enpä oo autokisoja kuvannut. mutta hakutreeneissä joskus kuvanneena on tullut käytettyä sarjaa.. koirat juoksee puiden lomassa minkä kintuistaan pääsee, niin vaatii kyllä taitoa tai mäihää onnistua yhdellä laukaisulla.. mulla ei oo kumpaakaan :F
Tuossahan onkin jo hyvä tausta onnistuneelle liikkuvien kohteiden kuvaamiselle. Kun siihen lisää välineensä (laukaisuviive yms) ja kuvattavan lajin rytmiikan tuntemuksen, ollaan aika lähellä osaamista. Sarjakuvauksella on tietysti teoriassa suuremmat mahdollisuudet saada joku onnistunut kuva, mutta yhtä hyvin paras tilanne voi jäädä ikuistamatta, ja ennenkaikkea oppiminen jää aika vähäiseksi. Vääräaikainen ensimmäinen laukaisu, ja kameran sulkimen rytmi ei ehkä yhdessäkään otoksessa enää osu parhaisiin hetkiin. Tekniikasta on apua, mutta ei sillä voi kokonaan korvata todellista osaamista. Kun kuvaaminen digivehkeillä on halpaa, yksittäiskuvien harjoitteluun kannattaisi mielestäni panostaa.
Vita metsikössä kuvaaminen on kuin suihin otto itseltään, joiltakin se onnistuu mutta useimmilta jää tekemättä sen verran vaikea se on. Siihen kun lisätään vielä ihanteelliset valo ja myöskin pari koiraa niin alkaa yhtälö olla aika katastrofaalinen. Muutenkin eläimet on vaikeita kuvattavia raajojensa ja epämääräisen liikkumisen takia. 4x5 suhteen olen samaa mieltä. Vaikka tekniset ominaisuudet ja välineistö antaa mahdollisuuden niin kyllä jyvät akanoista erottuu. Tietysti tuuria vaaditaan paljon.
Kuvaajan katse on suunnattu alaviistoon, ilme on epämääräinen kuvastaen samalla toivoa, iloa ja tuskaa. Katse on tarkentunut digikameran takana olevaan pieneen lcd -näyttöön, mistä tihrustetaan juuri äsken otettuja kuvia ja pettymys valtaa mielen, useimmiten. Jos henkilö olisi kyykyssä, touhu muistuttaisi läheisesti simpanssin touhuja kun kaverin turkkia puhdistetaan, sormi ei ehkä menisi yhtä usein suuhun, tai ei ainakaan samasta syystä. Sepe
Ei välttämättä. Kuvaaja koukistaa kätensä pois oikeaoppisesta kuvausasennosta ja haroo nappulaa, joka näyttää juuri tallentuneen mestariteoksen: "Kyllä, uusi kamerani toimii ja tästä näkee otetut kuvat. Olen ottanut tänään vasta 57 testikuvaa. Laittaisinko ensin kaikki kuvat nettiin vai kokeilenko heti makro-toimintoa voikukkiin?"
SportsShooter.com - Chimping EXPOSED! (Part 1) Ja tosi chimppaamiseen kuuluu tietysti se, että kuvia esitellään toisille valokuvaaijlle sormella kameran näyttöä osoitellen ja innokkaita apinamaisia ääniä päästellen..
Tän voisi sitten omistaa sepolle ja fangiolle ylläoleviin postauksiin viitaten, kuvassa on meikäläinen. -linkki-
Jeps. Kyllä tuo chimppaus on pakollinen toimenpide minullakin niin kauan kun a) kamerassa oleva CF on pienempi kuin 40Gt , b) olen absoluuttinsen varma aukon, ajan ja mahdollisen lisävalon (salama) sopivuudesta jokaiseen ottamaani kuvaan, c) ei tarvitse näyttää niitä kuvia kenellekään. Kohta b ei varmaan koskaan toteudu. Sepe
Tästähän saadaankin kameravalmistajille seuraava myyntivaltti: HELVETINMOISET NÄYTÖT. Kelpaa katsella ja esitellä otoksia puolelle stadionille kerrallaan. Loppuu se pikkupikkuruudusta tihrustelu ja tuskailu onnistuiko vai ei. Kameraan voi luonnollisesti kytkeä erillisen mukana kannettavan kätevän 70 tuumaisen superhyperkristallilcdtft-näytön.
