En ole taidekuvaaja. En ole vaikuttajakaan siinä mielessä, että tiedostaisin minulla olevan jotain sanottavaa, jota kuvaan/kuviin haluan laittaa. En ole myöskään mikään merkitysten, piiloviestien ja symboliikan tulkki enkä edes ole kiinnostunut aiheesta. Silti on tällä palstalla alkanut askarruttamaan, että onko siellä kuvan takana mitään. Jos haasteosiossa joku saa tehtäväksi kuvata "puhdas", niin luultavasti kuva on pyykkiä narulla. Kuva ei luultavasti ole jostakin, mikä olisi esimerkiksi mieleltään puhdas. Jos joku saa aiheeksi kuvata "viinan kirot", niin luultavasti kuvassa on pulloja hujan hajan ja tyyppi oksentaa. Kuvassa tuskin on mitään, mikä kuvaisi mieltä tai olotilaa tyypiltä, joka kärsii viinan kiroista. Seurauksiakaan ei valita kuva-aiheeksi. Eli yritän hienovaraisesti sanoa, että historian kuvaaminen ei ole sitä, että otetaan hissan kirjasta otsikko. Se on - tai ainakin voisi olla - jotain ihan muuta. Sekä haasteissa että teemoissa ollaan minusta turhan usein kiinni itse sanassa, vaikka kuva voisi viedä sanan taakse. Yritin itse jotain tämän suuntaan aiheissa "pullamössöö" ja "uni", mutta ehkä kuvat olivat kehnoja. Ainakaan niihin ei juuri ole reagoitu. Nyt meneillään olevassa uni-teemassa moni on sitä mieltä, että uni ja nukkua on sama asia. Saattaa tietty olla, mutta minusta uni voisi olla paljon enemmänkin. Onko ajatuksia aiheesta? Tai siis toivottavasti on.
Tästähän se Mr.X käy aina niin pitkään paasaamassa että hänet ajetaan foorumilta ulos. Tai sitten hän ajaa itse itsensä pois kärkevillä kommenteillaan... Anyway, jos rivien välistä lukee niin asiaa siellä on. Harvoissa kuvissa nykyään on jotain syvällisempää sanomaa. Mistä se taas johtuu? Itse en ainakaan osaa/pysty ottamaan kuvia, joissa olisi jotain joka jättäisi katselijan miettimään kuvaa pidemmäksikin aikaa. Se on vaikeaa. Kunnioitan suuresti kuvaajia jotka siihen pystyvät. Olisi kyllä mahtavaa jos jossain vaiheessa pystyisi ottamaan kuvia jotka jättäisivät katselijan miettimään. Saattaa vaan jäädä haaveeksi. Toisaalta ei sitä aina tarvi ottaa kuvia joissa olisi sitä syvällisempää sanomaa, hömppää on ihan hauska kuvata.
Reproa ikä kaikki.. ..omissa kuvissani olen toki huomannut, ettei niissä mitään syvällisempää ole ikinä ollut. Kunhan on koitettu saada teknisesti hyvää ja visuaalisesti nättiä jälkeä aikaiseksi. Itselleni selitän tätä (vielä) sillä, että haluan löytää kohteista jotain sellaista ominaisuutta/fiilistä, mitä muut eivät välttämättä muutoin hoksaisi. Kovin pitkällehän tällä polulla ei päästä, kyllä tuo Nacthwey-dokkari oli taas melkoinen reality check valokuvauksen ja elämän perusasioiden kannalta.
Katoppas Fangio niitä uni teeman kuvia. Mulle ainakin tuli mieleen niistä lapsista, että voihan nekin olla jonkin unia, Vaikka painajaisia jollei muuta ...haetaan ne piilomerkitykset vaikka jälkeennpäin...
