Vs: Pehmeä filmikehite Et maininnut lähdettäsi, mutta veikkaan ettei hän kertonut kaikkea. Kuvissa on käytetty hyvin erityyppisiä tekniikoita. Sopiva kehitys yhdessä sopivan valotuksen kanssa on juuri se määrittävä tekijä sille, mitä kuvasta saa irti. Erilaisilla kehitteillä kaivetaan sitten erilaisia asioita valotetusta latenttikuvasta, kuten terävyyttä, acutanssia, kontrastia, sävyjä huippareihin ja varjoihin. Panosta vaan siihen valotus+kehitys-kombinaation tutkimiseen, niin tulee hyvä. Tuohon aikaan oli hyvin tyypillistä, että ammattilaiset pimittivät menetelmiään pitääkseen hajurakoa snapshootereihin.
Vs: Pehmeä filmikehite Vedostus on se avainsana, varsinkin avedonin duuneissa... mutta d76 oli ns. "industry standard".. isoissa tankeissa kuplitettuna. Ei siitä negasta saa sen ihmeempi, sen jälkeen kun pullaat pykälän ja kehität oikein.. niin siinä se sitten on, mutta vedostus.. sillä sä vaikutat kuvas lopputulokseen. Sekä sillä että osaat kuvata kuvat sellaisiksi ja sitä valoa käyttäen kuin haluat. täähän on se tunnettu vedostukuva avedonilta, jossa näät about miten se kuva oikeasti syntyy: http://3.bp.blogspot.com/_7RDWFpcp-Zk/SZeeb-ZCW_I/AAAAAAAAA_8/zL4aUsmSX_k/s400/avedon2.jpg Ja tää oli vaan pieni alue koko printistä, pelkät kasvot vasta... Hyvä nega jossa on mahdollisimman paljon informaatiota, ja kunnolliset vedostustaidot.. niin saat about mitä vaan negastas irti. Lookkia määrittää linssi ja valo.. pienellä negalla filkkavalinta ja kehite vaikuttaa vielä sen verran, että esim. Saldagon keskarinegoja kehitettiin A49:llä.. mutta kinaria ei, koska se on tosiaan pehmeä kehite eikä siksi sovi kinariin, jossa terävyyttä pitää suojella. Keskarissa taas voidaan jo hakea maximaalista sävytoistoa. Mutta joo, paljon on palasia lopullisessa kuvassa... en vaan rankkaa kehitevalintaa niin hirveän ylös. Se millä erottuu näppäreistä, on hallita suvereenisti koko prosessi ja kaikki sen vaiheet. Sekä omata näkemystä ja uskoa siihen näkemykseensä.
Vs: Pehmeä filmikehite Ilmeisesti Avedon ei ollut sitten kovin kaksinen valottaja/kehittäjä, jos hän joutui vedostusvaiheessa lisäämään puuttuvat sävyt ja yksityiskohdat. Ei tämä ole mikään provo, mutta miettikääpä nyt itsekin
Vs: Pehmeä filmikehite Ei avedon itse kehittänyt tai vedostanut, ei kellään ammattilaisella ollut aikaa tehdä.. sen hoitivat sen alan ammattilaiset tai assarit. Vedostumerkinnät on just sitä varten, että ne annetaan vedostajalle joka sitten toteuttaa sen vision loppuun. Ja yksinkertaisesti hyvä nega on flätti nega, korostuksen tehdään aina vedostuvaiheessa. Se mitä sä saat hyvästä negasta ja valotuksesta.. on työvedos, tylsä ja tasaharmaa. Tätä sitten lähdetään valottamaan & varjostamaan jotta saadaan se lopullinen kuva. Avainterminä toimis alueellinen kontrastinhallinta.
Vs: Pehmeä filmikehite Toi on nyt vaan yksi tapa tehdä kuva. Mun mielestä hyvä nega on sellainen, että jokainen kuva on valotettu ja kehitetty siten, että kaikki kuvat vedostuvat kerralla oikein, aina samalla jyrkkyydellä, tasalaatuisesti. Eli kuvatessa ja kehittäessä on ollut jo selkeä visio valmiista vedoksesta - ja kokemusta siitä kuinka tehdään nega, joka vedostuu vakiinnutetulla tavalla. Ja tämä kaikki näkyy jo negassa.
