Tervetuloa kameralaukkuun!

Pääset mukaan keskusteluihin rekisteröitymällä.
Register Now

peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

Keskustelu osiossa 'Digikuvaus' , aloittajana JLN, 15 Maaliskuu 2016.

  1. JLN

    JLN Active Member

    4 099
    0
    36
    Peilikameralla valottaminen oli hieman suurpiirteisempää ja yleensä aukon esivalintaa käytettäessä tuli valotusta kompensoitua rutiininomaisesti perstuntumalla jompaan kumpaan suuntaan, lähinnä miinukselle huippuvaloja peläten. Joskushan sitä katseli syntyneen tiedoston, ikäänkuin "koevedoksena", jotta seuraavaan shottiin samasta aiheesta olisi optimimpi valotus - histogrammin mukaan.

    Peilittömällä digin valottaminen on miellyttävämpää, kun histogrammi näkyy koko ajan ja voi esim pisteellä hakea sen kirkkaimman kohdan ja katsoa että tolppa ei nouse  oikealla pystyy, toki näkyyhän se puhkipalaminen vaikka mittaisi matriisillkain... ETTR:stä en ole lukenut, muuta kuin ymmärrän toki mitä se jo nimensä puolesta on, joten onko edellä mainittu valottaminen digillä sitä ETTR:ää?
     
  2. Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    ETTR käytännössä on sitä, että valotat kuvan siten, että histogrammi painottuu oikealle kuitenkin niin ettei tapahdu puhkipalamista, jolloin teorian mukaan kenno tallentaa suuremman määrän informaatiota. Jälkikäsittelyssä sitten asetetaa valotus oikealle tasolle ja ilmeisesti sävyjen jne. pitäisi säilyä parhaiten. Tietysti aiheesta riippuen puhkipalamista tapahtuu, mutta noilla sähköisillä etsimillä on helppo itse määritellä, mikä palaa puhki ja kuinka pahasti.

    En ole Olmympuksella kuvatessani kovinkaan suurta etua havainnut ETTR tekniikan ja "oikean" valotuksen välillä. Pekka Potka on blogissaan avannut melko kattavasti aihetta ja on siellä ihan teoriaa ja testiäkin, joka puhuu ETTR:n puolesta vahvasti.
     
  3. nomad

    nomad Well-Known Member

    10 349
    167
    63
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Ehkä riippuu kamerasta. E-P5:llä ETTR antaa kuitenkin erittäin selvän edun vrt. siihen, että menisit ilman valotuksenkorjausta ja luottaisit kameran omaan valonmittaukseen. Kun tekniikasta puhutaan, niin Potka on siis ihan oikeassa.

    Toisaalta älkää kysykö montako kuvaa olen pilannut valottamalla yli... Hieman sellaista kikkailua tämä lillerikennoisilla peilittömillä valokuvaaminen. Jos valokuvaamisesta puhutaan, niin peilikamera 14ev dynamiikalla ja luotettavalla valonmitauksella on kyllä ylivoimaisesti varmempi peli.
     
  4. mvuori

    mvuori Well-Known Member

    10 669
    132
    63
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Koko tuollaisen teknologian esittely ja korostaminen ja lyhenteenkin keksiminen on kamerateknikon, ei valokuvaajan lähestymistapa.

    Valokuvaamisessa on kuulemma kyse (eniten) kuvallisesta ajattelusta ja hyvän kuvan aikaansaamisesta ja visualisoinnista ennen sulkimen painallusta. "Oikean" valotuksen miettiminen on juuri tätä ja kun kuva on valotettu "oikein", voi samantien saada kamerasta palautetta siitä, miten kuva onnistui visuaalisesti.

    ETTR sensijaan perustuu ajatukseen, että kuva optimoidaan sen fotometristä laatupotentiaalia ja hierottavuutta varten. Kun kuvaaja miettii sellaista, aivot ovat kuvaamista ajatellen väärällä vaihteella ja kamerasta ei myöskään saa luotettavaa välitöntä palautetta.

    Kaikkiaan se on ihan turhaa, kun yleensä "oikea" valotus on jo huippuvalojen kanssa ongelmissa ja kukaan ei myöskään halua kasvattaa turhaan valotusaikoja. Harrastukseksi ja henkilöbrändin korostukseksi ETTR tietysti sopii.
     
  5. Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Tuossa 1. kuvan hitogrammiin luottamisessa onse pieni puute, että se on vain akmeran prosessoiman JiiPEkin histogrammi. Kuva näyttää varmaan hyvältä, mutta RAW on ainakin mun kokemuksen mukaan aina "ali", elli tummahko ja sen histogrammia voi niin halutessaan viilata.

