Mielestäni sitä ei saa Fn1-nappiin, vaan se pitää ohjelmoida AEL/AFL-nappiin. Tapahtuu menu A1 --> AEL/AFL. Sieltä voit vaihtaa miten tarkennus tehdään missäkin tarkennusmoodissa (S-AF, C-AF, MF). Mode3 on se jossa AEL/AFL-nappi toimii tarkennuksen käynnistäjänä. Katso manuaalin sivu 123, sieltä löytyy tarkempaa infoa.
Nyt - tai oikeastaan puolitoista kuukautta sitten kävi silleen, että E-M1 mk2 ja jäljellä olleet m43 optiikat saivat lähteä. Tilalle tuli Sony A9 ja hiukan rahaa. Tässä muutama ajatelma asiasta. * Olympus on niin söpö, että päätöstä oli vaikea tehdä. Alustavan päätöksen jo synnyttyä lykkäsin sitä hetken, kävin muutamaan kertaan ottamassa jäähyväiskuvat m43:lla, mutta lopulta järki voitti tunteet. Sitten myin m43 objektiivit erikseen ennen kuin kiikutin kameran vaihtolaitteeksi liikkeeseen. * Päätöstä vaikeutti se, että kamojen myynti- ja hyvitysarvot konkretisoivat m43 järjestelmän kalleuden. Tämä koskee osin objektiiveja, mutta aivan erityisesti kameraa. Ettäkö E-M1 mk2 2000e kamera Mutta vaikka arvonalentumaa olikin, niin tilit oli pakko tehdä selviksi. * Puheet m43 järjestelmän keveydestä ovat totta - ja eivät ole totta. Jos haluaa kuvata zoomeilla, niin m43 tarjoaa keveyttä. Mutta primeissä jos f/1.8 valovoima riittää, niin Sony ja Olympus ovat käytännössä aivan painoisia ja mahtuvat samaan laukkuun. * Söpöyden lisäksi E-M1 mk2 on erittäin käteensopiva siinä missä Sony taas hiukan kulmikas. Kaikkeen tottuu sillä napit löytyvät Sonysta luontevasti ja ovat suurempia kuin Olympuksessa. * Toiminnoiltaan E-M1 mk2 on aika haastava - etten sanoisi tarpeettoman monimutkainen. Ei täällä suotta ole kyselty apua Olympuksen hanskaamiseen! Sony taas toimii kuvaustilanteessa oikeastaan samalla tavalla kuin hyvä DSLR. * Kuvaustilanteessa Sony on varma, kiitos yksinkertaisuuden, mutta myös paljon paremman tarkennuksen ansiosta. Nyt keväällä tulleiden päivitysten ansiosta etenkin A9 on aivan maaginen (vaikka on myönnettävä, että A7 sarjasta löytyvä eläinten kasvojen ja silmien tunnistus ei ole niin hyvä kuin mainostetaan). Tarkennuksen takia A9:llä kuvatessa ei tarvitse tehdä kompromissia kuvaunottohetkessä tai sommittelussa. Olympuksen kanssa kuvaamista sävytti liian usein sähellys tekniikan kanssa. * Sonyn tarkennuksen erinomaisuus konkretisoituu liikkeen kuvaamiseen sekä potreteissa. Jos asetukset ovat edes likimain mielekkäästi, niin A9 on kamera jonka voi antaa kenen tahansa kaverin tai tutun käteen ja aina on potrettien tarkennus just eikä melkein! * Sonyn parempaa varmuutta tukee parempi kuvanlaatu. Yleensä m43:lla saa ihan riittävää laatua, mutta täyskäri antaa pelivaraa esim huonon tai vähäisen valon, väärän valotuksen jne kaltaisiin tilanteisiin. * Kameroiden nopeudessa ei ole merkittävää eroa. A9:ssa on tosin se etu, että sen etsin ei nyi eikä välky sarjakuvauksessa, minkä ansioista liikettä on helpompi seurata. Mutta E-M1 mk2 oli etsimen nopeuden suhteen melko kohtuullinen vaikka etsinkuva onkin muuten hiukan aika keskinkertainen. * EM1 mk2 parhaita ominaisuuksia oli, että sen sähköistä suljinta saattoi käyttää melko ongelmattomasti lähes kaikessa (hiljainen kuvaus). Tilaisuuksia kuvatessa ja katukuvauksessa äänetön kuvaaminen on suuri etu. A9 on tässä suhteessa Olympusta parempi. A9 mekaanista suljinta tarvitaan oikeastaan vain salamakuvauksessa. Toisaalta E-M1 mk2 mekaanisen sulkimen ääni on ylivoimaisen miellyttävä. * Olympuksen erikoistoiminnoista pro capturea kaipaan. Se on hyvä ominaisuus monenlaisen toiminnan kuvaamiseen ja jopa katukuvaamiseen. Jossain tilanteissa (esim iltamaisema) saattaisi Olympuksen parempi vakaaja olla myös hyödyllinen. Sonyn vakaajalla on turha yrittää 1/2 sek