Terve. Kaivattaisiin konkareiden neuvoja ja kokemuksia kuplamittarin käytöstä KÄYTÄNNÖSSÄ? Eli kuplallahan mitataan kohdistuvaa valoa ja ideaalina on viedä se pääkohteen eteen ja suunnata kameraa kohti. Käytännössä maisemakuvauksessa se on hankalaa, otetaan esimerkki: Kuvaan rannalla, takana on tiheä korkea puusto, joka on siitä johtuen varjoinen paikka. Kuvaan veden yli vastarannalle, jonne aurinko paistaa sivusta voimakkaasti. Mihin tällöin osoitatte kuplamittarilla? Ja paljonko valotusta tulee korjata, jos lukeman ottaa esim. taivaasta? Onko jotain muuta käytännön neuvoa? Tavoitteena mahdollisimman oikea valotus diafimille (ja muillekin) kuvattaessa. Toinen tilanne. Kyseessä on salamamittari ja olen studiossa. Menen kuvattavan paikalle ja osoitan mittarin kameran suuntaan. Se ilmoittaa lukemaksi vaikka aukkoa 8. Minulla on päävalo oikella ja tasoitusvalo kameran suunnasta. Haluaisin varjopuolen olevan 1.5 aukkoa pienempi kuin valoisan puolen. Miten tämä käytännössä kannattaa kuplamittarin avulla mitata? Onko se yleensäkään mahdollista vai pitäisikö olla heijastuvaa valoa mittaava pistesalamamittari? T Jukka
Vs: Kuplamittarin käyttö Ota kuplamittarista tukeva ote paremmalla kädellä, kolmen askeleen vauhti, ja heitä lähintä vesilintua. Vaihtoehtoisesti hae kohta, johon aurinko paistaa, suuntaa kupla aurinkoon. Ota lukema, totea että "Synny 16" pätee, ja käytä sitä. Tässä kuplaa voi käyttää, mutta vaatii hiukan harjoittelua. Kädellä tai pahvinpalalla on varjostettava se toinen valaisin, niin ettei sen valo tule kuplaan. Valaisimet voi mitata myös yksitellen (toinen pois päältä), mutta sitten on harrastettava hiukan päässälaskua, koska valopuolellehan tulee molemmista valoa. Helpointa ehkä: 1) mittaus pelkkä tasuri päällä 2) mittaus molemmat päällä, kupla kohti päävaloa. Tavoite haluttu kontrasti, jos se on 1,5 aukkoa niin sitten se ero. Ja sitten kolmen vuoden kokemus, kyllä se siitä
Vs: Kuplamittarin käyttö Olen aina ollut huono heittämään kauaksi, ja linnut ovat arkoja. Käykö, jos sidon mittariin kiven narun avulla ja heitän sen vain niin kauas syvälle kuin se menee? Tai hei! Myyn sen jollekin hölmölle jollain toisella foorumilla! No joo, siinä on sellainen 5 asteen heijastuvan valon mittaus, onko siitä mitään iloa? Kiitos salamaneuvoista! T Jukka
Vs: Kuplamittarin käyttö Noinhan se toimii jos valo tulee sieltä kameran suunnasta. Jos ei tule niin sitten suuntaat sen sitä pääasiallista valonlähdettä kohti.
