Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Höpö höpö. Kaikenlainen yleistietous alalta miltä hyvänsä on tietysti ihmiselle hyväksi, laajentaa näkemyksiä jne. ym. ym. Mutta; ihan oikeasti: jos se "oma taiteenala" on digitaalinen taide, niin saadaan kyllä käydä pitkä keskustelu aiheesta, ennen kuin saatte minut vakuuttuneeksi siitä, että jollain lailla tarpeellista on sitten tuntea ambrotyyppien, autokromien, ferrotyyppien, kalotyyppien ja syanotyyppien valmistuksen tekniikka omakohtaisesti kokeillen, tai perehtyä cromaliinien ja sublimaatiotulosteiden teknisiin eroihin. Sehän sitten kyllä olisi sitä "oman taiteenalan laajempaa ja syvempää tuntemusta". Ainakin nän harrastajatasolla tuntuu kuitenkin siltä, että voin ihan hyvin tulostella pigmenttimustevedoksia perehtymättä sen syvällisemmin noihin edellämainittuihin.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Varmasti joillekin jää kuvaamisesta kipinä ja toisille vielä filmistäkin. Kannattaa tuoda valokuvaa esille muiden taidemuotojen ohessa.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Kai se jotenkin yleisivistykseen kuuluu että tietää joskus kuvatun valokuvia filmille, samallalailla kun tiedän että hevoskärryillä mentiin ennen autoja. Mutta ainakaan Muurlan opiston tutun opettajan mukaan ei tässä suhteessa ole aihetta huoleen; filmi kiinnostaa alalle aikovia nuoria kovasti, ehkä enenevässä määrin. Ja jos harrastus etenee vakavaksi, jopa ammatiksi, vanhoihin tekniikoihin tulee tutustuttua jossain vaiheessa todennäköisesti, kuten muillakin aloilla, varsinkin käsityö-,tai luovilla sellaisilla.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Ehkä ensimmäinen kerta, kun MVuori on osunut oikeaan! Metsä-alalla toimineena on enemmän kuin riittävästi kokemuksia yrittäjistä, jotka uskovat sokeasti digi-tekniikkaan ja joutuvat konkussiin. Duunarin (konemiehen) tulee tietää mitä tapahtuu ja onko mittaus eksakti ilman digitaaliseen ruutuun tuijottamista! Edit: typo
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? "Mutta vähän pelkäänpä, ettei kukaan linssiluteen luokasta kuvaa 30:nä." Vastaan on tullut aika monta tapausta, jotka kuvaavat vielä kolmikymppisinäkin filmille. Toki tietysti digin ohella. Neulanreikäkameran viimeksi näytin viime viikolla oppilaille myös. Oli tehty Pikkusirkku-paketista.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Hyvä idea. Kyllä varmasti opetusvirastossa suhtautuisivat myönteisesti. Ja lisäksi on näitä, pääosin vanhanpainyhdistysten järjestämiä lauantai-päiviä, joilla korvataan vapaita. Tuo voisi sopia kuin nenä päähän. Jos sulla ei enää aktiivisia vanhempainyhdistystuttavia ole, niin voin kyllä laittaa jotain kontakteja länsi-Helsingistä. Niin lapsille kuin aikuisillekin menneisyyden ja vanhojen tekniikoiden tunteminen on vain plussaa. Avartaa kummasti näkemystä. Ei kenenkään kaiketi kaikkea tarvitse osata, eikä se omasta mielestäni näissä kommenteissa henki ole ollutkaan. Monen muun alan suhteen on niin, että perinnetiedot eivät ole siirtyneet. Miksi nyt ei kannattaisi siirtää tietoa eteen päin.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Ei filmivalokuvauksen esille tuomisessa koulussa mitään varmaan pahaa ole. Yhtä lailla kuin puuhellojen käyttö kotitaloudessa, laskutikku matikassa ja liitutaulun käyttö esitelmien oheismateriaalina. Ihan hienoja työkaluja kaikki. Jos koulussa on aikaa valokuvalle, niin jotenkin näkisin tärkeänä valokuvien katselun ja analysoinnin. Sekä "mestarien" jäljen katsomisen, tämän päivän sanomalehden kuvien näkemisen että myös kuvien ottamisen itse ja niiden yhdessä puimisen. Digissä on opetusvälineenä se vahvuus, että kuvat voi ottaa ja katsoa viittätoista minuuttia myöhemmin, palaute on huomattavan välitöntä. Jos vaikka saisi opetettua, että tekijän osaaminen ja näkemys ratkaisee, ei niinkään käytetty työkalu. Filmin kehittäminen sen sijaan voisi kyllä olla erinomainen demonstraatio kemian tunnilla.