Vs: Pehmeä filmikehite Yksi tapa kyllä, mutta tolla sun mainitsemalla tavalla koko kuva-ala tulee olemaan demokraattinen.. eikä painotusta tai korostusta ole mihinkään. Joka vähän viittaa siihen, ettei kuvaajalla välttämättä ole edes mitään näkemystä siitä mikä kuva-alalla on tärkeää ja mikä ei. Tätä näkee hyvin usein ja vielä useammin ihmisillä on toi kummallinen näkemys, että kuvan pitäisi tulla suoraan ulos kamerasta valmiina... se johtaa todella tasapaksuun materiaaliin ja myös rajoittaa uskomattomasti valokuvausta. Vähän kuin kuvaisi polaroidia ja ottaisi printin suoraan kamerasta.. tottakai näinkin voi toimia. Hyvästä mahdollisimman paljon sävyjä sisältävästä negasta sä saat mitä vain, tolla sun metodilla sä saat vain yhden lopputulosen.. sekä on täysin mahotonta valottaa rullallinen kuvia kaikki erikseen, siten että jokaisesta tulisi suoraan ulos valmis printti. En näe mitään järkeä itsensä rajoittamisessa, varsinkin kun puuhan pitäisi olla luovaa... sitten vedetään heti joku lukko päähän että näin asian pitäisi mennä ja jätetään ne luovat mahdollisuudet nurkkaan. On aivan selvää että hyvissä valokuvissa on lähes poikkeuksetta takana myös hyvä vedostaja. Ei ainakaan tule mieleen yhtään kuvaajaa joka ei todella vedostais kuviaan ollenkaan... vaan tarjois vain työvedoksia katseltavaksi. Se, miksi mainitsin Avedonin.. oli vaan että siinä on herra joka käyttää samaa kehitettä, mutta lopputulos on päinvastainen. Eli siitä voi miettiä, määrittikö se kehitevalinta loppupeleistä kuinka paljon näiden herrojen lopullista lookkia? Tässä vielä yks mielenkiintoinen linkki: http://photo.net/leica-rangefinders-forum/00CPTo?start=20 Toi saldagon kehittäjä puhuu jotain tästä A49:stä.. joka on aika kiva hienoraekehite.
Vs: Pehmeä filmikehite Tuon "flätin" negan puolesta puhujana tunnettu Phil Davis kirjoitti aiheesta oikein sekavan kirjankin "Beyond The Zone System", jonka ydin-ideana on mitata valo aina niin että kaikki ääripäät mahtuvat filmille (ja normaali-jyrkkyiselle paperille). Sen jälkeen loppu tehdään pimiömagiikalla. Hassu menetelmä, mieluummin sitä jo kehittäisi suoraan 2-kylpynä niin ainakin saa ne sävyt talteen lisävalotuksin ja varjostuksin vedosteltaviksi (vrt. skannauksen jälkeinen käsittely). Davis perustelee jonkinlaiseksi kultiksi kehittynyttä mentelmäänsä sillä, että hyvin harva pystyy kuvaushetkellä näkemään lopullisen kuvan tarpeeksi hyvin vaikka miten visioisi. Lopullinen kuva löytyy usein kuitenkin vasta pimiössä. Siitä tuo nimikin, "zonetuksen toisella puolella". Unohdetaan etukäteisvisiot ja valotetaan aina ääripäät mukaan. Sitä en sitten tiedä, miksi tuossa kirjassa kuitenkin viitataan jatkuvasti zoneihin Kirjan oikea sisältö kun on parille sivulle sekavasti tiivistetty, muu on sitä kuinka kalibroidaan kehitykset ja tehdään erilaisia pillejä ja kelloja joilla voidaan kuplamittarilla tehdystä kontrastimittauksesta laskea kehitysaika kulloinkin käytössä olevalle materiaalille.
