Tervetuloa kameralaukkuun!

Pääset mukaan keskusteluihin rekisteröitymällä.
Register Now

Nikon D800 ja hämäräkuvaus

Keskustelu osiossa 'Digikuvaus' , aloittajana Kasimir, 21 Syyskuu 2012.

  1. Kasimir

    Kasimir Well-Known Member

    9 680
    543
    113
    Tänään oli ensimmäistä kertaa D800 oikeassa käytössä. Piti samalla testailla, voiko tuota edes käsivarakuvaukseen käyttää. Tästähän on ollut paljon jupinaa erilaisilla palstoilla. Siispä herkkyysautomaatti päälle 100-6500 Auto ISO ja valotusajat myös autoasentoon, jolloin kamera tunnistaa käytetyn polttovälin ja valitsee kulloisellekin sopivaksi katsomansa pisimmän valotusajan. Jos valo ei tuolle riitä, niin sitten mennään pitempiin aikoihin. Päinvastaisessa tapauksessa tietenkin lyhempiin.
    Toinen kuva on avajaistapahtumasta taidemuseolta ja toinen Valon kaupunki-tapahtuman avajaisista Jyväskylän Kirkkopuistosta. Molemmat kuvat ovat 100% kroppeja.
    Avajaiskuva: 24 mm 1/25s ISO800
    Kirkkopuisto: 70 mm 1/25s ISO6400

    Kuvaan yleensä tälläiset käsivarakuvat nopeimmalla sarjalla, ja otan kaksi kuvaa. Monesti ensimmäinen on hieman epäterävä ja jälkimmäinen ei. Tämä osoittaa sen, ettei laukaisutekniikkani ole paras mahdollinen. Sormen liike ensimmäisessä on liian raju, toiseen se jo ehtii rauhoittua, koska ei ole enää sormella liikettä. Tuo Kirkkopuiston kasvokroppi on kuitenkin kuvattu yhdellä laukaisulla.

    Miksi tämä turhanpäiväinen löpina. Siksi, että halusin nähdä itse, pitääkö nuo kirjoitukset paikkaansa, joissa väitetään, ettei tuolla vehkeellä saa teräviä käsivarakuvia se kuuluisa Erkkikään. No, minä sain  - ainakin omasta mielestäni. Minulle tuollainen laatu riittää.

    Ja sitten sitä laukaisua opettelemaan. Tekee hyvää kaikille.

    Kapa
     
  2. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Mikä niissä jupinoissa on ollut kerrottu syy ettei saisi terävää käsivaralta?
     
  3. Kasimir

    Kasimir Well-Known Member

    9 680
    543
    113
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Kenno, pikselin, vai minkä sellaisen koko (siis sellaisen, joka ottaa sitä infoa vastaan. En ole insinörtti.) on niin pieni. Ei anna anteeksi mitään, väittävät. Kertokoot, ketkä piippailevat niitä pikseleitään. Taidan mennä huomennakin kuvaamaan ilman piippauksia.

    kapa
     
  4. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Onko siinä muuten käytännön eroa kuvanlaadussa D700 kanssa korkeilla ISOilla?  (Jos nyt kuitenkin verrataan samankokoisia valokuvia.)
     
  5. Kasimir

    Kasimir Well-Known Member

    9 680
    543
    113
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    En ole tehnyt vertailua, tänään vasta kuvasin eka kertaa tuolla. Tarkoituksella noita isoja ISOja, ja sitä käsivaraa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että kun mennään yli 1600:n, niin ottaisin mieluummin D700:n. Tämä on vain mutua. Täytyypä joskus tehdä vertailua, jos vain moiseen riittää innostusta. Vaan en minä tuolla D700:lla ole 6400:lla kuvannut oikeastaan mitään. Lausun siis lopputuloksena, etten tiedä, mutta kiva tuolla oli kuvata. Ken tietää, tai uskoo tietävänsä, kertokoon.

    kapa
     
  6. maksy

    maksy

    145
    0
    0
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Omasta mielestäni ongelma on, kun verrataan näitä kuvia digitaalisilla näytöillä, jotka vielä korostavat "virheitä". Noista ensimmäisessä on sitä pahaa kohinaa minkä takia moni hylkää kameran. Sitten kun tuosta ottaa A3 kokoisen printin niin kaikki on hyvin. Tämä netti on masentava, paperille kiitos. :)
     
  7. Kasimir

    Kasimir Well-Known Member

    9 680
    543
    113
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Olen samaa mieltä. Noilla kropeilla halusinkin vain osoittaa, että kyllä mielestäni tuolla voi otta käsivaralta teräviä kuvia, kuten millä muulla tahansa. Oikea laukaisutekniikka täytyy opetella. Vasta kun kuva on paperilla, ja sinne hyvin printattuna, niin voidaan keskustella niistä "virheistä". Sitten voidaankin keskustella, mikä on "virhe". Ruudulle tuotu 600x800 kuva ei ole mikään lähtökohta vääntöihin. Siitä näkee kyllä jo itse kuvan, josta sitten voidaankin vääntää, ja sellainen olisikin enemmän toivottavaa.

