Miten tuota voi opetella? Tiedän että joillakin tilanteiden aistiminen on verissä ja iän myötä taito kehittyy. Mutta miten tämmöinen nuorempi voi oppia näkemään paremmin? Itse olen ainakin huomannut että seuraamalla sivusta jotakin mielenkiintoista, siten ettei kohde huomaa, voi tuoda tilaisuuden. Se on sitten toinen seikka onko oikein kytätä toisten tekemisiä, mielestäni ei. Hyviä kuvia tulee harvoin ja niitä ei saa kun ottamalla ja liikkumalla. Kun katsoo oikeasti hienoja kuvia, sellaisia missä on tunnetta, sanottavaa ja jotakin sellaista mitä ei välttämättä edes ymmärrä, ei sellaisissa kuvissa ole välttämättä mietitty tekniikkaa tippaakaan. Mikä esimerkiksi niistä 40- ja 50-luvun kuvista tekee sen mitä ne on? Sen ajan kamerat oli mitä oli. Osa toki hyviä vieläkin, mutta kun minun mielestä ei se kuva ole siitä kamerasta kiinni. Oppiiko näkemään matkailemalla? Oppiiko näkemään katsomalla? Kun katsoo kaupungilla ihmisiä, niin en minä heistä saa sellaisia kuvia kuin haluaisin. Ulkomailla kuvien ottaminen on mielestäni helpompaa, mistä se johtuu? Pääseekö ulkomailla lähemmäs tapahtumia, onko ihmiset Suomessa liian etäisiä? Pitäisi päästä lähemmäs, mutta kulttuuriin ei kuulu olla lähellä toista ellet ole tuttu tai perhettä. Miten tulisi lähestyä ettei kuvattava loukkaannu tai häiriinny? Minkälaiset sosiaaliset taidot kuvaajalla tulee olla? Toki mielestäni olis hyvä jos olisi edes jonkinverran pelisilmää. Käsin viittomalla ja hymyilemällä varmaankin pääsee aika pitkälle. Ehkä pari paikallista sanaakaan ei tekisi pahaa?
Vs: Näkemisen taito? Paha suurella varmuudella sanoa, mutta luulen jotain näkeväni? Oletuksella että mulla on joitan sanottavaa asiaan (suurudenhullu?), niin kaikessa toiminassa on määrätty kaavamaisuus ja tilanteen toistuus saman kaltaisen. Seuraamalla ihmisten toimintaa, oppii ennakoimaan tilanteita ja mitä useamman vuoden on ihmisiä "tarkkaillut", mielestäni "kyky nähdä" paranee. Jos ihmisiä meinaa kuvata, niin kyllä se jonkin moista kyttäämistä on, jos pitää huolta että pyrkii esittämään ihmiset hyvässä valossa, niin ei siinä ole mitään pahaa mielestäni, kuvaan 17mm lasilla nykyisin ja olen näkyvästi ihan iholla, jotta jos joku kokee kuvaamiseni häiritsevän, niin tulkoon sanomaan tai ilmaiskoon katseellaan. Yksitapa kuvata on tarkaillen ulkopuolisena ja toinen tapa on kysyä lupa ennen kuvaa ja mahdollisesti ohjailla henkilö, en ole kiinostunut katso kameraa ja hymyile kuvista. Kun menee reilusti kysymään saaanko ottaa kuvan, niin suurin osa suostuu, ja niile jotka ei suostu sanon ystävällisesti, että ok ymmärrän. Minusta harvemmin näkee matkoilla otettuja hyviä katukuvia, toki eksootisia näkee, mutta kun kuviteleen tavallisen paikallisen tilalle tavallisen Suomalaisen ja katsoo kuvan valokuvauksellisa ja oivalluksellisia arvoja, niin ei se enään olekaan kovin kummonen. En ymmärrä miksi pitäsi mennä ulkomaille opettelemaan katukuvaamista, vähän sama kuin menisi ulkomaille polkupyöräilemään? Näkemisen oppimisesta minulla ei ole varmaa teitoa, mutta luulen että joitain ominaisuuksia se kuitenkin vaatii pohjalle, mitä sitten tulee ihmissuhde taitoihin, niin niitä varmaan pystyy harjoitelemaan, jos niitä ei ole tai ainakin parantamaan, kun ymmärtää että ei ihmiset pure jos niiltä lupaa kysyyn, niin parin päivän kyselyn jälkeen luulisi että kynnys ja jännitys laskee?