valotuksia. * Sain Olympuksella otettua monia kuvia joista olen erittäin iloinen. Hyviä kuvausretkiä tehtiin. No hard feelings Silti m43:sta jäi mieleen, että jotenkin se petti. Ei lunastanut lupauksia saati että olisi tarjonnut täyttä vastinetta rahoille. Liian usein kamera vaati liikaa huomiota tai oli sillä tavoin vaikeakäyttöinen, että missasin kuvan jota tavoittelin. Olympus saisi paneutua siihen, miten kameran yksinkertaisuus tukee sen toimivuutta. * Ainakin kolmanneksen arvolla päätökseeni luopua m43:sta vaikutti alkuvuodesta julkaistu Olympuksen uusi, kallis ja suuri "ammattikamera" jossa ei kuitenkaan ollut perustavanlaatuisia parannuksia E-M1 mk2 nähden. Sama kenno, sama etsin, samanlainen peruslogiikka jne. Ja E-M1 mk2 tarkennusta oli petrattu erikoisasetuksilla tyyliin "moodi junien kuvaamista varten". Ei voi olla totta Tein johtopäätöksen, että Olympuksella ei joko ole resursseja tai halua kehittää m43 järjestelmää siihen suuntaan, mitä kaltaiseni aktiivinen harrastaja odottaa. * Nykyään kameramarkkinoilla on paljon vaihtoehtoja. Täyskärien hinnat ovat tulleet sillä tavoin alas, että m43 ostoa ei ole helppoa perustella edullisemmalla hinnalla. Paremmat m43 kamerat ja objektiivit ovat hinnoiltaan kalliita. Lisäksi Fujin kroppikamerat ovat hyviä ja hinnaltaan järkeviä, en ole niistä pahaa sanaa kuullut, eivätkä myöskään Sonyn vajaakennoiset ole huonoja. Taloudellisesti järkevin vaihtoehto lienee se, että pysyy vanhoissa DSLR kamoissa ja päivittää niitä käytetyllä tavaralla jota nyt liikkuu paljon ja edullisella hinnalla. * Mielekkäimmillään m43 on hänelle joka keräilee settinsä edullisesti käytettyjen markkinoilta. Käytetty E-M1 mk2, muutama f/1.8 prime ja esim 12-40mm tai 12-100mm zoomi ovat mielekäs setti jos sen saa esim 60% uuden hinnasta. * Sen neuvon annan, että älkää missään tapauksessa, eikä ainakaan kevyin perustein, hankkiutuko kahden järjestelmän loukkuun. Tai jos hankkiuduttekin, niin syyn on oltava erittäin hyvän! Ihan sama mitkä kaksi järjestelmää - tämä ei ole mikään m43 varoitus. Minulle kahden järjestelmän loukku aiheutti paljon rahanmenoa ja aika usein myös tunteen, että nyt on väärä kamera mukana
Mieli tekee toisinaan kepposet ja sitä alkaa spekuloida josko sen tai sen kameran ominaisuus olisi hyödyksi juuri siinä kuvaustilanteessa Tosiasiassa yhdellä ja samalla yleensä pärjää hyvin ja erikoisominaisuudet harvoin on tarpeellisia. Kirjoitukseni pointti ei ole niinkään olla m43 järjestelmää vastaan tai erityisesti valittaa sen puutteista, vaikka kyllähän tuossa parantamista olisi. Tärkein asia on se, että turha pitää useaa rinnakkaista kameraa - mieli hajaantuu ja menee rahaa hukkaan. Se kuitenkin jäi kirjoituksessa mainitsematta, että sekaannuin m43 peleihin kun minulla oli pääkamerana vielä D810. Silloin m43:ssa olikin jonkinmoista perustelua, olihan D810 melkoinen möhkö ja aika hidaskin. Myös D810 "vanhanaikaisuus" ja E-M1 mk2 "uudenaikaisuus" kiehtoivat. Mutta nyt Sonyn kanssa syyt pitää m43 kameraa täyskärin rinnalla ovat siis aika vähäiset. PS1 Paradoksaalisesti m43:n pienin ongelma oli minulle se paljon haukuttu pieni kenno. Iso kenno on kyllä pääsääntöisesti parempi, mutta m43 olisi kelvannut jos se olisi kyennyt lunastamaan kaikki pieneen kennoon liitetyt (spekulatiivisiksi osoittautuneet) edut. Siis hinta, koko, nopeus jne. PS2 Olen lukenut Fuji GFX spekulaatioita suhteessa täyskäriin ja kaveri pääsi omakohtaisesti vertaamaan Hasselbladin vastaavaa peilitöntä. Ero kuvanlaadussa on ilmeisesti lopulta aika pieni, mutta käytetävyydessä, monipuolisuudessa ja nopeudessa nuo keskarit jäävät selvästi jälkeen. Ei siis ehkä kannata, ellei kameraharrastaminen ole päätöksen perusteluna.
