Aikoinaan ei ollut piirtureita tai mitään muutakaan tallentavia mittalaitteita. Normaali käytäntö tutkimustyössä oli mittareita kuvaava elokuvakamera, tavallisimmin kai 16 mm filmille. Mittarien lukemia voitiin sitten tutkiskella jälkeenpäinkin. Kameroita käytettiin paljon, esim. ekaa ydinpommikoetta kuvasi 52 elokuvakameraa, osa suurnopeuskameroita. (Kamerat olivat suojassa suoralta säteilyltä, ja kuvasivat peilin kautta.)
Näinpä, lisäksi noiden analogisten oskilloskooppien kanssa sillä kameralla oli erittäin suuri merkitys hitaiden signaalien tarkastelussa. Eli, jos vaikka tuohon kuvan oskilloskooppiin laittaisi pyyhkäisynopeudeksi yksi sekunti / ruutu, niin silloinhan sillä kuvaputkella näkyvällä pienellä pisteellä kestäisi kulkea 10 sekuntia tuon kuvaruudun vasemmasta reunasta oikeaan reunaan. Jos se piste samalla piirtäisi jotain käyrää, niin kyllä ihmisen olisi aika vaikea siitä saada selvää, että minkä mallinen se käyrä oikein on. Tähän se kamera tuo hyvän avun, eli kameraan vaan pitkä valotusaika, niin sittenhän se piste piirtää sinne filmille sen käyrän ihan jatkuvana, jolloin siitä on helppo saada selvää. (Nykyaikaisissa digitaalisissa oskilloskoopeissahan kaikki tutkittavasta signaalista otetut näytteet tallennetaan laitteen muistiin, josta ne sitten saadaan näytölle näkyviin, eli edellä kuvatun kaltaista ongelmaa ei esiinny).
Kameran kanssa käytettäväksi tarkoitetuissa laitteissa oli hiukan erilainen kuvaputki, niitten loisteaineissa ei ollut jälkihehkua. Kuva piirtyi terävämmin. Jos nyt oikein muistan, niin joissakin laitteissa oli kaksi kuvaputkea, toinen silmällä katsottavaksi ja toinen kameraa varten.