Vs: Näkemisen taito? Tavoistani poiketen vastaan tähän DJDH:n kysymykseen, sillä rehellinen kysymys vaatii rehellisen vastauksen: En pyri antamaan tyhjentävää vastausta kysymykseen, sillä sellaista ei oikeastaan ole, vaan kerron mitä kurssillani asiasta käydään läpi: 1) Jokaisella valokuvausta harrastavalla ( riippumatta ammattistatuksesta) on omanlaatuinen tapa nähdä maailmaa ympärillään. Sitä ei oikeastaan voi opettaa. 2) Jokaisella ihmisellä on kokemustausta johon peilaa näkemäänsä maailmaa ( tästä syystä esim kuvat matkoilta tuntuvat mielenkiintoisemmalta itsestä mutta ei välttämättä muista) 3) Tekniikka edesauttaa tuota näkemisen tallentamista, mutta ei oikeastaan ole mikään edellytys ( kännykkäkuvat."leicaräppäykset"...) 4) "Näkemistä" voi kehittää, eli luonnollista asioiden havainnoimista: Minä teen sen näin: Kursseilla pyydän oppilasta ottamaan ( tietenkin) omia kuviaan mukaan, ja yleensä valitus koskee puutteelista tekniikkaa tai kalustoa. Jotta tästä päästäisiin yli, pyydän oppilasta ottamaan valokopioita sellaisista kuvista joita hän toivoo itsensä voivan ottaa, tai tykkää niistä kovasti. Tätä kutsun " toivesatsiksi tai unelmien portofolioksi". Tästä kyllä käy selville oppilaan kuvanhahmotus perusluonne ja peruslahjakkuus. Tästä lähtökohdasta voi sitten alkaa kaivaa tuota taipumusta esiin ja vahvistaa tuota luontaista lahjakkuutta. harjoitustehtävänä voi olla vaikka sitten kaupungilla kävely ja havainnointi, kamerana sormin asetettu rajausraami, ilman mitään kameraa. miettien kuvauskulmaa, polttoväliä, lopullista rajausta ja jopa lopullisen kuvan sävyalaa. Pääasia että se tapahtuu TIETOISESTI ! Senjälkeen sitten vaan hioo tekniikan siihen kuntoon että saa sen lopulliseen kuvaan, tuon SANOTTAVAN... Se on kaiken lähtökohta.
Vs: Näkemisen taito? Niin, noista ihmissuhdetaidoista sanoisin suunilleen samaa kuin J Siren, REHELLISYYS ja avoimuus vie pitkälle. Pitää kameraa esillä ja lähestyy kohdetta kohteliaasti, jos on tarvis, vaikka kysyy lupaa, tai jos on kielimuuri, pieni nyökkäys ja viittova ele kameran suuntaan ja aavistuksen Buddhamainen hymy, ei ole koskaan ollut ongelmaa, ei edes punaisella torilla, jossa ihmiset oli tosi säikkyjä kameran suhteen. Sitten rajoittaa laukomisen pariin kolmeen ruutuun, jos on tarvis , jatkaa hetken kuluttua. Ihan oikeesti, mikään ei ole ärsyttävämpää kuin valtavan Zoomin ja sen takana olevan Digirungon jatkuva raksutus. Tähän perustuu oikeastaan myös Leican ihanuus, ei ne ihmiset oikeesti ajattele että,on kamera ollenkaan, mutta taitaa mennä kohta sivuraiteelle...
