Sinkkinaftenaatti taitaa olla näitä nykyajan "hömpötyksiä". Toki se on hyvä. Eikä sillä saa pilattua, kunhan ei liikaa laita. Tosiaan taitaa olla jotain 3-5 %. Ulkoa myrkkymaalit ja lakat pitäisi aina hioa pois riittävän ajoissa, syksyllä. Paras varastointi ennen käsittelyä on suht lämmin talli. Sellainen, joka ei mene pakkaselle. Jos mahdollista, niin parhaat ohjeet saa veneentekijältä. Kyllästäessä kuitenkin siis tärkeintä, että tavallaan kyllästämätöntä puuta ei saada jäädä öljyn ja maalin väliin. Maalipinnan alta se lähtee yleensä lahoamaan.
Jos itse olisin tehnyt itselleni limilautapaatin (järvelle), käsittelisin sen aina vain vernissa-tervalla.
Kyseistä paattia ei kaiketi maalata tai lakata. Se terva/pellavaöljyseos riittää käsittelyksi. Homehtumisen estäminen on kuitenkin paikallaan, koska pellavaöljy on hyvää ravintoa homesienille, ne viihyvät siinä oikein hyvin.
Mulla on harmaa muistikuva, että Keni osti paattinsa tekijältään. Joten huoltokäsittelyohjeiden voisin kuvitelleen tulleen sieltä. Ymmärrän kyllä pointtisi. Mutta tosiaan, omaakaan ohjettani en suosittele. Se joka laittaa nimen alle, vastaa. Tai jotenkin niin se menee.
Vernissa ei ole kyllästysaine. Se soveltuu maalin tai lakan tapaan pintakäsittelyyn. Puuvene pitää kyllästää puuhun imeytyvällä aineella, joka vähentää veden imeytymistä puun sisään ja estää lahottaja- ja homesienten kasvua puun sisällä. Erilaiset kasviöljyt, kuten pellava, soija, kiinanpuuöljy jne. ovat tavallisimpia. Owatrol yms. tuotteet vastaavasti. Hyvin hoidettu puuvene kestää aika pitkään. Tutulla on vuonna 1914 valmistunut paatti.
Näin on, tämä vene ei tule ikinä näkemään lakkaa tai myrkkymaalia. Aion tilata sinkkinaftenaattia ja lirauttaa sitä hieman mukaan Roslagsmahogny-sekoitukseen. Ei siitä varmasti haittaakaan ole.
Joo, ja sillä voi kätevästi sytyttää vaikkapa tulipalon. Esim. eräässä meikäläisen hyvin tuntemassa konepajassa eräs työntekijä oli puhdistanut jotakin työstökonetta vernissaan kastetulla rätillä ja työn päätteeksi heittänyt rätin vanerista valmistettuun roskikseen ja lähtenyt viikonlopun viettoon. No, rättihän syttyi roskiksessa itsekseen ja siitä levisi melkoisen suuri tulipalo mikä aiheutti mittavat vahingot.
Vernissa on itsesyttyvää. Tämä on kuitenkin minulle ihan uutta tietoa, että näitä työkavereita on ollut näinkin paljon. Viikon sisällä jo toinen. Toisaalta. Voihan olla niinkin, että pienet on piirit. Mistä näitä tietää? Itse syttyneitä vernissarättejä enemmän näin lentäviä sormenpäitä. Tosin tämä ei olekaan niin seksikästä tai todistettavaa kuin itsesyttyvät rätit?
En tiedä mistä työkavereista ja piireistä höpäjät, mutta mainitsemani tapaus sattui useita kymmeniä vuosia sitten. On vaan jäänyt mieleen, kun lapsena katselin ko. konepajan pihaa heti tulipaloa seuranneena päivänä. Palo oli ollut talon toisessa kerroksessa ja pihalla oli kaikenlaista mustunutta romua. Eräs tuttu henkilö sitten tuli meikäläiselle kertomaan miksi palo oli syttynyt ja kehotti olemaan vernissan kanssa varovainen, jos sellaista joskus sattuisin käyttämään.