    kapa
     
  8. Juke.K

    Juke.K Well-Known Member

    14 670
    215
    63
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Molemmissa suljinaika 1/25s olitko asettanut sen vai arpoko kamera sen? Minusta tossa avajaiskuvassa olis voinnut olla suljinaika stopin nopeampi ja iso-arvo stopin herkempi niin olis sama asia saatu lyhkäsemmällä suljinajalla. Canonin kamera ainakin AV asennossa päästää suljinajan liian alas ennen kun se nostaa ISO lukemaa. Sitä pitäis pystyä säätämään mutta en ainakaan osaa ja voikokaan.

    Tajusitko kukaan taaskaan tästä mun höpinästä mitään?
     
  9. Est

    Est Well-Known Member

    17 343
    1 857
    113
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Ton viimeisen kysymyksen tajusin.
     
  10. Kasimir

    Kasimir Well-Known Member

    9 680
    543
    113
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Tuossa on mahdollisuus itse säätää hitain suljinaika. Sitten, kun ei ISOt enää riitä (sen maksimin voi säätää itse), niin mennään pitemmille suljinajoille. Näyttää säätävän tuon suljinajan autoasennossa polttovälin mukaan sen klassisen peukalosäännön mukaan ( 50 mm 1/50, 70 mm 1/70, 24 mm 1/25...). Tuolla puistossa oli niin pimeää, ettei 70 milliselle löytynyt sitä oletettua 1/70 sekuntia, vaan kamera sitten etsi sen oikean valotuksen pitemmältä ajalta, joka nyt sattui olemaan 1/25. Sisäkuvassa taasen oli polttovälinä 24 mm, jolloin kamera etsi sen pisimmän ajan tuolle polttovälille 1/25s.
    Siis sen pisimmän ajan voi itse ohjelmoida, tai antaa kameran tehdä polttovälin mukaan. Mulla oli käytössä noissa kuvissa 24-70/2,8.

    Selvisikö?

    kapa
     
  11. Manual

    Manual Active Member

    912
    39
    28
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Sama kiinnostuksen aihe. Perjantaina hankin sen hyvän tarkennuksen,
    etsimen ja monipuolisen asetusvalikoiden, kuin hyvien video-ominaisuuksien vuoksi.
    Jos tuo vielä toimii hämärässä, niin kaikki plussaa.

    Ensituntuma 24/1,4'lla 6400 asa, 1/20s -f=1,4 pariarvoilla varsin terävää,
    kun keskittyy laukaisuun. Kokonaisuus lähentelee n. 1700 gr.
    No samaa itsekin. Kasimir, kertomaasi kompaten.

    Varjojen kohinasta arvioiden, ei ehkä aivan omimmalla alueellaan.
    Odotellaan siis kommenttia joltain asiaan perehtyneeltä.

    Hieman ohi asian, mutta tuntuisi täydentävän hienosti D7000'sta,
    jolla olen kuvannut vuoden sisätiloissa arvoilla
    luokkaa 2500 asa, f=8,0 ajat 1/10-1/30, 3,4/18mm Ai-opiska.
    Pikselit ovat melko samankokoisia. Noista NEF'stä voi kaivaa varjoja NX2'lla melko huoletta.
    Saattaa olla vakaa käsi.
    Lähinnä lehtikuvausta, mutta 24"n näytöllä D7000'n Raw't suurennettunakin vaikuttaa erinomaiselta.
    Studiokameraksihan taitaa valmistaja tuota D800'sta mm. mainostaa.
    Edessä lienee paljon opettelua monien mahdollisuuksien myötä.

    Ehkei korvaa kompaktia D7000'sta omassa käytössäni.
    Mutta kiitos D800'n valmistajalle, kuin joillekin kohtuu tarjous hinnoittelustakin. 
    Noilla sitten on odotukset pärjätä min. 5 vuotta eteenpäin.
    t. manual
     
  12. Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Olen välillä kuvaillut isot automaatilla ja muut arvot kiinteänä, esim 1/60 F4 ja joku iso6400 näyttää kuvan koko normalisoituna erittäin vertailukelpoiselta D700 kuvaan.
     
  13. Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Ovathan D800 pikselit pieniä verrattuna muihin täyskennoisiin, mutta ei kai ole reilua verrata 100% croppeja, jos kuva-ala sitten on eri. Eihän sellaisen pidä olla kiinnostavaa.
    D4:llä kuvattua jos olisi cropattu saman verran, pikseleitä olisi jäljellä alle puolet. Olisiko tulos paljon parempi?
     