Re: Vs: Pehmeä filmikehite Olen käyttänyt kyseistä menetelmää. Oma reseptini on ollut käyttää patersonin purkkikehityksessä valmistajan antamia stock luokseni aikoja. Valmistajan ilmoittamilla ajoilla tulee liian jyrkkää negaa jos käyttää täysin tuoretta. Omat havainnot: Jos kuva on hyvin kontrastinen käytetään pelkää käytettyä D-76 liosta. Normaaliin kehitykseen 1:1 vanhaa ja uutta liosta. Sitten on se mutu miten seosta vaihdellaan ja aikoja, sen mukaan minkä luulee olevan hyvä. Käytetty flmikehite purkki pitää ajoittain vaihtaa kokonaan uuteen käytettyyn, kun pohjalle alkaa kertyä mustaa mujua, jota ei saa suodattamallakaan pois ja muutenkin alkaa olla "paskasta". Eron näkee helposti kun kehittää yhden rullan uudessa D-76 kehitteessä ja samalla lioksella tuoreistamatta. Ensimmäinen tulee kontrastinen ja seuraava on loivempi, sävykkäämpi.
Re: Vs: Pehmeä filmikehite Periaatteessa kuitenkin kehitysaikaa säätämällä saadaan kontrastit samoiksi. Mutta koko aiheessahan ollaan tämän takana, hienommissa vaikutuksissa. Kehittämällä tietenkin kehite paitsi 'kuluu' myös muuttuu. Siitä tulee toisenlainen kehite kuin tuore vaikka ajalla kompensoidaan. Esimerkiksi D-76 ja ID-11. Molemmat valmistajat antavat ohjeet, muitten käyttötapojen lisäksi, varastoliuoksen (stock) käyttötavasta, jossa stock liuoksella kehitetään sellaisenaan useita filmejä, mutta aikaa lisätään. (Re-use - Uudelleenkäyttö.) Ilford kertoo että jopa 10 filmiä voi kehittää litralla, kun Kodak kertoo kriittisemmin ja ohjeistaa muistaakseni kuuteen asti. Käyttöliuos on siis tässä käyttötavassa stock-vahvuista ja kehityspurkista kaadetaan aina takaisin säilytyspulloon ja merkitään montako filmiä kehitettiin. Litralla aikalisäys on normaalisti +10% jokaisen filmin jälkeen. Luonnollisesti kehitteen ominaisuudet muuttuvat sitä mukaa, mitä käytetympää kehite on, vaikka kontrasti saadaan (pyritään) aikalisäyksellä saamaan samaksi. Tässä meillä on sitten koko skaala "pehmeää filmikehitettä", alkaen tuoreen D-76:n luontaisesta "pehmeydestä" aina enemmän "pehmeämpään" - mitä sitten tällä sanalla halutaankaan ilmaista. Laimentamalla tuoretta stockia 1+1 ei saavuteta samaa. Aattelin vaan tämän lähtökohdan selostaa koska sitä ei näköjään tämän otsikon alla oltu vielä tehty. Laukussa sentään vielä muutama vuosi sitten näistä kirjoiteltiin säännöllisesti. Oletus tietenkin on että tämä on jokaisen hallussa olevaa perustietoa. Ja seuraava tiedon askel uudelleenkäytössä on tuoresteen käyttö, jossa on huomioitu mm. oikean happamuuden säilyminen. Tämä oleellinen asia kehitteen toimivuudelle mainittiin viestissä 16. P.S. Vielä siihen Kenin esittelemään tapaan: Uuden kehitteen määrä on mielestäni melkoinen siinä ohjeessa. Verratanpa vaikka 1+1 D-76 kertakäyttöön.
Jonkin aikaa kehitin pehmeällä D-76 kehitteellä. Systeemi toimi hyvin ja olin tyytyväinen, mutta nyt minulla taas HC-110 kertakehitevaihe päällä koska se on niin helppoa. Tässä esimerkkikuva pehmeällä kehitteellä (Tri-X). Vaikea sanoa minkälaisen tuloksen olisi saatu perus D-76 kehitteellä, mutta jotenkin kuvittelen että kuvan sävyt ovat tässä pehmeämmät. Siitä pidin että menetelmä oli pitkälti mutua, vähän fiiliksen mukaan ja mittaamatta päättelin paljonko kaadoin uutta tuorestetta sekaan. Varmasti palaan jossain vaiheessa pehmeään kehitteeseen.
