Vs: Näkemisen taito? Ja tietenkin näkemiseen kuuluu muös ennustaminen eli käytännöllisesti ennakointi: oppii ihmisistä sen verran että mihin ne todennäköisesti kääntyy seuraavaksi tai logiikkaa mihin laituriin laiva tulee ankkkuroitumaan. Näkemistä helpottaa myös että menee tosiaan paikkoihin joissa luulisi olevan näkemistä ja sitten zeniläisesti zuumailee. Minulle näkemiseen auttoi kevyen primen käyttö alussa, että olit tosiaan mietittävä mitä kuvaa ja jakso kantaa pienessä laukussa. Nyt on raskas kallis zoomipoomi jota ei jaksa ottaa mukaan, varsinkin jos on vähänkin helle tai uhkaailee sadetta. Ei tule paljon nähtyä ja vielä vähemmän otettua kuvia joita katsella ja nähdä koneen ääressä.
Vs: Näkemisen taito? Yksi keino ainakin tuohon enemmän sisällön tuomiseen (dokumentaarisiin) kuviin on katsella kuvia joissa on mielestäsi "tavallista enemmän sisältöä" ja pyrkiä tiristämään se idea siitä mitä valokuvaaja on käyttänyt sadakseen kuvasta tavallista sisällöllisemmän. Aika usein kyse on oivaltavasta visuaalisten ja/tai sisällöllisten elementtien välisestä jännitteestä tai "yhteensitovuudesta", vastakkainasettelusta tai jostain sellaisesta. Tätä oivaltamista on sitten vähän vaikeampi oppia muuten kuin treenaamalla, elämällä elämää ja pyrkimällä ymmärtämään kuvauskohteensa. Menisikö sinunkin mielestäsi edellisen tiivistys joten kuten niin, että ainoa tärkeä asia ovat lopulta ne tunnetilat ja ajatukset jotka kuva katsojalleen välittää? Minun mielestä menisi. Nurkkaan häpeämään siitä. Noi mitä sanot huomauttamisen arvoiseksi ja implisiittisesti viittaat että ovat "pahoja puolia" ovat sitä kategorisesti vain Aukea.net:n ja "näin otat parempia lomakuvia"-kirjan mielestä. Toi kaikki mitä sanot pätee mun kohdalla bändin kanssa rundilla seikkailuun (kotimainen bändi ja kotimaan rundi). Siis "uutta kulttuuria" myöten (se on ihan oma maailmansa ja elämäntapansa). Yritän sanoa, että jos sinulla ei ole taloudellista riippumattomuutta tai erikoista ammattia, tulet luultavasti kuvaamaan suurelta osin Suomessa, joten kannattaa miettiä josko vaikka innostuisit kuvaamaan ihmisiä jotka elävät poikkeavalla tavalla taikka jotain sellaista.
Vs: Näkemisen taito? Varmaan kun on bändin kanssa rundilla, niin jos joku meni ohi, niin seuraavalla keikalla sitten samassa paikassa?
Vs: Näkemisen taito? Toistuvat tilanteet eivät ole niitä mielenkiintoisimpia, joten ei se ihan noinkaan ole.
Vs: Näkemisen taito? Tuota juuri tarkoitinkin aiemmassa kappaleessa. Kun lainauksen osin irrottaa kirjoituksen kontekstista se näyttää hieman erilaiselta. Tarkoitin tätä: Mulle on aivan sama jos kuvassa heinäseiväs menee jonkun heinäpellolla työskentelevän henkilön pään läpi, niin sitten menee. Kun kuva herättää huomiota jollakin muulla osa-alalla, oli se sitten sisällöllään, sävyillään tai hengellään, toisien vähempipätöisten asioiden ja elementtien vaikutus mielestäni pienenee. Aivan sama jos nainen on aivan mielettömän kaunis, huumorintajuinen ja älykäs, niin ei ne pienet viat siinä enää niin loista. Ei niitä huomaa, se jokin parempi paistaa niin paljon voimakkaammin, ettei epäolennaisiin asioihin enää kiinnitä huomiota. Lopulta ne pienet "virheet" ovat osa henkilön persoonaa. Itsellä on muutaman viikon päästä edessä parin viikon rundi pitkin eurooppaa. Pääasiassa Ranskaa ja Espanjaa. Osin lähden reissuun ihan loman tarpeesta, osin siksi että pääsen kuvaamaan sellaista minkä koen jo lähtökohdiltaan hyvin mielenkiintoiseksi. Tiettyjä asioita olen miettinyt jo ennakkoon. Useimmiten lähden kuitenkin kuvaamaan ilman sen suurempi ennakko-odotuksia, ainoastaan silloin pystyn keskittymään itse työhön. Silloin olen tarpeeksi rento ja pysyn poissa kaavoista. Silloin myös omasta mielestä työni on parempaa.