ISO näyttöhän voisi olla erillinen lisävaruste ja kamera sylkisi dataa siihen bluetoothilla. Sitten vain vyöltä kääntäisi näyttöä ja katsoisi kuvaa tai esittelisi muille. Assari kantamaan läppäriä vierelle? Pokkareissa on näyttöjen koot kasvaneet, mutta koska kameroista pitää tehdä koko ajan pienempiä niin tulee rajat vastaan. Itse asiassa itse en juuri koskaan deletoi pelipaikalla, lähinnä tuijottelen histogrammia. 350D on vielä siitä ikävä, että osa asetuksista (kuten iso) on tuolla lcd:n valikoissa ja kirkkaassa valossa joutuu kääntelemään kameraa jotta tuosta lcd:stä näkisi edes jotain. Eilen kun siirryin rannalta metsään niin jouduin vaihtamaan iso100 -> iso1600 saadakseni linnusta pari kuvaa. Takaisin rannalle tullessa joutuikin sitten taas tuijottelemaan lcd:tä. Huteja tulee, liikaakin. Urheilu on siitä pahimmasta päästä kun omat taidot eivät riitä. Lisäksi on kokeilut eri asetuksilla samasta kohteesta, nyybie tutustuu välineisiinsä. Saatuani suttuzoomin ryntäsin heti pihalle ja väänsin kahvat kaakkoon =D 20min ja 47 kuvaa, tarkistin äsken. Muutaman kerran tullut ammuttua sarjoja erittäin huonolla saannolla. Kuvien esittelystä vielä pari sanaa. Harvemmin tulee noita näytettyä kamerasta, mutta kaverit ovat oppineet ja huutavat aina "näytä! näytä! tuliks hyvä? näytä!"
No myönnetään. Kyllä minäkin sitä näyttöä silloin tällöin vilkaisen. Huvittaa vaan mainoksissa kirkuvat tekstit SUUREMMISTA näytöistä kautta linjan pokkareista järjestelmiin. Täytyykö sen näytön todellakin olla niin suuri? Kääntöpuolella on kuitenkin niiden suuri virrankulutus. Toki näyttöä voi käyttää ihan järkevästikin akkua syömättä, mutta joillain tuntuu olevan neuroottinen pakko tihrustaa näyttöä jokaisen kuvan jälkeen. Pokkarikuvaajissa (ei toki kaikissa) minua ihmetyttää yhä uudelleen näytön käyttäminen tähtäämiseen vaikka kamerassa on optinen etsin. Jos niitä, jotka tarkistavat otokset jälkikäteen näytöltä sanotaan chimppaajiksi, niin miksi sanotaan henkilöitä, jotka kuvaavat näytöstä tähdäten?
Tietysti kun kurkkaat noiden optisten etsinten läpi, niin huomaat, että silmistä valuu veri. Kamalia noi pokkareiden etsimet...
Tämä voi olla ihan puuta heinää, mutta muistaakseni lcd näyttää pokkarissa todellisen kuvan ja etsin rajaa kuva-alaa. Lisäksi on vielä ne kääntyvät näytöt..
Pokkareissa on se parallaksi-ilmiö, mikä johtuu siitä kun se tihrustusreikä ei ole optisesti täysin samalla akselilla sen varsinaisen linssin kanssa, mutta tuo haittaa lähinnä lähikuvissa. Jos se etsin vaan on tehty niin huonosti, ettei se näytä koko kuva-alaa niin lcd näyttää tarkasti mitä tallentuu. Jossain kameroissa etsin näyttää enemmän ja lähikuvausta varten on erikseen pienemmät raamit minkä mukaan voi rajata lähikuvat. Huonoin näkemäni on tuossa Fed II:ssa. Jos haluaa nähdä koko kuvan kerralla pitää ottaa rillit pois nenältä ja laittaa piilolasit. Lasien kanssa näkee jotain 60% Sepe
Taistelin tämän parallaksi- ja muidenkin ilmiöiden kanssa kun omistin pokkarin. En ole katunut sekuntiakaan, että luovuin siitä ja siirryin järjestelmään. Ratkaisin parallaksin siten, että jätin rajauksen kuvatessa hieman tarpeettoman väljäksi ja rajasin mielestäni sopivaksi kuvankäsittelyssä. Varsinkin lähikuvissa. Kuvausohjelmien "makro"-asento käynnisti näytön automaattisesti mikä oli kyllä ihan järkijuttu.