Vs: Näkemisen taito? Ihan opettavaisia pointteja. Piti vain muutaman kerran lukea läpi ja hieman miettiäkin asioita. Näinhän sen pitäisi mennä. Itse olen sen verran kuvannut ettei oikeastaan tarvitse hirveästi miettiä enää aukkoja tai aikoja, ne tulee aika selkärangasta helpossa valossa. Tietty kameran mittari on apuna, mutta se on vain siihen hienosäätöön. Usein tietty tulee kannettua erillistä mittaria mukana ja aika ajoin katsottua onko se samaa mieltä. Se mitä oikeasti haluaisin oppia on se, että saan kuviini enemmän sisältöä. Sen miten oppisi katsomaan asioita eri tavalla kuin muut ja tuomaan sen esille. Yksi kuva on yksi hetki ja sen hetken tallentaminen on itsestä kiinni. Se ei tule enää takaisin, mutta kuvasta sen voi edelleen muistaa. Itselle tietty nyo kuvat tuo muistoja mieleen, mutta haluaisin että kuvan katsojallakin heräisi jotain ajatuksia kuvasta. Ei niinkään kuvan teknisestä laadusta ja millä se on otettu, vaan että kuva olisi itsessään niin kiinnostava ja puoleensavetävä, ettei itse tekniikalla olisi enää niin väliä. Riittäisi kun kuva puhuisi itse mitä siinä olisi ja mitä se edustaisi. MTV sukupolvea edustavana haluaisin että yksi kuva puhuisi katsojalleen yhtä paljon kuin yksi 3,5 minuuttia kestävä musiikkivideo. Viime aikoina olen aika paljonkin katsonut esimerkiksi Ragnar Axelssonin kuvia ja yrittänyt pohtia samalla mikä kuvista tekee niin hyviä. Ote on ainakin rento. Mutta Ragnar on tuntunut saavan kuviinsa juuri sen mikä minua kiehtoo. Kuvat ei nyt aivan näiltä vuosilta ole, mutta se ei ole se avain. Toki 30 vuotta tekee paljon, maailma ei ole enää sellainen kuin silloin. Se mitä kuvista näen on ihmiset ja heidän olemus. He ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Heitä ei häiritse kameran tai kuvaajan läsnäolo. Kuvaaja on saanut ihmisistä tuotua esille heidän todellisen luonteen ja persoonan, vaikkakin arkisen sellaisen. Sellaisia ihmisethän normaalisti ovat. Kuvistä löytyisi paljon huomautettavaa. Esimerkiksi poikki menneissä raajoissa, päälaissa, lävistävissä kappaleissa, jne...Hyvinä puolina taaseen on tietty aivan mahtavat sävyt. Mutta kuvina ne ovat todella puhuttelevia. Jokaista kuvaa jää pitkään katsomaan ja miettimään. Miksi siinä oleva ihminen on juuri sellainen niinkuin on? Miten kuvaaja on osannut esittää ihmisen sellaisena? Kuvista puuttuu tyystin kaikki ylimääräinen. Ei jää kuin olennainen. Mistä tuollainen taito ylipäätään edes kaivetaan esiin?
Vs: Näkemisen taito? Mä oon kanssa tätä samaa miettinyt ja tullut seuraavaan tulokseen. Paljon voi oppia, mutta jossain vaiheessa on hyväksyttävä, mihin itse tulee pystymään. Mäkin ihailen Axelssonin kuvia mahdottomasti samalla tietäen, etten itse koskaan kykene tuollaiseen, en lähellekään. Yritän kehittyä omien taipumusteni ja lahjakkuuteni puitteissa, askel kerrallaan. Yksi esimerkki viime kuvausreissulta Orinoron rotkoon. Lähtiessäni oikein tsemmapsin itseäni,että ainut tavoite ottaa erilaisia kuvia kuin ennen, vaikka huonoja.Pitkospuita kävellessä yhdessä kohdassa ensimmäinen ajatus oli - nyt on vastavalo, nyt kuvia. Eli sitä samaa iänikuista lukkiutunutta ajattelua. T Jukka
Vs: Näkemisen taito? Niin yksi tärkeä tekijä lienee se, että kuva kohdetta, josta pitää ja josta tietää jotain. Silloin voi miettiä, mikä siinä kohteessa on olennaista ja minkä siitä haluaa tuoda kuvillaan esille. Juha Varton sanoin (1993):" Mitkä merkityksen sisältävät yksiköt kyseisin merkityksen on sisällettävä ollakseen juuri kyseinen merkitys?" T Jukka