Vs: Näkemisen taito? Kyllä, ymmärrän pointtisi tässä ("turha tarkkuus on taiteellista kypsymättömyyttä"). Mutta itse viittasin siihen, että jäsenten, päälakien tms katkomioset kuvan reunan kohdalla voivat olla joskus tehokeino joka on erittäin olennainen osa kuvaa (eivätkä siten kuulu tuohon "taiteellisen epätarkkuuden" kategoriaan). Mainiona esimerkkinä toimivat monet Markus Jokelan kuvat.
Vs: Näkemisen taito? Osaksi varmaan totta, mutta sodankäynti on muuttunut WW2:sta ja Vietnamista. Enää ei auta kyhjöttää edes kilometrin päässä poterossa kun lämpöohjattu ydinkärki osuu kohdalle (...tms...). Suurempi vaikutus on varmasti jenkkien kuvien julkaisipolitiikalla joka suosii sankariotoksia omista riveistä.
Vs: Näkemisen taito? Joo en näe eli minäkin väärässä ketjussa, mutta turha yllämainittujen kommenttien jälkeen itkeä mitään henkilöön menevästä vittuilusta. Higg
Vs: Näkemisen taito? Näkeminen on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista kuvatessa. Etenkin katu-, tilanne- ja vastaavissa kuvauksissa. Kuvaamisen arvoista on joka paikassa. Ei paikan tarvitse olla mitenkään eksoottinen. On ihan turhaa lähteä hakemaan ainostaan kaukaa kotoa. Koti ympäristöstä löytyy aivan varmasti kuvauskohteita. Pitää olla riittävän avoiminmielin ja antaa itselleen mahdollisuus epäonnistua. Kaikkea ei siis tarvitse julkaista. Näkemistä voi opetella erilaisilla kuvaustreeneillä. Yksi hyvä ja hauska harjoitus on arpoa mihin ilman suuntaan menee ja miten pitkään kävelee/ajaa ja kuinka kauan niiltä jalansijoilta ottaa kuvia. Teeman valitseminen myös auttaa näkemään.
Vs: Näkemisen taito? Tässä tulee taas kuvaamisen eri lajit esiin. Samat "säännöt" eivät päde suoraan muotokuvaamisessa ja dokumentaarisessa kuvassa. Veikkaisin myös että mitä enemmän oppii kuvia lukemaan, sitä vähemmän nuo katkenneet raajat yms. haittaavat jos kuvassa on jokin muu pointti. Sisältö menee muodon edelle.
Vs: Näkemisen taito? Tuon näkemisen perään olen itsekin haikaillut. Helppo tapa on matkustaa, koska vieraita paikkoja tulee katseltua utelian silmin. Silloin myös havainnoi enemmän mielenkiintoisia sasioita. Vaikeaa on olla lapsenomaisen kiinnostunut ja utelias tutussa toiminta ympäristössä. Uteliaisuus vie katsomaan lähempää sekä kuljettaa paikkoihin, joihin ei muuten helposti tulisi mentyä. Tämän jälkeen onkin vain jäljellä kuvan otto sekä siihen liittyvä sommittelu sekä tekniset seikat. Tekniikkaa ja sommittelua ei taas opi kuin kuvaamalla sekä miettimällä miksi jonkun toisen ottamat kuvat arkipäiväisistä asioista ovat kiinnostavia tai miksi eivät ole. Itse alan pikkuhiljaa tykätä matkasta. Päämäärä ei tunnu enää niin tärkeältä. Toki tiettyjen rajapyykkien(taidollisten sekä näkemyksellisie) ylittäminen olisi matkan jatkumisen kannalta suotavaa.