Vs: Kuplamittarin käyttö Hetkinen, eikös se silloin alivalota paljon? Siis jos kupla suunnataan valonlähdettä kohti. T Jukka
Vs: Kuplamittarin käyttö Ehkä aluksi lyhyesti kuitenkin valotusmittarista sekä keskiharmaasta, johon mittarit ovat kalibroitu, vaikka nämä saattavat täysin ollakin sinulle selviä. (Pahoittelen alkeellista selitystä, mutta alkeissahan olemme. Tarkentakaa, korjatkaa..) Tuo kuplamittari, valkoinen puolipallo, kupu - eli kohdistuvan valon mittari - antaa saman lukeman kuin heijastuvan valon mittari kohdistettuna harmaakorttiin (keskiharmaa) samassa valossa. Näiden kahden mittaustavan erona on mittarin asento: harmaakortti tietenkin valoon tai kameraan päin ja samoin kupu toisessa tapauksessa. Eli siis tuon kuvun voi käsittää harmaakortiksi, mutta kolmiulotteisena se on hieman toisenlainen. Valkoinen on keskiharmaasta kahden aukon päässä. Siis sellainen valkoinen, jossa on vielä usein on sävyt. Siitä yli valottuu toki 'normikuvassa' varsinkin pienikokoisia heijastumia päävalosta (oli se sitten aurinko tai muu). Muotokuvassa varjon (tasurin, täytevalon, heijastimen yms puoli) mitataan siten ettei kupuun osu päävaloa suoraan. Sitä pitää siis varjostaa siltä puolen, ettei kuvun mihinkään kohtaan osu suoraa päävaloa. Voit mitata päävalon ja varjon puolen eron suuntaamalla kuvun suoraan valonlähteeseen ja suoraan varjon puolelle. Suoraan kameraan suuntaamalla saa kuvulla oikein hyvän lähtökohdan valotukselle, sillä silloin kupuun osuu sopivassa suhteessa suoraa ja heijastunutta valoa. Sekä harmaakortti käytettäessä heijastuvan valon mittaria että kupu olisi vietävä kohteeseen tai samanlaiseen valoon. Kun nämä mittaustavat antavat kummatkin tulokseksi keskiharmaan, lisäksi tarvitaan vain yksinkertaista matematiikkaa, kennon/filmin/kehityksen tuntemista ja kokemusta. Heijastuvan valon mittari antaa toki tulokseksi aina valotuslukemat, jolla valottuu keskiharmaa, mitattiin sitten mustasta, harmaasta tai valkoisesta. Tällainen mittari on myös kameroissa ja sillä saadaan musta ja valkoinenkin näyttämään harmaalta. Kätevää! Kohdistuvan valon mittari on tässä valossa kehittyneempi mittari, jossa on tuo tuiki tärkeä harmaakortti kuin sisäänrakennettuna. Harmaakortti heijastaa 18% valosta ja tälle perustalle on mittarit suunniteltu. Harmaakortin toinen puoli on 'normivalkoinen' ja siitä voi myös mitata. Tulos eroaa toisesta puolesta kaksi aukkoa. Älkää hämääntykö kuvun valkoisuudesta: kupumittari on kuitenkin kalibroitu vastaamaan harmaakortista mittausta. Tulikohan pahoja virheitä kirjoitettua?
Vs: Kuplamittarin käyttö Ja negalla kannattaa ehkä mitata niitä varjojakin vähän, eikä suoraa arskaan.
Vs: Kuplamittarin käyttö Niin tarkoitatteko, että mittari suunnataan kupla-moodissa valonlähteeseen vai mitenkä käytännössä? Taivaalle vai ilman kuplaa 5 asteen mittauksella kohteeseen päin? Mulle pitää nääs vääntää rautalangasta. T Jukka
Vs: Kuplamittarin käyttö Itse olen todennut että diallakin ihan suoraa aurinkoa osottaminen alivalottaa hieman, joten ei kannata suunnata ihan suoraa aurinkoon ainakaan mun mielestä. Negalla taas suuntaan kuvun auringosta poispäin. En ehkä ihan suoraa mustimpaan varjoon, mutta en kirkkaimpiinkaan kohtiin. Näin saa sävyjä varjoihinkin. Kupla keskiarvottaa n. 180 asteen kuvakulmassa tulevan valon ja mittaa sen keskiharmaaksi. Heijastuvan valon mittaukselle mittareilla on omat mittauskulmansa ja sekin antaa arvot niin, että tuo alue olisi keskiharmaata (keskimäärin). Ei ole mitään ainoaa oikeaa tapaa mitata, vaan pitää käyttää järkeä ja löytää se tuntuma, että osaa arvioida parhaan valotuksen, koska mittari ei suoraan kerro totuutta ellet tiedä mitä mittaat.