Joo-o. Itse kuulin, kun tutun tuttu kertoi, että oli kuullut vähän saman. Tutulta. Ihan v**tuilessaan testattiin myös vernissalla, poikia kun oltiin. Ei syttynyt, mutta lämpeni kyllä. Olen pari kertaa kokeillut myöhemminkin. Tähän samaan hengenvetoon, että olen sitten vissiin myös ainoa ihminen maailmassa, joka on saanut aikaan ranskalaisen kiillotuksen tiikkipinnalle. Ed. Jälkimmäinen tosi, vaikkakaan ei enää todistettavissa. K.o. tupakkapöytä kun meni Sortti-asemalle jo pari muuttoa sitten.
Tosta ranskalaisesta kiillottamisesta... Ajatus lähti täälläkin (kuvassa) esitetyn miehen sanoista/opeista. Käytännössä mahdoton tehtävä, anarkisti kun itsekin olin... Mutta onnistui, kun tiikkiviilu oli riittävän ohut. Käsittelyyn meni kuutisen viikkoa. Ekat pari viikkoa siiklaus kuori aina lakat käytännössä kokonaan pois. Ihan kuin tuulilasia skrapaten. En lannistunut. Ja ai että olikin valmistuessaan hieno. Tupakkapöytä; kuten sanotaan. Sortti-asemalle sittemmin meni, koska hajuvesipullo (näyte) pilasi ja muutenkin oli liian ysäriä. Ollut kuitenkin yksi parhaista, mitä elämässäni olen saanut aikaan. Nyt on netti ja sen opit. Mikäpä siinä.
Se ei varmaankaan ole ainoa asia mikä sinulta ei ole onnistunut. Tuolla suomenluonnonmaalit.fi -sivustolla opastetaan vernissan käytöstä mm. näin: Vernissan kostuttamat rievut ja trasselit (tms. huokoinen aine) ja hiontapöly voivat syttyä itsestään, joten ne on säilytettävä vedellä kostutettuna ennen hävitystä, kuivattava mieluiten ulkona avoimessa tilassa tai poltettava välittömästi.
Tiikin kiillottaminen lienee tosiaan aika lailla kärsivällisyyttä vaativa temppu. Lienee niin, että sen oma rasvaisuus on ensin saatava pois, ja kyllähän kiillotusaineen liuotin (alkoholi?) sen ajan mittaan vie. Tulosta voisi (ehkä) nopeuttaa käyttämällä ensin pelkkää liuotinta.
vernissaa käytetään myös taiteessa mm.öljyvärimaalauksessa ja vanhan öljyvärimaalauksen ym. entisöinnissä, ehkä taiteilijat on tietoisempia käyttämiensä aineiden vaarallisuudesta, kun Mona Lisakin on vielä jäljellä.
Riski on huonoilla taiteilijoilla, joiden työt tulee rutattua roskikseen. Siinä se hyvä taulukin kuivuu ilman lämmön liiallista nousemista kuin auki levitetty puhdistusrättikin. Itsesyttymisvaara on hyvin tiedossa oleva riski muillakin kasviöljyä sisältävillä pintakäsittelyaineilla, kuten Osmo-vahat.
Gentlemen, this reminds me.... Joskus sotien jälkeen jossain harjoitustöissä jouduimme käsittelemään valkoista fosforia, joka on melko herkästi itsesyttyvää. Rätit ja paperipyyhkeet oli oikeastaan vain laitettava pesualtaaseen ja annettava palaa, ei niitä mihinkään voinut säilöä. No, fosforiliuoksella sivelty pinta on itsevalaiseva (fosfori hapettuu hiljalleen), ja sitähän piti kokeilla. Kastelin sienen liuokseen ja kirjoitin liitutaululle metrisin kirjaimin ATSO ON MULKKU. (Atso oli silloinen ohjaajamme.) Sammutettiin valot, todettiin, että hyvin loistaa. Sitten pyyhin taulun huolellisesti märällä sienellä. Seuraavana aamuna porukka sitten meni ko. luokkaan. Siellähän se teksti loisti pimeän luokan taululla. Tarinan opetus: fosfori ei liukene veteen, eikä lähde taululta vedellä pyyhkimällä. Muistan sen kyllä, nykyään.