Olen ihan samaa mieltä että haasteissa ym. voisi käyttää hieman sitä mielikuvitusta. Usein mennään sieltä missä aita on matalin. (itsekin?) Minä kuvaan eniten perhettä ja kissojamme. En sotaa enkä nälänhätää. Tärkeää on saada tunnelma vangittua. Tai vain se tilanne. Tai vain se miltä meidän kolli näytti 23kk ikäisenä kun se istui kivellä. Harvoin näihin kuviin mitään piilomerkitystä sisältyy. Vielä vähemmän merkityksiä on kuvissa joita joskus freenä tulee eräälle studiolle kuvattua. Reprotaan vain. Mutta jos kuviaan esille laittaa, pitää niissä jotain olla. Se jokin voi olla tämä piilomerkitys, symboliikka, kannanotto. Mutta ei kai jokaisella kuvalla pidä olla tällaista funktiota. Kyllä pelkkä visuaalisuuskin minulle riittää. Tai kuva jostain "kiinnostavasta" mitä en ole aiemmin nähnyt. Ym ym.. offtopic; Kaikkilla tuntuu olevat jyrkät mielipiteet Jore Puusasta, mutta minulle hänen kirjoituksensa ovat olleet hyvin arvokkaita. Vaikka tyyli tuoda asiat esille ei sitä kultaa aina olekaan.
Niin, en siis tarkoittanut, että sisällöttömien räpsyjen ottamisessa olisi mitään pahaa. Jos kuvaaminen on kivaa, kuvilla on käyttöä tai syntyy niin hyvää tai mukavasti dokumentoitua jälkeä, että niitä on kiva jälkikäteen katsella, niin kuvaamiseen on taatusti ollut hyvä syy. Onko mun musakuvissa suuria sisältöjä? Tuskin, mutta jatkan niiden ottamista ja näen homman yhä järkevänä. En ole kriisissä, enkä toivo tästä aiheutuvan kriisejä muillekaan. Kuvaa voi käyttää vaikutusmielessä, ja ainahan se jotenkin vaikuttaakin, mutta ei tämän tarvitse olla itseisarvo. Tarkoitin lähinnä sitä, että jos on joku annettu aihe tai teema, niin olisi hienoa, että siitä voisi löytää - tai ainakin yrittää etsiä - muuta kuin sanan konkreettisen merkityksen.
Tarkoitus on hyvä ja uskoisin monen näin asian kokevan. Ihmiset ei kuitenkaan käytännössä saa aivojaan sellaiseen asentoon, että avoimesti kykenisivät etsimään hiukankin teemaan tai haasteeseen vaikeammin istuvaa "koodia". Jos et suoraan osoita sormella ja huutomerkillä, sekä tekstillä mitä sanot, menee hukkaan, viestiä ei oivalleta tai jakseta etsiä. Eikä tuo ole tämän foorumin vika, ihan yleisellä tasolla kuvien katsominen tapahtuu 1-2 sekunnin aikana ja jos siinä idea ei valkene, niin "kliks" valitsen seuraavaan... Nykyään (no on kai ollut ennenkin) ihmiset ovat varsin malttamattomia ja hätäisiä, varsinkin mielipideasioissa. Täytyy myös muistaa, että 80% ihmisistä ei mitenkään kykene mihinkään luovaan tai oivallusta vaativaan, noin ylipäätään ;-) ei ole kyennyt ennekään, mutta masentavaa on se jos nekään jotka pystyisi, eivät viitsi.
Saattaapi olla, mutta eikä esimerkiksi tämän palstan haastehomma ole loistava harjoituskenttä. Kuvaajalla on päivä tai pari aikaa miettiä, mitä esimerkiksi pelko on ja hän haluaa työn tehdä, koska hänet on siihen haastettu. Kun hän sitten laittaa esille hämähäkin, veripisaran, myrskyävän meren tai jotain muuta, näkee jokainen katsoja, että kuvan otsikko on pelko ja näin katsoja joutuu automaattisesti tilanteeseen, jossa hän yrittää yhdistää kuvaa ja otsikkoa.
