No tottahan toki. Ja sellaisella formaatilla jossa 'kuva' = 'rulla' eli laakavilimillä toki kerrasta onnistuminenkin on tärkeätä. Tai no niin, ainahan se on tärkeää mutta ehkä vielä korostuu siinä.
Samaa mieltä ollaan. Neljä rullaa (mitkä mun tankkiin mahtuu) mustavalkofilkkaa tulee valmiiksi reilussa puolessa tunnissa. Sitten niille ei säilömisen takia tarvi enää kummoisempia tehdäkkään, senkun katselee niitä sitten vaikka kolmenkymmenen vuoden päästä. Näppärä prosessi ;-) Edit: Niin, takapakilla tarkoitin juuri sitä että digikuvillekkin näköjään eräät laskevat hinnan, aiemman ilmaisuuden sijaan. Tuo luonnollisesti vääristää totuutta ja saattaa tapahtuneen kehityksen kyseenalaiseen valoon :-(
Luonnollisesti jos hinta on oleellinen kriteeri. Minusta oleellisempaa on nopeampi mahdollisuus reagoida jos kuvat eivät ala nayttämään siltä mitä haluaa.. Voi jo paikanpäällä ottaa uusiksi niitä jotka ei miellytä. Enkä nyt tarkoita, että räpsiä pitäisi, vaan ihan oikeasti itse ainakin olen kehittynyt kuvaamisessa enemmän erehdyksen ja nopean palautteen kautta. En ketään halua käännyttää sen enempään filmiin, kuin digiinkään, mutta minulle tuo kehitys oli parempaa kuvalaatua ja enemmän vapautta oppia. En ikinä olisi tullut kuvanneeksi 20 000 ruutua viimeisen 1,5 vuoden aikana, jos niiden kehityksen olisi joutunut maksamaan, vaikka ei tuokaan ilmaista ole. Ainakin 200 kuvaa on päässyt paperille asti. Jos joku nyt laskee kuika monta ruutua menee hukkaan, niin ei tuo suoraan ole verrannollista. Opettelu hukkaa ruutuja ja osa on muussa käytössä. Monta sataa kuvaa on otettu ihan puhtaasti diginä pysyäkseen.
Vanha vitsi: ei ole pakko ottaa 20 kiloruutua kuvia, että tekniikan oppisi. Ajatuksella toimien 200 varmasti riittää. Ja toisen puolen oppimiseen ei voi ruutumäärällä vaikuttaa senkään vertaa. Luovuus kun ei ole se sattumaruutu miljoonasta, vaan ihan oma juttunsa. Vai...?
Olen totaalisesti eri mieltä. Entisen urheilijana tiedän, ettei toistojen määrää voi väheksyä, paitsi ne jotka eivät viitsi harjoitella. Raaka totuus on, että ihmisen osaaminen kehittyy tiettyyn pisteeseen pohdiskelemalla ja keskittymällä tekemiseen, mutta kun joku pitää osata tehdä nopeasti ja täsmälleen tietyin liikkein, niin vain harjoittelu tietoisesti jotain tavoitellen tuottaa tulosta. 20k kuvia ei ole edes paljon, kun ei ole valittua kuvaustyyliä tai kun kohteet ja aiheet ovat rajoittamattomia. Pelkästään tuon (EOS-1) kameran oppimiseen, nippeleiden osalta tarvitaan aikaa ja runsaasti oikeita tilanteita, että tarvittavat järkevimmät valinnat pystyy tekemään tilanteen ollessa päällä. Saati erilaisten valo-olosuhteiden näkeminen ja lopputulosten tutkiminen, mallin valaiseminen yksilöllisesti, kohteiden rajaaminen ja sommittelun oppiminen. Herkkyys tulee paljosta tekemisestä ja asiaan uppoutumisesta. Ehkä ei kaikilla, mutta suurimmalla osalla ihmisistä asiat vaativat aikaa. Lahjakkaaksi ei synnytä, vaan kehitytään. Mutta kukin tekee kuten parhaaksi katsoo, enkä moiti tai arvostele ketään. Toivottavasti tuo viittauksesi luovuuteen, on jotain muuta kun nyt tuntuu. Vihjaus kirpaisee ja loukkaa minua. Jos itse olet varma asioista ja niiden oikeasta järjestyksestä asia on ok, mutta mistä tulee sellainen varmuus, että voi vihjailla jonkun muun kuvaajan luovuuden olevan sattumaruutujen tulosta. Ja aivan 100% varmaa on, ettei kukaan maailmasta ole 200 ruudun opettelun jälkeen valmis kuvaaja, vaikka kuinka huolella nuo ruudut valottaisi. Jos kuvaa yhden ruudun jokaista erilaista tekniikkaa kohden alkaen vaikka a:sta niin kuin Arkkitehtuuri, vaikka vain muutamalla erilaisella sommittelulla ja objektiivilla, jotka oleellisesti poikkeavat toisistaan, niin mihin asti kuvittelet päästävän kun 200 ruutua on valotettu? ps. eikä millään pahalla, päivä oli jo sellainen muualla.