Vs: Näkemisen taito? Mutta onko sitten niin, että eksoottisessa ympäristössä tulee vain kuvanneeksi suoraviivaisesti (=turistin tapaan) eksoottisia juttuja kun kuvattavat asiat ovat jo itsessään kiinnostavia kun ne paikan päällä kokee? Koin itse pääseeni tietynlaisen tylsistymisen kautta eteenpäin, eli piti ruveta löytämään joka kuvaan joku koukku että itse jaksoi innostua kun ne suoraviivaiset kuvat oli kuvattu moneen kertaan. Mutten yhtään epäile, etteikö ihmisissä olisi eroja tämän suhteen. Uusin kuvakirjahankintani muuten sopii tähän aiheeseen mielestäni melko hyvin, nimittäin Elliott Erwittin Museum Watching. Eli "katukuvausta" museoissa ja näyttelyissä. Hauskoja oivalluksia esim. ihmisten ja patsaiden kohtaamisista. Suosittelen.
Vs: Näkemisen taito? Korostan ylläpitäjänä, että henkilökohtaisuuksiin meneminen ei tässäkään ketjussa ole sallitua. Poistin muutaman viestin, jotka kävi suoraan henkilöön vailla muuta sisältöä. Vaikka ihmisillä on mielipiteitä toisista keskustelijoista, niin pitää ne pitää omana tietonaan tai viestiä yksityisesti. Keskustelu asiasta, ei keskustelijoista.
Vs: Näkemisen taito? Minun mielestä näkemisen taitoa on helppo opetella katsomalla valmiita kuvia ihan kenen vaan. Ellei ole aivan puusilmä. Ensiksi unohdetaan aivan aluksi omat kuvat ja keskitytään muiden ottamiin kuviin. Katsotaan paljon kuvia (netti on hyvä apuväline, kuten myös näyttelyt) ja poimitaan sieltä ne kuvat jotka on omasta mielestä hyviä. Tämän jälkeen ne hyvät kuvat voi analysoida ja vaikka kirjoittaa paperille auki, siis sommittelut, värit ja muut kompositiot. Sitten onkin mahdollisuus yrittää kuvata itse juuri näillä samoilla seikoilla. Kun näillä spekseillä sitten kuvaa paljon kuvia, voi oppia myös samalla sitä näkemisen taitoa. Korjatkaa olenko aivan väärässä.
Vs: Näkemisen taito? Se mitä ja miten kukin kuvaa on kuvaajasta kiinni. Itse kehtasin kokeilla Italiassa kesällä katukuvausta, jota en juurikaan kotona harrasta. Syynä on kai ujous tms ettei täällä kehtaa ihmisiä kadulla kuvata. Reissun jälkeen tuli kotonakin yritettyä samaa ja jopa onnistuttua. Ainakin noin henkisellä asteella. Ilmaisu kaipaa paaaaaljon harjoitusta. Vaan näin harrastajana ei onneksi ole kiire mihinkään. Toki monesti innostus johtuu vain uudesta ympäristöstä ja kuvat helposti perinteistä turistihuttua, joka ei sitten enää kotona innostakaan samalla tavoin kuin kuvatessa. Vaikka tämä ei tarkoita, että sellaiset kuvat ovat arvottomia. Toimivat ainakin muistoina itselle.
Vs: Näkemisen taito? Hih hih. Tässäpä sitä näkemistä... Ja eiku jannun kursseille heti nyt. No mitäs siellä vielä kupataan, häh?
Vs: Näkemisen taito? Mutta itse asiasta: Vatanen sanoi minusta täsmälleen oikein eli kohdetta ulkomaille vaihtamalla ei kuvan muoto parane. Mutta on kuvamisessa toki muitakin elementtejä, jotka eivät välttämättä toteudu kaikissa ilmastoissa, kuten esim. valon käyttäytyminen. Ja se on oleellista ainakin mv-kuvauksessa. Tuosta Vatasen kahden käden rajausmenetelmästä olen myös pitkälle samaa mieltä. On erittäin vaikeaa oppia siirtämään näkemäänsä kuolleelle tallennusmedialle (olkoon se bittejä tai filmin emulsio). Nyt tullaan sitten siihen kysymykseen, onko se mitä näkee se mitä todellisuudessa näkyy vai sitä, minkä mielessään näkee. Kumpikaan ei ole helppoa toteuttaa lopullisessa valokuvassa, mutta jälkimmäistä taidetaan pitää enemmän taiteena. Miten jonkun Ansel Adamsin Yosemiten kuvia arvotetaan taiteena ja näkemisenä tuossa mielessä? En silti pitäisi todellisuuden vangitsemista ilman valtavaa omaa "jälkikäsittelyä" täysin tyhjänä taiteena