Se vaatii taiteellista luovuutta, että saa jostain asiasta kaivettua ytimen esiin ja vielä ilmaistua sen valokuvan muodossa. Mulle riittää vallan mainiosti, jos kerran elämässäni siinä onnistun hyvin. Mulla ainakin toi päävärkki tahtoo käsitellä käsitteitä loogisesti ja suoraviivaisesti, ja hyvän kuvan aiheuttama elämys taas tapahtuu ihan muilla alueilla. Siellä, missä haltioidutaan hienon taivaan näkemisestä. Sanaa käsitteleviltä alueilta ei johda polkua sinne. Olenkin tässä kovasti odotellut unenomaista kuvaideaa, mutta ei ole vielä napsahtanut. Maalarit, kirjailijat ja elokuvantekijät kuvaavat unia hienosti, mutta toistaiseksi ei ole tullut mieleen mielenkiintoista tapaa ilmaista asia valokuvalla ilman kuvamanipulaatiota.
Kyllä minä pyrin kuvissani kertomaan mahdollisimman paljon, se että kuinka siinä onnistuu on aina hiukan arvoitus. Jotkut kuvani täällä on ymmärretty, joitain ei, sitä se on. Haasteeseen todella kaipaisin enemmän luovuutta, siksi se kahden vuorokauden raja olisi myös parempi. Silloin saisi nukkua ajatuksen kanssa. Siellä on nyt menty mun mielestä hiukan liian matalalla rimalla. Kuvan ottamista arvostetaan enemmän kuin itse kuvaa, mikä on mielestäni auttamattomasti väärin, vaikka kiire onkin niin kyllä kuvaan jotain jekkua pitää tehdä. Hyväksyvien kommenttejen sijaan sinne voisi kirjoittaa esimerkiksi ideoita, miten itse olisi toteuttanut aiheen, jollain ensi kerralla mahdollisesti ajattelee asiaa laajemmin. Ja Puusasta, kyllä hän puhuu todella paljon asiaa, mutta väärään sävyyn. Onpahan laittanut aika monen ajattelemaan asioita. Hänen juttejensa soveltaminen ei vaan ole kovin helppoa tavalliselle tallaajalle, ne kun ei välttämättä iske kovin suureen yleisöön.
Fangiolla on oikea ajatus. Haluaisin itsekin saada sitä syvällisempää sanomaa aikaiseksi, mutta törmään jatkuvasti pariin pieneen ongelmaan: Ensiksi minulla on hyvin vähän mitään syvällistä sanomaa annettavana kenellekään. Mielipiteeni ja ajatusmaailmani ovat niin peevelin tasapaksua keskiluokkaista tylsyyttä, että niistä ei paljoa irtoa. Toiseksi, olen vielä ainakin toistaiseksi kokenut suhteellisen haastavaksi saada eletyt hetket dokumentoitua edes teknisesti onnistuneesti. Tätä palstaa plärätessä, muiden kuvia katsellessa ja kuvia ottaessani tunnen oppivani koko ajan uutta. Ehkä joskus saan aikaiseksi kuvan jonka takana on sitä sanomaa, toivon sitä koko sydämmestäni, mutta valitettavasti olen luonteeltani hyvin suoraviivainen ja toimin monesti pysähtymättä miettimään asiaa kovinkaan monelta kantilta. Sama pätee valitettavasti myös kuvaamistilanteisiin. Ehkäpä kun taidot karttuvat on helpompi ottaa sisällöltään arvokkaampia kuvia? Sitä odotellessa täytyy jatkaa kesäräpsyjen ottamista.
Tietystihän sen aina pitäisikin olla harrastekuvaajalla pääasia, että kuvaaminen on kivaa. Pyrkimys taiteen tekemiseen tai ylipäänsä hyviin kuviin tarjoaa mahdollisuksia saada entistäkin enemmän kuvaamisesta irti, mutta saattaa myös vetää homman liian totiseksi.
