Käytätkö photo.netin pisteytystä mittarina sille onko kuva hyvä vai huono? EDIT: keskustelu pätkäisty täältä: http://www.kameralaukku.com/portal/index.php?name=PNphpBB2&file=viewtopic&t=7717
Photo.nettiä on käytetty näköjään jonkinlaisena vetopossuna puoleen ja toiseen ^_^ Omasta puolestani sanon suoraan että photo.netin pisteytys on melkein mitä sattuu. Lisäksi säännöllisin väliajoin jokin kuvatyyppi tulee siellä muodiksi jonka jälkeen samaa ideaa toistavat kuvat rankataan heti huipuiksi. Kuvistani pyydän toisinaan pisteitä, mutta eivät ne merkitse mitään. Tärkeämpää on kritiikki. Itse katson kyllä top-listaa, mutta "sort by views", jolloin näkee mitkä kuvat todella ovat kiinnostaneet katsojia. Yksittäinen kuva voi heilua rate-listan kärjessä pitkäänkin vain muutaman äänen turvin...
Valokuvausfoorumien perusongelma on, että kommentit tulevat valokuvaajilta. Vaikka me osataankin toivottavasti kaikki vielä katsoa kuvaa kuvana, niin arvostellessa sitä kumminkin tuppaa katsomaan kuvaajana. Joka on aivan väärä tapa katsoa kuvaa. Sen takia tekniset seikat ylikorostuvat. Se on sama kuin pyytäisi kommenttia pihvistä teurastajalta. Tietenkin joskus tulee hyviäkin tekniikkavinkkejä, mutta jos haluat tietää miten kuva koetaan, kysy muilta kuin kuvaajilta. Kaikenlaiset pisteytykset taas ovat jo lähtökohtaisesti hyödyttömiä. Ne kertovat vain mikä on muotia tai kuka on kingi. Tämän massan alle hukkuu se elämys, jonka jotkut ovat ehkä kokeneet.
Moderaattorin huomautus! Poistin tätä viestiä edeltäviä epäasiallisia viestejä, joka osalta selittää myöhemmissä kommenteissa mahdollisesti olevia viittauksia kirjoituksiin joita ei enää ole. Ihan mielenkiintoinen keskustelu. Toki joukossa näyttää olevan taas sitä perus v-tuiluakin... Väitän, että on olemassa kriteerit hyvälle valokuvalle. Väitän myös, että valokuvauksessa on "sääntöjä". Hyvän kuvan kriteerit ovat aina sidoksissa kuvan kontekstiin. Epäterävä kuva omasta lemmikistä voi olla omistajan mielestä hyvä, koska se herättää positiivisia mielikuvia ja tuntemuksia. Kuvaustilanteessa ja hetkessä voi olla muutakin tunteisiin vaikuttaneita asioita. Samoin kuvat omista lapsista, lapsen lapsista ym. menevät tähän kategoriaan. Auringonlaskut mökillä ensimmäisenä kesälomailtana menevät samoin tähän skeneen. Nämä kuvaajan tuntemat tunteet harvoin välittyvät kuitenkaan täysin ulkopuoliselle näissä kuvissa. Siinä kokonaisuudessa kuva ei ole hyvä, koska se ei vältämättä aiheuta samoja tunteita ja tuntemuksia kuin kuvaajalle itselleen. Kuvaaja ei siis ole onnistunut välittämään omia tuntemuksiaan eteenpäin. Valokuvaamisen "säännöt" ovat juuri niitä asioita joilla pyritään siihen että nämä tuntemukset tai sanomat siirtyisivät myös katsojalle. On olemassa periaatteita pääkohteen nostamiselle esiin, sommitelmallisia, valoon liittyviä, syväterävyyden hallintaan liittyviä, rajaukset ym. Kuvatessa valitaan ilmaisukeinot, joilla ajatellaan sanoman ja tuntemusten menevän perille. Missään tapauksessa ei ole siis yhtä oikeaa tapaa tehdä valokuvaa. Siinä mielessä siis sääntöjä ei ole. Valokuvausta opetellessa pitää katsoa kaikkia kuvia avarin silmin. Kaikenlaisia tyylejä ja tapoja täytyy suhteuttaa näihin valokuvauksen "sääntöihin" ja periaatteisiin. Liian aikaisin lähdetään kuvausta harjoitellemaan vaikeilla ja spesifisillä tyyleillä tai heti aloitetaan etsimään omaa tyyliä. Tyypillinen esimerkki on henkilökuvaus studiotyylisessä valasituksessa. Liian