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Tässä yhteydessä voisin myös muistella veistotuntejani. 11-vuotiaana veisto-opettaja pisti meidät nypräämään jotain korurasian hauenleukaliitoksia karheilla käsisahoilla ja tylsillä taltoilla. Yksi niistä rasioista on vielä tallella ja herättää edelleen kylmänväristyksiä siitä, miten asiota voi tehdä hankalasti ja huonoa jälkeä tuottaen. 12-vuotiaana koulu vaihtui ja uusi kässänmaikka käytätti siihen aiempaan 4 tunnin käsihöyläämiseen 30 sekuntia konehöylällä, opetti hitsaamista ja kehoitti välttäämään näpräämistä, jos koneellakin voi tehdä. Noilla tunneilla tehtiin jopa puutarhakeinuja ja puhuttiin ulkoseinän koolaamisesta. Ja kyllä siellä puukkoa ja kaiverrusveistäkin käytettiin. Eikä mitään saanut tehdä ilman ennakkosuunnitelmaa. Koulussa voi oppia "harrastelemaan" tai niissä voi oppia oikeasti käyttämään käsiään ja tuottamaan hienoa ja näyttävää lopputulosta.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Ikuinen aihe täällä, eikä jaksa mitenkään kiihdyttää itseäni, toisin kun näitä filmimiehiä. Miljoonaan kertaan on järjellä selitetty lukemattomien ihmisten toimesta, miten järjetön ajatus on filmikuvauksen liittäminen valokuaus taitoihin, mutta ei tulosta. Pitkälti on ilmeisesti kysymys siitä että jonkun kahvin keittoon verrattava taito halutaan liittää valokuvaamisen taitoon, jonka pitäisi heidän mielestä antaa lisäarvoa kuvalle. Toki voi esitellä erilaisia menetelmiä oppilaille, kunhan ei lähde vihjailemaan että oppisi paremmaksi kuvaajaksi filmillä, tai että filmillä kuvaaminen toisi jotain lisäarvoa kuvalle.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? "Kuvataiteen perusoppiaineksen hallinnassa ja visuaalisen kulttuurin tuntemuksessa selviä puutteita jopa yli puolella oppilaista." (Lainaus opetussuunnitelmatyön 2016 perusteista). Mediatulvan keskellä eläville oppilaille on hyvin paljon tärkeämpää ja merkityksellisempää oppia medialukutaitoa, kuvan merkityksien ja sisältöjen pohdintaa jne. kuin jotakin nuolenpääkirjoitusta, vaikka sillä saisikin saman tekstin aikaan kuin älypuhelimen kosketusnäytöllä. Aikaahan on, ja sitä juuri lisätään uusissa tuntijaoissa. Syyt ovat nimenomaan nuo: informaatiotulvan keskellä on hyödyksi ymmärtää, mitä on tekeillä. Vaikka pokasahakulttuurin tuntemus lisääkin metsurin yleissivistystä olennaisesti, ei sillä kuitenkaan nykymaailmassa ole juurikaan merkitystä, muutoin kuin juuri "hyvä tietää" mielessä. - Ja jos jonkun mielessä "sivistymisen" ja "sivistymättömyyden" välinen raja kulkee jossain siinä tietouden määrässä, jonka saa oleskelemalla 6 viikon ajan keskiviikkoisin klo 18.00-19.30 työvenopiston kurssilla tai viikonlopun kameraseuran pimiön eteisessä, niin..... No juu. Toisenmoisiakin lausuntoja on.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Ihan hyviä pointteja, mutta mm. olliR:llä menee tuossa offensiivisessa kirjoituksessa puurot ja vellit sekaisin. Kyse ei ollutkaan kuvallisen ilmaisun opettamisesta, joka on selvästi kuvaamataidon aiheisiin sisältyvä, vaan valokuvaustekniikasta, jonka sisällä voi pohtia, onko analogisen työnkulun opettaminen mitenkään tarkoituksenmukaista. Vertauskohtia voi teki etsiä vaikka mistä.