Vs: Näkemisen taito? Niin, vastaavanlaiset vermeet kuin Axelssonilla löytyy aika monelta, mutta ei kuitenkaan synny ihan tuollaista jälkeä. Täytyy siis olla vielä jotain muuta, eikä sitä voi ostaa rahalla. Kuitenkin aika mukavaa luettavaa: http://silfver.blogspot.com/2006/10/ragnar-axelssons-faces-of-north.html
Vs: Näkemisen taito? Kun nyt katselee omia aiempia kuvia, niin kyllähän sitä alkaa jo huomata että vähän matkaa on jo kuljettu ja paljon olisi vielä jäljellä. Ehkä se olisikin parasta aina ajatella näin. Sillon ei pettyisi kun kohtaisi sen maaliviivan. Siitä parempaan ei enää pystyisi. Syy miksi haluaisin kuvata ulkomailla olisi yksinkertaisesti se että koen saavani kuviini ja intoonikin lisää sitä jotakin, olkoon se sitten sisältöä tai tunnelmaa. Uudet maisemat, uudet kujeet, uusi kulttuuri, tutut vehkeet. Tuhoton määrä tilaisuuksia ja vain muutaman niistä voi saada talletettua. Mielestäni aivan tautinen diili. Se että tuntee onnistuvansa kuvatessa, se että yllättyy filkkaa kuivumaan ripustaessaan, saa sen kipinän taas palamaan liekillä ja viemään asiaa eteenpäin. Mietin usein tilanteita joita olen kuvannut ja koittanut keksiä asioita joita olisin voinut muuttaa saadakseni kuvasta paremman. En niinkään haluisi hakea sitä yhtä hyvää shottia, vaan sitä että hiljalleen pääsisi omasta mielestään paremmalle ja paremmalle "tasolle" ja pysymään siellä. Kuvallinen ilmaisu on oikeasti todella vaikea ala. Sen olen oppinut ja näin on myös aikanaan kerrottu. Joillakin on lahjoja ja toiset joutuvat opettelemaan.
Vs: Näkemisen taito? Juu, tsekkasin läpi tuon Axelssonin saitin ja luin Kenin "haastattelu linkin", ja oisin voinut ennalta ehkä kertoa mitä se pitää sisällään, ainoa jota en arvannut, että se käyttää Technical pania, mutta se on perua noilta muutamilta esikuvilta. Keniä varmaan lämmittää tuo TRI-X ja Leica M6 pointti. Kuvien sisällöstä sanoisin, että kun näkee vaivaa ja pitää silmät auki ( ja harjaantuu tarpeeksi Leican käytössä) tällaista jälkeä tulee. Nostan vaan esiin esim Kreson, täällä laukussa nimeltä Sokre, visualistina vielä Axelssonia edellä. Minua lämmittää erikoisesti että Axelssonin esikuvia on W Eugene Smith, joka on todellisia valokuvauksen suuruuksia, toisin kuin HCB, joka oli oikeastaan luopio, lopetti kuvaamisen montakymmentä vuotta ennen kuolemaansa ja ryhtyi keskinkertaiseksi taidemaalariksi, mutta hänen ei oikeastaan tarvinnut enää nähdä sitä vaivaa, pilata mainettaan uusilla kuvillaan, sillä oli erittäin rikkaan suvun vesa. No tämä on Triviaa... enemmän arvostan katukuvaajia jotka saavat arkipäivästä irti paljon, luen heihin kuuluvaksi Ralph Gibsonin, jonka tuotanto on todella mittava, ja ote pragmaattinen: Leica M6 + 50mm/ Rodinal + Tri-X, printattuna no 4 jyrkkyydelle, yleensä 30X40 kokoon tai 24x30 jos on skannattava isokókoiseksi näyttelyprintiksi. Käykääpä katsomassa vaikka hänen järkälekirjansa "DeusEXMachina" Siinä on otetta ( ja näkemisen taitoa)
Vs: Näkemisen taito? Minusta yksi tärkeimistä on mielikuvitus, joka auttaa näkemään ne tavallisuuden ulkopuolella olevat jutut. Toisilla lapsilla on vilkaampi mielikuvitus kuin toisilla ja uskon vakaasti että noista vilkaamlla varustetuita on suurempi toden näköisyys tulla hyviä katu kuvaajia. Katukuvaamisella tarkoitetaan monia juttuja, toisille on pinna ja linjat ym., toisten etsiessä tarinoita, nämä ei puhu samasta asiasta puhuessaan katukuvasta.
Vs: Näkemisen taito? Tuli sellainen olo kun kävi katsomassa noita Axelssonin kuvia, että ei saatana, ei tästä omasta räpeltämisestä tule yhtään mitään. Kamera roskiin ja teeveetä töllöttämään, siihen lahjat piisaa paremmin. Pitäis oikeasti tehdä säkki päässä omia juttuja vaan, eikä käydä katselemassa tommosia typeriä Axelsonneja, niin ois paljon parempi mieli.
