Laitoin tuonne blogiin kommenttia otsikon kakkulasta: http://www.pekkapotka.com/journal/2012/11/14/olympus-mzuiko-17mm-f18.html -p-
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Kiitos testikuvista, hyvältä näyttää. Olen miettinyt Panasonicin 25mm hankkimista, mutta tämä uusi Olympus taitaa sittenkin viedä voiton.
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Mikseivät mahdu samaan kameralaukkuun? 17 tuottaa kuitenkin 1,47 kertaisen kuvakulman verrattuna 25 tuottamaan kuvakulmaan - Erohan on samaa suuruusluokkaa kuin on kinofilmikoon objektiiveilla 200 ja 300 mm
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Samoilla linjoilla digikuvan kanssa, paitsi, että ero kinarimitoissa kolmevitosen ja normaalin välillä on kyllä suurempi kuin mainittujen kahden telen välillä. Ainakin itselleni ne ovat hyvin erilaiset objektiivit. -p-
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Minustakin suhteellinen ero kasvaa mitä laajakulmaisempaan suuntaan mennään, perspektiivin muutos taitaa olla jotain muuta kuin lineaarinen.
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Kyllä varmaan mahtuisivat ja molemmat ovat hyviä polttovälejä. Minulla on ennestään Olympuksen 45mm. Tuo 17mm tekisi hyvän parin. Jos valitsen 25mm, niin olisi hyvä olla mukana kolmas laajempikulmainen objektiivi.
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Eikö joku normaalia (vaikkapa 20mm) lähellä oleva olisi kuontevampi tuon 45mm rinnalle ja sitten jo selkeästi laajakulmaisempi kuten vaikka 12mm tai 7-14mm / 9-18mm zoomi?
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Olen kiinteiden kanssa noudattanut sellaista nyrkkisääntöä, että objektiivien polttoväli voisi aina kertautua kahdella. Siis vaikka kinarin kolmen objektiivin setiksi 24mm -> 50mm -> 105mm. Ei noita nyt ihan pikkuzoomauksen takia viitsi ruveta vaihtelemaan.
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Mun mielestä taas joku 3-3.5 on ihan hyvä kerroin - 8/24/85/300 setillä saa tehtyä melkolailla kaiken. Nikonilla kuvatessa 24 ja 85 noista eniten on käytössä olleet. OM-D:llä vastaavasti 12mm f/2.0 ja 45mm f/1.8 (Panasonicin 150mm f/2.8 IS odotellessa..)
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Tuo kolmella on jo suuri hyppäys. Itsellä on tällä hetkellä 14, 20, 45, mikä on kyllä hyvä yhdistelmä ja kohtuuhintaan. Mutta niin, hieman tekisi mieli vaihtaa nuo Panasonicit Olyn 12- ja 17-millisiin, mutta olisi sen verran suuri investointi, että enpä enää tiedä.. Ei tämän 17-millisen vastaanottokaan nyt toistaiseksi niiinn paljoa ole sävähdyttänyt. Panan 20/1.7 nyt on muuten kiva, mutta tuo räikeä purple fringing kyllä ärsyttää sekä banding, johon ei luultavasti ratkaisua kyllä tule. Lightroomissa se ruksihan auttaa osittain fringingiin muttei kokonaan, sitten sillä sliderilla saa jo paremmin korjattua. Mutta ne haittapuolet. Jos kuvassa sattuu olemaan jotain violettia, niin lähtee kyllä värit karkuun, eli automaattisesti ei niitä voi päällä pitää. Fringingiä kun taas ei aina pienessä previkkakuvassa huomaa, mutta exporttaamisen jälkeen toteaa että korjaukset unohtuivat. Eli toki kiva olisi ettei sitä olisi alkujaankaan. 14-millisen korvaaminen 12-millisellä tietysti on jo melko iso kuvakulmamuutoskin, että sitä täytyy vielä miettiä olisiko sen arvoinen... Voipi olla että ne seuraavat kuuluisat ylimääräiset rahat sitten kuitenkin laitetaan 60-milliseen makroon tai 75-milliseen (tämänkin käyttöaste suhteessa hintaan arveluttaa suuresti). Tai johonkin aivan muuhun lajiin.
