Tulipa hyvinkin. Osin aika kaameaa luettavaa, tarkoitan niffen vihamielistä ja halventavaa suhtautumista seksuaalivähemmistöihin. Olisin toivonut, ettei aikuisilta ihmisiltä enää olisi joutunut lukemaan tuollaista, vaan noinkin avoin vihamielisyys nykyään jo rajoittuisi jonnekin yläasteelle. Näin sitä on usein väärässä... EDIT Äh, taas erehdyin lähtemään tähän niffen leikkiin mukaan...
En tiedä, onko Niffellä herännyt vanhoilla päivillään mielenkiintoa samaan sukupuoleen, kun on propagandaa tullut ovista ja ikkunoista?
Identifioidun ulkopuoliseksi tarkkailijaksi näissä asioissa, mutta mitä sillä olisi väliä, vaikka olisinkin? Entä itse? Joko iskee tulta naapurin Veikko? Onhan meillä TV-shoppia ja muuta, joista ihmiset ostelevat kaikkea hyvin lyhyen altistumisen jälkeen... Vai vihamielistä? Mikä näiden ilmiöiden tunnistamisessa ja hahmottamisessa on nyt taas NIIN vaikeaa?
Niin tai näin, riippumatta itse kunkin seksuaalisesta suuntautumisesta tai indentiteetistä, mielellään näkisi jonkinlaista ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta heitä kohtaan, jota ovat jossakin suhteessa toisenlaisia. Erilaisia marginaaliryhmiä on aivan riittävän pitkään kohdeltu aivan riittävän huonosti.
Ei mulla ole ollut mitään epäselvyyksiä oman seksuaalisen identiteettini kanssa, enkä myöskään usko, että mikään vaikuttaminen muuttaisi mitään.
Suvaitsevaisempaa ihmistä kuin minä saat etsiä, enkä ole varma löytäisitkö edes. Kysehän ei nyt ole siitä, vaan näiden ilmiöiden valjastamisesta aseiksi toisia kansoja ja ihmisryhmiä vastaan.
Lähdit sitten kuitenkin arvuuttelemaan ja spekuloimaan minun mieltymyksilläni passiivisaggressiiviseen sävyyn?
Sinä suvaitsevainen? Älä naurata. Montakohan kertaa vuosien kuluessa olet aika suoraan antanut ymmärtää, että me kaikki muut olemme suurin piirtein mitään ymmärtämättömiä aivopestyjä lampaita? Suvaitsevaisuus on kyllä sinusta kovin kaukana, mikä kyllä näkyy myös EDIT aiemman viestisi asenteessa eri ihmisryhmiä kohtaan. EDIT Ihminen, jonka mukaan eri mieltä olevat ovat suurin piirtein aivopestyjä lampaita, kutsuu itseään suvaitsevaiseksi... hoh-hoijaa. Nyt pitää yrittää pysyä erossa niffen viesteistä
No, olenko mä väärässä? En mielestäni, jos pohdintoihin saamani responssi muistuttaa lehtitelineohjelmoitujen määkimistä, eikä hyvinkään perustellut ilmiöiden selitykset saa mitään muuta vastakaikua kuin siteerauksia siitä mitä kaiken maailman mika-aaltolat syytävät eetteriin. Suvaitsevaisuus on sitten taas eri asia. Mielestäni me olemme kaikki täällä samalla elämisen oikeutuksella, mutta jos esimerkiksi väestöä käytetään aseena muiden kulttuurien tai sivilisaatioiden tuhoamiseen, niin täytyy siitä nyt pystyä puhumaan asioiden oikeilla nimillä. Eivät nämä mitään uusia tekniikoita ole, vaan niitä on käytetty jo vuosisatoja.