Mitä **tun onnistumisia ? ;-P Oikeastaan mulla on tasan 1 onnistuminen koko valokuvaushistoriani ajalta, eikä ne omasta mielestäni ole kuitenkaan sitä 'parhaimmistoa' kuvistani. Eli aika pitkälti riippuu siitä miten nämä 'onnistumiset' mitataan... Ps. oli muuten sitten ihka 1. rallit, mitkä kuvasin silloisella EOS-5:lla about 5 kk:tta kestäneen valokuvausharrastuksen ja ~40 rullan tuomalla, erittäin rautaisella kokemuksella. Pps. pitäis varmaan ruveta kokeileen noita näyttelyjä laajemminkin, siinähän sitä ois lisäpontta harrastukselle
Ei todellakaan ollut mitään henkilökohtaista, jos siltä tuntuu niin pahoittelen ja pyydän anteeksi. Tarkoitus oli provosoida keskustelua viittaamatta keneenkään kuvaajaan. Valmishan kuvaaja ei ole oikeastaan ikinä, mutta tekniikan perusteet eivät ole kovin monimutkaisia. Työväenopistojen kursseilla kuvattiin aikanaan rulla-pari. Eihän niiden perusteella tietysti voinut kaikkia ongelmia kohdata, mutta juonen päästä sai kiinni ja pystyi hahmottamaan mistä ongelmat saattoivat johtua. Sodanjälkeisen ajan kuvaajat saattaisivat kertoa materiaalipulan ajasta, jokainen ruutu oli arvokas mutta silti kyettiin erittäin hyviin suorituksiin.
Ainakin voin mieltää hyvin miksi urheilu ei kiinnosta, ei omana eikä toisten toimintana: se on hiton tylsää.
Minusta tuntuu että hyvät suoritukset johtuivat siitä että asioita mietittiin etukäteen, eikä niin kuin nykyään on tapana että otetaan paljon kuvia ja valkataan jälkikäteen se onnistunut otos. Itse olen sitämieltä että oppimisen kannalta tuo etukäteen miettiminen/suunnittelu on kyllä tehokkaampaa. Itse olen joskus jopa piirtänyt etukäteen jonkinlaisen käsikirjoituksen siitä mitä olen menossa kuvaamaan, tosin nykyään olen niin laiska etten jaksa piirrellä. Ja kun digillä on niin helppo ottaa paljon eri kulmista kuvia ja valkata jälkikäteen se hyvä/onnistunut kuva niin ei ole piirtämisen tarvetta ;D Silti olen sitämieltä että avain onnistumiseen ja oppimiseen on huolellinen etukäteissuunnittelu eikä turhat toistot
Ei urheilussakaan pelkillä toistoilla mihinkään päästä. Niissäkin pitää olla jotain järkeä. Ja siinä tulee se ennakkosuunnittelu. Pitää tietää mitä toistaa. Ja miksi. Ärsyke-> oikea reaktio. Jos vain toistaa jotain vailla mieltä, ei siitä mitään tule edes kestävyyslajeissa. Empä kuitenkaan vertaisi urheilun toistoja valokuvaukseen. Voihan se olla, että joillekin valokuvauskin on refleksinomaista taktisesti oikeaa reagointia tiettyyn ärsykkeeseen, kuten monissa urhelulajeissa, mutta aika harvoille. Urheiluakin kuvatessa itse ainakin mietin etukäteen millaista kuvaa(ia)/tilanteita nyt haen. Jos homma on hanskassa etukäteen mietittynä, saa harrastaja ne hyvät kuvat vaikka manuaalivalotuksella ja tarkennuksella yksittäisotoksina filmikameralle. Ei niin monta, mutta kun en minä haluakaan kuin ne onnistuneet/kelvolliset Jätän suosiolla ne 100 epäonnistunutta ottamatta. Siitä huolimatta tulee turhia ruutuja ihan tarpeeksi. Niihin ei tarvita kymmenen kuvan/sekunti sarjatulia tms. Kokemuksen mukaan kuvaustyylistä/kalustosta riippumatta saan samasta tilanteesta saman määrän kelvollisia kuvia............ eli lopetin vain ylimääräisten ottamisen, hillitsin vauhtia ja funtsin enemmän etukäteen..... sikäli kun siitä miettimisestä minulle mitään apua on... mutta täytekuvat vähenivät. Ammattilaisten tarpeet on erilaiset. Minun EI ole pakko saada sitä Johnsonin voitto/häviö irvistystä seuraavan päivän lehteen. Muukin hyvä kuva on riittävä. Kun tässä on viimeaikoina haukuttu lehtikuvia, niin Aamulehdessä tänään oli todella mainio voittamisen ja häviämisen tunnelmia jääkiekosta kuvaava kuva urheilusivulla. Oikein aistii hävinneen ****tuksen maalin tehneiden juhliessa taustalla. Sen ottamiseen ei taatusti ole tarvittu kuin tilannetajua ja ammattitaitoa. Ja etukäteisajatus, että hakee tuollaista tilannetta. Kaluston puolesta sen olisi voinut ottaa vaikka linnunpöntöllä. Sarjatuli ei auta tippaakaan tuossa. Edit: Ai niin, en usko että olen eläissäni ottanut 20000 kuvaa. Silti väitän, että teknisesti kamera on hanskassa ja hyvin. Ollut jo jonkin aikaa. Siitä eivät kuvat jää kiinni. Näkemyksen laita onkin sitten jo toisin....... Toki on kuvauksen osa-alueita, joita en osaa edes auttavasti; studiokuvaus, tuotekuvaus ja niihin liittyvä valaistuksen suunnittelu jne., eläinkuvaus luonnossa...... Mutta kun valokuvauksen piiri on niin laaja, niin käsitykseni on, että harva ammattilainenkaan osaa suvereenisti kaiken siihen liittyvän urheilusta, muodin kautta maisemiin, luontoon ja makroihin. Mitä niitä nyt onkaan. Kullakin on omat vahvat alueensa, ja jos kiinnostus/tarve tulee, opetellaan lisää.
Muutama juttu on ehtinyt tullut mieleen tätä filmi vs. digi (tai ehkei sentään ihan noin jyrkkää) keskustelua lueskellessa: Ensimmäinen on tämä kuvamäärä ja oppiminen: kyllähän sitä filmikamerallakin on tullut lauottua niitä opettelulaukauksia - tosin ilman filmiä. Digissä kun on rahallisesti se ja sama, vaikka samalla tulisi otettua valokuviakin, niin sillä laillahan niitä suuria kuvamääriä syntyy. Laitteen käsittelyrutiinin opettelussa taitaa olla se ja sama opetteleeko digi- vai filmilaitetta - yhtä lailla se nippelirutiini syntyy ainoastaan harjoittelemalla, harjoittelemalla ja harjoittelemalla. Toinen juttu on se, että digikenno on mielestäni vain yksi still-kuvan tallennusmenetelmä. Käyttötarkoitus on aivan sama kuin dia- tai posafilmillä (tai vaikka daguerrotypialla). Laitteetkaan eivät digissä poikkea mitenkään olennaisilta osiltaan filmikalustosta - samalla tavalla sitä valoa päästetään valonherkäksi saatetulle kuvakselle: digissä herkistäminen tapahtuu sähköllä, filmillä kemiallisesti ja siinä se ero sitten onkin. Yliampuvan hypetyksen rauhoittamiseksi olisi varmaan ollut paljon parempi, että digiaikaan olisi siirrytty filmin tilalle asetettavilla 'digikaseteilla'. Olisivat ainakin nämä peruskäsitteet pysyneet selkeämpinä. Kolmantena mieleeni tulivat erot ja samanlaisuudet erilaisten filmien ja digin välillä: joku pelkästään diaa kuvannut filmikuvaaja ei välttämättä totu digin tuottamaan kuvaan, joka on ainoastaan raaka-aine lopulliselle kuvalle. Negakuvaajalta taas digitaalisuuteen siirtyminen saattaa luonnistua ilman ongelmia, onhan nega yhtä lailla vain raaka-ainetta lopulliselle vedokselle. Itse vähän ihmettelin aluksi sitä miksi digi ei tuntunut mitenkään erikoiselta, mutta syy oli juuri tämä negankuvaus- ja pimiöharrastukseni. Jorma Luhta pohtii tätä asiaa luonnonkuvaajan kannalta jutussaan viimeisimmässä Luontokuvassa - ihan hyvää luettavaa niille, joita asia kiinnostaa. Varsinaisen kuvaamisen oppimisen kannalta digi saattaa olla (ainakin joissain tilanteissa) filmiä parempi vaihtoehto. Oikeastaan Polaroid oli aikaisemmin ainoa vaihtoehto nopeaan palautteeseen jos piti opetella valojen käyttöä, tavallisesta poikkeavaa valaistusta tai muuta sellaista. Nyt tämä onnistuu vähemmällä vaivalla ja ehkä halvemmallakin kuin Polaroidin kanssa. Jassoo, johan tässä tuli jaariteltuakin. Saas nähdä jaksaako kukaan lukea tätä sepustusta.