Möhköyttä on monenlaista. Esimerkiksi kun objektiivi on suhteeton runkoon. Toisaalta sitten niin päin ei haittaa kuin vaikkapa 50/1,8 + D3 jossa on mitä parhain balanssi. Compact Camera Meter
Ryhdyin Olympukseen tavallaan puhtaalta pöydältä, sillä edellinen Canon-järkkärikalusto oli lojunut useamman vuoden käyttämättömänä kaapissa useamman vuoden. Myin aikanaan sen setin pois. Pikkurilli vei ensin käden, kun innostuin PEN-F:n pornoudesta. Sitten sattui viime loppukesästä sopivasti eteen käyteytty M1 Mark II ja siitä se sitten taas lähti. Reppuun on sen jälkeen kertynyt roinaa kaikenlaista. M.Zuikoja on käytettyinä hyvin liikkeellä, ainoastaan 300-millisen olen ostanut uutena. TopShotin tyrkystä hankin kameramessujen aikaan toisen rungon, josta maksoin uutena satasen enemmän kuin siitä käytetystä. Hinta mielestäni aika lailla kohdillaan. Canonin jälkeen runko on miljoonine säätöineen haastava oppia, mutta lähes loputtomassa säädettävyydessä on runsaasti myös hyviä puolia. Tarkennusta on kritisoitu, mutta kyllä se suurin jarru löytyy etsimen takaa. Vakaaja on ihan huikea. Kalusto on lähes ihanteellinen tällaiselle harrastelijakuvaajalle joka tykkää liikkua luonnossa. Samanlaista ulottuvuutta ei olisi ollut mahdollista hankkia Canoniin. Eilen illalla kävin tsekkaamassa tutun kaakkurilammen tilanteen: kollega hikoili 500-millisen singon ja monopodin kanssa, minä viheltelin kolmesatanen jatkeella kaulassa ja 40-150 millinen jatkeella vyöllä. Yhteispainoa puolet siitä mitä kaverilla, hintaa ehkä kolmannes. Näiden kanssa on helppo mennä ja kuvata.
B/Button ja siellä voi sitten ohjelmoida AEL/AFL mihin nappiin haluaa (itse olen käyttänyt esim REC-nappia tarkennukseen, tosin lähinnä Mark 1:ssä jossa oli muistaakseni AEL/AFL kauempana).
Kun ei puhuta kahden järjestelmän loukusta, on M43 oikein hyvä järjestelmä. Itselleni tätä nykyä paras. Erinomainen lähimmän silmän tarkennus ja loistava vakaaja, keveys, ergonomia ja monipuolisuus sekä oivalliset objektiivit ovat arvostamiani ominaisuuksia. Mutta lähestymistapani olikin perinteiden vastainen. Käytin ensimmäisen kuukauden järjestelmän hanskaamiseen. Välillä valitin sekavuutta ja monimutkaisuutta, ja sitten taas opettelin lisää. Käyttöohjekirjat luin ainakin kuuteen kertaan. Itse asiassa istuin jopa musiikkia kuunnellessa runko kädessä ja kasvatin lihasmuistia laitteisiin. Nyt ne ovat olleet hyvän aikaa hanskassa, ei tarvitse sählätä ja kaikki ominaisuudet ovat käytettävissä. Heikkoudet olen oppinut välttämään/kiertämään ja vahvuudet hyödyntämään. Mutta minun mallini eivät juokse karkuun, pysyttelevät melko usein helposti salamalaitteiden lähistöllä ja elleivät pysyttele ovat kuitenkin yleensä autolla saavutettavissa. Järjestelmä tarpeiden mukaan ja panostus oman järjestelmän hallitsemiseen niin ei tarvitse hötkyillä.
