En minuutin googlaamisella löytänyt kysymykseen vastausta, joten lyhytjännitteisenä ihmisenä päädyin kysymään asiaa täältä. Jos mittaan valon harmaakortista ja otan siitä kuvan, sijoittuuko kuva filmin karakteristisen käyrän puoliväliin?
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Saattaa osua, riippuu kehityksestä... Ihan vaan vinkkinä, jos mittaat valotuksen valkoisesta paperista ja otat siitä kuvan, sijoittuu se valkoinen paperi siihen 18% harmaan kohdalle...
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Käytännössä yleensä ei, koska käyrässä on "ylimääräistä" varaa ja se on yläpäässä. Yläpäässä siksi, että kaikki alapään vara kannattaa käyttää hyödyksi jotta filmi olisi nopeaa. Ylivalottamalla säännönmukaisesti monet siirtävät varaa myös alapäähän mutta menettävät ISO-arvoa. Heillä se harmaakortti saattaa joissain tapauksissa jopa sijoittua käyrän lineaarisen osan puoliväliin. Kuten sanottu riippuu myös kehityksestä.
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Tuo PasiZ:n vinkki oli kyllä tiedossa. Sillä kysyin, kun rupesin miettimään, että kuinka montaa aukkoa matkaa keskiharmaasta on lineaarisen osan alapäähän. Jos mitataan valotus "kädestä" ja ohjeenmukaisella kehityksellä tuo piste sijoittuu vaikkapa 4 aukon päähän käppyrän jalkaosasta, niin eikös kaiken järjen mukaan enemmän kuin 4 aukkoa pimeämmät kohdat mene kuvassa mössöksi mustaksi? Epäselvästä kuvauksesta johtuen saanen enemmän tai vähemmän epäselviä vastauksia, mutta yritän onkia sieltä ne, jotka antavat vastauksen kysymykseen
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Keskiharmaa sijoittuu zone viiteen ja zone kolme on varjo, jossa vielä on jotain tekstuuria nähtävissä. Zonet vastaavat aukkoja. Eli siellä käyrän alapäässä liikutaan. Ja vastaus alkuperäiseen kysymykseen on, että kaikki alle zone kolmen alueet menevät mustaksi mössöksi. Bruce Barnbaumin keskeinen väite on, että Ansel Adams erehtyi ohjeistaessaan sijoittamaan valotuksessa varjot zone kolmeen. Barnbaumin mukaan varjot tulee valotusvaiheessa sijoittaa zone neljään jotta pysytään käyrän lineaarisella osalla ja vasta printissä / jälkikäsittelyssä viedä ne alas. kts:
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Koska materiaalit käyttäytyvät ei niin tarkalle valottajalle riittävän yhtenäisesti, sopii yleiseksi nyrkkisäännöksi ihan hyvin se, että filmin herkkyys on valmistajan ohjeherkkyys - 1 aukko ja kehitysaika on 10-20% lyhyempi kuin valmistajan ohje. Silloin kädestä/farkusta tms. mittaamalla voi luottaa aika hyvin siihen, että mitatusta arvosta on noin 3 aukkoa alas vielä jotenkin käyttökelpoista varjoa ja ylöskin on saman verran. Ollaan normaalissa 7 aukon 'dynammiikassa'. Jos käsi nyt sattuu olemaan harmaakortin tavoin heijastava.. Tuo zone III vs IV -juttu on ihan toissarvoinen koska sen voi tehdä muokkaamalla omaa EI -arvoaan... Vastaavasti Ralph Lambrecht suosittaa herkkyyspisteeksi perinteisen 0.1 sijaan 0.17, joka laskee herkkyyttä ja lisää valotusta noin puoli aukkoa.. Tuoden juuri varjoja ylöspäin. Myös Adamsin entinen assari, Alan Ross on viime aikoina alkanut vähän kääntyä monien käyttämän IX-arvon käyttämiseen kokonaisjyrkkyyden (N-arvon) määrittelyssä. Puristeille se on harhaoppia, mutta muille sillä ei ole mitään merkitystä. Filmimateriaalit ovat muuttuneet _paljon_ adamsin ajoista. Edes Tri-X ei ole lähelläkään sitä mitä se oli vielä 70-luvulla, vaan huomattavasti modernisoitu. Mutta nämä ovat tuollaista vähän hieromista jolla ei ole lainkaan vaikutusta zonetuksen ideologiaan, pyrkimykseen visioida haluttu vedos sävyineen valmiiksi ja sitten säätää valotus + kehitys sellaiseksi jotta tämä tulos saavutetaan. Jos sitä ei kohteesta pysty saavuttamaan niin sitten ei oteta kuvaa vaan odotetaan parempaa hetkeä... Tai ääritapauksessa otetaan kuitenkin kuva ja varaudutaan hurjaan pimiöjumppaan (tai