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Lienen niitä harvoja jotka vasta valon sietokykyä lukuunottamatta ovat ihan tyytyväisiä öljyn peruspannariin 2.8/17mm? Toki videoidessa ääni häiritsee eikä se aina ole nopea tarkentamaan.. Mutta mun käytössä itse kuvanlaatu ei ole noussut ongelmaksi. Tynnyrivirhe on sitten jo omaa luokkaansa. Näkyy pahasti jos vaikka reissussa yrittää raw-kuvista laittaa jotain näytettävää picasalla tms. Kevytsoftalla.
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 17mm meni ennakkotilaukseen. Saas nähdä paljonko on enää käyttöä 12/25mm laseille kun uusi objektiivi on käsissä. Kolmevitosen puuttuessa noita on ollut pakko käyttää eikä kumpikaan ole tuntunut luontevalta.
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Mä oon ihan tykänny tosta 2.8 mutta jotenkin nyt on alkanu tuntua et jotain on pielessä. Ei siks et tää uus tuli vaan kun katson kuvia joita olen sen läpi ottanut, en tiedä onks mulla jotain hakusessa e-p3 kanssa vai joku näppihäiriö. Vai onks niin pimeetä (ei valoo/valovoimaa). Mulla on se 9-18 ja tykkään siitä (kunhan saan sen takaisin lainasta). V-MS
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Lenstipin arvio on tyypillinen speksiarvio, joka ei ota huomioon mitään ympärillä olevaa. Tällaisessa testissä voi toki arvostella Lensitipin tapaan esimerkiksi distortiota tai vinjetointia, mutta miksi? Nehän korjataan automaattisesti niin kameran jpegissä kuin yleisesti käytettävissä konverttereissa. Kiinnostavaa ei siis ole se virhe sinänsä vaan se, mitä jää korjauksen jälkeen. Itse virheitähän eivät näe muut kuin ne, jotka ehdoin tahdoin valitsevat konvertterin, jossa profiilikorjauksia ei tehdä. Näissä kohdissa Lenstip on ehdottomasti pielessä. Lopullinen kuva ratkaisee, ei jokin välivaihe, jota ei koskaan nähdä! Omassakin testissäni kiinnitin Lenstipin tapaan huomiota objektiivin keskinkertaiseen erotuskykyyn. Sen vastapainona kuitenkin on varsin hyvä (mikro-) kontrasti. Tätä osaa MTF:stä tai objektiivin suorituskyvystä Lenstip ei mittaa ollenkaan, pelkkää resoluutiota. Tämä on omasta mielestäni omituista, koska jo filmiaikana oli selkeästi resoluutiota painottava koulukunta ja kontrastintoistoa painottava leiri. Esimerkiksi Leica ja Zeiss ovat kuuluneet tässä eri ideologioihin. Digiaikana Olympus on kulkenut kontrastintoisto edellä, mikä on omasta mielestäni luonnollista, koska digikennon tuottama kuva elää kontrastista. Resoluutio ilman sitä ei ole näkyvää. Omassa testissäni näytin miten kontrasti saadaan helposti esiin yli resoluution. Speksit eivät ole tärkeitä taulukossa vaan siinä miltä ne näyttävät valokuvassa. Se ei aina ole suoraan taulukosta luettavissa. Sinänsä en ole ollenkaan eri mieltä Lenstipin kanssa mittausfaktatasolla enkä kaikissa johtopäätöksissäkään. Itsellänikin vei hetken aikaa päästä yli testitaulujen resoluutiopettymyksen kunnes sain valokuvissa kontrastin oikein esiin. Softiuden vaara siis on olemassa, mutta siltikin valokuvasta täysin irrallinen datahysteria vie Lenstipillä komeasti metsään. Objektiivisuunnittelussa ei