Kyllähän se näin on, että tärkeämpää kuin kaikki tekniset ominaisuudet ja hienoudet on se, että osaa hyvin ne temput, joita omassa työssään tarvitsee. Väline sinänsä ei koskaan korvaa osaamista, ja osaava tekijä pärjää missä tahansa hommassa vaikka työkalut olisivat vähän heikommatkin. Minulle manuaalit ja käyttöohjeet ovat enemmänkin ominaisuusluetteloita, joiden perusteella teen jonkinlaisen kaksi- tai kolmivaiheisen "opintosuunnitelman". Varsinainen oppiminenhan tapahtuu sitten laitetta näpelöidessä ja kokeillen kuten Ollikin edellä painotti. Suurin piirtein näin se menee, ja menetelmä sopii toki muullekin laitteelle kuin kameralle. Ensimmäisessä vaiheessa valitsen ne välttämättömät ominaisuudet, joilla pääsee alkuun ja uskaltaa jo lähteä tavallisiimpiin kuvaushommiin. Toisella kierroksella täydennän oppimista valitsemieni ja omassa käytössäni eteen tulevien erikoistilanteiden sekä toimintojen osalta. Käyttöohjeen kolmas lukukerta on täydennys ja kertaus sen varmistamiseksi, että kaikki tarpeellinen on opittu. Tässä kohtaa voi myös ottaa kokeiltavaksi ja opeteltavaksi, joitakin kiinnostavia uusia ominaisuuksia, jollaisia ei ole ennen käyttänyt. Kun valitetaan monimutkaisia valikoita, on muistettava, että nykykameroissa ominaisuuksia vaan on niin paljon, ettei jokainen niitä kaikkia tarvitse. Tarpeellisia asioita painottava opiskelu sekä hyvin harkitut ohjelmoitavien funktionäppäinten toiminnot tuovat kyllä ne itselle tärkeät ominaisuudet käyttöön. Kosketusnäyttö voi vähän sujuvoittaa valikoiden käyttöä, mutta se edellyttää uudenlaista kuvausotetta, siis että oppii pois peilikameroiden aikaisesta läpikatsottavasta etsimestä.
Olympus jakaa mieliä Kun ottaa E-M1 mk2 käteen eka kerran, niin tulee fiilis, että tässähän meillä on aikamme Leica - kaikki käteensopivasti kohdallaan. Mutta kun alkaa ottaa kameraa käyttöön, niin fiilis muuttuu Leicasta Nintendoksi. Ja sitten kun vihdoin pääsee kuvaamaan, niin ei voi kuin ihmetellä kaikkea tekniikkaa. Mutta kun kuvaa enemmän niin alkaa miettiä, että onko tekniikka toimivaa - vai sellaista, että se muuttuu apuvälineestä itsetarkoitukseksi. (Väittäisin että se on kumpaakin.) Tavallaan harmi kun ei ole koskaan tullut kokeiltua Panasonicin parempia m43 kameroita. Niitähän kehutaan paljon. Ja aivan erityisesti monet hehkuttavat Panojen suoraviivaista käsiteltävyyttä. Melkein kaikki meistä tänne kirjoittaneista jollakin tapaa myönnämme käsiteltävyyden Olympuksen akilleenkantapääksi. Toisaalta Panojen tarkennus on ilmeisesti vieläkin huonompi kuin Olympuksessa joten sikäli ne eivät ole ostomielessä kiinnostaneet ainakaan minua. Olen aika hidas päättämään tykkäänkö jostain kamerasta tai objektiivista. Myönnän suoraan, että niillä mielipiteillä joita sanon ekojen viikkojen ja kuukausien aikana ei ole juuri muuta kuin viihdearvoa Puolen vuoden päästä ollaan ehkä jo lähempänä totuutta. Olympuksen kanssa jaksoin yrittää kaksi