nykyään helppoon skannaukseen ja fotoshoppailuun). Varsinaisesti zonejen speksatulla arvolla on merkitystä vain silloin jos esim. perikunta haluaa vedostella negoista jotakin. Silloin jos on hyvät muistiinpanot alkuperäisestä visiosta ja siinä on merkitty vaikka joku varjo III:ksi, niin vedostajalla on aika hyvä käsitys minkä tummuiseksi se on tarkoitus tehdä. Tämäkin puoltaa sitä, että varjoja tai muitakaan arvoja ei kannata lähteä siirtämään zone-arvoina, vaan muokkaamalla käyttöherkkyyttä. Helpompihan se on muistiinpanoista katsoa itsekkin, että ahaa, silloin 3 vuotta sitten kun kuvasin tämän kuvan niin mielessä leijui vedos jossa tuon kiven varjopuoli on II ja tuon veneen pohja III verrattuna siihen, että kiven varjosta merkattaisiin III ja veneestä IV ja sitten jossain lukee että HUOM! printtaa jokainen zone yhtä tummemmaksi. Entä jos ei kirjoita muistiinpanoja... Silloin joka ainoa nega pitäisi olla valotettu niin että eri sävyjen (ainakin äärisävyjen) tiheydet ovat aina jollakin marginaalilla samoissa tiheyksissä - kuten Adamsin zonessa oli. Silloin vedostaja tietää, että tämän negan pitäisi toistaa tiheysala noin pohjahuntu +0.1 ... +1.30 sävyillä jotka erottuvat täysin mustasta ja täysin valkoisesta. Sensijaan sävyjen keskinäisen kirkkauseron osalta vedostaja joutuu tekemään omat tulkintansa. Kuvaaja voi olla tottunut käyttämään jotakin paperi + kehiteyhdistelmää jolla on korjattu esim. alasävyjen latistumaa, .... Oma mielipiteeni on, että jos hifistelee valotusten kanssa niin kannattaa kokeilla muutamaa eri filmiä kunnes löytää sellaisen tai pari sellaista joiden sävytoisto sopii oman mielen sävymaisemaan noilla aikanaan lukkoonlyödyillä tiheysarvoilla. Tai sitten vain kirjoittaa tarpeeksi hyvät muistiinpanot omasta "zone-sovelmastaan". Tai sitten ei välitä koko asiasta ja joka kerralla tulkitsee negatiivin eri tavalla - mutta silloin on turha edes valottaessa miettiä zonetuksia. ps. kerettiläisiä ajatuksia on jokaisella, mä olen fundeerannut että täytyy kokeilla ihan piruttain sellaista että kuvaan samat kohteet hienosti zonella ja säätäen kehityksen + valotuksen kohde kerrallaan ja ottamalla toisen kuvan jolle annan vain valotuksen joka takaa että varjot säilyvät hyvin ja kehitän sen kaksikylpykehitteessä. Sitten vedostusta ja katselemaan että saavuttaako zonen menetelmin päämärän helpommin. Jos ei, niin silloinhan kannattaa siirtyä suoraan 2-kylpykehitykseen ja kirjata se visio ylös printtausta varten. Siis yhä toimia zonen ideologian mukaisesti, mutta jättää se kehitys/sensitometria -jumppa pois.
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Tuosta Bruce Barnbaumin selityksestä vielä se, että nykyään filmit sallivat enemmän ylivalotusta ilman että olka-osa lähtee pyöristymään liian pahasti (joillain tosin jyrkkenee, kuten TMY-2 ja Acros). Siksi ylimääräinen valotus on aika turvallista ja printtaamalla 'sävyt alas' saadaan hyvää tulosta. Mutta kysehän on myös pitkälti siitä millaisena mieltää juuri tuossa puhutun zone III:n. Onko se varjo? Vai onko se todella tumma teksturoitu alue? Adamsin määritelmä oli että esim. maiseman varjot ovat IV ja III on todella tumma sävy jossa on kuitenkin selkeä tekstuuri/pintarakenne. Monihan kuitenkin valottaa siten, että varjo laitetaan III:lle - ehkä siksi että ei ole oikeaa mielikuvaa III:n tummuudesta(?) ja silloin kuvan kannalta tärkeitä detaljeja voidaan menettää. Myös tapa, jolla oman kehityksensä kalibroi vaikuttaa tähän. Jos kuvaa harmaakorttia/harmaakiilaa kameralla, niin kameran sisäisten heijastusten vaikutus tulee automaattisesti mukaan lopputulokseen ja silloin voi päätyä liian herkkään EI-arvoon hajavalon tiheyttä nostavan vaikutuksen takia. Jos taas tekee Barnbaumin vähän vieroksumalla harmaakila pinnakkaisena filmille -tavalla omat kehityssäätönsä, yhdistelmästä jää pois kameran hajavalovaikutus. Jotkut pitävät sitä pahana, mutta sehän on hyvä vain sillä kameran hajavaloa voi ajatella lievänä esivalotuksena joka nostaa alimpien sävyjen tiheyttä jonkin verran tuoden niihin potkua. Tosin vaikutus ei ole kovinkaan ennustettava, mutta se on pääsääntöisesti aina olemassa. Lopputulos: ei kannatta luottaa kehenkään eikä mihinkään, vaan kokeilla itse printtaamalla saako fiksua jälkeä