Vs: Kuplamittarin käyttö Tänks, tätä en ennestään tiennytkään. Tämä selventää paljon mittarin toiminnasta ja käytöstä meikäläiselle. T Jukka
Vs: Kuplamittarin käyttö Hyvä. Sitten ei kannatakaan lukea mitä muuta kirjoitin, vaan pohtia hetki ensin.
Vs: Kuplamittarin käyttö Mahdoton vastata mielestäni. Aina on kuitenkin valittava jokin aika- ja aukkoyhdistelmä ja kannattaa tarkastella, miten mittarin kääntäminen eri suuntiin vaikuttaa lukemiin. Oikeita valotuksia on kuitenkin aina useita riippuen siitä miten sävyt halutaan valottuvan. Peruslähtökohta on kuvun suuntaaminen kohteesta kameraan. Valonlähteisiin ja varjoihin (varjostamalla vielä suora päävalo) suuntaamalla tutkitaan enemmänkin valon kontrastia. Heijastuvan valon mittauksella kuva-alan yksityiskohdista tutkitaan taasen kohteen kontrastia, joka muodostuu yhdessä valosta ja itse kohteesta. Jos sinulla on käytössä 5 asteen heijastuvan valon mittaustapakin, tarvitset sitä toki aina silloin, kun toisella mittaustavalla et pääse asettamaan mittaria kohteen valoon. Se antaa tulokseksi keskiharmaan valotuslukemat tuon 5 asteen sisällä, siis keskiarvoisesti oli sitten sillä alalla valoa ja varjoa, valkoista tai mustaa, tasaista tai kirjavaa. Ja jos siellä on harmaakorttia vastaava alue, saadaan suoraan 'oikea valotus'.
Vs: Kuplamittarin käyttö Tästä vielä sen verran, että tarkoitatko kohdistamista kuplan ollessa paikallaan? Varmaan näin on. T Jukka
Vs: Kuplamittarin käyttö Just niin. Ja myös sitä mitä kirjoitin harmaakortista ja kuinka kupumittarissa on kuin sisäänrakennettuna harmaakortti, tosin kehittyneen kolmiulotteisena, jolloin siihenkin muodostuu valon ja varjon puoli kuten kolmiulotteisiin kohteisiinkin. Perusta on erittäin yksinkertainen kun sen oivaltaa: Kupumittari vietynä kohteeseen (tai harmaakortti vietynä kohteeseen ja asetettuna kameraan päin ja siitä heijastuvan valon mittarilla mitaten) antaa valotuksen, joka toistaa keskiharmaan keskiharmaana ja muut kuva-alan kirkkaudet asettuvat luonnollisesti sen ympärille. Loppu on sitten hienosäätöä tarpeiden, mieltymysten, materiaalien ja välineiden toiminnan mukaan. Ja valon rakentamista tai odottamista halutuksi. Ja miksei myös kohteen rakentamista esimerkiksi valitsemalla hääparille tummanharmaat ja luonnonvalkoiset puvut valkoisen ja mustan sijaan.
Vs: Kuplamittarin käyttö Tuolla aiemminhan tuo on melkein kaikki sanottu, mutta totean kuitenkin minäkin. Kyllä valotusmittari on mustavalkokuvauksessa ihan ehdoton peli. Paras tietysti olisi pistemittari, ei tarvisi kävellä niin paljon. Ainakin minun mielestä zone-systeemiä on aika mahdoton soveltaa, jos ei tiedä valoisuus erojen määrää. Aika tekijä ainakin pitää olla jos pystyy suoralta kädeltä sanomaan valon ja varjon aukkoeron. Eli kyllä minä ainakin, jos oikein vakavasti harrastaisin mustavalkokuvaamista, tutustuisin tuohon zone-systeemiin ja mittaisin valoja kohteista ja soveltaisin jopa saatuja tuloksia filmin kehitykseen. Tuota kun tekee aikansa, niin sitten alkaa tulla sitä kokemusta, minkä perusteella voi jo ilman mittaustakin määrittää jotain. Muutenkin on vähän naurattanut nuo histogrammimiehet studiossa, kun studiokuvauskokemusta ei ole juurikaan ja vakavalla naamalla väittävät näkevänsä valojen keskinäisen eron sieltä histogrammista tai siitä mitättömästä ruudusta. Pahinta ovat opettajat, jotka lähtevät ajatuksesta, että valotusmittaria ei tarvita studiossa. Aloittelevat valokuvaajaparat joutuvat aika mahdottoman tehtävän eteen. Ei se katu-uskottavuutta laske, että mittari vaan kiltisti käteen ja oikein miettimään, mitä ne kaikki numerot tarkoittavat. Muuten se on semmoista hakemista koko loppu valokuvausura.
