Kuvissa oli ainoastaan yksi liimattu auto. Muuten autot olivat mutkissa jo valmiina. Eli kun mietin miten homman teen, niin hoksasin, että mitä useampi liimaus sen huonompi jälki. Lähdin siis liikkeelle ihan eri kantilta. Kaivelin vähän kuva-arkistoja ja katselin millaisia paikkoja olen kuvaillut. Sitten Kouvolaan ja Kouvolassa taas funtsin, että miten jo kuvaamani kohdat osuisivat Kouvolaan. Räpsin kuvat Kouvolasta ja sitten kotiin kypsyttelemään, että mitkä kuvista voisivat sopia yhteen. Kuvissa on siis Toronton asfaltti, autot ja kaiteen. Leikkasin ne suoraan Toronto-kuvista ja liimasin vaan Kouvola-kuvien päälle, niin että Toronton talot katosivat ja Kouvola ilmestyi tilalle. Vähän joutui kaidetta monistelemaan joihinkin kohtiin ja tekemään kaikenlaista pientä hierontaa, mutta periaatteessa ennalta suunniteltu juttu oli aika kivuton. Ja siitä kaupungintalosta. Tein sen viimeisenä ja liitin kuvaan suhteellisen nopean mutkan Torontosta, jota en ollut kuvatessa ajatellut. Joo, kuvassa on vähän liikaa tilaa, mutta toisaalta pieni hätkähdyttävä luonnottomuus sopi minusta projektiin. Kuvahan ei valehtele. Mulla on versioita, missä kaiteessa lukee Kouvolan Sanomat, mutta aika selvää oli, että yksinkertainen oli kaunista ja ilmeisesti toimitus oli samaa mieltä, jos kaupungintalokuva oli jutun pääkuva.
Kauneushan on aina katsojan silmässä. Kuvat luoneella on aina varmaan erilainen suhde ja näkemys töihinsä kun kuvien katsojilla. Mitähän muut kouvolalaiset lukee kun eivät ota mitään kantaa asiaan? Ainakin kaks muuta tais olla kirjoilla tänne.