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Ja taas mainio esimerkki siitä miten maailman yksinkertaisin numeerinen juttu saadaan sotkettua täydeksi sekamelskaksi Zone Systemin "ansiosta". Ansel Adams saattoi olla hyvä kuvaaja ja vedostaja, mutta ei opettaja, ja valokuvauksen teknisen puolen ymmärrykselle herra on tehnyt suurimman karhunpalvelun koskaan. Olisi toki kiva, että tästä ei tarvitsisi enää kärsiä mutta minkäs teet. Suosittelenkin lämpimästi kaikkia aloittelijoita sulkemaan välittömästi korvansa sanan "zone" kuullessaan. Asiallisia oppimateriaaleja löytyy kyllä myös, ja tuotteiden valmistajat puhuvat asioista aina niiden oikeilla termeillä. http://motion.kodak.com/motion/uploadedFiles/US_plugins_acrobat_en_motion_education_sensitometry_workbook.pdf
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Zonetukseen en lähde - ainakaan toistaiseksi. Se nimenomaan kiinnosti, että kuinka monta pykälää keskiharmaasta voi valottaa ali, ennenkuin menee mössöksi. Ja tuohon tuli vastaus, joten kiitoksia.
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus That's the point. Vastaus kysymykseesi suomen kielellä on "noin kolmisen aukkoa", englanniksi "around three stops", virallisin yksiköin noin 1 D.... mutta zonen kielellä vähintään sivun mittainen ainakin kymmenellä eri tavalla tulkittava liirumlaarum jossa jokainen kirjoittaja ja lukija tarkoittaa samoilla sanoilla aivan eri asioita. J. Vuokko on muuten oikeasti koko intternetissä todellakin yksi niistä harvoista jotka ymmärtävät mikä zonesystem on. Se on aika hyvä saavutus ja siitä onnittelut hänelle.
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Adams oli todella huono opettaja. Ensimmäinen kirjasarja on aikamoista sekamelskaa eikä tämä zonettajien raamattu-kokoelma, The Camera - negative - print -kolmikkokaan ole niitä kaikkein selkeimpiä vaikka siinä sentään oli jo muita avustamassa.. Siksi suosittelen suoraan zonesta kiinnostuneita nappaamaan pedagogisesti paremman kaksiosaisen Ansel Adams Basic Photography -sarjan. Jota nimestä huolimatta ei ole Adams kirjoittanut, vaan kirjoittaja on siteerannut laajalti Adamsia. Tavallaan selkokielelle tehty versio noista Adamsin alkuperäisistä kirjoista. Maailma on täynnä zone-oppikirjoja, joista lähes jokaisessa kirjan kirjoittaja on ymmärtänyt jo väärin asioita ja jatkaa siltä pohjalta. Ei siis ihme, että esim. nettifoorumeilta on vaikea löytää järkevää zone-juttua. Kaikki menee tekniseksi hifistelyksi asioilla joilla ei ole merkitystä. Toinen todella vaikeasti opetettu asia on Phil Davisin Beyond The Zone System. Herralla oli erittäin hyvä visio ja metelmä jolla tähän päästiin helposti. Koko jutun idea oli tehdä asiat helposti koska Davis oli turhautunut valokuvausta opiskelevien Zone-väärinymmärryksiin. Davisin haave oli luoda systeemi, jossa käytännössä ilman omia materiaalitestejä päästään hyvin lähelle optimitulosta teknisin apuvälinen (vahinko vain, että Davis kuoli ja nämä apuvälineet ovat vain Palm Pilotille eikä esim. nykyään yleisemmille kännyköille). Idea yksinkertaisimmillaan: Mitataan kohdistuva valo varjoalueelta ja valoalueelta ja syötetään ohjelmalle nämä tiedot sekä käytössä oleva filmi + vedostuspaperi jne. Ohjelma tuuppaa suoraan valotustiedot, kehitystiedot jne ulos (silloin kun ohjelmaa ei vielä ollut, nämä piti katsella taulukoista ja graafeista). Ironista tässä onkin se, että Davisin päämäärä oli luoda jotain helppoa jossa ei jouduta niin monimutkaiseen maailmaan kuin Adamsin