vuotta ja liki 40 000 mekaanisella sulkimella otettua kuvaa. Siihen aikaan mahtui monenlaista. Välillä olin ihastunut. Eka kerran taisin haukkua E-M1 mk2 maanrakoon jo vuoden jälkeen. Muistaakseni noi oli samoja aikoja kuin toveri mlphotic luopui kokonaan toivosta. Ex-nikonistille E-M1 mk2 osoittautui vaikeaksi palaksi. Jos digikameroista puhutaan niin sanoisin, että E-M1 mk2 on anti-Df. Olympus tuntui hyvältä kädeltä, Df:n kahva oli aivan kauhea. Olympuksessa on pitkät menut, Df:ssä lyhyet. Olympuksessa on paljon toimintoja, Df:ssä vähän. Df oli kuitenkin kiva kamera joka hiukan tärähti ja sanoi mekaanisesti kloks kun otti kuvan. Ja kuvanlaadullaan Df tavallisesti yllätti iloisesti. Sellaisen saattaisi ostaa vaikka joskus retroiluun nyt kun käytettyä Nikon F tavaraa liikkuu edullisesti. Saa nähdä mikä on Olympuksen ja m43:n kohtalo kameramarkkinoiden kinkereissä. Fuji, Sony, Canon jne kehittävät kovaa vauhtia kameroita jotka kilpailevat suoraan m43 kanssa, ollen samalla joko isompikennoisia, teknisesti parempia tai edullisempia. Tai jopa kaikkea tätä. Ja nyt myös täyskennoisten peilittömien hinnat alkavat olla samaa tasoa E-M1 mk2 kanssa. Kuluttajalla olla uskoa itseensä, että valinta ottaa Olympuksen eikä samanhintaista täyskennoista Nikon Z6:sta Tai Sony A7iii:sta. Toivotaan että Olympus pystyy perustelemaan olemassaolon oikeutuksensa tuossa puristuksessa
Itse hyppäsin viitisen vuotta sitten suoraan 70-luvun alun täysmekaanisesta M42 filmikalustosta Panasoniceihin eli m4/3:een, ja olen ollut tyytyväinen. Olympuksen digikameroita en ole edes kokeillut, joten en pysty niitä Panaan vertaamaan. Automaattitarkennus Panassa (minulla GX1, GX8 ja G80) kosketusnäytöltä ohjaten toiimii hyvin, ja kohteen ollessa tyyppiä "risukasa", voi automaatin tekemää tarkennusta korjata kätevästi käsin (edellyttää tietysti, että kameraa ei vanhanaikaiesti nosteta silmälle). Järjestelmäksi m4/3 tuli valittua kahdesta painavasta - tai oikeastaan kevyestäkin syystä - pieni koko ja kuljetettavuus - useamman kuin yhden valmistajan tukeman järjestelmän edut Järjestelmän vaihtamisesta sen verran vielä, että minulle nykyisen m4/3:n mahdollinen vaihtoehto olisi joko laadukas kompaktikamera tai ns. superzoom.
Noh, tottahan näissä nyt tuo mahdollisuus on. Sen saa myös siihen Fn1 nappiin niin, että asettaa ensin Humminbirdin mainitsemalla tavalla Mode3:n ja sitten valitsee Fn1-napin toiminnoksi B-valikosta AEL/AFL. Jos siis haluaa, toki se takanappitarkennus on ehkä parhaiten sormen ulottuvilla juuri tuossa AEL/AFL-napissa. Mutta siis saa, jos se sopivammalta tuntuu.
Tarkennuspisteiden Set Home -asetus toimii mielestäni epäloogisesti. Se vaikuttaa samalla kertaa kaikkiin kuvausmoodeihin, myös C1-C3-moodeihin.
Joo, manuaalikin kertoo, että tarkennuksen "Aseta oletus" ei kuulu niiden toimintojen joukkoon, jotka voidaan määritellä mukautettuun tilaan, vaan se tulee aina perusasetuksesta.