No mä aloitin dialla, hivenen negaa studiossa, mutta pää-asiassa diaa. Kuvasin about vuoden ja ehkä se oli opettavaisinta aikaa, mitä kuvauksessa on ollut. Sitten vaihdoin digiin ja ainakin omasta mielestä kuvatasossani tuli notkahdus. Tuli vaan innoissaan kuvattua, eikä niitä juttuja miettinyt niin tarkasti ennen jokaista laukaisua. Heräsin ja heitin kissan pihalle ja rupesin taas perehtymään niihin perusaisoihin, eli 1 kuva 1 laukaus. Tiedä sitä sitten, onko sitä vieläkään hereillä ? Sitten oheen tuli tuo lintu-/luontokuvaaminen, joka kyllä kerryttää niitä ls. määriä aikas paljon. Täten en soimaa paljon kuvaaviakaan, sillä sekin on aikas kuvauslajikohtaista. Onhan niitä heppuja, jotka 1:llä laukauksella ottavat aina hyvän luontokuvan, mutta vähemmistö niitä on. Kai se vaan on tässäkin käytävä jonkilainen kehityskaari läpi, ennenkuin tuo luontokuvaaminen saa sellaisen varmuuden, että jokaiselta reissulta tulee esityskelpoista materiaalia. Siihen tosin vaikuttaa niin monet muutkin tekijät, kuin oma suunnittelu tai kuvasilmä. Yleisesti se vaan vaatii paljon muutakin, kuin pelkän valokuvauksen hallinnan, ehkä se vaatii nimenomaan tuota muuta enemmän kuin valokuvausta itseään. Oikeastaan olen aika impulssiivinen kuvaaja, joka saa ns. ahaa-elämyksiä ja teen kuvauksia mielummin tilanteen mukaan kuin paperille hahmotellen. Lähden liikkeelle siten, kun itsestä tuntuu hyvältä ja jos inspiraatiota kuvaamiseen ei ole, niin kyllä sen kuvistaan huomaa heti. On joitain juttuja tullut hahmoteltua, mutta sekin projekti on vielä tekeillä ja valmistumisaika on jonkun tulevan vuoden keskiviikko, ehkäpä jopa torstai.
Ok. Hetken jo pelkäsin, onneksi ymmärsin väärin. Kiitos kun täsmennit Ehdottomasti, allekirjoitan sen kokonaan. En asioiden tosissaan oppimista ja ennakkosuunnittelun arvoa ole väheksynytkään, pyrin siihen itsekin varsin paljon (ja paprulle).. Väitän vaan, ettei paljojen ruutujen kuvaaja ole yhtään pilipalimpi kuin muutamien harvojen. En harrasta räpsimistä, kyllä joka ruudulla on tavoite onnistua ja kun kuvaa vaikka ihmistä, niin hukkaruutuja tulee väkisinkin. Mallilla voi olla silmä kiinni yms. valoja haetaan ja sovitellaan, vaatteita, rekvisiittaa tai tekemisen muotoa kokeillaan.. eli helposti satoja ruutuja yhdessä sessiossa. Viikko sitten kuvasin lentoasemalle (HKI-Vantaa) maalaitteita ja opasteita, joista käyttöön meni 160 ruutua, tietty haluan varmuutta kuvatessa, että jos vaikka onnistuin kuvan täräyttämään, niin otan yhden tai kaksi per kohde ylimääräistä ja jos valottaminen vaikuttaa olosuhteiden takia vaikealta, tulee ylimääräisiä ruutuja enemmän. Onko tuo osaamattomuutta vai mitä, mutta idean syy on, ettei tarvitse palata ottamaan epäonnistuneen tilalle erikseen uutta kuvaa jos sellainen nipusta yllättäen löytyy...
isosta koosta -> keskikokoon, keskikoosta -> kinoon, kinosta -> digiin. Aina on ulistu asenteiden ja valokuvien laadun heikkenevän, eikä suotta. Näin tapahtuu nyt meidän aikanammekin ,) terveisin, provo-juha
Lainaus linkistä: "2. place: secondary prize - presents from company Škoda Auto: Timo Laaksonen, Finland" Ylileveä kameran kaulahihna Skodalogoin?? )
Tai kun tässä aiemmin niinkin mauton vertaus otettiin mukaan kuin urheilu niin käytetään sitä ja verrataan että jos suunnistuksessa tulee ylimääräisiä kilometrejä niin .. ,D
Tässä minun tapauksessani juuri säästyy niitä ylimääräisiä kilometrejä, kun paikalla ei tarvitse käydä montaa kertaa ;D