moni lähtee liikkeelle liian vaikeilla jutuilla esim. high- tai low-key-kuvilla. Valaisemisen periaatteita oppii parhaiten, kun aloittaa yhdellä valolla, kokemuksen myötä lisää valoja. Perusasioiden oppimisen jälkeen voi kehittää omaa tyyliään ja päättää, että minä teen näin. Vielä palatakseni niihin "sääntöihin". Ei niitä "sääntöjä" ole tosta vaan keksitty. Uskomatonta mutta olen tuon väitteen kuullut useaankin kertaan. Otetaan esimerkiksi vaikka valo. Yleisenä "sääntönä" on että kuvassa oleva pääkohde sijoitetaan kuvan vaaleimmalle alueelle. Miksi, no siitä yksinkertaisesta syystä, että näemme vaaleat alueet ensin. Vaaleimmalla alueella oleva kohde vie meidän huomion ensimmäisenä ja siellä olevat kuvan elementit nousevat automaattisesti pääosaan. Sommittelussa kultaisen periaatteen mukaan sommitellut kuvat miellyttävät yleisesti katsojaa. Se on ihan tutkittukin, koeryhmä poimii mielyttävimmäksi kuvaksi usein kultaisen leikkauksen periaatteilla sommitellun kuvan. Samoin sommitteluun vaikuttaa länsimainen perinteemme lukea vasemmalta oikealle. Kuvan vasemmalla puolella oleva kohde nouseee helpommin esiin kuin oikealla oleva. Toki sopivasti rikkomalla "sääntöjä" kuvista tulee usein mielenkiintoisempia. "Sääntöjen" rikkominen tukeakseen valokuvan sanomaa onkin sitten juuri sitä Valokuvaamista.... Peruslähtökohta valokuvauksen oppimiselle on oppia hyväksymään kritiikki ja ottaa siitä opikseen. Samoin täytyy oppi suodattamaan kritiikin seasta se tyhjänpäiväinen "miltä toi näyttäis väreissä/mustavalkoisena"-tyylinen kritiikki ja kommentointi. Itsekritiikki on se kaikein kovin juttu. On opittava itse näkemään omat virheet ja puutteet. Minusta lukuisat valokuvausfoorumit ovat loistava paikka oppia valokuvauksesta, kunhan oppii suodattamaan palautteen, eikä ota kaikista kommenteista nokkiinsa.
Noin, paitsi että kun sanan "sääntö" korvaa sanalla "konsti", se vastaa mielestäni paremmin tarkoitustaan. Minä olen niitä sääntöjen vastustajia, mutta en suinkaan tarkoita sillä, etteikö monia yleisesti hyvinä pidettyjä tapoja saisi ja kannattaisi noudattaa. Potkin vain sitä ajatusta vastaan, että olisi olemassa oikeita ja vääriä tapoja. On mahdotonta kuvata väärin. Mutta on mahdollista kuvata tavalla, jolla luultavasti ei saa toivomaansa lopputulosta. Miksi sitten pitää potkia sääntöjä vastaan? Koska luovuus on tärkeintä. Jos lähtee suorittamaan valokuvaustoimenpiteen oikeaoppisesti, luovuus ei tule matkaan mukaan. Tärkeää on kokeilla, etsiä, erehtyä ja kehittyä. Tärkeintä on se, mitä oma silmä sanoo. Sitten tämän päälle, lisänä voidaan soveltaa metodeja. Tätä viestiä haluan välittää. Älkää opetelko suorittamaan vaan näkemään.
Itse ajattelen, että se omatyyli -jos sellaista koskaan tulee- kehittyy tuossa perusasioiden opettelun ohessa eli ajan kanssa. Erittäin hyvä postaus, kiitos siitä. Omalta osaltani voisi vielä todeta, että jos joskus opin nuo perusasiat niin sitten pitää opetella tekemään ne nopeammin. Monesti kuvaa ottaessa ei vain ole aikaa, kaiken pitää tapahtua asioita sen kummemmin ajattelematta ja erittäin nopeasti. Tänä päivänähän perusasiat on opittu sinä hetkenä kuin ensimmäinen kamera on kädessä, vai onko sittenkään.. Itse kuvaan perstuntumalta eli sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Silti luen alan kirjallisuutta ja yritän oppia muidenkin kuvista, ehkä jonain päivänä minäkin opin. Aikaa on eikä kaikkea voi hetkessä oppia.. vaikka kuinka haluaisikin.
