Kuvausasennon on oltava mahdollisimman tukeva. Parhaaseen lopputulokseen pääset pitämällä kameraa tukevasti yhdellä kädellä ilmassa niin, että käsi on täysin suorana. Myös kahta kättä voit käyttää, mutta se ei ole välttämätöntä. Muista välttää myös optisen etsimen käyttämistä vaikka se olisi mahdollista. LCD:n tuijottaminen on sitäpaitsi coolin näköistä. Kuvaa ottaessa ei kannata myöskään mennä esimerkiksi kyykkyyn, pystystä otetut kuvat ovat aina parhaita (varsinkin jos kohteena on kukka, lapsi tai koira tms kotieläin). Rajaamisesta sen verran, että kohde pitää sijoittaa aina keskelle ruutua. Mikäli kohteena on ihminen, pään täytyy olla keskimmäisen tähtäyspisteen alla. Mikäli mahdollista, yläpuolelle pitää jäädä vähintään puolet ruudusta tyhjää tilaa. Parhaimman näköisessä lopputuloksessa ruudun alareunassa on kohteena olevien ihmisten päät ja yläpuolisko on täysin tyhjä. Mikäli kuva-alalta löytyy tolppia tai muita esineitä, kannattaa siirtyä niin, että tolppa tai muu uloke kasvaa jonkun kohteena olevan ihmisen päästä. Näin kuvaan syntyy mielenkiintoisia linjoja jotka tuovat jännitettä kuvaan. Muista myös, että horisontin pitää olla 1-2 astetta vinossa johonkin suuntaan, näin annat mukavan huolettoman kuvaajan vaikutelman katsojille. Rajaamiseen ei kannata myöskään käyttää omia jalkoja. Jos kamerasta löytyy tarpeeksi zoomia, käytä sitä. Näin vältät turhaa liikuntaa ja voit napsia mukavia muistoja vaikka terassilta istuen. Kuvaamisesta: Ota sarjatuli käyttöön ja nappaa vaikka joka toisella askeleella useampi kuva kohteesta. Näin mahdollisuudet hyvään kuvaan moninkertaistuvat. Salamaa käytettäessä käytä vain ja ainoastaan suoraa salamaa. Katon / seinän kautta heijastaminen tuottaa kuviin vain turhia varjoja jotka korostavat muotoja. Suora salama latistaa muodot kivasti ja kaupan päälle saat vielä iki-ihanat punaiset silmät jokaiselle kohteena olevalle ihmiselle. Kun olet näitä ohjeita noudattanut oletkin valmis laittamaan kuvasi nettiin. Tärkeintä kuvia nettiin laittaessa on se, että siirrät kuvat suoraan palvelimelle muistikortilta. Kuvien pienentäminen on joka tapauksessa täysin turhaa, koska jokaista netissä liikkuvaa ihmistä kiinnostavat usean sadan kuvan galleriat täysikokoisia kuvia. Muista myös linkittää täysikokoisia (3000 x 2000 tms) kuvia suoraan foorumeille. Mielellään myös hitaalta serveriltä, jotta katsojan mielenkiinto pysyisi yllä minuutin latausajan aikana. Eiköhän se näillä lähde, onnea! edit: pitää vielä lisätä, että peleNgiä ei kannata ottaa savoon mukaan kun siellä ei sillä kuulemma tee mitään. Huono valo tms ;D edit2: typoja pois...
DODII!! Laitteen oppaan innoittamana päätin heti toteuttaa taiteellista sieluani. Parista kohtaa kyllä piti hiukan poiketa esim en ihan viittiny laittaa täyskokoista kuvaa... Ja tottahan toki kuvaa piti säätää siihen malliin, että saadaan mallin nokkaankin hieman jussitunnelmaa mukaan ;-D HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!!!
Nanook nyt olet kyllä epäonnistunut surkeasti, kuvasta on kaikki epäterävyys kateissä ja suora salamakaan ei ole värjännyt naamaa kauniin puhkipalaneen valkoiseksi. Ei näin.
Yläpuolella vois olla enemmän ilmaa, mut siitä plussaa et raajat menee kunnolla poikki <3 Niin ja tietysti tausta vois olla ihan musta (lyhyempi valotusaika) että toi suoran salaman jättämä varjo taustalle tulis kunnolla esiin.
