Eniten tullut varmaan harrastettua tuota auton laittoa. (kansan kiellellä tuuuuuuuunink, ja tööönink tai ihan sama miksi sanotaan, itsestä kuulostaa joka variaatio ihan paskalta). Koirat ja kissat on kanssa jonkun moinen harrastus tai ainakin välillä siltä tuntuu kun niihinkin kuluu aikaa. Elokuvia tulee jonkun verran katsottua ja musiikkia kuunneltua. Joku näppärä liikunnallinen harrastus tarvisi löytää koska tuo elopaino alkaa uhkaavasti kasvaa, mutta ei vielä ole jaksanut alkaa mitään touhuamaan, jos sitten talvella.
Wanhoja Volkkarin raatoja tullut ruvattua aika pitkään, sen sekä kuvauksen takia tullut sotkeuduttua myös yhdiistystoimintaan jonkin verran. Mikäli aikaa löytyy, reissaamista milloin missäkin, muualla kuitenkin aina kuin turistikohteissa jne. Melonta on hieman jäänyt, mutta koitetaan elvyttää sitäkin kun ehditään... ;o)
Onhan täällä lunta välillä reilustikkin, mutta tuo hiihto ei todellakaan ole ollut se mun lajini koskaan. Jo ala-asteella kiroilin kun oli liikka tunnilla sählyä taikka hiihtoa. Uiminen vois olla 1 vaihtoehto mutta katotaan nyt.. Vanha työpaikka oli hyvä liikunta paikka kun ihan töissä läskiä suli sellasen 10kg.. eli olis jakeluauton kuljettaja. Nyt istutaan koneella 24/7.. eli töissä ja kotona.
Hmm... tietokoneen ääressä olemista ei voi enää oikein laskea harrasteeksi, eikä muksuja ja koiria. Koira syö kirjat nykyään, niin ei niitäkää viitti lukee. Kaipa ne edellisten lisäksi on sitten valokuvausta jonkin verran ja mökkeilyä. Ja kyllä mä oikeestaan ton työn ( kouluikäisten ohjaustoimintaa ) luen harrastukseks, kun sitä ei oo montaa tuntia päivässä ja ei siitä oikein mitää tienaakkaa.
Kuvaaminen on tapa tallentaa harrastusten parissa vietettyjä hetkiä. Palveluskoirat vievät aikaa kohtuullisen paljon. Kalassa tulee käytyä. Metsästyskausi alkaa taas. Puulaakifutis jäi tänä kesänä vähiin, mutta yleensä olen ollut pelaamassa.
Metsästys- ja metsästyskoirat, palveluskoirat ja tarkemmin suojelukilpailut tähtäimessä, punttis, pyssyköitäkin on lähemmäs 20kpl kertynyt niin kai niitäkin voi harrastukseksi sanoa... ja tietysti tämä valonkuvaus, kun näin alan voorumillakin ollaan...
Matkailu, punttisali (penkki 140kg), joskus tuli myös maalailtua enemmän. Sitten tietenkin musiikki yleensä ja nyt kun on tullut maalle muutettua niin talon remontoinnistakin on muodostunut melkoinen harrastus. Ja kai nettisivujen ylläpitoakin voisi pitää harrastuksena. Ja meinasi unohtua: Skottilaiset mallasviskit
Turun sanomien vartioinnin lisäksi tulee harrasteltua lukemista, leffoja, meripelastusta, salilla käyntiä, talvikausina sählyä käytään kaveriporukalla pelaamassa ja nyt syksyllä olisi tarkoitus vielä ruveta treenaamaan Krav Magaa. Ja toki Skottimaltaat on lähellä omaa sydäntäni myöskin (mieluiten vielä Islayn saarelta jotta saadaan riittävästi savua ja turvetta) ja samaan kategoriaan voi lisätä myös piipputupakat. IT-tuusaukset rupeaa menemään jo enempi työn puolelle kyseisen alan opiskelun lisäksi, mutta kyllä se vielä harrastuksiinkin sopii mm. tuug ry:n muodossa.
Niin juuri, Lagavulin ja Laphroaig vaihtelee mun suosikin paikalla, riippuu vähän päivästä kumpi maistuu paremmalta...
Vapaa-aika kuluu tämän vinttikoiraurheilun kanssa vähän liiankin kanssa. Valokuvausta yritän siinä sitten pitää kaverina. Kalastus on nyttemmin jäänyt tosi vähälle. Vanhaa keskimoottorivenettä rakennellaan kaverin kanssa (ikuisuusprojekti) EDIT: siteen = siinä sitten, pitäisköhän alkaa harrastamaan oikeinkirjoitusta
Meidän sählyporukassa saattaa olla tilaa, mutta asia selviää tässä kun syksy etenee. Muutamia kavereita on lähdössä ringistä, joten hyvinkin vois jotain keksiä. Ja siis ihan harrastusmielellä pelataan koulun liikuntasalissa kerran viikossa sen aikaa kun jaksetaan. Katellaan!
Kesällä tulee roikuttua narun jatkona veneen perässä aika paljon, eli wakeboardia vetäen. Talvella lumilautailua. Ja vähän ympärivuotisesti tulee vietettyä aikaa joilla ja järvillä perhokalastellen. Lisäks jonkun verran maastopyöräilyä, lenkkeilyä ja punttarilla käyntiä fiiliksen mukaan.