ole olemassa irrallisia parametreja, esimerkiksi distortio, jonka voisi sinänsä asettaa jollekin tasolle muista parametreista riippumatta. Jo fysikaalisesti objektiivi on yhdistelmä parametreja, jotka vaikuttavat toisiinsa. Lisäksi nykyisin on järkevää tehdä ohjelmallista korjailua jälkikäteen niiden parametrien osalta, joissa fysikaalinen "löysyys" auttaa olemaan parempi parametreissa, jotka eivät ole ohjelmallisesti korjattavissa. Tämän näkökohdan Lenstip sivuuttaa kokonaan, koska heidän testimenettelynsä on yksinkertaisesti jäänyt ajastaan jälkeen. -p-
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Jep. Jäljillä olet. Jos suuret resoluutiot ja kennojen pikselimäärät ratkaisisivat, Nokian Lumia 43Mpx olisi paras kamera ja kaikki mustesuihkariskeida olisi valokuvanvalmistuksen kliimaksivaihetta. Näin ei kuitenkaan ole. Tyypillinen ammattitasoinen lasertulostin (Polieletronika) valokuville tulostaa n. 216 lpi, kuluttajalabbisten laserminilabit n. 300 lpi ja MLVA-minilabit n. 450 lpi maksimissaan. Käytännössä isokennoisten kameroiden kuvaa sämplätään siis alaspäin oikein reippaalla kädellä valokuvia tehtäessä. Lisäksi kuvan tarkasteluetäisyyteen pitäisi soveltaa vähän samanlaista käytäntöä kuin mitä mtf-funktiossa lasketaan resoluutiolle ja kontrastille. Jos tulostat valtavan kuvan - sanotaan 5x10 m - ei ole mitään järkeä tarkastella kuvaa luupilla ja päivitellä matalaa resoluutiota (vaikkapa 50 lpi), koska tuollaista kuvaa katsellaan auton ikkunasta Kaisaniemen liikennevaloissa. Samalla tavalla voimme todeta olleemme markkinoinnin uhreja vaahdotessamme kameran megapikseleistä. Se on loppujen lopuksi valokuvien valmistuksessa aika epäolennainen luku sen jälkeen, kun pikseleitä on riittävästi. Kontrastin toistuminen sen sijaan on sitä kuvanlaadun kovaa ydintä. Vanhalle Kodachromelle kehitettiin K-14 -prosessissa pinta-aktiivisella mv-kehitteellä voimakas pintareliefi, joka lisäsi terävyyden tuntua merkittävästi. Samalla tavalla toimii pyrogallushappo-kehite, joka kasvatti "pigmenttiä" negassa rajapinnoilla. Laakafilmille kuvatussa kuvassa ei ole niin suurta resoluutiota, mutta lisääntynyt kuvan pinta-ala säilyttää paremmin kontrastin ja siksi se näyttää paremmalta kuin kinokuva. Kamera-, rippaus- ja labbisohjelmistot lisäävät tummia ja vaaleita pikseleitä rajapinnoille luoden mielikuvaa lisääntyneestä terävyydestä tai pyrkivät ohjelmallisesti vähentämään kennojen kohinoita ja linssien aberraatiota. Ken siinä parhaiten onnistuu, tekee parhaat digikuvat.
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Heitin tiedon Lenstipin testistä aivan ilman ketunhäntiä. Olen samaa mieltä, että ainakin vääristymien korjaukset ovat tulleet jäädäkseen digitaaliseen valokuvaukseen. Enempi vähempi niitä hyödyntävät nykyään kaikki valmistajat laajiksissaan. Ja tiettyyn rajaan sama pätee myös vinjetointiin. Mutta tietysti sitä vastaavsti toivoisi aivan parasta mitä tulee piirtoon, kontrastiin, värintoistoon, vastavalon sietoon jne. Tämmöisten suht normaalipolttovälisten objektiivien kohdalla laatuodotukset ovat korkealla.