Hmph. Tarkennus ei kyllä ole ihan kohillaan, mutta tuli vissiin käytettyä liian pientä aukkoa :-| No tässähän sitä opitaan koko ajan ku alan ammatti laiset neuvvoo =)
Joo, no pääasia on, että ainakin etualalla mahdollisesti oleva kukkapuska on tarkke jos sellaista kuvaa olet joskus ottamassa. Kuvassa olevilla ihmisillä ei ole niin väliä.
Kiitos laite! Tätä tarvitsinkin. Sitä vaan ihmettelen että mix mun lcd näytöstä ei nää mitään ku yritän kuvata sen kautta? Onx se rikki vai onko mulla huono objekti??!!??1
Oletan, että sinulla on lähinnä amatööreille suunnattu ns. järjestelmäkamera? Kannattaa siirtyä ammattilaisten suosimiin digipokkareihin. Merkillä ja mallilla ei ole niin väliä, pääasia on kuitenkin suuri digitaalinen zoomi. Kaikkihan tietävät, että optiset zoomit ovat kiinteäpolttovälisiä objekteja huonompia piirroltaan -> käytä digizoomia aina kun on mahdollista. p.s. tarttis vissiin tehdä kameroiden osto-opas kanssa?
Mä oon eri mieltä. Kyllä Hp on oltava jos laadusta puhutaan digissä! Onhan Hp digien Leica! Tosin saksalainen mustahevonen Lidl välillä ilmeisen hyviä digejä tuottaa?
Mä menin vahingossa niinq ostaa tollasen kameran mis o jotai säätöi? Kandeeks niihi koskee? Varmaan tolla automaatilla olis paras? Voitko pliiz Teemu auttaa ja vastaa mulle? Sååt ihan paras jos jaksat!!
Vaikka en ole mikään digikuvauksen maailmanmestari uskallan antaa muutaman vinkin: nämä omat säädöt ovat valokuvauksen vitsaus. Valmistajat ajattelevat kaikessa laiskuudessaan että "annetaan vapaus kuvaajan säätää kuva" jolloin kuvat ovat aina ihan ketuillaan. Suosittelenkin että joko otat komponenttiliimaa ja vuoraat manuaalisäädöt umpeen ettei niihin vahingossa tulisi koskettua, tai sitten otat papukaijapihdit ja reippaasti rykäset ne irti. Vielä, jos kamerasta löytyy "AUTO"-tila, suosittelen kääntää nippulat siihen suuntaan, ja vielä repiä tilavalitsin irti. Näin varmistutaan täydelliseen valotukseen aina ja ikuisesti.
Joo, joku Canon 20 se on tai muu sellanen. Oonki ajatellu että se on amatöörimalli ku siinä pitää olla koko ajan vaihtamassa niitä objekteja, eikä digitaalisesta zuumista ole tietoakaan. Ja lisäksi mun kaverilla on joku ixus ja sillä on tosi kiva ottaa videokuvaa kun käy esimerkiksi baarissa kusella. Tuolla mun kameralla ei saa edes pientä pätkää videota. Olen lukenut että joissain huippumalleissa on 4X optinen zuumi ja 15X digitaalinen. Se ois varmaan aika hyvä. Tuo Hp vois olla hyvä, tai sitten natsisiwastakin saa kuulemma hyviä malleja.
Digistä Mää olen kyllä sitä mieltä, että noi nokian ihan ekat kamerakännyt oli ihan parhaita digikameroita. Ei tarvii turhaa miettiä säätöjä ja simmosta hassua reikää mistä pitää kattoa läpi ei oo ollenkaan kaikki tapahtuu suoraan ruudulta. Ja sit niis saa viel lähetettyä kuvat suoraan kaverille. Mitä ihmettä muka tekee jollain mekapikselien kameroilla, kun koko kuvaa saa kuitenkaan ruudulle. Noissa on just sopinvan kokoinen kuvakin. Sit nois kamerakännyis on ajateltu ihan kaikkee ... välillä ne ottaa ihan itekseen tosi hienoja ja taiteellisia kuvia esim taskussa. Kaikki pointsit kotiin ja kyl canoni on kopiokonevalmistaja ja jokkut nikonit on ihan leluja.