Vs: Kuplamittarin käyttö Miten sitä kohdistetaan jos se on paikallaan? En ymmärrä... Mutta joo, kohdistuvan valon mittausta (= kupla) on tarkoitettu käyttämään kohteen luota kohti kameraa mitaten. Käytännössä kuitenkin sillä on kätevä mitata valoisuutta muutenkin, kun tietää että se keskiarvottaa 180 asteen mittauskulmassa. Itse käytän sitä niin, että negalla arvioin suunnan, jossa mittari ottaa arvon hieman varjommasta, jotta negalla varjoihinkin saisi sopivasti tavaraa. Dialla kohdistan mittarin niin, että se saa vähän kirkkaampaa mitattavakseen, mutta ei kuitenkaan ihan suoraan aurinkoa kohti, koska sen olen kokenut tuottavan alivalottuneita kuvia. Tietysti tätä pitää aina soveltaa ja arvioida, mitkä kohteet ovat mittauskohdetta tummempia ja mitkä vaaleampia jne... Noh, tätä on vaikea selittää ja on tässäkin jo pariin kertaan sanottu eri tavoin. Tärkein on vain ymmärtää se, mitä mittaa ja miten haluttu tulos siihen suhtautuu. Zone systemiä voi soveltaa hyvin eri tavoin, miksei sitä voisi ilman valotusmittariakin soveltaa. Silmällä voi arvioida valon jyrkkyyttä ja sen perusteella voi taas arvioida muutoksia normaalikehityksestä. Ulkona valoisalla liikkuessa mm. varjojen luonne kertoo valon kovuudesta. Valotusmittarihan varsin monessa kamerassa on itsessään, mutta ilmeisesti tarkoitit erillistä mittaria. Hyvin tarkkaan mittailuun tietysti pistemittari on kätevä, mutta kyllä muillakin mittareilla saa aivan samoja aika-aukko -yhdistelmiä kun sopivasti mittaa. Kontrastin luultavasti saa arvioitua tarpeeksi hyvin (aukon tai max parin tarkkuudella) pienen reenin jälkeen (siis ihan silmällä yleisvaikutelmaa katsellen), mitä filmikuvaus muutenkin vaatii jos prosessia aikoo vakioida. Loput erot voikin sitten korjata vedostusvaiheessa tai digitaalisella puolella. Zone-tyyppiseen valotuksen ja kontrastin hallintaan kannattaa ehdottomasti tutustua ja sitä soveltuvin osin hyödyntää jos mustavalkofilmille kuvaa... Ei sitä tarvitse tehdä juuri niin kuin Ansel Adams tai muutenkaan esim. siihen pyrkien, että negat aina ovat suoraa jyrkkyydellä 2 vedostettavia, mutta perusteiden ja menetelmien hallinnasta on hyötyä joka tapauksessa. http://www.robgray.com/giftshop/freestuff/pdf/exp_cont.pdf A simplified zone system for making good exposures
Vs: Kuplamittarin käyttö Mulla oli aikanaan 1 asteen pistemittari ja pimiössäkin se densinometri vai mikä se nyt on. Kävin läpi tarkasti kaikki adamsin kolme kirjaa ja sain zonen toimimaankin jollain tavalla. eli ennen kuvanottohetkeä näin maiseman valmiina printtinä,aika hyvin printti vastasikin sitä, mitä näin. Tämä menetelmä oli liian mekaaninen ja aikaa viepä. Paremmalta tuntuu valottaa varjojen mukaan, hieman kehittää ali. Pystyy enemmän keskittymään itse kuvaamiseen. Ja kyllä niitä sävyjä ohuesata negasta löytyy, hieman ruuvaa jyrkkyyttä jos on tarvis. Kukin kuva on