Tuttu ilmiö yliopiston ajoilta. Rakennus oli otettu käyttöön 1911, ja muutama sukupolvi oli ehtinyt rappuja rampata.
Tulee noista kulumista mieleen Helsingin Sibelius Akatemian urkuluokkien harjoitussoittimien soittokoskettimet. Niihinkin on kulunut syvät kuopat, vaikka koskettimet ovat valmistettu melko kovasta puusta ja ihmisen sormet ovat melko pehmeitä. Kyllä kuitenkin kaikenlainen mekaaninen kosketus kuluttaa, kun sitä vaan on tarpeeksi. No, ovatpahan nykyiset ja tulevat kirkkomuusikot ja urkutaiteilijat ainakin harjoitelleet.
Kynnet myös voivat niitä kuluttaa ja toiseksi hiki avittaa. Minulla kuluu tietsikan näppiksiä jatkuvasti kuopalle. Kiraristeilla nauhat.
Niinpä. Meidän kylälläkin purettiin suunnilleen kymmenvuotias rakennus. Ei paljoa ehtinyt kulumaan, mutta mätänemässähän se oli jo luovutettaessa. Nykyajan rakentaminen on lappalaisten kotaviritysten tasoa kestävyydeltään.
^ Ehkä tuossakaan ei pidä liikaa yleistää. Paljon on nykyään aivan ala-arvoista rakentamista, mutta aina silloin tällöin näkee myös aivan viimeisen päälle hyvin tehtyä työtä, ja sitten kaikkea siltä väliltä. Näissäkin kyllä jonkinlainen muoti vaikuttaa. Esim. toimitilaa etsivät yritykset eivät välttämättä halua ostaa muutamia kymmeniä vuosia vanhoja tiloja, kun halutaan, että tilat ovat edustavia ja kertovat jotain positiivista siitä yrityksestä, mitä esim. monet 1980-luvun rakennukset eivät välttämättä tee, vaikka rakennuksina aivan kunnossa olisivatkin.