Se että ääretön määrä apinoita hakkaa äärettömän kauan äärettömän monta kirjoituskonetta ja tulee siinä samalla kirjoittaneeksi kaikki Shakespearen sonaatit ei todista prosessia luovaksi.
Hyviä huomioita ja täsmennyksiä. Tuo "sääntö"-sanan vaihto "konstiin" on ihan ok ja kuvastaa ehkä paremmin ajatusta jota haen takaa. Kyse on enemmänkin semanttisesta ongelmasta... Viimeinen lause on hyvin sanottu. Valokuvaamisen lähtökohta on näkeminen... ensin täytyy tietää mitä haluaa ja sitten toteuttaa haluamansa.
Valokuvaamisen, tai minkä tahansa kuvantuottamisen suuria salaisuuksia on, että voidakseen rikkoa tai noudattaa sääntöjä, ne pitää tietää, tuntea ja hallita.
Peter ja Loitto puhuu asiaa. Valokuvauksen kirjoissa on yleensä ottaen harmittavan vähän kerrottu "konsteista" tarkemmin. Unto Pusan Plastillinen sommittelu -kirjan lukemisestä tuskin on haittaa valokuvauksen harrastajallekaan.
Aivan, luovuus tulee mukaan kyllä, mutta ensin pitää tietää millä keinoilla luovuutta haetaan, eli osata perusasiat mitä rikkoa tarvittaessa hallitusti ;o) Totta se on että jos otetaan pelkkää perus"oikeaoppista" kuvaa niin tylsiähän niistä helposti tulee. ps. jokaiselle kuvalle on paikkansa, siinä mielessä ei ole myöskään oikeaa tai väärää tapaa kuvata. Turha niistä on tapella, jos ei pidä jostain kuvasta tai tyylistä niin ei pidä, so not. ;o) Jos taas väitetään kuvan esim. olevan jonkunlainen, mitä se ei ole, ainakaan kuin korkeintaan kuvaajan mielestä niin helposti siitä tulee keskustelua (negatiivista), tässä tullaan myös siihen että myös omia kuviaan kannattaa opetella näkemään.
itse en ole taas pahemmin valokuvauksen "lakeja" opiskellut, vaan oppinut monta asiaa ns. kantapään kautta. mutta kuinka ollakaan, kun sitä taitoa pikkuhiljaa kertyy, niin kuvista alkaa huomata ne säännönmukaisuudet. eli ne säännöt mielestäni todellakin tulevat siitä, mikä oikeasti miellyttää eniten enemmistön silmää. sääntöjen rikkominen on sallittua, mutta tosiaan, ne säännöt olisi hyvä ensin osata. ja sen rikkomisenkin voi tehdä kunnolla ja tarkoituksenmukaisesti, eikä vähän sinnepäin vasemmalla kädellä (vasurit oikealla), jolloin tulos näyttää siltä, että on lainattu kaverin kameraa ja hutkittu vaan jotain.
Juu. On myös ihmisiä joilla on luonnostaan kyky näihin sääntöihin tms. jne, opettelematta niitä erikseen. Sis myötäsyntyistä lahjakkuutta nähdä.
tuli sama mieleen. vähän niin kuin kielissä. jotkut joutuu opettelemaan sen kieliopin kun toiset puhuu suorilta luonnostaan oikein. kielissä kun "kuulee korvalla" niin olisiko valokuvauksessa että "näkee silmällä" ,)
Juu ja Roope Ankkojakin on, Kroisos Pennosista puhumattakaan. Itse tosin kuulun enemmän Aku Ankka kategoriaan ;o)
Niin, kyllähän kaikilla on varmaan "luonnostaan" kykyä niihin sääntöihin tms. Hyvä se on varmaan ns. lahjakkaankin tietää mitä ja miksi tekee. Kuva voi kertoa paljon myös ottajastaankin niin hyvässä kuin pahassa. Tämä nyt oli keittiöpsykologiaa, mutta kuitenkin.