    Tässä yksi syy, miksi minusta olisi / on hyvä, että kamera talleentaisi .tiff-muodossa (jonka etua eivät kovin monet tunnusta). Minulle se tapa työskennellä edustaa digitaalista "diaa".

    Mutta niitä runkoja taitaa olla muutama(ko), joista yksi Nikonin tuore D500.
     
  6. Olli Knuuttila

    Olli Knuuttila Well-Known Member

    3 218
    405
    83
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Avaatko tuota ajatusta, olisin kiinnostunut perusteista. En siis  "kiinnostunut" rettelöintimielessä, niin kuin usein tuntuu olevan täällä tapana, vaan aidosti kiinnostunut ajatuksesta.
     
  7. Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Koen kuvaamisen ehkä "vanhakantaisesti" siinä mielessä, että digikuvauksen helppouden yksi eduista menee minulta siihen, että käytän liian kauan aikaa jälkikäsittelyyn. Oma vika.

    Vaikka jälkikäsittelynmahdollisuudet ovat erinomaiset verrattuna esim. diaan (jossa ne olivat olemattomat), haluaisin kuvata siten, että kuva on mahdollisimman valmis suoraan kamerasta. Voispa sitä kutsua vaikka "digitaaliseksi diaksi".

    Toinen asiaan vaikuttava asia on se, että originaalitiedoston pitäisi olla mahdollisimman hyvä, eikä jo valmiiksi pakattu vähintään 1/4 osaan ja kamerassa usein turhankin voimakkaasti prosessoitu.

    En painisi pahakseni suhteellisen loivaa tiff-kuvaa ja jos sen saa laitteesta ulos 16-bittisenä, sitä parempi. Se, että muistia kuluu ei mielestäni ole nykypäivänä ongelma. Silloin se toki on, jos kuvaa vaikka lintuja suurilla kuvanopeuksilla, koska bufferit täyttyvät luultavasti liian nopeasti.

    Toinen itselleni optimi vaihtoehto on saada kamerasta suoraan ulos myös sopivan loivaa, mutta laajasävyistä mv-kuvaa. Siis sellaista, joka ensinäkemältä ei esim. täällä laukussa juuri kiinnostusta herättäisi. Olen kuvannut tähän mennessä vain yhdellä mallilla, jossa mustavalkoinen JiiPekki oli suoraan sellaista, mistä suuresti tykkäsin (Leica Q). Sellaista kun saisin esim. Nikon D500 tiffeinä pihalle, niin hyvä olisi.

    Ja juuri yllämainitusta sopivasta originaalista saa yhdellä tai korkeintaan kahdella pienellä korjauksella on juuri sellainen työnkulku ja kokonaisuus, mitä haen.

    Sitten ovat erikseen ne kuvat, joiden kanssa tehdään työtä. Erityisesti alueellisten säätöjen ja erilaisten terävöintien kanssa.
    Silloin on tietysti optimaalista lähteä rawista.

    Lisäksi se, että Tiff on hyvin yleinen ja häviötön talletusmuoto, on mielestäni suuri etu.
     
  8. Juke.K

    Juke.K Well-Known Member

    14 670
    215
    63
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Lue joku hyvä opas kirja.
     
  9. Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Who? Me? Kuinka monen kirjan luettelon haluat? :)
     
  10. SakkeM

    SakkeM Well-Known Member

    22 909
    3 370
    113
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Ja suuri haitta on se, että formaatin omistaa Adobe.  Saattaa olla siinä se syy, ettei niin moni kameravalmistaja sitä käytä,  Adobe saattaa haluta taaloja lisenssistä. (Tiffistä on pakattuja ja häviöllisiäkin muotoja.)

    Haitta on myös se, että tiffin rakenne on jostain vuodelta 1985-90, siis about 30 vuoden takaa. Se on nykymaailmassa järjetön isojen tiedostojen kanssa, koska perustuu tavallaan tietokantarakenteeseen, osoitetiedot viittaavat pieniin kuvatiedoston osioihin.  Erittäin hidas tallentaa ja lukea, jos tiedosto on suuri.  Lisäksi erittäin virhealtis, osoiteviittaukset menevät helposti sekaisin.

    Haitta on myös väriavaruus;  jokinhan se pitäisi olla.  Nykyrawien gamut on suurempi kuin useimmilla, joten väri-informaatiota menetettäisiin, ellei sitten keksittäisi uutta. Kodakin ProPhoto tosin kait riittäisi useimmille.

    Tiedostokoko hitaasti kirjoitettavana on kyllä iso ongelma.  Karkeasti laskien 6 kertaa pikselikoko 16 bittisenä;  Nikonin D800:lla  siis hippasen päälle 220 MB.  Bufferiin mahtuisi 16 asemasta 4 kuvaa, joten aika usein  tallennustaukoja tulisi kuvaukseen.