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Veistotunteja muistellen, 50 vuotta sitten. Meillähän ei ollut konehöyliä sun muita kansakoulussa. Ei ollut oppikoulun alaluokillakaan. Pelkkiä käsityökaluja. Kaiketi samaa luokkaa kuin mökin isännällä oli 1800-luvulla korjatessaan tilan tarvekalujen puuosia. Vitukkeet taidettiin tosin siihen aikaan jo vuolla isommilla laitteilla tuhannen pillun pärehaavasta. Me eletään aivan poikkeuksellista aikaa ihmiskunnan historiassa, eikä edes Kehruu-Jennin aikainen tekninen vallankumous vedä vertoja nykyiselle. Tää menee läpi koko maapallolla, vaikuttaen alkaen vauvaikäisestä vanhimpaan vanhukseen. Ja nopeus on ollut päätä huimaava. Kun seitsemänkymmentäluvulla esitin kavereille mikrotietokoneiden olevan pian kaikkialla ja monissa arkipäivän tarvekaluissa mukana, niin muistan minulle hieman naureskellun. Käsitys oli vielä se, että tietokoneet oli liian kalliita ja suuria ihan mihin vaan. Käsitys siitä mitä on tapahtunut on tärkeä suhteellisuudentajun saattamiseksi kohdalleen. Itse tehtynä ja filmikuvaukseen aikaa käyttäen jää edes pieni palanen pitkäkestoiseen muistiin. Hyvä olisi myös ymmärtää, että tällä menetelmällä saa kunnollisia kuvia, mutta menetelmien on oltava filmikuvaukseen sopeutettuja. Minusta kouluissa muuten painotetaan (ainakin 60-luvulla) omaa lähihistoriaa liian vähän; sitä miten tavallinen ihminen eli 1600-1900 luvuilla näillä konnuilla. Millainen oli ihmisen elämänkierto.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Jos filmin kehittäminen kuuluisi opetussuuntelmaan, niin miksi sirpin teroitus, puuveneen tervoitamminen, kirjaimien latominen ym. ei kuuluisi siihen. Miksi siis yksi aihe olisi merkityksellinen ja sivistävä, mitä jos opettaja on kiihkeä pienoisrautateiden harrastaja ja pitäisi tunnin vaunujen maalaamisesta ja selittäisi sen liittyvän jotenkin ajokortin hankkimiseen ja sivistykseen.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Mun kipinä kuvaamiseen syntyi juuri vastaavalla tavalla. Kollegasi teetti kuvaamataidon tunnilla neulanreikäkamerat, joilla kuvattiin paperille ja siitä se mun osalta lähti. Samaisen opettajan pitämään valokuvauskerhoon opettelemaan pimiötyöskentelyn alkeita ja kun sekään ei riittänyt sain järkättyä itselleni luvan käyttää koulun pimiötä omatoimisesti muulloinkin. Peruskoulun päätyttyä menetin avaimen koulun pimiölle, mutta paikallinen kameraseura pelasti ja homma jatkui. Ja jatkuu edelleen, nyt omassa pimiössäni - hieman reiluna kolmikymppisenä.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? No, jos sitten katsotaan, mitä kuvataiteen opetuksessa yläasteella pitäisi saada aikaan, ihan opetussuunnitelmien mukaan: "Vuosiluokilla 7–9 oppilaita ohjataan syventämään omakohtaista suhdettaan kuvataiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin sekä asettamaan määrätietoisia tavoitteita toiminnalleen. Opetuksessa vahvistetaan oppilaiden kuvallisen tuottamisen taitoja sekä kannustetaan häntä toimimaan erilaisissa visuaalisissa ympäristöissä. Oppilaita harjaannutetaan tutkimaan kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä sekä käyttämään niitä osallistumisen ja vaikuttamisen muotoina. Opetuksessa kehitetään yhdessä toimimisen taitoja sekä rakennetaan yhteyksiä ajankohtaisiin kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin toimintatapoihin ja ilmiöihin. Opetus harjaannuttaa hyödyntämään tieto- ja viestintäteknologiaa ja verkkoympäristöjä luovasti, kriittisesti ja vastuullisesti. Oppilaille tarjotaan riittäviä edellytyksiä perusopetuksen jälkeisille opinnoille sekä huomioidaan työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavia yleisiä valmiuksia." Niin että.... Vaikkapa tuo "Oppilaita harjaannutetaan tutkimaan kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä sekä käyttämään niitä osallistumisen ja vaikuttamisen muotoina." tai "Opetuksessa kehitetään yhdessä toimimisen taitoja sekä rakennetaan yhteyksiä ajankohtaisiin kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin toimintatapoihin ja ilmiöihin. Opetus harjaannuttaa hyödyntämään tieto- ja viestintäteknologiaa ja verkkoympäristöjä luovasti, kriittisesti ja vastuullisesti." on kyllä minusta on aika vaikea toteuttaa käytännössä mustavalkofilmiä lutraamalla..... Mutta, en toki ole kuvataiteen opetuksen asiantuntija. Luulisin p.o. aihepiirin kuitenkin soveltuvan paremmin valinnaisille kursseille kuin kaikille yhteisen yläasteen melko vähäisen tuntimäärän sisällöksi.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Jos minulle olisi keskikoulussa filminkehitystä tuputettu, en ehkä olisi silloin ollut sitä vastaanottavaisinta ryhmää... Nyt keski- iässä tämä filminkehitysjuttu taasen on uutta ja ihmeellistä... Olisiko myös jos koulussa olisi vastarannan kiiskille yritetty sitä syöttää. Vapaaehtoishommina kiinnostuneille kyllä mv- kuvaus- ja kehityskurssit saattaisivat upotakkin, koska mustavalkokuvaus ja kuvien itse kehittäminen on ( tai ainakin oli) hipsteripiireissä hieman muotia... Sekin vielä, että luokallinen kuvattuja filmejä, vessa pimiönä ja yksi vanha suurennuskone vedostukseen ei kauaa riitä kiinnostusta pitämään. Itsekin huomasin turhautuvani työväenopiston kurssilla, jossa toistakymmentä kurssilaista vs. 3 suurennuskonetta...
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Isommassa määrin varmasti juuri näin, onhan tämä aika marginaalista piiperrystä, mutta ei se tuollainen pienimuotoinen parin tunnin tutustuttaminen vaikka neulanreikäkameran avulla varmasti romuta opetussuunnitelmassa pysymistä. Loppujen lopuksi siinä ollaan ihan siellä valokuvan muodostumisen perusteissa ja saattaa avata jollakin silmiä ymmärtämään digikuvaamistakin syvemmin.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Mihin tuo valokuvaustekniikka sijoitettaisiin? Tekninen työ? Historiantunnille? Kotitalouteen? Harrastekerhona olisi ihan OK, mutta niitäkään ei tapaa oikein enää olla. Lähinnä tuossa offensiivissani olin eninten huolissani siitä, että jos koulu ei esitä valokuvaa kuvallisen ilmaisuna ja kuva-analyysina, vaan teknisenä prosessina (tai sosiaalisena kanssakäymisenä), niin silloin ollaan menossa erityisen huonoon suuntaan. Meillä oli neulanreikäkamera koulussa ainakin esillä, jopa itse rakennettuna - fysiikassa, jonne se kuuluukin. Ja toki heti perään muutakin optiikkaa.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Kuvaamataidossa neulanreikäkameraa on ollut. (Jonne se kuuluukin, myös.) Kävin tänä vuonna kenkäkaupassa kysymässä pahvilaatikoita neulanreikäkameroita varten ja nuori myyjä kertoi että he rakensivat kamerat ja kuvasivat kuvaamataidossa. Myyjä oli korkeintaan 25 vuotias, luultavasti parikymppinen.
Vs: Nuorison tuntuma filmikameroihin häviää - vai ei? Kuvataiteen opetuksen tavoitteet edellä ovat aika kunnianhimoiset. Resurssit ovat itse asiassa melko pienet ilman valinnaisia tunteja, koskapa kaikille on kuvista tarjolla vain yksi tunti viikossa seiskaluokalla; kasilla ja ysillä nil. Se yksi viikkotunti tarkoittaa käytännössä noin 32-33 tuntia koko yläkoulun aikana. Jos (siis JOS) opetusta on jotenkin suunniteltu täyttämään niitä tarpeita, joita edellä on kuvailtu Oph:n teksteissä, niin ei siellä kyllä kenkälaatikoita askarrella.