omanlaisensa, pidän siitä, että vedostusvaiheessa voi mutu -tuntutumalta valottaa kuvan sellaiseen jyrkkyyteen, kun se koepaloilla näyttää silmää miellyttävältä. Tottakai zonekin tähtää juuri siihen, että kuva näyttää siltä kuin on tarkoitus, eikä missään nimessä kuva sisällä kaikkia zonealueita, vaan vain ne, jotka kuva-aihe vaatii. Mutta kun loivahkosta negasta, jossa on varjoissa sävyjä saa riittävän hyvän vedoksen, joka vastaa alkuperäistä ideaa, niin en näe syytä palata hitaaseen ja jäykähköön zone-systeemiin T Jukka
Vs: Kuplamittarin käyttö Niin alussa tuo tuntuu hankalalta ja aikaa vievältä, mutta siinä on sama juttu kun kaikessa tekemisessä, että kun sen alkaa hallitsemaan, se käy ihan itsestään. Sen ns. zonetuksen voi kyllä tehdä helpomminkin, kun mittaa valotuksen varjosta, mihin haluaa vielä selvän tekstuurin näkymään ja asettaa sen mielessään 3 alueelle ja sitten mittaa valoisimman kohdan, joka ei vielä saisi palaa puhki ja laskee montako evtä noiden välissä on ja jos on viisi, niin ok, jos enemmän, niin huomioi sen kehittäen n-tarvittavat aukot. Loput säädöt voi tehdä pimiössä tai photarissa, mutta noin saa varmistettua, että siellä negassa on varmasti se kaikki tieto, mitä tarvii. Jos on käytössä kamera, jossa on pistemittari, ei tuo vaadi kun kaksi napin puoliväliin painamista ja hiukan ajatustyötä. Tietysti tuohon on kaikenlaisia poikkeuksia, mutta noin pääpiirteittäin. Tämä tietysti edellyttää, että kaikki kuvat on samalla valolla, mutta täytyy vaan tehdä kompromissseja jos on useampi kohde samalla rullalla. Ei se rullallinen ole 6x7 koossa kun kymmenen ruutua, kyllä sen verran voi hyvään kuvaan uhrata.
Vs: Kuplamittarin käyttö Minä pidän kupumittarista pienten kohteiden kanssa sekä tasaisessa valossa. Mittaan valon kohdistamalla kuvun kameraan. Maisemakuvissa pistemittari tuntuu pistemittari kätevämmältä. Jos kohteen luokse ei voi kävellä, ei etäältä voi mitata eroja kupumittarilla. Jokainen kehittää varmaan näihin hieman omat tapansa ja tyylinsä, preferensseistä puhumattakaan. Zonettaessa pistemittari on mulle ehdoton. Kupumittarin kanssa zonetuksesta voi lukea vaikka Beyond the Zone System -kirjasta. Tuossa esitetty mekanismi tuntui minusta hieman sekavalta ja opettelua vaativalta. En ole itse opetellut uutta tapaa kokeilun innosta. Kehityksessä minulla on zonetuksen kaltainen systeemi, jossa kehitetään yleensä vain kolmea erää N-, N ja N+. Minulla N+ vastaa lähinnä perinteistä N+1 kehitystä ja minun N- lienee jossain N-1,5..N-2 paikkeilla. Nämä kolme variaatiota riittävä minulle siihen, että saa kuvat kohdalleen pimiössä. Tarve voi tietysti muilla vaihdella riippuen kuvauskohteista ja käytetyn filmin piirteistä. Kokeilemallahan omat tarpeet oppii ajan mittaan. Kehitysaikojen saaminen nopeasti kohdalleen sekä laaduntarkkailu helpottuu mielestäni densitometrilla merkittävästi.