Neitvuori (Mikkelin lähistöllä) iltahämärissä kesällä 2005. (Ruskea huiska on Kasper. Vaimoke saattaa hyvällä onnella vielä pysyäkin paikallaan tarvittavat 1/60 s, mutta koiralle se oli mahdottomuus, maisemat vetivät puoleensa. )
Onpas hulppean hieno näkymä tuosta. Tuoltahan voisi saaha todella meseviä kuvia. Kuvasta itsestään niin hiukan olisi kaivannut rauhallisempaa katse suuntaa kummaltakin kuvattavalta kohteelta. Salama ihan hyvin valaisee tilanteen. Joka tapauksessa hyvä muistokuva.
Olen itsekin samaa mieltä (tai ainakin koira pitäisi ottaa mukaan kuvaan paljon aktiivisemmin). Mutta tämä ei ole lavastettu kuva, vaan iltapiknikillä ehdin sopivasti lätkäistä salaman maahan ja napsaista kuvan, omaa sijaintia suurempaa asetteluun ei ollut mahdollisuuksia. Ja siihen oikeastaan liittyy kysymyksenikin: onko vinkkejä siitä, millaisilla kikoilla ihmiset saisi luontevasti hyväksymään kuvassa esiintymisen ja edes hiukan aikaa mallina toimimisen (ei siis puhuta varta vasten hankitusta mallista vaan tilannekuvista)? Omat kokemukseni ovat turhankin usein luokkaa "ota nyt jo se kuva!".
Tuttuihin ihmisiin tehoava keino on poltaa kennoa vaan ihan surutta, niin jotta ensin tulee napinavaihe, sitten tulee tottumisvaihe, sitten hyväksymisvaihe, ja sitten luontevuusvaihe. Itsellä tuntuu että olen jumittanut ensimmäiseen vaiheeseen
Kertomalla vaan kärsivällisesti, että "rakas haluan ottaa sinusta mahdollisimman edustavan kuva. Minulle ei riitä, että itse ihailen kauneuttasi, vaan haluan ottaa sellaisen kuvan jota kaikki ihalievat" Tai jotain tommoista Itse kuvasta pidän, vaikka aavistuksen olisin halunnut tuon lisäsalaman tehoa olevan vähemmän (aukko tai 1½). Ja koira pois tai kommennettuna paikalle viereen istumaan katsomaan kaukaisuuteen.