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Kiitoksia linssin käyttökokemuksien kirjottamisesta. Muutama kommentti muiden teksteihin: suurilla näkökentillä käyttäytyminen kuvan korkeuden suhteen ei tosiaan ole lineaarinen, vaan kuvan korkeus sensorilla on verrannollinen kuvakulman tangenttiin - tämä siis ilman distortion huomioimista. Juu, olen samaa mieltä, että linssien arvostelussa yhden resoluutioluvun tuijottaminen on suhteellisen vaarallista. Sinänsä MTF-käyrä kokonaisuudessaan sekä T-luku kertoisivat tilanteen paremmin, mutta harvalla lienee varaa omaan MTF-laitteistoon. Linssin toiminnan voi tietysti karakterisoida muutamalla luvulla, mutta tämä ei sitten kuitenkaan kerro kauheasti käytännön tilanteista. En myöskään oikein luota linssiarvosteluihin, joissa linssillä otetut esimerkkikuvat ovat omasta mielestäni tylsiä. Mitä suunnittelupäätöksiin tulee, niin henkilökohtaisesti pidän kuitenkin distortion sekä lateraalivärivirheen heikompaa korjausta suuntana huonompaan. Syy on siinä, että tämä lisää käytännössä minun työmäärää kuvien käsittelyssä (toki vähentää sitä sitten normityössä . Mutta oma käsittelysysteemini onkin aika minimaalinen, ja pyrin myös pitämään sen sellaisena. Harmi vaan, että keskimääräisesti maailma näyttää menevän siihen suuntaan, että valokuvaaja ottaa osan optisesta korjauksesta omalle kontolleen. EDIT: Jos esim. paljekameroita ajatellaan, niin oma (hutera) käsitykseni niiden objektiiveihin tyypillisesti suunnitellut aukot ovat luokkaa 3.5 - 5.6 eikä juuri tämän alle. Minulle tämä tarkoittaa sitä, että vastaavan kuvakulman paljekameran ja 35-millisen objektiivin välillä on olemassa aikamoinen ero läpäisyssä, sillä 35-milliset ovat tyypillisesti huomattavasti valovoimaisempia, joka taas vaatii enemmän pintoja jotka itsessään vähentävät pohjakontrastia.
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Vanha, mutta aliarvostettu keino löytää myös käytännössä hyviä kuvia tuottava objektiivi, on ottaa selville millä objektiivilla hyvä kuva on otettu eli niin päin, että nähdessäsi hyvän kuvan selvität kuvan ottajalta tekniset yksityiskohdat. Helppo, mutta laiminlöyty konsti. Tosin esimerkiksi mainoskuvaajat eivät välttämättä paljasta kaikkia menetelmiään, sillä heillä saattaa olla siinä pienessä "erossa" elantonsa toisessa vaakakupissa. Paljon helpompaa on kuitenkin istua päätteen eteen ja googlata, mitä "teknari" on testannut ja valita sitten johonkin tekniseen speksaukseen perustaen objektiivinsa, vaikka pitäisi uskoa omia silmiään. Kuvanvalmistuksessakin on paljolti käytössä ihan visuaalisesti tehtävä laadun tarkkailu, jonka tekemiseen tietysti liittyvät standardoidut prosessit. Olisin jopa taipuvainen väittämään, että parhaat kuvanvalmistajat/laaduntarkkailijat ovat kuin viininmaistajia. He pystyvät parhaimmillaan parempaan tulokseen kuin densitometrit ja kolorimetrit em. työkaluilla avustettuina (no nyt tuli laukaistua sellainen pommi, jota foorumin insinööriosasto ei millään sulata, mutta tästä on runsaasti eksperimentaalista tietoa olemassa ;0). Palkkikameran objektiivithan ovat rakenteeltaan varsin symmetrisiä ja niissä on vähän linssejä/linssiryhmiä, joten ne kärsivät myös vähemmän diffraktiosta. Palkkikameran objektiiveissahan tuo suurin aukko on yleensä vähintään f5.6 ja jopa f8.0. Tosin suurella kuvakoolla joutuu telepäässä himmentämään enemmän pidemmistä käytettävistä polttoväleistä johtuen.
Vs: Olympus M.Zuiko 17mm f/1.8 Jeps. Insinööriosastoa ei kannata pelätä, kyllä täältä löytyy fyysikkojakin... Nyt jos pitää ammatillista peistä taittaa, niin vanhan kaskun mukaan fyysikon ja insinöörin ero on siinä, että fyysikolta ei koulutuksen aikana hävitetä estetiikan tajua Silloin tällöin MTF-käyrien ilmoitustapa herättää hilpeyttä, suurin osa on ilmoitettu tarkennettuna älyttömyyteen (tirsk!), vieläpä täydellä aukolla. Pidän tätä hieman harhaanjohtavana käytännön kuvaustilanteisiin. Jos keskimäärin omat kuvauskohteet ovat muutaman metrin sisällä, välistä tuntuu että suurennoskerroin ja pienin tarkennusetäisyys antavat parempaa tietoa objektiivistä. Vaikka tajusinkin mitä haet takaa, niin täsmennän sen verran, että useampi pinta objektiivissä aiheuttavaa enemmän sirontaa; ne eivät niinkään vaikuta diffraktioon, joka on toinen ilmiö ja riippuu muista seikoista.