Vs: Näkemisen taito? Ota iisisti, Rurik! katso kuvia uudelleen ja sijoita lumimaiseman tilalle Hesan katuja tai Vietnamin viidakkoa. rajaukset samalla tavalla, perspektiivit yhtä tehokkaita,lähikset yhtä puhuttelevia, sitten huomaat vanhan sotakuvaajien viisauden: Jos kuvasi eivät ole tarpeeksi puhuttelevia, olet vain yksinkertaisesti liian kaukana aiheen olennaisesta osasta ! Mene lähemmäksi, rajaa tiukemmin, keskity olennaiseen.
Vs: Näkemisen taito? Just ei niin !!! näkee esim Irak kuvissa että kuvaajat on lökäpöksyjä jotka vetää zuumilla jostain kaukaisuudesta , ja kaikki on yhdestä tasosta. Tolla grönlannin hemmolla se suurin jännite syntyy etualan ja taustan ristiriidasta. hyvästä kompositiosta ja silleen
Vs: Näkemisen taito? eikös sisältö, luominen, taide ja omien aivojen käyttö liittynyt jotenkin toisiinsa, kun taas tekniikka, ulkoaosaaminen ja kuorolaulu ei näihin liittynyt? ,)
Vs: Näkemisen taito? Tämä nyt menee ehkä vähän ohi ja yli, mutta näkemisestä tulee mieleeni kuinka eräällä plastillisen sommittelun kurssilla aikoinaan opettaja(taiteilija) vouhkasi vaan koko ajan että "ette te pysty piirtämään ennen kuin opitte näkemään." Se mulla tais niistä opinnoista päällimmäisenä jäädä mieleen Siellä sitä sitten piirrettiin mm. kasveja joita oli pitänyt kedoilta poimia, siis ihan tarkkoja kopioita niistä ja makrona jopa ) Uskon siis, että jotain pystyy oppimaankin, jos ei ihan näkemys selkärangassa ole sattunut syntymään. Vaatii vaan vähän enemmän töitä. Ja valokuvauksesta puhuttaessa tietenkin paljon kuvia ja testailuja omien välineidensä kanssa. Jos nyt oikein valehtelen niin omista kuvistani voisin sanoa, että ehkä yhtä kuvaa viidestäkymmenestä voitaisiin sanoa valokuvaksi
Vs: Näkemisen taito? Tai sitten ne on lukeneet vanhojen viisaiden juttuja, siis viisaimmat/ilkeimmät on ne jotka on lopuksi hengissä ja nykyään sotilaat hoitaa homman oto pikku-digivehkeillään...myös sodankäynti ja aseet ovat muuttuneet noista romanttisista ajoista, kun peli oli reilua... V-M
Vs: Näkemisen taito? Sinänsä mietin tässä itse vähän samoja juttuja, ainakin alitajuisesti. Olen lähdössä pitempään reissuun ja mietin mitä ottaa mukaan, siis mitä tulee tarjolle kuvattavaksi. Ja just tota kuvaamista siltä kannalta et kaikki on mulle uutta ja outoa seutua ja eksoottista mutta kuinka sitten poimia siitä jotain muutakin kuin vain se mikä on jokaiselle vain "vierasta". Mut ehkä se siitä suttaantuu varsinkin ajan kanssa. (Mietin myös et laajempaa kulmaa olis kiva olla ja kattelin jo Bessa r4a:ta sillä silmällä, sit aloin funtsia et jos hommaan E-p2:seen sen 9-18 laajakulman ja balanssin vuoksi pidän sitä laukussa päivisin ja iltaisin/vapaalla vaihdan Canonet 17/mv:n mukaan. Enkä osta enää lisää kameroita/sovitteita/systeemejä ainakaan tähän hätään, siis jos keskittyis ottamaan noista irti sen mitä mä löydän. Jostain syystä tämmönen sapluuna, voi olla että päivisin tulee enempi tilanteita joista on vaan oltava dokumentti, ja iltasella Canonet on aika huoleton eikä varmaan herätä muissa omistamisen haluja sitten vois myös suhtautua kuvaamiseen hiukan eri tavalla.) V-M