jos siihen sisältyy esimerkiksi oikean hetken vangitseminen tai odottaminen. Tässä mielessä HCB:llekin voisi jotain armahdusta antaa tuon "kriittisen hetken" jonkinlaisena lanseerajana. Valokuvausta ei matkustamalla sinänsä opi. Yksi merkittävä ero kuitenkin on: ihmisten kuvaaminen. On sinänsä omituista, että ulkomailla vierasta kieltä puhuvan ja toista kulttuuria edustavan ihmisen kuvaaminen on jotenkin helppoa, koska olet ulkopuolinen eikä sinulla ole mitään siteitä tai velvollisuuksia kuvattavaan. Kuvattava edustaa vain eksotiikkaa ja se mahdollistaa jopa törkeiksi luokiteltavaa tirkistelyä ilman jälkiseuraamuksia (lukuunottamatta jotain erikoistapauksia). Tätä vastaan sotii kyllä se, että itse olen ottanut monet omasta mielestäni hyvistä ihmiskuvista entisellä kotiseudullani tavallisista "kansanmiehistä" ja vielä aika raskaalla kalustolla (6x9 tyypillisesti jalustalla). Nyt kun tätä ajattelee jälkikäteen, olenko silti sortunut tuohon tirkistelyyn, koska olen kuitenkin edustanut "yläluokkaa"; tavallisen ihimisen saavuttamattomissa olevalla kalustolla varustettu ja akateemisessa opinahjossa opiskeleva, joskin tavallisen pienviljelijä/kirvesmiehen jälkeläinen. Sitten on vielä se, hakeeko vain ulkomailla kuvaamisesta vain tyydytystä omille haluilleen: se on tätä muodikasta "elämysten" hakemista. Se on jotain muuta kuin taiteen tekeminen, joka lähtee perinteisesti nälästä ja vilusta.
Vs: Näkemisen taito? Usein turistikuvissa näkee kerjäläislapsia ja kurjuutta, ja siinähän onkin ongelma. Kuinka moni kehtaisi mennä kerjäävän suomalaisen eteen kuvaamaan ilman omantunnon tuskia. Tietysti tässä asiassa menee jossain kultainen keskitie jossa toisella puolella tallennetaan paikallisia ilmiötä ja toisella puolella kerätään turistifiiliksiä. Mutta jos tarkoitus on pelkästään taivastella paikallista kurjuutta ilman että kunnoittaa ihmisiä, mennään metsään. Mikä sitten on tirkistelyä.. Jos kansanmiehistä otetaan "rosoisia ja elämänmakuisia" (...) kuvia joissa kaikilla ei mene hyvin (en siis tiedä millaisia kuvia olet ottanut enkä nyt suoraan siihen viittaakaan), minusta ongelmaa ole. Jos asiat esitetään asioina eikä arvoteta niitä yhteiskunnallisen statuksen mukaan, niin no problem. Näin yleistäen. Eiköhän kuvaamisessa voi unohtaa oman ja kuvattavien yhteiskunta statuksen ja edetä inhimillisiä arvoilla.
Vs: Näkemisen taito? No en osaa itsekkään oikein arvostaa esim. Intiasta otettuja kerjäläiskuvia, tai että joku menee Afrikkaan kuvaamaan uusiksi lapsia kärpäset naamassa, se on vähän kun ottaisi dokumentti kuvan sauvakävelijästä Suomessa. Tässä taanoin muistaakseni juuri sinun kanssa oli eräässä keskustelussa puhe, kuvaajan katu uskottavuuden kohottamisesta kuvaamalla "rappioalkoholisteja", niin ei se kovin hienoa ole. Kyllä Porvoossakin noita puistokemistejä löytyy kuvattavaksi ihan keskustassa, pulolla kossua saisi "hienoja" kuvia ja jos vielä yllyttäisi tappelemaan. Toisaalta Porvoolaisesta koripallojoukkueesta tehdyssä dokkarissa, oli yhdenlapseni tutun äiti ikävässä valossa esitettynä ja kuulin tämän lapsen itkeneen kovasti kun kyseinen dokkari esitettiin. Tieto tuosta levisi hyvin nopeasti nuorten keskuudessa ja oli hyvinkin raskasta tuolle lapselle, mutta tekijöillä oli "hyvää" matskua, mikä ei ollenkaan liitynyt seuiran sinänsä hupaisiin käänteisiin. Oli varmaan selvinpäin antanut luvan kuvata, tietämättä että häntä kuvataan keskellä yötä vahvassa känissä. Miten tuo porvoon esimerkki liittyy näkemisen oppimiseen, ei mitenkään, mutta taustan kuultuani ennen näkemistä, siin näkeminen sattui silmään tuolloin