zonessa, mutta hänen kirjoittamasta kirjasta tuon asian bongaaminen ei monelta onnistu lainkaan ja hyvin monelle idea selviää vasta usean lukukerran ja yrittämisen jälkeen. Vaikka koko jutun ydin on selitetty muutamalla sivulla - mutta esilletuonti vain ei onnistu ja monelle jää päällimmäiseksi mielikuvaksi kirjasta vain valtava määrä ominaiskäyrien piirtoon liittyvää teknistä asiaa sekä liuta omituisia esimerkkejä joissa kohdistuvan valon mittausta tehdään varjoista oikein ja väärin. Hyvän oppikirjan kirjoittaminen on erittäin vaikeaa. Myös silloin kun itse kirjoittaja osaisi opettajana tuoda asiat hyvin esille (monesti lukio-teku-yliopisto -aikoina sattui opettajana olemaan oppikirjan kirjoittaja)
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Minulle vaan on äärimmäisen epäselvää, minkä ihmeen takia vakiintunut ja aina jokseenkin oikein opetettu perussensitometria ja -densitometriatermistö ja "asteikot" eivät kelpaa. Ehkä olen insinööri ja ehkä jos olisin luovempi niin sekoilu alkaisi kiihottaa enemmän. Ehkä desimaaliluvut ovat vaikeita ja epäkäytännöllisiä. Miksei sitten voisi puhua aukoista? Jotka ovat useimpien zone system -höpisijöiden mielestä kuitenkin synonyymi zoneille. Miksei voida puhua että jonkin kohteen tummimman ja vaaleimman mitatun välillä on vaikkapa 5 aukkoa? Miksei voida puhua että varjot sijoitetaan sinne ja sinne kohtaan käyrää? Miksei voida yksinkertaisesti sanoa että nyt yli- tai alikehitetään kontrastin muuttamiseksi koska kohteen kontrasti oli omaan makuun liian jyrkkä/loiva? Ai, mutta itse asiassa aika monet puhuvatkin näin. Tämä on kaikille universaalia ja selkeää. Mihin ylipäänsä tarvitaan zone system -termistöä? Mitä Ansel Adamsin sanojen takana piili, muuta kuin ne kaikkialla opetetut perusteiden alkeet, ja kyky omissa vedoksissaan hyödyntää näitä perusteita näyttävästi?
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Sana "aukko" on jo "varattu" tarkoittamaan himmentimen kokoa/lukuarvoa. Kun käytetään sanaa "zone" niin asiaatuntevat ymmärtävät, että on kyse Adamsin "murteesta" -- ne jotka eivät ymmärrä, eivät sitten ymmärrä.
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Zonessa puhutaan zoneista siksi, koska ne on kiinnitetty kuvaamaan tietynlaista sävy(joukkoa). Esimerkiksi: - Päätin sijoittaa ihon VIII:lle koska se oli mielestäni todella vaalea. Paita osui sopivasti IV:n alueelle N-kehityksellä. - Päätin ylivalottaa ihoa 3 aukkoa koska se oli mielestäni todella vaalea. Paita osui sopivasti yhtä aukkoa valotusarvoa alemmaksi joten päätin kehittää CI = 0.57 arvoon. Ensin mainitussa esimerkissä zonea tuntevilla pitäisi olla heti mielikuva siitä, minkä sävyiset kasvot ja paita kutakuinkin ovat. Jälkimmäisessä... Ensin pitäisi funtsia että mitenkä kolmen aukon valotussiirtymä meneekään tuolla kontrastilla + filmillä + kehitteellä. Entä miten aukkoa vähemmän valotettu menee? Faktisesti molemmissa on sama informaatio (joskin jälkimmäinen esimerkki kaipaisi myös EI tietoa jne. ). Zone-termistö kuitenkin auttaa muodostamaan heti oikean käsityksen.
Vs: Filmin karakteristinen käyrä ja valotus Kerrankin on helppo olla J. Vuokon kanssa samaa mieltä. Zonesysteemin keskeinen ideahan on ennakkovisualisointi - muodostetaan mielikuva siitä, minkälainen vedos on, tai siis vedoksen sävyt eri kohdissa ovat. Tässä tuo zonehuuhailu auttaa olennaisesti - mielessä on kuva siitä, kuinka tummaa on paperilla zone VII, tai zone III, ja kuvaustilanteessa voi todellakin pistemittari kourassa pohdiskella, miten kohteen sävyt sijoittuvat. Tietysti on totta, että densitometrinen asteikko ajaa saman asian, ehkäpä täsmällisemminkin. Miten kukin nyt asian hahmottaa mielessään. Veikkaan kuitenkin, että niitä insinörttisieluja, jotka kuvaa valotellessaan näkevät sielunsa silmin densiteettikäyrien leijuvan kohteen edessä, on vähemmistöryhmä (siihenhän tarvitaan ne kaksi).