Onko veshutin mainitsemaa ajatustyötä vaikkapa se että ajattelin eilen päivällä; "Haluan ottaa meidän kissasta kuvan. Otan sen kun illalla käydään lenkillä. Ajoitan lenkin niin että auringonlaskun keltainen siivilöytyy puiston puiden läpi. Yritän johdatella kissan isolle kivelle, kannolle ja ehkäpä kerkeän ottamaan kuvan kun se tapansa mukaan kiipeää puihin ennen sisällemenoa." Sitten idea toteutetaan ja toivotaan että tekniikka ja visuolisointi toimii hyvin. Harvoin toimii ihan niin kuin on ajatellut. Nykyään useimmin kuin aikaisemmin. Tällainen ajatusprosessi on hyvin usein kuvien taka. Mentiin sitten vaikkapa kuvaamaan sukulaisia. (Rasittavaa muuten jos sitten aletaan sanoa että "otapa äkkiä kuva tuosta kun sulla on kamera"). Vaikea kuvitella kuvaa joka olis täysi räpsy ilman mitään ajatusta. Monet spontaanit tilanteet vaativat intuitiota eikä etukäteen valmistautuminen auta paitsi välineen hallitsemisen osalta, ja tietenkin intuition ja näkemyksen harjoituksen, joka tulee ajan kanssa jos tulee. Katukuvauksesta on myös ajatuksia, mutta parempi etten sano mitään kun en varsinaisesti ole lajiin vihkiytynyt. Uskon että 100% ihmisistä kykenee luomaan.
Siinä olen samaa mieltä, että sisällöttömiä räpsyjä on tämäkin foorumi täynnänsä. Niitä omia muksuja ja koiria ja pelengillä kuvattuja talonnurkkia toinen toisensa jälkeen. Ja kun itsekriittisesti tarkastelee omia kuviaan, niin eipä niissäkään pahemmin mitään kannanottoa ole, mutta ei ole tarkoitustakaan. Itse olen keskittynyt tallentamaan hyviä hetkiä repparikuvauksen hengessä ja koittanut jotain uutta oivaltaa mikäli jotain aihetta on annettuna. Tästä esimerkkinä täällä haaste 'Ääni', josta itse pidin sekä oivalluksena että kuvana paljon. Itse pidän sinänsä helppona kuvaamista, että oma tyylini on minulle aika selvä, ja ilmeisesti se on aika selkeästi minunlaiseni, ainakin saamastani palautteesta päätellen.
On olemassa hyviä kuvia ja huonoja kuvia niiden sisällöstä en tiedä. Jotku miellyttävät silmääni enemmän kuin toiset. En välitä ovatko omat kuvani sen suuremmin sisältöä täynnä tai ei ole. Tärkeintä on että tunnen iloa niiden ottamisesta ja niiden katsomisesta. Muiden kuvat on heidänlaisiaan jos ne miellyttävät itseäni niin silloin toivon varmaan mielessäni että saisin itsekkin vastaavanlaisia kuvia. Elämäni on muutakin kuin kuva.
Sitten sekin on hyvä muistaa, että ei ole absoluuttisesti hyviä tai huonoja kuvia. Jos edes kuvaaja itse pitää kuvasta, sen olemassaololla on jo tarkoitus. Ja toisin päin, täydellisinkään Gartier-Bressonin kuva, joka joidenkin mielestä on jo parempi kuin valokuva edes voi olla, on jonkun toisen mielestä ihan tylsä. Siksi kai keskustelu kääntyykin kaiken maailman puhkipalamisiin, vinoihin horisontteihin yms. merkityksettömään niin helposti - ne ovat mitattavia.
Jos puhuu niistä omista mielipiteistä suoraan, usein kuvaaja ottaa ne henkilökohtaisesti eikä kuvan kommentteina. Hyvässä ja pahassa.
Eikö asiat olisi hyvä puhua suoraan. Jokaisen, joka laittaa kuviaan esille tulisi kestää myös kritiikki niistä. Kannustava ja kriittisempikin. Jokainen kommenttihan on kuitenkin vain sen yhden kommentoijan mielipide. Joku toinen voi olla täysin vastakkaista mieltä. Kuka pystyy vetämään rajan hyvän ja huonon kuvan välille jos ne ovat teknisesti kunnossa?