    Tiffillä oli kyllä puolensa joskus maailmassa;  vaikkapa 1995, siis vain 20 vuotta sitten,  se olisi ollut ihan fiksu valinta 1,5 MP  kameran tallennusformaatiksi.
     
  11. SakkeM

    SakkeM Well-Known Member

    22 909
    3 370
    113
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Vuonna 2001, kun Minolta Dimage 7  tuli saataville, kokeilin sen tiffiä, rawia ja jpegiä rinnan. Parhaan jpegin ja tiffin välillä ei ollut juurikaan eroa kuvanlaadussa (miksi muuten olisi...), fotarin laskennalla löytyi kuvasta pikseleitä, joissa joku RGB-arvoista erosi 1 tai 2 yksikköä, siis ei millään muulla konstilla havaittavasti.

    Mitään syytä tallentaa tiffiä ei ollut, enkä sitten koskaan niin tehnytkään.

    Ed.  Kamera tallensi tiffiä noin 45 sekuntia, joten kuvausnopeus oli noin kuva minuutissa.  Kovin nopeita tilanteita ei siis räpsitty...
     
  12. Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Se oli silloin se. Kyllä mullakin Photoshop 1 tallensi vuonna 1991 tai oliko 1992 yhtä parin palstan mv-kuvaa niin kauan, että saattoi käydä kahvilla ihan hyvin.

    Lukemattomissa raw-versioissa on vain se yksi huono puoli, ettei niitä noin vain availla 20 vuoden kuluttua. Tiffit saa auki paljon suuremmalla todennäköisyydellä!

    Tokihan nuo kannttaisi tallentaa pienempää tilaan, jos joku saa JPG2000 tai sen seuraajan joskus yleiseen käytöön. Ja ennen kaikkea sellaisen mudon, jota tukisivat kaikki muutkin ohjelmat. Nykyisen tiffin saa auki mielestäni hyvin.

    Näiden tiedostomuotojen olemassaolo vieläkin on vain osoitus siitä, että kaupallisista syistä ei ole käytössä niitä muotoja, jotka olisivat käyttäjän kannalta parhaimpia.

    Jos JiiPekki olisi ainoa oikea vaihtoehto, miksi vaivautua rakentelemaan mihinkään muuhun useita, ellei kymmeniä tiedostomuotoja?

    Mutta eihän se muiden murhe mitenkään ole jos itse haluan tallentaa jälkeen jääneet tiedostot myös Tiffeiksi ? ;)
    Mulla kun ei ole halua, mahdollisukksia tai tarvetta tallentaa kuvia dye-transfer filmeinä pakastimiin...
     
  13. SakkeM

    SakkeM Well-Known Member

    22 909
    3 370
    113
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    DNG.
     
  14. Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Sopii tosiaan toivoa.
     
  15. nomad

    nomad Well-Known Member

    10 349
    167
    63
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Usko Adobeen on vahva ;-)

    Heräsin ihmettelemään tiff-muodon harvinaisuutta kameroissa. Tuosta minun nykyisestä ykköskamerasta (Df) se löytyy, samoin D810:sta ja tietysti ammattimalleista. En sitten tiedä onko kyse harkitusta kameran rampauttamisesta vai siitä, että reaalinen hyöty on pieni (olematon, vrt. raw) ja vastapainona saadaan mm. nopeammin täyttyvä puskurimuisti.
     
  16. Olli Knuuttila

    Olli Knuuttila Well-Known Member

    3 218
    405
    83
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Heräsin katsomaan samaa. Omasta hyllystäni tuo löytyi D3:sta, D300:sta ja jopa D2Xs:stä, muttei uusimmasta eli D600:sta.

    Olin oikeastaan pettynyt tuon D600:n suhteen, en vain osaa sanoa oliko siihen aihetta...
     
  17. niffe

    niffe Well-Known Member

    13 326
    536
    113
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Nikonissa oli tosiaan ennen tuo vaihtoehto myös. Periaatteessa TIFF 6.0 on osimoilleen sama kuin DNG.
     
  18. Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Ja jälleen ehkä hieman epätodennäköisesti D500-mallissa.
     
  19. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Ennen?  Df, D810 ja ammattimallit lie lopetettu.  ed.  D500 kai myös jo entinen.
     
  20. Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    No, kunhan tuo D500 ehtii nyt ensin myyntiin :D
     
  21. SakkeM

    SakkeM Well-Known Member

    22 909
    3 370
    113
    Vs: peilittömällä valottamisesta ja ETTR?

    Juu.  Lisäksi maailmalta löytyy noin 10 eri firmojen konvertteria. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö  sellaisia olisi jatkossakin;  firmoilla kun on sellainenkin (mm.)  tapa tehdä tulosta, että kauppaavat ihmisten tarvitsemia juttuja.