D-76 stockina liuottaa melko lailla niitä raeklönttejä. Tässä mielessä se on pehmeä kehite luonnostaan. Laimennettuna liuotusvaikutus vähenee, mutta kyllä sitä on 1+1 käytössäkin vielä. Tuo liuotusvaikutus on akutanssista ja erottelukyvystä pois ja sen takia rae näyttää siistimmältä. Solvent developers haku antaa lukemista enkuksi. Vielä tähän. Tuoreella stockilla saadaan filmiin suurin herkkyys, joka samalla luonnollisesti tarkoittaa matalinta kontrastia koska varjot kehittyy paremmin. Jos tulee liian jyrkkää, on kehitetty liikaa. Siihen en ota kantaa, kuinka kaukana kunkin "pehmeät kehitteet" ovat tuoreesta. Tuoreen kehitteen lisäysmäärät kuulostavat kuitenkin merkittäviltä. Edellä linkkaamastani toisesta keskustelusta seuraava laina.
Valokuvaajat, yleistäen ja perinteisesti, hirvittelevät ja välttelevät tuoretta kehitettä ja tahtovat sisäänajaa sitä ensin. Onhan se usein kuultu. En tiedä mitä kaikkea siinä on taustalla, mutta jotainhan siinä varmasti piilee. Tai eihän tämä tietenkään jokaiseen kehitteeseen voi liittyä toisenlaisten käyttötapojen takia. D-76 on kuitenkin yksi varsinainen herkuttelijoiden kehite, josta on moneksi.
Tämän ketjun alussa mainitsin Svante Lundgrenin Sarek-kirjaa (julkaistu 1946), mistä itse sain ajatuksen pehmeästä kehitteestä. Paljon mielenkiinoista luettavaa Sarekista, luontovalokuvauksesta ja tekniikasta. Ja tietenkin runsaasti upeita kuvia. Jos kouluruotsista on jotain jäänyt mieleen, suosittelen ostamista jos kirja jossain tulee vastaan.
• Tetenalin valmistamaa Emofin-kaksivaihekehitettä voidaan hyvällä syyllä pitää ns. pehmeänä kehitteenä sen kontrastia tasaavien ominaisuuksien takia. Olen käyttänyt sitä vuodesta 1972 lähtien lyhyttä jaksoa lukuunottamatta ja kehite on edelleen käytössäni. Valitettavasti Tetenal lopetti sen valmistuksen v. 2015, mutta sitä saattaa löytyä vielä jostain maailmankolkasta googlaamalla. Ohessa linkki kuuden vuoden takaiseen Kameralaukun keskusteluun aiheena "Kehite prässäyskehitykseen", jossa käsitellään mm. Emofin-kehitettä: https://kameralaukku.com/filmikuvaus-f38/kehite-prassayskehitykseen-t51488 Lisäksi Tetanalin v. 2010 julkaisema "Safety Data Sheet", jossa yksityiskohtaisten työturvallisuusohjeiden lisäksi löytyy Emofin-kehitteen eri jauheosien (1A / 1B / 2) kemiallinen koostumus: https://ishootfilm-production.s3.amazonaws.com/uploads/developer/msds/54/Emofin.pdf
Itse kun en erityisemmin pitänyt näistä metoli-hydrokinoni filmikehitteistä kehitin m/v-filmejä todella yksinkertaisella tasaavalla ja huokealla Suomessa unohdetulla brenzkatekiini (~pyrokatekoli) kehiteaineella, jonka valmistus-ja käyttöohje löytyy myös suomeksi Otso Pietisen suomentamasta Hans Windischin "Uusi valolokuvauskoulu" (Otava, 1957) kirjasta sivuilta 80 - 82. Tosin nykyfilmeillä brenzkatekiini kehitteen oikeiden kehitysaikojen löytämiseksi tarvitsee tehdä hieman kokeiluja ennen varsinaista kuvaamista (=kehitysajat lyhyempiä). Ainakin aikaisemmin esim.Merckin valmistamaa brenzkatekiini kehiteainetta http://bit.ly/2A41DY3 (halvempi tekninen puhtausluokka riittää, ei tarvitse olla analyysilaatua) sai tilattua mm.paikalliseen Yliopiston apteekkiin. Koska brenzkatekiini antaa mm.joihinkin m/v-filmeille ruskehtavan sävyn, sitä käytetään myös ruskeasävyisenä paperikuvakehiteaineena http://bit.ly/2zFpwVj sekä valmiina kehitteenä http://bit.ly/2jviD2e (Tanol). Brenzkatekiini soveltuu hyvin myös laakafilmien kehitykseen http://bit.ly/2ASGLA8. https://www.fotografie-in-schwarz-weiss.de/sw-fotografie/wissen/83-filmentwickler-ueb
