoulumaailmassa. Meillä on kuvataiteen jne. tohtoreita - toki voitaisiin käyttää termiä kuvatiede, mutta kai "taide" on haluttu säilyttää oppiarvonkin nimessä. Tyypillisesti taiteen opinnäytetyöt sisältävät taidetta tuottavan osion ja teoreettisen tarkatelun. Vanhan luonnontieteilijän mielestä osa mainituista on tietysti aika pehmeää teknologiaa. Joku vaikkapa tanssitaiteen väitös voi tietysti olla melko viihteellinen seurattava - Itse asiassa, odottelenkin ensimmäistä pornografian väitöstilaisuutta, jossa taiteen tuottaminen hoituu performanssina nussimalla, ja teoreettinen tarkastelu sitten vaikkapa haastattelututkimuksena.
Oikeastaan kaikki tiede on osa taidetta. Eli periaatteessa taide on tieteen yläkäsite. Esimerkiksi kultainen leikkaus. Akateeminen jaottelu palvelee vain itseään. Itse näen, että se on sitä, mitä Jung tarkoitti kollektiivisella alitajunnalla. Tässä on otettu esiin jo säieteoriakin. Kaiken teorian perusongelma on ja tulee aina olemaan se, että itsensä todistaminen on paradoksi. Mehän elämme siinä. Itse näen, että uskonnot, uskomukset ymv. ovat tätä varten; suojana sille kaikelle itselle. Niin. Pornografia on osa seksuaalisuutta. Aikoinaan oli tämä hyönteistutkija, joka on vaikuttanut - kaikkeen. Joitain vuosia sitten tekivät elämänkerrallisen elokuvankin tästä:
On se osa taidettakin, ollut aina. Vaikkapa Karthagon tai Pompeijin kaakeliteokset ja seinämaalaukset ovat melko suorasukaisia nykynäkemyksen mukaan.
Asia on käsitteellisen sijaan enemmänkin terminologinen, kulttuurinen ja historiallinen. Nykykatsannossa kaikki tekeminen, mikä soveltaa taidetta ja on sellaiseksi "sosiaalisesti hyväksytty" "on" taidetta. Mutta historiallisesti sen taustalla ovat opitut kätten taidot. Miksi mitäkin sanotaan riippuu mm. kulttuurin tarpeesta erottaa asiat toisistaan jossain historiallisessa tilanteessa. Musiikki on ollut oma juttunsa eikä sitä ole tarvinnut erottaa esim. käsityöläisammattien tuotoksista. Musiikin tutkimusta on helppo kutsua tieteeksi, koska sen ideat ovat matemaattisia ja eksakteja. Musiikin tekeminen taas ei ole tiedettä. Kuvataidetta on ollut vaikeampi tutkia, kun siitä ei ole saatu sellaisenaan tolkkua. Mutta sitä ovatkin sitten tutkineet erilaiset semiootikot sun muut. Taiteen tekeminen ja sen tutkiminen eivät sentään ole sama asia, vaikka taiteellista tutkimusta tehdäänkin (ja jokainen piirikunnan mestari väittää teoksillaan tutkivansa jotain). Kaikki tutkiminen ei ole tieteellistä tutkimusta ja asian sanominen joksikin ei edelleenkään tee siitä jotain. Ei siis kannata huolestua. (Taiteellinen tutkimus on hyvä googletushakusana)
Taiteesta voi tehdä tiedettä, mutta taiteen harjoittaminen ei kuitenkaan ole tiedettä, eikä tieteen tekeminen taidetta. Itse olen väitellyt alalta jossa usein viitataan kulttuuriin, vaikkakaan ei välttämättä taiteen mielessä. Siinä ajattelussa kulttuuri liittyy enemmänkin elämäntapaan ja uskomuksiin. Toisaalta sitä en koskaan menisi väittämään, etteikö taide olisi keskeinen yhteiskuntaa muuttava voima. Modernina aikana taiteen avulla on laajennettu ajatuksia vapaudesta, vahvistettu uskoa kansalaisoikeuksiin ja kohotettu alistuttujen omanarvontuntoa. Taide pelkkänä viihteenä tai estetiikkana hiukan liian sisäsiistiä ollakseen kiinnostavaa.