Tällä keikalla oli joskus kauan sitten keikkavaloina kolme punaisella kalvolla peitettyä työmaahalogeeniä. Kuvattu epäherkälle dialle jota on prässätty kaksi aukkoa sopivan jyrkkyyden saamiseksi. Tämä on taas tällainen negasta printiksi, printti skanneriin, tiedosto pienennykseen ja ei mitään photoshoppailuja. Itse pidän. Kertokaa te muut mitä pidätte tai ette.
Kulttuuriantropologisesti kuva on oivallinen. Che Guevera on Pellen sankari ja tässä kuvassa on samanlaista julistemaista tyyliä ja samat värit kuin kuuluisassa Che-julisteessa. Pellen kuoleman jälkeen tämä kuva päätyy nuorten romantikkojen huoneiden seinälle. Muutenkin se täydentää Pelle-kuvastoa - lähinnä siis em. näkökulmasta ja visuaalisesti; kuvakulmahan on varsin tuttu. Rumpupalikan etupuolta voisi tummentaa, jolloin ao. pinta avautuu ja kuvaan tulee negatiivista tilaa - vaikkakin se samalla pysäyttää rumpukapulaa.
Itse en ollut ajatellut ollenkaan tuota kulttuuriantropologista puolta tai Che-linkkiä. Nyt kun sanoit asian, se tuntuu lähes itsestäänselvältä. Vaikea kuvitella että tämä päätyisi koskaan kenenkään romantikon huoneen seinälle. Tai jos päätyy niin mulle provikat, pliis!
Uskomatonta. Tässä on varmaan kyse ikäpolvista... Meille 60-70 -luvuilla eläneille määrätyt kuvastot on iskeneet niin syvälle kollektiiviseen tajuntaan että minusta oli jotenkin itsestään selvää että kyseinen kuvasto oli ollut mielessä kuvaajallakin.
Kuvaajalla oli aikanaan lähinnä mielessä että miten helkatissa saada hyvännäköistä rokkikuvaa aikaisiksi kun valoa oli niin vähän että valotusajat liikkuivat jossain tuolla neljännessekunnin kieppeillä ja kohde liikkui kuin jänöpupu kettutarhassa. Ainoaksi mahollisuudeksi jäi hyvin läheltä aika laajakulmaisella polttovälillä yrittää metsästä sitä liikkeen pysähtymistä "yläkuolokohdassa" ja etsiä sitä oikeaa hetkeä musiikin rytmin perusteella. Värit määräytyivät niiden kolmen keikkavalona olleen punaisella kalvolla peitetyn yömaahalogeenin perusteella.