Ainakin Tetenal valmistaa vielä hyvin tasaavaa Neofin filmikehitettä http://bit.ly/2zFk04W, jota ennen sai jopa kolmea laatua hitaille filmeille "Neofin Blau" (sininen), herkemmille filmeille "Neofin Rot" (punainen) ja jyrkille teknisille filmeille loiventava "Neofin Doku" (dokumenttifilmi) nimisenä ja alunperin oikeissa lasiampulleissa valmistettuna toisin kuin nykyään. Tosin nopeimmille herkille filmeille Tetenalin Emofin hierakeisempana olisi ollut parempi filminkehite ja etenkin kinofilmikuvaajalle. Mutta muutenhan tasaavaa kehitettä tarvitaan lähinnä vain hitaille ja keskiherkille filmeille. Tetenalilla oli myös oma Kodakin D-76 kehitettä vastaava Leicanol hienorae-tasauskehite, kuten useilla muillakin valokuvauskemikaalien valmistajilla D-76 filminkehitettä vastaavat omat kehitteensä pienin muunnoksin. Vanhoja kehitepakkauksia voi vielä löytää myynnistä myös netistä; http://bit.ly/2juVux0 Tetenal kemikaaleja maahantoi Suomeen aikanaan mm.Mitras Oy, joka julkaisi useampia hyviä suomenkielisiä käyttöohjekirjasia kymmenistä Tetenal tuotteista:
Tässä myös saksalaisen moersch-photochemie.de laajempi ja osin edullisempi hinnasto valokuvauksen irtokemikaaleista (.pdf): http://moersch-photochemie.de/moersch/webroot/files/Preisliste_online_Okt2016.pdf Ps. Myös itse ostin aikoinaan Tetenalin perinteistä kiinnitesuolajauhetta sinisessä n.40l kokoisessa säiliössä puolikkaan astian verran kun paikallinen valokuvausliike oli tilannut isomman erän kiinnitettä varastoonsa eikä tarvinnut kaikkea. Kemikaalivaakan kanssa kiinnitejauhetta pussitin sitten käyttöä varten muovipusseihin ainakin 1l ja 2l käyttöliuoksia varten. Perinteistä kiinnitettä käytettäessä hyvän huuhtelun lisäksi oli kyllä hyvä käyttää kiinnitettä neutralisoivaa loppuhuuhteluainetta kuten esim. Kodakin HCA:ta http://bit.ly/2A2XMKO arkistokelpoisuuden kannalta. Valokuvaajan on myös tärkeä huolehtia käytetyistä kemikaaleista asianmukaisesti tai ainakin neutralisoitava ne http://bit.ly/2zIxTyV. Kirjapainoissa ja isommissa filmilabroissa tmv hopean ja myrkyllisten käytettyjen nesteiden talteenotto on normaali käytäntö nykyisinkin.
https://www.photography-forums.com/threads/kodak-hca-formula.93471/ HCA:ta ei tule mättää fiksin sekaan. Sillä vasta tehdään kiinnitejäämät helpommin veteen liukenevaksi sen kiinnitysprosessin jälkeen. https://www.photography-forums.com/threads/kodak-hca-formula.93471/ Kapa
Vähintään useamman vuorokauden pitää metallilevyjä uittaa kiinnitteessä, jos meinaa hapettumisella saada sen hopean tarttumaan edes jossain määrin. Lisäksi varsin työläs operaatio, kun se hopea pitää sitten mekaanisesti irroittaa vielä metallista. Teräsvillan puhdistaminen on sitten jo lähes mahdotonta, eikä teräsvillassa metallia ole edes kovin paljon tarttumapintana, jolloin koko prosessi on jo valmiiksi tuomittu epäonnistumaan. Ihan samoja hupijuttuja, kuin se että metanolia kaadetaan jäätynyttä rautakankea pitkin ja näin syntyisi juomakelpoista alkoholia. Paljon kyllä juttua riittä, totta ei puoliksikaan.