Panasonic G9 varsinkin. No, liikkuviin kohteisiin ei niin mukava vaikka osuukin. Helppouden ja hyvän otteen suhteen kuitenkin. Kyllä näilläkin kovasti lentäviä lintuja kuvataan, mutta oman kokemukseni mukaan se ei ole AF:lle oikeasti iso ongelma. Isot ongelmat tulevat hämärässä juoksevia elikoita kuvatessa. Tätä junamoodia naureskellaan kun ei tiedetä minkälainen suosio junilla on japanissa. Sitä on kieltämättä vaikea täältä kolmen junamallin maasta käsin ehkä ymmärtää. Junia kun on satoja erilaisia. Kaikilla malleilla on oma nimi ja omat erikoispiirteensä. Toisin kuin suomessa, jossa taitaa olla: IC-juna, Pendolino, stadin paikallisjuna ja oliko edes muita - joku dieselveturi lisänä? Samalla tavalla monessa paikassa ihmeteltäisiin jotakin kilpa-auto tai ralliauto-moodin tapaista turhaketta joka täällä tekisi kamerasta monelle lähes jeesuskameran. Tästä on vaikea päästä pois, se on totta. Kaiken lisäksi isommassa järjestelmässä on vielä FF ja APS-C, koska FF on usein luontokuvaukseen vaan liian laaja. Toisaalta maisemiin se on juuri se mitä haluan ja onhan se pelivaransa takia muutenkin kiva. Videopuoli kuitenkin on mukana ja se taas tarvitsee käytännössä m43:sta. Joten lopulta joutuu tasapainoilemaan erilaisten järjestelmien välillä. Olisi niin helppoa keksiä joku kultainen keskitie tyyliin Fuji, mutta jokaisessa tulee aina jossakin osa-alueessa ne ongelmat.
E-M1 mk2 puhuttaa koska se sattui saumaan jossa peilittömät alkoivat olla (likimain) kunnollisia. Reilu pari vuotta sitten en myöskään pitänyt pientä m43 formaattia ongelmana koska uusia valovoimaisia objektiiveja oli tulossa. Eikä silloin edes kummoisia isompikennoisia peilittömiä ollut. Mitä olen vanhempia Fujeja kokeillut, niin ainakaan X-Pro1 ei hurraa-huutoja herättänyt. Ja ekat täyskennoiset Sonyt olivat ehkä vielä surkeampia. Tuossa tilanteessa E-M1 mk2 oli lupaava laite. Nyt tilanne on kuitenkin toinen ja sen vuoksi Olympusta arvioidaan eri kriteerein. Monelle meistä kino on on myös se formaatti joka - kameran rakenteesta riippumatta - tuntuu parhaalta kompromissilta eri tilanteisiin. Siihen on hyvä palata. Olen samaa mieltä mlphoticin kanssa, että isommalla kennolla on helpompi onnistua PS Se junamoodi Itseasiassa tiedän, että Japanissa on joku erityisjuttu kuvata junia. Mutta pointti onkin se, että tarvitseeko kameralle menun kautta kertoa mitä aikoo kuvata. Ei tuo voi olla nykyaikaa... Tiedän että tämä ärsyttää monia, mutta Sonyn AF-C tracking seuraa mitä tahansa kohdetta kuin liimattuna. Juutuubin mainosvideot on totta! Ja sitten tässä kontekstissa Olympus tarjoaa ammattikameraansa junamoodeja...
No kovasti te olette sitä tässä ketjussa aikaisemmin hehkuttaneet, en usko että se nyt yhtäkkiä ois niin surkiaksi muuttunu vaikka Nikonilla ym onkin hienoja uusia kameroita
Tämä keskustelu toki on kasvanut jonkinlaiseksi yleiseksi m43 -keskusteluksi, eikä pelkäksi OM-D E-M1 -asiaksi. Tulipa tässä mieleen, että monesti m43:sen pienuutta verrataan APS-C:hen, sehän on sitäkin pienempi. Jotkut laskevat APS-C:n saavan maagista valovoima-etuakin m43:een verrattuna. Kuvaan (siis rajaan kuvat jälkikäteen) pääasiassa 4:3-muotoon, toisinaan 5:4 -muotoon. Tässä ei kummoista matematiikkaa tarvita, kun äkkiä huomataan, että m43 ja APS-C ovat aivan sama lopputuloksen kannalta, jälkimmäisestä kun ne etua tuovat millit lähtevät tuossa rajauksessa kiitämään. Tässä mielessä vasta kino tuo selvää eroa m43:een nostamalla vähemmän leveässä kuvamuodossakin käyttökelpoiset kennomillit 30:n yläpuolelle. Luonnon elukoita kuvatessa kinoakin joutuu rajaamaan rajulla kädellä -> Ollaan yhtäkkiä siinä m43:n kokoisessa käyttökelpoisessa kennoalueessa. Eniten odotankin sitä, että m43 -puolelle saisi jotakin Fujin X-T3:n tarkennusta tai Sonyn/Canonin tarkennusta vastaavaa. Silloin ei enää olisi mitään tarvetta käytellä APS-C -kameroita. Tarkkuuteen kino (tai laakafilmi) ja muuhun m43.