  14. Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Nettitekniikka olikin hävittänyt edellisen kirjoittamani viestin tähän viestiketjuun... Niin että ne nettilöpinät eivät ole ihan turhia koska 36mb kenno paljastaa kuvausvirheet helpommin kuin 12mb kenno. D800 pikeslitiheys on sama kuin d7000 kamerassa, joten ei tämä sen kuimmempi asia kuitenkaan ole. Af-epätarkkuulöpinät johtuvat osittain tästä, ei kamerasta. Käsivaralla voi hyvin kuvata hämärässäkin, ja voi huoletta käyttää iso 3200 jopa 6400 herkkyyttä, mutta parhaimmillaan kamera on iso 100-400 arvoilla. D800 lähentelee keskiformaatiikameroiden ominaisuuksia ja onkin hyvä käyttää aina kuvattaessa tukea tai jalustaa.  Mahdollisimmam tarkassa maisemakuvauksessa se on välttämätöntä. Netistä löytyy mielenkiintoisia vertailuja d800 ja keskiformaattikameroiden välillä. Ominaisuus josta pidän kovasti on mahdollisuus käyttää d800:aa myös täysipainoisena dx-runkona 15mb tiedostoilla, ja akkukahvalla nopeuden voi nostaa 6 kuvaan sekunnissa. Tuo 140€ Pixel kahva (www.pixelhk.com) toimii hyvin.
    Alla yksi vertailu keskiformaattiHasseliin:
    http://www.photigy.com/nikon-d800e-test-review-vs-hasselblad-h4d40-35mm-against-medium-format/
     
  15. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Tämäpä mielenkiintoinen tieto.  Millä lailla se sitten teknisesti (pikseleiden prosessointi tms. insinöörijutskat:) oikein tuossa tilassa toimii?  Mitä tarkoittaa täysipainoinen tässä?  Ja käytännössä: Jos kuvaa vertailuksi täyttä resoluutiota ja pienentää kuvan tuohon samaan, eroako ei huomaa?


    edit.  Silmät ristissä, aivot niityllä.  DX.  Jotenkin kummasti luulin FX.  Eipä mittää.

    edit2.  Täysipainoinen sisältäisi mielestäni etsimeen rajauksen.  Jos tähyslasiin laittaisi tussilla pari merkintää, niin siinähän se olisi.  Saadaan "yhdestä objektiivista kaksi".
     
  16. Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    D800 on fx- eli kokokennokamera. käytettäessä fx-moodia, tiedostokoko on 36mb, mutta käytettäessa dx-rajausta tiedostokoko on 15mb. Lisäksi löytyy varsin kätevä 1,2-rajaus n. 25mb tiedostokoolla.
     
  17. Juke.K

    Juke.K Well-Known Member

    14 670
    215
    63
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Selvis Kapa. Miksei Canonissa saa muutettua noita....vai saako? Jos saa kertokaa mistä. Mun mielestä jos henkilöitä on kuvassa on 1/25 liian pitkä. Pitäis henkilöt olla ihan stillissä että toi suljinaikan toimisi. Ite olen yrittänyt henkilöiden kanssa pitää suljin ajan 1/60 lukemassa. Ja jos voisin laittaisin kameran vaihtamaan 1/60 jälkeen ISO arvoa, vaikka polttoväli olisikin 24mm, olisin tyytyväinen.
     
  18. Mirrored

    Mirrored Well-Known Member

    23 777
    748
    113
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Canon mainosta ihan kivaan paikkaan joo.  Nikon on erilainen.  Jopa D90:ssäkin on valittavissa yhtä aikaa Auto-ISO, suurin herkkyys, pisin suljinaika.  Auto-ISO toimii myös M-moodissa.  Canonistasi voit lukea tuolta kohdasta Auto-ISO: Canon 5D Mark II Review (Ken muotoilee humoristisen ensimmäisen kappaleen.  Canon on "paljon fiksumpi" kuin Nikon koska: "With the 5D MArk II, you use Auto ISO as it is, or you use something else.")  Niinpä joudut jättämään Auto-ISOn tarpeissasi.
     
  19. Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Kai sulla on Canonissa käytettävissä Tv (suljinajan esivalinta)? Siihen vaan Auto ISO kaveriksi niin pelittää, tosin Tv:llä tarjoaa hämärässä maksimiaukkoa. Toinen vaihtoehto sulla on M-moodi, jossa saat asettaa aivan kaiken itse ja Auto ISO toimii myös.
     
  20. AnselA

    AnselA Active Member

    8 534
    4
    36
    Vs: Nikon D800 ja hämäräkuvaus

    Juke, keskustelun aiheena on "Nikon D800 ja hämäräkuvaus". Voisin kuvitella, ettei monikaan Canonisteista seuraa tätä keskustelua, etkä saa toivomiasi neuvoja.

    Non-RTFM-Canonisteille voisi avuksi olla vaikka Kuluttajatuotetuki - Canon Oy